tiistai 26. maaliskuuta 2024

”Miten kuunnella niin, että muut haluavat puhua ja miten puhua niin, että muut haluavat kuunnella?” – Dialogisuuden mahdollisuudet sosiaalityössä

Sosiaalityön asiantuntijuuteen on perinteisesti liitetty ammattilaisten asiantuntijuus: valta on annettu asiantuntijoille, sillä he tietävät mitä tehdä. Tällainen asiantuntijuus on ollut sosiaalityössä kuitenkin väistymässä jo 2000-luvun alusta alkaen. Nykyään sosiaalityössä korostuu suhdeperustainen asiantuntijuus, joka sisältää pyrkimyksen pois ylhäältä alaspäin-kulttuurista kohti yhteistyössä rakentuvia sosiaalityön käytäntöjä. Keskeistä asiantuntijuudessa on myös työntekijän ja asiakkaan välinen kohtaava ja dialoginen vuorovaikutus. (Myller 2022, 47.) 

Sosiaalityössä luottamukseen perustuvan asiakassuhteen rakentaminen on työskentelyn edellytys. Luottamus annetaan ja saadaan asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa. Luottamuksen syntymisen edellytyksenä sosiaalityössä on vastavuoroisuus. (Myller 2022, 49; Metteri 2012, 228.) Kaarina Mönkkösen (2018) mukaan vastavuoroisuus tarkoittaa, että kaikki osapuolet pääsevät luomaan tilannetta ja vaikuttamaan vuorovaikutuksen kulkuun. Luottamuksellisuus ja vastavuoroisuus ovat tärkeitä myös dialogisen suhteen rakentumisessa.

Dialoginen suhde rakentuu Minän ja Sinän välisessä vuorovaikutuksessa 

Dialogisuus tarkoittaa pyrkimystä rakentaa yhteistä ymmärrystä ja taitoa kehittää vuorovaikutusta tähän suuntaan (Mönkkönen 2018). Dialogisuus on siis enemmän kuin dialogi, jolla tarkoitetaan dialogisen vuorovaikutuksen menetelmää, johon liittyy tiettyjä ominaispiirteitä (ks. esim. Holm ym. 2018). Dialogisuus ei ole pelkkää puhetta, kuuntelua tai keskustelua, vaan jotain enemmän (Mönkkönen 2018). Dialogisuutta voidaankin pitää suhtautumistapana tai jopa maailmankuvana (Sankalahti 2024; Seikkula & Arnkil 2009, 87).

Ajatus dialogisista suhteista rakentuu saksalaisen filosofi Martin Buberin (1995; Seikkula & Arnkil 2009, 87) ajatukselle siitä, että ihmisten väliset suhteet ovat Minä–Sinä-suhteita, kun taas ihmisten ja esineiden väliset suhteet ovat Minä–Se-suhteita. Buberin mukaan Minä–Sinä-suhteissa on olemassa dialogisuuden mahdollisuus. Dialoginen suhde rakentuu Minän ja Sinän välissä, ja siinä on kaksi erillistä persoonaa, jotka kohtaavat toisensa kokonaisvaltaisina olentoina. Filosofi Emmanuel Levinasia seuraten Jaakko Seikkula ja Tom Erik Arnkil (2009, 89) toteavat, että toista Minää ei voi koskaan selittää tai ymmärtää täysin. Näin ollen dialogisen prosessin osallistujat eivät voi koskaan tietää ennalta, mikä on lopputulos, koska se syntyy vasta prosessin seurauksena (Metteri 2007).

Dialogisuuden haasteet ja jännitteet sosiaalityössä

Joskus ihminen voi Buberin (1995) mukaan välineellistää toiset ihmiset Minä–Se-suhteeseen toimintansa kohteeksi. Sosiaalityössä tämä voi näyttäytyä esimerkiksi siten, että ihmiset kohdataan asiakkaina eikä ihmisinä. Anna Metterin (2012, 229) mukaan vielä 1990-luvun alussa sosiaalityön asiakasta ei aina ymmärretty työntekijän kanssa samanvertaiseksi ihmiseksi, vaan asiakas saatettiin mieltää toisena, johonkin toiseen vähemmän arvokkaaseen joukkoon kuuluvana. Näistä ajoista on onneksi tultu eteenpäin, mutta edelleen arki ja sosiaalityön institutionaalisuus haastavat dialogisuutta.

