Havaintoja sosiaalityön ja monialaisen palvelun tuesta työttömälle

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen suorittanut sosiaalityön käytännönoppimisjaksoani Lahden TYP Lyhdyssä (=työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu) melkein kaksisataa tuntia. Olen seurannut sosiaalityöntekijän ensitapaamisia asiakkaiden kanssa, alkukartoituksen etenemistä ja työllistymissuunnitelmien valmistumista. Työharjoitteluni edetessä olen itsekin käynyt keskusteluja asiakkaiden kanssa, ja yrittänyt ymmärtää, miten ja mihin nämä keskustelut kirjataan sosiaalityön tietojärjestelmässä Efficassa, mihin taas monialaisen työvoimapalvelun TYPPI-järjestelmässä.   

Yhteistä kaikille Lyhdyssä tapaamilleni asiakkaille on ollut heidän pitkittynyt työttömyytensä. Muuta yhteistä heillä ei itse asiassa ole ollutkaan, vaan jokainen ihminen ja jokainen tilanne on ollut täysin omansa. Tapaamieni asiakkaiden joukossa on ollut usean korkeakoulututkinnon suorittaneita keski-ikäisiä ja peruskoulunsa keskeyttäneitä nuoria. Joltakulta on puuttunut ammatti ja into sen hankkimiseenkin on tuntunut kadonneen. Toisen koulutus taas on menettänyt merkityksensä nopeasti muuttuneilla työmarkkinoilla. Nämä asiakkaat olisivat saattaneet muutama vuosikymmen sitten pärjätä työelämässä loistavasti ilman koulutustakin, jos heiltä olisi löytynyt vankka työmoraali ja kyky sitoutua tekemään sen, mitä ovat luvanneet. Enää se ei kuitenkaan riitä, vaan koulutusta karttava jää usein heikkoon asemaan työmarkkinoilla.   

Tapaamieni asiakkaiden tilanteissa ei aina ole ollut kyse pelkästään työelämän suunnasta tai ammatista. Työllistymisen esteenä on saattanut olla myös kuormittava perhetilanne, mielialojen raju heittelehtiminen tai vaikkapa niskassa painavat velat, jotka ovat tehneet työnteosta taloudellisesti kannattamatonta.   

Hienointa on, että jo lyhyen harjoittelujaksoni aikana Lyhdyssä olen päässyt useaan otteeseen todistamaan tilannetta, jossa asiakkaan asiat ovat tavalla tai toisella liikahtaneet kohti parempaa. Yllättävänkin moni asiakas on harjoitteluni aikana löytänyt työpaikan. Lisäksi olen saanut todistaa myös aivan muunlaisia onnistumisia: ihminen, jonka edellisestä lääkärillä käynnistä on vuosia, on käynyt terveystarkastuksessa, saanut verenpainelääkkeet ja ryhtynyt hoitamaan kuntoaan. Tai tulevaisuuden näkymänsä menettänyt ja päihteiden kanssa kamppaillut nuori on alkanut unelmoida siitä, mitä haluaisi elämässään tehdä. TYP:issä tällaisia onnistumisia on saatu aikaiseksi eri hallintokuntien rajat ylittävällä asiakaspalvelulla: sosiaalityön, terveydenhuollon ja työvoimapalvelujen yhteisillä pohdinnoilla asiakkaan kanssa. Yhdistelemällä tiedon sirpaleita eri suunnilta on löydetty jotakin olennaista.  

On ollut mielenkiintoista päästä seuraamaan eri alojen ammattilaisten yhteistyötä saman asiakkaan asioissa. Erityisesti olen miettinyt yhteisen työskentelyn tavoitteita sosiaalityön näkökulmasta. Vaikka TYP Lyhdyssä työtä tehdään joukkueena, asiakkaan työllistyminen mielessä, sosiaalityöllä voi olla myös omat tavoitteensa. Jos pitkän työttömyyden taustalla on vaikeita elämäntilanteita ja monenlaista huono-osaisuutta, sosiaalityöntekijä voi kokea onnistumista silloinkin, kun asiakkaan työura ei aukene, mutta häntä on työskentelyn aikana muutoin tuettu kohti mielekästä elämää ja osallisuutta yhteiskunnassa.  

TYP on myös osoittanut minulle konkreettisesti, miten tärkeää olisi, että ihminen saisi tarvitsemansa palvelut yhdestä paikasta. Silloin pienenee todennäköisyys, että asiakas ongelmineen putoaa eri ammattikuntien väliseen tyhjään tilaan, joka ei oikeastaan kuulu kenellekään eikä ole kenenkään vastuulla. Vähintään yhtä tärkeä muistutus itselleni on ollut se, että tehokkainta ”työelämään aktivointia” on yleensä se, joka lähtee aidosti liikkeelle asiakkaan omista voimavaroista, motiiveista ja mielenkiinnon kohteista. Silloin asiakkaan ja yhteiskunnan etu on yhteinen.  

Eniten harjoittelujaksoni aikana on mieltä kaivelemaan jäänyt Lyhdyssä tehtävän työn epävarmuus ja riippuvuus poliittisista ja julkistaloudellisista käänteistä. Palkkatukeen oikeutetulle asiakkaalle voi esimerkiksi löytyä sopiva työpaikka, mutta työntekijät joutuvat silti pohtimaan, myönnetäänkö tukea enää tässä kuussa vai ei. Tuntuu kohtuuttomalta joutua tarjoamaan tällaista epävarmuutta ihmisille, joiden luottamus yhteiskuntaa ja muita ihmisiä kohtaan voi entuudestaankin, ja usein hyvästä syystä, olla ohut. Tällaisessa ja vastaavissa tilanteessa olisi helppo tuntea voimattomuutta: asiakkaan ja työntekijöiden hyvä yritys ei riitä, vaan viime kädessä ratkaisun avaimia pitelevät käsissään täysin ulkopuoliset tahot.      

Sosiaalityöntekijöille kertyy työssä paljon tietoa asiakkaidensa vaikeista tilanteista, ja usein myös hyvä käsitys siitä, miten asiat voitaisiin nykyistä paremmin ratkaista. Uuteen sosiaalihuoltolakiinkin kirjatun rakenteellisen sosiaalityön kautta tätä tietoa on mahdollista entistä paremmin tuoda päättäjien ja kansalaisten tietoon - tietenkin yleisellä tasolla, yksittäisten asiakkaiden asioista kertomatta. Olen ollutkin iloinen, että olen saanut suorittaa käytännönoppimisjaksoni juuri Lahden aikuissosiaalityössä, jossa on määrätietoisesti ryhdytty sosiaalisen median ja verkkoviestinnän keinoin kertomaan myös ulkopuolisille, mitä sosiaalityö tässä kaupungissa on ja miksi sitä tehdään. Tämä blogikin on osa sitä työtä.

Erja Vainikka-Howard

Kirjoittaja on sosiaalityön opiskelija Helsingin yliopistosta ja suorittanut käytännönoppimisjakson (yhteensä 200 tuntia) TYP Lyhdyssä syksyn 2015 aikana.