Osallisuutta ja oikeusturvaa

Sosiaalihuollossa korostuu lainsäädäntöön perustuva viranomaistoiminta, johon liittyy kiinteästi yhteiskunnan demokraattisuus ja oikeudenmukaisuus. Sosiaalityö toimii osana julkista hallintotoimintaa, jonka ajatellaan perinteisesti olevan luotettavaa, oikeusvarmaa, vakaata ja läpinäkyvää. Nykyisin vallitsee kuitenkin uusi julkisjohtamisen tapa, jossa korostuvat tuottavuus, tehokkuus ja markkinavoimat. Perinteisen hallinnon mukaiset toiminnan oikeudenmukaisuuden, yhdenmukaisuuden ja avoimuuden vaatimukset jäävät sivuun, kun palvelujärjestelmiä tulee kehittää vastamaan ketterästi markkinavoimien muutokseen. Palvelujen oikeudenmukaisuutta ja virkamiesten eettisyyttä koskevat kysymykset siirtyvät syrjään taloudellisuutta koskevien arviointien tieltä.[1]

Tämä konkretisoituu esimerkiksi työttömien aktivointitoimissa. Kunnat maksavat suuria summia passiivisen työmarkkinatuen kuntaosuusmaksuina.  Kuntapäättäjät ovat heränneet vaatimaan tehokkaita toimenpiteitä aktivoinnin lisäämiseksi ja TE-hallinnon tuottavuusvaatimukset edellyttävät nopeita asiakasprosesseja. Siksi monin paikoin TE-hallinnon ja kunnan työntekijät tutkivat yhdessä passiivista työmarkkinatukea saaneiden listoja, yhdistävät eri viranomaisten asiakastiedostoissa olevia tietoja ja luokittelevat tietojen perusteella työttömiä ohjattavaksi erilaisiin työllisyyden hoidon toimenpiteisiin. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaisia aktivointisuunnitelmia toivotaan tehtävän puhelimitse tai asiapapereiden perusteella pelkästään viranomaisten välillä. Kaikkein vaikeimmin työllistyvät siirrettäisiin mielellään suoraan sosiaalihuollon asiakkaaksi kysymättä asiakkaan näkemystä asiaan.  Asiakkaan mukaan ottaminen oman asiansa suunnitteluun on liian tehotonta ja resursseja hukkaavaa.  Tietosuojalainsäädäntöä luetaan niin, että perustelluksi poikkeukseksi tarkoitettu oikeus yhdistää eri viranomaisissa olevaa asiakastietoa ilman asiakkaan lupaa muutetaan pääsäännöksi.  Sosiaalialan ammattilaisena on kysyttävä, missä ovat asiakkaan osallisuus ja oikeusturva - siitäkin huolimatta, että kysyjä leimataan tehokkaiden, joustavien ja nykyaikaisten palveluprosessien kehittämisen jarruksi.  
 
Työttömyys on vakava ja kallis yhteiskunnallinen ongelma, joka yhteiskunnan tuottavuuskeskustelussa helposti muuttuu työttömän yksilölliseksi puutteellisuudeksi. Jos yhtä avointa työpaikkaa kohden on Lahdessa tällä hetkellä 5,5 työtöntä työnhakijaa, on työttömyydessä kyse pikemminkin työpaikkojen puutteesta kuin työnhakijan puutteellisista kyvyistä. Työllistymistä tukevat palvelut ovat tarpeellisia, mutta niihin ohjautumisen tulee tapahtua yksilöllisen palvelutarpeen perusteella, jonka arvioinnissa työtön on itse osallisena.

Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat palvelujen käyttäjät eivät omaa voimavaroja oikeuksiensa peräämiseen. Sosiaalialan eettisten ohjeiden mukaan sosiaalialan ammattilaisen työn lähtökohtana on puolustaa asiakkaiden oikeuksia ja pitää toiminnassa huolta asiakkaiden edusta.  Etenkin heikoimmassa asemassa olevien asiakkaiden oikeuksien toteutumisen varmistaminen ja tarpeen vaatiessa asiakkaiden puolesta puhuminen ovat ammatissa keskeisiä tehtäviä.[2] Uuden sosiaalihuoltolain mukainen rakenteellinen sosiaalityö on oiva työväline tuoda esiin palvelujärjestelmän puutteita sekä haastaa yhteiskunnan palveluista päättäviä tahoja keskusteluun yhteiskuntapolitiikan vaikutuksista. Riitta Granfeltin[3] sanoin, sosiaalityö yhteiskuntapoliittisena toimintana ei ole paljonkaan arvoista ellei sen tekijöillä ole rohkeutta asettua niiden ihmisten puolelle, jotka eivät voi puolustaa elämisoikeuttaan suorituksilla, selviytymisellä tai kunniallisella elämäntavalla.

 

Leila Kankainen

Sosiaalipalvelujen päällikkö, YTL

Lahden kaupunki

---

[1] Salminen, Ari (2008) Julkisen toiminnan johtaminen: hallintotieteen perusteet.

[2] Talentia (2013) Arki, arvot, elämä ja etiikka. Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet.

[3] Granfelt, Riitta (1998) Kertomuksia naisten kodittomuudesta

 

Ajatuksia muutoksista ja vaikuttavuudesta

Elämmme jatkuvan muutoksen keskellä, myös sosiaalipalveluissa. Muutokset eivät enää seuraa toisiaan, vaan niitä on meneillään lomittain ja limittäin koko ajan. Tiedontuotanto on nopeaa ja runsasta. Myös nopeat tiedon tuottamisen välineet kehittyvät ja digitalisaatio laajenee. Toimintoja pitäisi tehostaa ja vaikuttavuutta lisätä, mutta samalla asiakkaiden tilanteet ovat entistä monimutkaisempia ja tilanteen selvittämiseen ja ratkaisemiseen tarvitaan aikaa. Nyt markkinatalouden mittareilla yritetään mitata julkisia palveluja, vaikka julkiselle puolelle pitäisi kehittää omat mittarit. Joitakin versioita on ollut jo koekäytössä, mutta ne ovat olleet varsin raskaita käyttää.

Uusi sosiaalihuoltolaki velvoittaa ottamaan huomioon mm. erityistä tukea tarvitsevat asiakkaat. Tarvitaan paitsi pätevää henkilökuntaa, sosiaalityöntekijöitä, myös aikaresurssia. Lisäksi tarvitaan usein monialaista yhteistyötä, johon lakikin velvoittaa. Miten palvelut pitäisi organisoida, että voidaan tehdä yhteistyötä tehokkaasti ja vaikuttavasti? Ainakin raja-aitoja olisi syytä kaataa eri toimialojen ja toimijoiden väliltä, jotta hallinnolliset rakenteet eivät olisi esteenä joustavalle, toimivalle yhteistyölle. Ja pitäisi päästä pois toisille siirtämisestä.
 
Sote-ratkaisu tuo isoja muutoksia palvelukenttään. Yksityiset palvelut tulevat lisäämään asiakkaiden valinnanvapautta, mikä on hyvä asia, mutta sen vaikutuksia emme vielä tiedä. Joku tutkija totesi sosiaalipolitiikan päivillä noin kuukausi sitten, että yksityisiä palveluja käytettäessä syntyy uusia moraalisia ja eettisiä ongelmia. Millaisia ne tulevat olemaan, se jää nähtäväksi. Ainakin tilanne luo paineita asiakastyötä tekeville, kun on entistä paremmin osattava kertoa palveluvaihtoehdoista. Myös asiakas on vaikeassa tilanteessa valitessaan palveluja, kun hänellä ei välttämättä ole objektiivista tietoa saatavilla. Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja on sanonut, että vaatimukset alueellisesti ja yksilöllisesti räätälöityihin ratkaisuihin kasvavat, kun väestö ikääntyy ja monikulttuurisuus lisääntyy. Miten pystymme vastaamaan kaikkien väestöryhmien palvelutarpeisiin tasapuolisesti? Vai joudutaanko priorisoimaan? Kuka pystyy määrittelemään kriteerit? Ja luodaanko uusia palveluja asiakkaiden tarpeiden näkökulmasta vai organisaatio- tai tuottavuuslähtökohdista?