Dialoginen toiminta ei aina ole helppoa. Joskus sekään, että toinen osapuoli haluaisi luoda avoimen vuorovaikutussuhteen, ei takaa sitä, että toinen lähtisi välttämättä tuohon vuoropuheluun mukaan (Mönkkönen 2018). Dialogista toimintaa arjessa haastavat myös muun muassa pirstaleisuus, kiireen tuntu, huolet, negatiiviset tunteet, epävarmuus, monimutkaiset tilanteet, toive asioiden saamisesta hallintaan sekä luottamuksen puute (Sankalahti 2024.) Dialogisuutta voivat haastaa myös pelko ja erilaiset ennakkoluulot. Katja Sankalahden (2024) mukaan kiireessä, epävarmoissa tai monimutkaisissa tilanteissa ”tietäminen” tai asioiden hallintaan saaminen voi alkaa houkuttaa. Silloin ei välttämättä jaksa kiinnostua kuuntelusta tai erilaisista näkökulmista ja keskittyy mieluummin toimenpiteisiin ja siihen, että tietää kyllä itse, miten asioiden pitäisi mennä. Tällöin voi pysähtyä ja pohtia, mikä voisi auttaa toimimaan dialogisemmin ja kuka voisi tässä auttaa.

Koska sosiaalityö on suhdeperustaista työtä, on työn onnistumisen perustana luottamuksellisen ja vastavuoroisen suhteen rakentaminen asiakkaan ja työntekijän välille. Institutionaalisissa yhteyksissä työntekijän ja asiakkaan välinen suhde on kuitenkin aika lähtökohdiltaan epätasa-arvoinen. (Metteri 2012, 228.) Sosiaalityön asiakkuuteen voidaan myös liittää leimaavia piirteitä ja kielteisiä mielleyhtymiä, niin asiakkaan kuin sosiaalityönkin näkökulmasta (Myller 2022, 50). Tällaiset jännitteet haastavat omalta osaltaan luottamukseen perustuvan ja vastavuoroisen dialogisen suhteen rakentumista sosiaalityössä.

Kuva: Dima Pechurin/Unsplash

Dialogisuuden mahdollisuudet sosiaalityössä

Joskus sosiaalialalla puhutaan ”haastavien asiakkaiden” kohtaamisesta. Dialogista lähestymistapaa hyödyntäen voi näissä tilanteissa pohtia, mitä oikeastaan tarkoitamme ”haastavalla asiakkaalla”. Ymmärryksen lisääminen voi toimia apuna: Onko taustalla esimerkiksi ennakko-odotuksia liittyen aiempiin kohtaamisiin tai onko asiakas kokenut aiemmin, että ei ole tullut kuulluksi. Tilanteita voi myös ennakoida tietoisesti kohtaamisiin valmistautumisessa. Minkä suhteen asiakas kokee työntekijän uhkana tai missä voimavarana? Miten työntekijän kannattaa asiansa sanoittaa? Turvallisuus, rajat ja kunnioittava suoruus ovat myös tärkeitä näissä tilanteissa. (Sankalahti 2024.)

Sosiaalityössä pitää usein ottaa kantaa sensitiivisiin, henkilökohtaisiin tai vaikeisiin asioihin asiakkaan elämässä. Mönkkösen (2018) mukaan puheeksi ottamista voi harjoitella, mutta ajoitus on tärkeää. Jos kiirehtii, ei vuorovaikutuksessa välttämättä synny tilaa dialogiselle kohtaamiselle. Luontevia tilaisuuksia syntyy helpommin, kun työntekijä odottaa asiakkaan osallistumista. Mitä arkaluonteisempi asia on, sitä tärkeämpää työntekijän on pohtia, milloin kannattaa ottaa kantaa. Oikeutus syntyy usein luottamuksen myötä. Täydellistä yhteisymmärrystä ei Kirsi Juhilan (2001) mukaan välttämättä kannata tavoitella, sillä se voi myös sulkea todelliset ristiriidat vuorovaikutuksen ulkopuolelle (Mönkkönen 2018).

Asiakkaan motivointi on usein sosiaalityön arjen kohtaamisissa tärkeässä roolissa. Motivoinnin keskiössä tulee olla asiakkaan sisäisen motivaation herätteleminen. Motivoinnin dialogisia taitoja ovat kiinnostuminen asiakkaan asioista ja näkemyksistä sekä asiakkaan kuulluksi tulemisen mahdollistaminen. Tärkeää on taito hahmottaa asiakkaan kokonaistilanne ja malttaa odottaa asiakkaan omaa tilanteenhahmotusta, kunnes muodostuu tavoite, jonka pohjalta voidaan tehdä asiakkaan kanssa yhteinen suunnitelma. (Sankalahti 2024.)

Dialoginen suhde mahdollistaa asettumisen asiakkaan kanssa suhteeseen, jossa voi syntyä yhteisiä oivalluksia. Tieto ja ymmärrys rakentuvat kohtaamisissa yhdessä asiakkaan kanssa. Onnistumisesta ei voi koskaan kuitenkaan olla varma, sillä se riippuu aina tilanteesta ja sen osapuolista. (Mönkkönen 2018.) Dialogisuus suhtautumistapana mahdollistaa kuitenkin luottamuksen ja vastavuoroisuuden tavoittelun sosiaalityössä. Ratkaisevaa on, miten asiakasta ja hänen läheisiään lähestytään, ja miten tietoa tilanteesta muodostetaan (Mönkkönen 2018).

Dialogisuus arjen työssä ja kohtaamisissa

Dialoginen ammattilainen tietää omat rajansa, tietää mitä ei tiedä, sietää epävarmuutta ja osaa pyytää tarvittaessa apua. Hän lähestyy ihmisen arkea ja elämää ainutkertaisena tietoa. Vuorovaikutuksessa toisten kanssa hän reflektoi ja muuntaa omaa toimintaansa vuorovaikutuksessa saamansa tiedon ja palautteen pohjalta. Hän osaa hyödyntää erilaisuutta ja moninäkökulmaisuutta. Dialogisuudesta on hyötyä myös työyhteisössä toimimisen ja johtamisen näkökulmasta. (Sankalahti 2024.) 

Dialogisuuden ydin on lopulta yksinkertainen. Kun kohtaa ihmiset mieli avoinna ja kiinnostuneena, vailla ennakko-odotuksia, ollaan jo pitkällä dialogisuuden tavoittelussa. Vaikka arki ja institutionaaliset ympäristöt haastavat, voi haasteet tiedostaa, ja asettua kohtaamisissa asiakkaan kanssa dialogiseen suhteeseen yhteisiä oivalluksia saavuttamaan (vrt. Mönkkönen 2018). Tärkeää on pysähtyä, kysyä, kuunnella ja sanoittaa (Sankalahti 2024).

 

Lähteet

Buber, M. (1995). Sinä ja minä. Helsinki: WSOY.

Holm. R., Poutanen, P. & Ståhle M. (2018). Mikä tekee dialogin: Dialogisen vuorovaikutuksen tunnuspiirteet ja edellytykset. Sitra 26.11.2018. Viitattu 22.3.2024. Saatavissa: https://www.sitra.fi/artikkelit/mika-tekee-dialogin-dialogisen-vuorovaikutuksen-tunnuspiirteet-ja-edellytykset/ 

Metteri, A. (2007). Dialogisuus. Teoksessa Käytännönopetuksen aakkoset – Praktiklärans ABC.

Mirja Satka, Ilse Julkunen, Tero Meltti & Laura Yliruka (toim.) Helsingin yliopisto, Yhteiskuntapoliittisen laitoksen tutkimuksia 2/2007. Saatavissa myös: http://www.aikuissosiaalityo.fi/files/2796/Anna_Metteri_Dialogisuus.pdf.

Metteri, A. (2012). Hyvinvointivaltion lupaukset, kohtuuttomat tapaukset ja sosiaalityö. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Saatavissa: https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8956-3.

 Myller, T. (2022). Sosiaalityön ammatillinen työkulttuuri suhdeperustaisena sosiaalityönä maaseudulla ja kaupungissa. Akateeminen väitöskirja.  Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Social Sciences and Business Studies, 286. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-4656-0.

Mönkkönen, K. (2018). Vuorovaikutus asiakastyössä. Asiakkaan kohtaaminen sosiaali- ja terveysalalla. Luku 5: Dialogisuus asiakastyössä. E-kirja. Ellibs Library. 

Sankalahti, K. (2024). Dialogi – Dialogisuus. Esitys Dialogisuuden taitoja ja tekijöitä -tilaisuudessa LAB-ammattikorkeakoululla Lahdessa 24.1.2024.

Seikkula, J. & Arnkil, T. E. (2009). Dialoginen verkostotyö. Teema: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) 2. Saatavissa: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201205084999.

 

Emma Rautava

Kirjoittaja työskentelee projektipäällikkönä sosiaalialan osaamiskeskus Versossa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen TKI-yksikössä NEAR – NEw sosiAl seRvices -hankkeessa, jossa edistetään yhteisölähtöisen ja yksilöisen lähestymistavan toteutumista sosiaalisessa työssä erityisesti vaikuttamalla aluekehityspolitiikan toimeenpanoon. Hankkeessa tunnistetaan, jaetaan ja vahvistetaan hyviä käytäntöjä, Suomessa hanketta yhdessä toteuttavat Päijät-Hämeen hyvinvointialue ja LAB-ammattikorkeakoulu. 