Monia kysymyksiä herää. Syntyy enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Olemme isojen haasteiden edessä. Kaiken myllerryksen keskellä on muistettava asiakkaat ja tarjottava heille toimivaa, laadukasta, tehokasta ja vaikuttavaa palvelua. Ja lisäksi on kyettävä osallistamaan asiakkaat: saatava heidät mukaan kehittämään sellaisia palveluja, joita he tarvitsevat ja joista on heille apua. Myös sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen osaamiselle on tilansa.Haasteet ovat isoja, joten kaikkien osaaminen, tieto ja ideat tarvitaan käyttöön.

Maarit Laitinen

työhönkuntoutuksen päällikkö, YTL

Uhkana sosiaalityön asiantuntijuuden alennusmyynti

Valtiovarainministeriö pyysi kunnilta elo-syyskuussa ehdotuksia siitä, miten kuntien velvoitteita ja tehtäviä voitaisiin tulevaisuudessa vähentää. Monessa vastauksessa nostettiin esiin yhtenä keinona sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehtojen alentaminen.  

Valtiovarainministeriön teettämän kyselyn perusteella vaikuttaa siltä, että kuntien päättävät viranhaltijat eivät tunne sosiaalityötä tai ainakin kuva on siitä hyvin yksipuolinen. Tyypillistä on se, että sosiaalitoimea seurataan hyvin yleisillä mittareilla eikä mahdollinen vaikuttavuuden arviointi arkityöstä välity päättäjille. ¹ Uskon, että tämän kaltaiset esitykset kertovatkin nimenomaan sosiaalityön heikosta tunnettuudesta.  

Tarvitaan joustoja henkilöstön kelpoisuusehtoihin, nyt tulossa tiukennuksia. Sosionomeja olisi hyvin saatavilla, mutta tehtävät määritellään sosiaalityöntekijöille. (VM:n kysely 10/2015) 

 

Mielestäni sosiaalityöntekijän kelpoisuuksien alentamiselle ei ole 1.4.2015 voimaan astuneen uuden sosiaalihuoltolain valossa perusteita. Uuden lain mukaan työ jaetaan selkeästi sosiaaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden kesken. Sosiaalityöntekijät työskentelevät erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden kanssa ja sosiaaliohjaat muiden asiakkaiden kanssa. Kiinnostava piirre uudessa laissa onkin nimenomaan se, että työ ei jakaudu tiettyjen tehtävien mukaan vaan asiakkaiden tarpeiden mukaan. Entisen sosiaalihuoltolain mukaisessa mallissa sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työt jakautuvat tiettyjen tehtävien mukaisesti. Lahdessa esimerkiksi tietyt asiakassuunnitelmat ovat perinteisesti kuuluneet vain sosiaalityöntekijöiden tehtäviin. Uuden sosiaalihuoltolain mukaan aiemmin näitä sosiaalityöntekijöille kuuluneita tehtäviä tulee väistämättä siirtymään myös sosiaaliohjaajille, koska ne kohdentuvat myös niille asiakkaille, joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työnjakoon on jo nykyisellä lainsäädännöllä tulossa sosiaalihuoltolain toimeenpanon myötä muutos, jonka johdosta jatkossa yhä useampi sosiaalityössä asioiva asiakas asioikin pelkästään sosiaaliohjaajan vastaanotolla. 

Perussosiaalityöntekijänä aikuissosiaalityössä ei välttämättä tarvita kelpoisuuslain mukaisesti vaadittavaa ylempää korkeakoulututkintoa, vaan korkeakoulututkinto riittäisi. Lastensuojelussa sen sijaan ylempi korkeakoulututkinto on paikallaan, edellyttää erityistä osaamista. (VM:n kysely 10/2015) 

Tämä vastaus kertoo tietämättömyydestä aikuissosiaalityön vaativuudesta. On kiistatonta, että lastensuojelun sosiaalityössä vaaditaan erityisosaamista, mutta yhtälailla sitä tarvitaan myös aikuissosiaalityössä – toki erilaisin painopistealuein. Aikuissosiaalityöntekijän työkenttä on tavattoman laaja, kun asiakkaita on aina 18-vuotiaista tulottomista, koulunsa keskeyttäneistä nuorista yli 60-vuotiaisiin päihdeongelmaisiin ja asunnottomiin. Sosiaalityöntekijä tekee vaativaa asiakastyötä ja samalla hän koordinoi asiakkaan usein hyvin monimutkaista palvelukokonaisuutta. Tämä edellyttää tietämystä muun muassa yhteiskunnan toimintamekanismeista, sosiaalisten ongelmien taustatekijöistä, niiden syy-seuraussuhteista sekä ennen kaikkea erittäin monimutkaisesta lainsäädännöstä. 