Toukokuussa 2023 vierailulla Espanjan Pamplonaan tutustuttiin dialogiseen lähestymistapaan, jota on koulutettu laajasti sosiaalialan henkilöstölle. Vierailulla suomalaiset hankekumppanit saivat ajatuksen osallistumisesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen järjestämään ”Dialogisen työotteen vahvistaminen sosiaalityössä -valmennukseen. Tammikuussa 2024 NEAR-hanke järjesti ”Dialogisuuden taitoja ja tekijöitä”-koulutustilaisuuden päijäthämäläisille sosiaalisen työn ammattilaisille ja opiskelijoille.


perjantai 9. helmikuuta 2024

KOULUN SOSIAALITYÖ TUTUKSI

Vuoden 2023 alussa kuraattoripalvelut siirtyivät hyvinvointialueelle ja nyt vuotta myöhemmin päijäthämäläiselle kuraattorityölle kuuluu hyvää. Siirtymän valmistelu koetaan onnistuneeksi, vaikka samanaikaisesti kuraattorityöhön on kohdistunut valtakunnallisesti ristikkäisiä paineita, jotka heijastelevat alan tietoperustan puutteellista tuntemusta.

Koulun sosiaalityön juuret ja raamit

Kuraattorityö tunnetaan maailmalla paremmin koulun sosiaalityönä. Ala alkoi kehittyä 1900-luvun alun Yhdysvalloissa, kun kouluyhteisöistä kiinnostuttiin sosiaalityön toimintaympäristöinä. Koulun sosiaalityön kehittyminen kiinnittyy yleismaailmalliseen oppivelvollisuuteen, ja alusta asti alan perusteluissa on painottunut yksilö ympäristössään näkökulma oppimisen esteiden poistamiseksi ja yhteistyön edistämiseksi kodin ja koulun sekä muiden toimijoiden välillä. (Frey ym. 2016, 28).

Suomessa tätä sosiaalipalveluihin lukeutuvaa sosiaalityön erityisalaa toteutetaan opiskeluhuollon kokonaisuuteen kuuluvissa kuraattoripalveluissa. Koulun sosiaalityön asiantuntijuutta ja paikkaa määrittää sosiaalihuoltolaki (1301/2014) ja oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013). Sosiaalihuoltolaki velvoittaa tuomaan sosiaalihuollon osaamista koulun hyvinvointityöhön, jota toteutetaan opetustoimen sekä sosiaali- ja terveystoimen monialaisena suunnitelmallisena yhteistyönä opiskelijoiden ja heidän huoltajiensa sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Kuraattorin tehtävään sisältyy kaksoissidos: tehtävänä on edistää ja tukea yksittäisten opiskelijoiden oppimista, hyvinvointia ja sosiaalisia valmiuksia sekä edistää koko oppilaitosyhteisön hyvinvointia ja yhteistyötä perheiden kanssa.

Jokaisella opiskelijalla on oikeus oppimista, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä edistäviin kuraattoripalveluihin. Perusopetuksen ja toisen asteen oppilaitoksissa tulee olla vähintään yksi kuraattori 670 opiskelijaa kohti. Lisäksi jokaisen kuraattorin ja oppilaitoksen käytettävissä tulee olla sosiaalityöntekijän pätevyyden omaavan vastaavan kuraattorin palvelu. Sosiaalityöntekijät vastaavat kuraattoripalveluiden ammatillisesta johtamisesta, oppilaitosyhteisöjen sosiaalisen tuen tarpeeseen vastaavasta asiantuntijatyöstä sekä sen vaikutusten seurannasta ja arvioinnista. Vastaavan kuraattorin tehtävä kiinnittyy yksittäisiä oppilaitosyhteisöjä laajempaan yhteisöajatteluun, kuntien ja koulutuksenjärjestäjien kanssa tehtävään työhön sekä opiskeluhuollon alueellisen suunnitelman jalkauttamiseen oppilaitosyhteisöihin yhdessä oman alueensa opiskeluhuoltopalveluiden moniammatillisen tiimin kanssa.

Kuraattoripalvelujen kehittymistä Suomessa on haastanut puutteellinen tietopohja. Paikallista tutkimusta on tehty vähän ja linkitys kansainväliseen tietoon vähäistä. Voinkin lämpimästi suositella koulun sosiaalityöstä kiinnostuneille ja kuraattoripalveluiden ammatillisesta johtamisesta vastaaville klassikkoteosta ”School Social Work - Practise, Policy and Research” (Kelly ym., 2022), joka uudistettuine painoksineen on jo yli 40 vuoden ajan koonnut alan tutkimustietoa yksiin kansiin käytännön kehittämisen tueksi. Kansainvälinen tutkimus ohjaa paikallisen lainsäädännön tavoin koulun sosiaalityötä kokonaisvaltaiseen työotteeseen niin yksilöllisten tilanteiden kuin yhteisöllisten olosuhteiden ja ympäröivien rakenteiden muuttamiseksi.

Koulun sosiaalityö täydentää koulun inkluusiotehtävää

Koulu tarjoaa sosiaalityölle kompleksisen toimintaympäristön ja eri puolella maailmaa koulun sosiaalityön kuvataan kohdistuvan yksilöihin ja perheisiin, oppilaitos- ja lähiyhteisöihin sekä yhteiskuntaan liittyviin teemoihin. Asiantuntijuus koostuu mikro-, meso- ja makrotason käytännöistä, joilla täydennetään koulun tehtävää. (Beck & Hämäläinen 2022, 203; Elswick ym. 2018, 134). Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat yhdessä alan ammattilaisten kanssa luoneet koulun sosiaalityön kansallisen mallin (ks. sswaa.org), joka herättää kiinnostusta myös paikallisesti. Vuosien kehittämistyön tuloksena syntynyt malli asettaa koulun sosiaalityölle kolme laajaa tavoitetta:

·       näyttöön perustuvien oppimista, käyttäytymistä ja mielenterveyttä edistävien mallien toteuttaminen

·       oppimista tukevan ilmapiirin ja toimintakulttuurin edistäminen sekä

·       oppilaitos- ja yhteisöpohjaisten resurssien maksimoiminen. 

Mallia läpileikkaavat neljä ulottuvuutta sisältävät yhtäläisyyksiä Pohjolan (2011) jäsentämien rakenteellisen sosiaalityön ulottuvuuksien kanssa (ks. Tommo, 2023). Koulun sosiaalityö onkin esimerkki siitä, miten rakenteellinen sosiaalityö paikantuu tehtävien ytimeen ja osa-alueet kietoutuvat toisiinsa. Ei liene yllättävää, että alan tutkijat esiin nostavat rakenteellisen sosiaalityön keskeisen kehittäjän Bob Mullalyn painottaneen kaksoissidoksen merkitystä koulujärjestelmään kiinnittyvässä sosiaalityössä, mikä vaatii kompleksiseen käytäntöön liittyvää menetelmällisen monimuotoisuuden tunnistamista ja jäsentämistä (Constable & Kelly 2022, 18).

MTSS - systeeminen kehys kompleksiselle käytännölle ja yhteiselle hyvinvointityölle

Koulun sosiaalityön pioneerimaassa Yhdysvalloissa tutkimus on lainsäädännön ja poliittisen ilmapiirin ohella vaikuttanut merkittävästi koulun sosiaalityön ja muiden tukipalvelujen muotoutumiseen. Suomalaiseenkin oppimisen tuen kolmiportaiseen malliin vaikuttanut RTI kehys (response to intervention) sekä kliininen nelikenttä (ks. Kelly ym. 2010, 13) ovat edistäneet koulun sosiaalityön käytännön ja tutkimustiedon yhdistämistä tukien työn painopisteen siirtämistä yksilöistä yhteisölähtöiseen työotteeseen. Ne ovat suunnanneet kehittämään monitasoisia oppimista, käyttäytymistä ja mielenterveyttä edistäviä malleja (Multi-Tiered Systems of Support, MTSS), joilla pyritään oppilaitosyhteisöpohjaiseen ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen tuen tarpeiden tunnistamiseen.