Tällä hetkellä luottamushenkilöille ei muodostu jäsentynyttä kuvaa sosiaalityöstä. ¹ Toivon, että uuden sosiaalihuoltolain pykälä rakenteellisesta sosiaalityöstä tuo muutoksen tähän seikkaan. Rakenteellisen sosiaalityön avulla tuotetaan tietoa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten elämästä, arjesta sekä sosiaalityön vaikuttavuudesta. Rakenteellinen sosiaalityö antaa tietoa siitä, miten yhteiskunnallinen päätöksenteko vaikuttaa ”äänettömien kansalaisten” elämään arjen tasolla ja laajemmassa mittakaavassa. Sosiaalityö on vakiinnuttanut paikkansa itsenäisenä tieteenalana yliopistoissa ja tutkimustoiminta on vilkasta. Sosiaalityön yliopistokoulutuksen myötä sosiaalityöntekijät osaavat tuottaa akateemisesti jäsenneltyä ja perusteltua tietoa, joka nousee arjen työstä ja sosiaalityölle onkin ominaista teorian ja käytännön tiivis dialogisuus. Olen varma, että johtavien viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden käsitys sosiaalityöstä syventyy, kun rakenteellinen sosiaalityö tulee osaksi arkipäiväistä sosiaalityöntekijän tekemää työtä ja tietoa tuotetaan systemaattisesti päätöksenteon pohjaksi.

Sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimukset ovat liian tiukat. Kelpoisia sos.työntekijöitä on erittäin vaikeata saada, ja vaihtuvuus on suurta, kun he shoppailevat parempien palkkojen perässä kunnasta toiseen vuoden välein. (VM:n kysely 10/2015) 

Sosiaalityöntekijöiden palkkataso on tunnetusti alhainen koulutustasoon nähden. Voidaanko alle 2900 € /kk maksettavaa tehtäväkohtaista palkkaa pitää akateemisesti kouluttautuneelle työntekijälle edes kohtuullisena? Jos sosiaalityöntekijät kilpailuttavat palkkojaan, sitä pidetään ”shoppailuna”. En voi olla ajattelematta, että tällaista alentavaa termiä voidaan käyttää vain naisvaltaisella alalla. On siis tosiasia, että päteviä sosiaalityöntekijöitä on erittäin vaikeaa saada rekrytoitua kuntiin. Uskallan väittää, että alhainen palkkataso ohjaa yhteiskuntatieteiden ja valtiotieteiden maistereiksi kouluttautuneita ihmisiä sellaisiin työpaikkoihin, joissa työntekijän asiantuntemusta ja osaamista arvostetaan muun muassa kilpailukykyisellä palkalla. Onko esimerkiksi lääkäreiden kelpoisuusvaatimusten alentamisesta keskusteltu, kun on puhuttu lääkäripulasta? Ei. Lääkäripulaan on pyritty vastaamaan esimerkiksi kilpailukykyisillä palkoilla. 

Sairaanhoitajien ja lääkäreiden, sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien sekä lähihoitajien ja hoiva-avustajien kelpoisuuksien väljentäminen ei ole ratkaisu – pikemminkin vaarana, että heikennetään työn vaikuttavuutta, kun kelpoisuuksia väljennetään. (VM:n kysely 10/2015) 

Jokaiseen julkisen sektorin ammattiin on luotu perustellusti tietynlaiset kelpoisuusvaatimukset. Oikein suunnattu henkilöstöpolitiikka takaa sen, että jokaisella työntekijällä on koulutustaan ja kelpoisuuttaan vastaavat tehtävät. Eri ammattiryhmien yhteistyö tuo vaikuttavuutta ja tehokkuutta – ei se, että tehtäviä aletaan hoitaa pienemmällä palkalla, mutta riittämättömällä koulutuksella ja osaamisella.  

¹ Saikkonen, Paula & Blomgren Sanna & Karjalainen Pekka & Kivipelto, Minna (2015) Poistaako sosiaalityö huono-osaisuutta?

 

Kaisa Hujanen

johtava sosiaalityöntekijä, YTM

Lahden Aikuissosiaalityö

 

Kolme pointtia rasismista ja sosiaalityöstä

Maahanmuutosta keskustellaan Suomessa ennennäkemättömän vilkkaasti. Osa keskustelijoista lienee jo kyllästynyt koko aiheeseen, toisaalta keskustelu on kuumentunut eikä ylilyönneiltäkään ole vältytty. Keskustelua on myös pyritty hillitsemään rajoittamalla uutisten kommentointimahdollisuuksia. Kaikki mitä maahanmuutosta voi sanoa, on jo sanottu. Vai onko sittenkään?

Vaikka maahanmuuttoa on käsitelty monipuolisesti eri näkökulmista, on kuitenkin kolme pointtia, jotka ovat keskustelussa jääneet vähemmälle huomiolle.

Ensinnäkin keskustelua ei juurikaan ole käyty sosiaalityön näkökulmasta. Sosiaalityöntekijät ylipäätään osallistuvat maahanmuuttokeskusteluun vain harvoin. Kyse lienee sosiaalityössä yleisemminkin esiintyvästä hiljaisuuden kulttuurista[1]. Koulutuksessa ja työssä kertyneen tiedon esittelemisen kun on todettu olevan vierasta suomalaiselle sosiaalityölle. Sen sijaan sosiaalityöntekijät vaikenevat ja vetoavat salassapitosäännöksiin silloinkin, kun he voisivat kommentoida asioita yleisellä tasolla ja heillä olisi kerrottavanaan tietoa, jolla voisi esimerkiksi oikoa vääriä käsityksiä ja vähentää ennakkoluuloja.

Erkki Torppa1 hämmästeli jo 1990 -luvulla, miten korkeasti koulutetut sosiaalityöntekijät voivat hiljaa katsoa sivusta, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Kyse oli tuolloin hyvinvointivaltion murentumisesta, mutta kysymys on tällä hetkellä ajankohtainen maahanmuuton ja rasismin suhteen. Etenkin, kun sosiaalityöntekijällä olisi ammatin arvojen, eettisten ohjeiden ja lainsäädännön johdosta vahva velvollisuus pyrkiä toiminnallaan rasismin ja syrjinnän vähentämiseen yhteiskunnassa. Tästä sosiaalityön antirasistisesta tehtävästä on puhuttu Suomessa vain vähän, mutta muualla on esimerkiksi todettu sosiaalityöntekijöiden olevan se ammattikunta, jolla on vahvin antirasistinen velvollisuus yhteiskunnassa[2]. Julkiseen maahanmuuttokeskusteluun osallistuminen olisi Suomessakin yksi keino toteuttaa yhteiskunnan sosiaalityölle antamaa antirasistista tehtävää.

Toinen maahanmuuttokeskustelussa sivuun jäänyt teema on keskustelun vaikutus asenneilmapiiriin sekä sitä kautta maahanmuuttajataustaisen väestön ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin.

Tutkimusten[3] mukaan rasististen puheenvuorojen ja vihapuheen hyväksyminen lisäävät kielteistä suhtautumista ulkomaalaisia kohtaan. Mitä kielteisemmin maahanmuuttajat keskusteluissa esitetään, sitä kielteisemmäksi suhtautuminen muuttuu. Suhtautuminen puolestaan näkyy ihmisten toiminnassa eli siinä, miten ulkomaalaisia kohdellaan. Kielteisten asenteiden ilmaisemiseen ja rasistiseen puheeseen liittyy siis riski siihen, että ne lopulta alentavat kynnystä syrjintään ja rasistisiin tekoihin. Tästä on jo nähty valitettavia esimerkkejä Lahdessakin.