MTSS on kehys empiirisesti tuetuille interventioille, joita tehostetaan tarpeisiin perustuen. Ensimmäinen taso koostuu ennakoivista toimenpiteistä, jotka kohdentuvat kaikkiin opiskelijoihin ja joiden toteuttamiseen osallistuvat kaikki koulun toimijat. Yhteisölähtöisillä strategioilla pyritään edistämään yhdenveroisia oppimisen ja hyvinvoinnin edellytyksiä kaikille lapsille ja nuorille. Toisen tason interventioita, jotka ovat usein ryhmämuotoisia, kohdennetaan tarpeiden perusteella. Tällaisia ovat muun muassa sosioemotionaalisia taitoja vahvistavat ohjelmat. Kolmannen tason tuki kohdistuu opiskelijoihin, joilla on yksilöllisiä tuen tarpeita ja jotka eivät saa riittävää tukea tason I ja II toimista. Silloin usein tarvitaan yhteistyötä niin koulun sisäisten kuin ulkoisten verkostojen välillä yksilöllisiin tarpeisiin vastaamiseksi. Kliininen nelikenttä ohjaa sosiaalityötä valitsemaan toimintaympäristöön soveltuvia interventiota, jotka yksilöiden sijaan kohdistuvat samanaikaisesti useisiin riskitekijöihin. Alan tutkimus painottaa toisen tason menetelmiä, joilla vahvistetaan mielenterveyttä suojaavia sekä vähennetään mielenterveyttä vaarantavia tekijöitä. Nämä menetelmät osallistavat usein myös vertaiset, opettajan ja vanhemmat ja ovat todistetusti tehokkaampia kuin yksilökohtaiset interventiot. (Kelly ym. 2010, 9–22.). Sosiaalihuollon erilainen osaaminen tulee tunnistaa Suomessakin mielenterveystyön ja hoidon työnjaon kehittämiseksi.

Paikallisen kehittämisen näkökulmasta kiintoisaa on, että lainsäädäntömme ohjaa kansainvälisen tutkimustiedon tavoin työtä yhteisölähtöiseen edistämiseen, ehkäisemiseen sekä varhaisten yksilöllisten tuen tarpeiden tunnistamiseen. Monitasoisten ehkäisevien mallien kehittäminen vaatii ymmärrystä opiskeluhuollon kokonaisuudesta sekä sitä koskevaan suunnittelutyöhön osallistumista eri tasoilla. Oppilas- ja opiskelijahuoltolain mukaan opiskeluhuoltoon sisältyvän koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon sekä opiskeluhuoltopalveluiden (psykologi- ja kuraattoripalveluiden sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon palveluiden) tulee muodostaa toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus. Päijät-Hämeen hyvinvointialueella opiskeluhuoltopalveluiden toteuttamista on kuvattu monitasoisen tuen viitekehystä soveltaen. Kehys luo raamit yhteiskehittämiselle sekä koulun kontekstissa toimivien ja muiden toimijoiden yhdyspintojen kirkastamiselle yhteisessä työssä.


Kohti tutkimusperustaista kehittämistä

Tehostuva monitasoisen tuen kehys kuvantuu yksilö- ja ympäristötekijät huomioivana systeemisenä kehyksenä, joka tukee yhteistyön tekemistä tavoitteellisesti toimialoista riippumatta.  MTSS kehys tukee SISOTE-toimijoiden erilaisten, mutta toisiinsa kiinnittyvien roolien kirkastamista yhteisessä hyvinvointityössä. Se mahdollistaa sosiaalityön kokonaisvaltaisen lähestymistavan kattaen alleen yksilöiden, ryhmien, yhteisöjen, verkostojen ja rakenteiden tasolla tehtävän työn. Kehys konkretisoi oppilas- ja opiskelijahuoltolain tavoitteita ja opiskeluhuollon kokonaisuuden toteuttamista mahdollistaen oppimisen ja yhteiskehittämisen niin oppilaitoksissa kuin laajemmissa yhteistyörakenteissa. Kehys kuvaa opiskeluhuoltopalveluiden toteuttamisen lähtökohtia Päijät-Hämeen alueellisessa opiskeluhuoltosuunnitelmassa (ks. linkki). Yhteisölähtöinen lähestymistapa mahdollistaa yhteistyökumppanuuksien laajentamisen myös järjestötoimijoiden ja kolmannen sektorin suuntaan.

Paikallinen kehittämistyömme jatkuu. Vuoden vaihteessa vastaanotimme Itlalta kutsun osallistua valtakunnalliseen kehittämistyöhön, jossa tavoitteena on kehittää tutkimusperustasta nousevia MTSS sisältöjä ja toimintoja suomalaiseen koulu- ja opiskeluhuoltojärjestelmään. Osallistumme yhteistyöhön innolla ja odotamme malttamattomina kehittämistyön etenemistä. Suuntaa kuraattoripalveluiden kehittämiseen saamme mm. aiemmin mainitusta Kellyn ja kollegoiden (2022) ”klassikkoteoksesta”, jossa alan käytäntöä kuvataan MTSS-kehyksen läpi. Tutkimustieto auttaa myös ohjaamaan kuraattoripalveluissa käytettävien monimuotoisten menetelmien valintaan. Uskon vahvasti, että tulevaisuudessa meilläkin koulun sosiaalityö löytää raaminsa ja kuraattorityöllä edistetään oppilaitoksissa tietoisemmin restoratiivisen ja traumatietoisen toimintakulttuurin rakentamista, tehostuvien sosioemotionaalisten ohjelmien toteuttamista sekä monialaisten asiantuntijaryhmien toiminnan kehittämistä systeemisen verkostotyön lähtökohdista.  Tutkimustieto tukee koulun sosiaalityön kehittymistä ilmiölähtöisemmäksi ja sektorirajat ylittäväksi työksi, jossa juurisyitä tunnistamalla on mahdollisuus toteuttaa aidosti vaikuttavaa ja ennaltaehkäisevää työtä. Tämä vaatii opiskeluhuollossakin sosiaali- ja terveydenhuollon erilaisten tehtävien tunnistamista sekä kuraattorin ja vastaavan kuraattorin tehtävärakenteen selkeyttämistä.

 

Eija Tommo

johtava kuraattori, erikoissosiaalityöntekijä YTM

Päijät-Hämeen hyvinvointialue, opiskeluhuoltopalvelut

Lähteet:

Beck, Katrin & Hämäläinen, Juha (2022) Mapping the Field of International Comparative Research in School Social Work. International Social Work 65 (2), 203–223.

Constable, Robert & Kelly, Michael (2022) The Role of the School Social Worker. Teoksessa Michael Kelly & Robert Constable. School social work: Practice, policy, and research. New York: Oxford University Press.

Elswick, Susan E. & Cuellar, Matthew & Williams, Mallory & Albert, Wendi & Norfleet, Treshain & Carlson, Sally & Fleming, Grace & Lieg, Nancy & Shine, Judie (2018) School Social Work Leadership: Essential Knowledge, Skills and Practices for the Profession. School Social Work Journal 42 (2) (Spring): 57–73.

Frey, Andy J & Raines, James C & Anlauf Sabatino, Christine & Alvarez, Michelle & Lindsey, Brenda & McInerney, Anne & Streeck, Frederik (2016) The National School Social Work Practise Model. Teoksessa Leticia Villarreal Sosa, Tory Cox & Michelle Alvarez. School Social Work: National Perspectives on Practice in Schools. (27-38)

Kelly, Michael S & Raines, James C, & Stone, Susan & Frey Andy (2010). School Social Work: An Evidence-informed Framework for Practice. New York: Oxford University Press.

Kelly M. S., Massat C. R., and Constable R. (2022). School social work: Practice, policy, and research. New York: Oxford University Press.

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2014)

 

Päijät-Hämeen alueellinen opiskeluhuoltosuunnitelma https://paijat-sote.fi/wp-content/uploads/2024/01/paijat_hameen_aluellinen_opiskeluhuoltosuunnitelma_liitteineen.pdf

 

School Social Work Association of America. School social work Practice Model Overview. https://www.sswaa.org/ssw-model

 

Sosiaalihuoltolaki (1301/2014)

Tommo, Eija (2023) Koulun sosiaalityön rakenteelliset ulottuvuudet. Kuvaileva kirjallisuuskatsaus. Rakenteellisen sosiaalityön erikoisalan lopputyö. Jyväskylän yliopisto. https://www.sosnet.fi/loader.aspx?id=fa7dbfcc-f5e9-4a3f-92e6-afd224034c68

 

 

perjantai 26. tammikuuta 2024

Osallisuus sosiaalityössä. Yhdessä kirjaamista, kokemusasiantuntijoita vai kiertoilmaus syrjäytymiselle?

Osallisuudesta puhutaan Suomessa paljon. Käsite on yleinen, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Tutkijoiden keskuudessa osallisuuden määrittely on todettu hankalaksi ja määritelmiä on arveltu olevan yhtä paljon kuin on tutkijoitakin. Sekaannusta ilmenee erityisesti suomen kielessä. Englanniksi osallisuuden ja sen lähikäsitteiden erot tulevat esiin paremmin, koska asiakasosallisuudelle (customer involvement), sosiaaliselle osallisuudelle (social inclusion) ja osallistumiselle (participation) on kullekin omat käsitteensä[1].