Vaikka yhteiskunnassa vallitsevat kielteiset asenteet saattavatkin ilmetä ulkomaalaisiin kohdistuvina syrjintänä ja rasismina, ei ongelma koske pelkästään heitä. Syrjintä ja rasismi heikentävät yksilöiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisäksi lopulta koko yhteiskunnan turvallisuutta, koska eri väestöryhmien välinen epäluottamus kasvaa[4]. Vastaavasti vähemmistöihin myönteisesti suhtautuvassa yhteiskunnassa rasismikokemuksia esiintyy vähemmän ja hyvinvointi on sen johdosta korkeammalla tasolla. Yhteiskunnan hyvinvointia olisi siis mahdollista lisätä asenneilmastoon vaikuttamalla.

Kolmas pointti on maahanmuuttokeskustelussa vallitseva valkoinen, hallinnoiva ääni. Rasistiset kannanotot ja monikulttuurisuuspuhe ovat australialaisen antropologin Ghassan Hagen[5] mukaan saman asian kaksi puolta. Valkoisten usko omaan ylivaltaansa ilmenee hänen mukaansa joko valkoisen monikulttuurisuuden tai valkoisen rasismin muodossa. Monikulttuurisuuden kannattajille ja maahanmuuttoa vastustaville on siis yhteistä valkoinen hallinnoiva ääni, jolla maahanmuuttajat joko toivotetaan tervetulleiksi ja heitä puolustetaan tai heitä vastustetaan. Molemmissa tapauksissa maahanmuuttajat itse konstruoidaan passiivisiksi objekteiksi ja niiden hallittaviksi, jotka ovat antaneet itselleen oikeuden olla huolissaan kansakunnan tilasta. Jotta valkoisen hallinnan ääni voitaisiin maahanmuuttokeskustelussa välttää, tulisi maahanmuuttajataustaisen väestön oma ääni kuulua keskusteluissa nykyistä paremmin.

Uudessa sosiaalihuoltolaissa nostetaan vahvasti esiin rakenteellinen sosiaalityö. Näen maahanmuuttokeskusteluun osallistumisen yhtenä rakenteellisen sosiaalityön toteuttamisen välineenä, keinona vaikuttaa ja muuttaa yhteiskuntaa. Ja vaikka tätä mahdollisuutta ei vielä tällä hetkellä suomalaisessa sosiaalityössä kovin laajalti käytetäkään, saattaa sen merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Voisi myös käydä niin, että mikäli tutkijat, sosiaalityöntekijät ja muut asiantuntijat osallistuisivat enemmän julkiseen keskusteluun, rohkaisisi se muitakin keskustelijoita ihmisoikeuksien puolustamiseen.

Kaikkiaan sosiaalityöntekijöiden esiintymisen julkisuudessa oman alansa kysymysten asiantuntijoina tulisi olla yhtä itsestään selvää kuin ekonomistien tai juristien osallistuminen omaan alaansa liittyvään julkiseen keskusteluun.

 

Tuula Carroll

johtava sosiaalityöntekijä, VTM

Lahden AIkuissosiaalityö

 

 

---

[1] Mutka, Ulla (1998) Sosiaalityön neljäs käänne. Asiantuntijuuden mahdollisuudet vahvan

hyvinvointivaltion jälkeen. Kopijyvä Oy. Jyväskylä.

[2] Bhatti-Sinclair, Kish (2011) Anti-Racist Practice in Social Work. Palgrave Macmillan. Hampshire.

[3] esim. Jokinen, Arja & Huttunen, Laura & Kulmala, Anna (2004) Johdanto: neuvottelu marginaalien

kulttuurisesta paikasta. Teoksessa Jokinen, Arja & Huttunen, Laura & Kulmala, Anna (toim.):

Puhua vastaan ja vaieta. Neuvottelu kulttuurisista marginaaleista. Gaudeamus. Helsinki. 9–19.

[4] Etnisten vähemmistöjen ja maahanmuuttajien turvallisuus paikallisissa

turvallisuussuunnitelmissa. Sisäasiainministeriön julkaisuja 29/2009

[5] Hage, Ghassan (2000) White Nation. Fantasies of White supremacy in a multicultural society.

Routledge. London.

Tampere University Press. Tampere.