Suomalaisessa keskustelussa osallisuudella voidaan tarkoittaa esimerkiksi vaikutusmahdollisuuksia omassa elämässä, tunnetta yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisesta, kuulluksi tulemista, asiakkaan mahdollisuutta olla mukana oman asiansa hoitamisessa tai mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa yhteisiin asioihin.  Osallisuus onkin eräänlainen kattomääritelmä, joka sisältää erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja[2]. Osallisuutta on myös eri aikoina lähestytty erilaisista näkökulmista, kuten aktiivisen kansalaisuuden, liittämisen, osallistumisen, voimaantumisen ja valtaistumisen, vaikuttavuuden, asiakaslähtöisyyden sekä yhteisöllisyyden näkökulmista[3].

Sosiaalihuoltolain perusteluissa osallisuus ymmärretään laajasti, sosiaalihuollon painotukset huomioiden ja päädytään määritelmään, jossa

osallisuus tarkoittaa niin yhteenkuulumisen ja osallisuuden tunnetta kuin mahdollisuutta toimia ja vaikuttaa omassa asiassaan, yhteisössä ja yhteiskunnassa[4].

Osallisuus on yksi sosiaalihuoltolain keskeisistä käsitteistä. Sana esiintyy sosiaalihuoltolaissa eri taivutusmuodoissa yli sata kertaa[5]. Osallisuuden edistäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen on ensinnäkin koko sosiaalihuoltolain tarkoitus. Lisäksi sosiaalipalvelujen – kuten sosiaalityön, sosiaaliohjauksen, sosiaalisen kuntoutuksen ja tukipalvelujen – tavoitteeksi määritetään osallisuuden vahvistaminen ja yhdeksi tuen tarpeeksi se, että sosiaalipalveluja on järjestettävä sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi sekä osallisuuden edistämiseksi. Sosiaalihuoltolaissa säädetään myös siitä, että asiakkaan etua arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten eri toimintatavat ja ratkaisut parhaiten turvaavat asiakkaan osallisuuden.

Huolimatta siitä, että kyse on sosiaalihuoltolain keskeisestä käsitteestä, ei asiakkaiden osallisuuden kokemusta eri sosiaalipalveluissa ole juurikaan mitattu tai seurattu. Päijät-Hämeessä mittaamiseen tartuttiin vuonna 2022 toteutetulla kohdennetulla hyvinvointikyselyllä, jolla selvitettiin hyvinvoinnin lisäksi haavoittuvassa asemassa olevien osallisuuden kokemusta. Kysely toteutettiin palveluihin jalkautumalla ja sen vastaajiksi tavoiteltiin väestöryhmiä, jotka eivät tyypillisesti vastaa  nettikyselyihin. Kyselyn avulla pyrittiin vastaamaan myös sosiaalihuoltolain velvoitteeseen seurata erityisen tuen tarpeessa olevien hyvinvointia.

Osallisuuden kokemusta kohdennetussa kyselyssä selvitettiin THL:n kehittämän osallisuusindikaattorin avulla. Vastaajien osallisuuden todettiin odotetusti olevan heikompaa kuin muun väestön. Osallisuudessa on kuitenkin suurta vaihtelua eri palveluista tavoitettujen vastaajien välillä. Osallisuuden kokemus on vahvinta matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa ja heikointa mielenterveyskuntoutujille suunnatussa palvelussa. Aiempien tutkimusten tapaan osallisuuden kokemuksen havaittiin olevan myös suhteessa muiden hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden kanssa. Tyytyväisyys terveyteen ja ihmissuhteisiin, muutoksen toivominen psyykkiseen terveyteen, mielenterveyspalvelujen tarve, taloudellinen tilanne sekä tulevaisuudenusko ovat kaikki yksinään suhteessa osallisuuden kokemukseen, mutta tekijöillä on myös yhteisvaikutus. Vastaajista on tunnistettavissa ryhmä, jolle on kasaantunut useita näihin tekijöihin liittyviä hyvinvoinnin vajeita ja joiden osallisuuden kokemus on erittäin heikko.[6]

Osallisuutta haluttiin selvittää kohderyhmää osallistavasti, joten tulosten kanssa jalkauduttiin uudestaan palveluihin, joista aineisto oli kerätty. Työntekijöiltä ja palvelujen käyttäjiltä saatiin tästä työskentelytavasta hyvää palautetta. Jo pelkkä osallisuudesta puhuminen koettiin osallisuutta vahvistavaksi. Yhteisistä keskusteluista saatiin myös apua aineiston analysointiin.

Selvitys oli ensimmäinen yritys nostaa systemaattisemmin esiin erityisen tuen tarpeessa olevien asukkaiden kokemuksia Päijät-Hämeessä. Työn edetessä erityisen tuen tarpeessa oleva vaihtui haavoittuvassa asemassa olevan käsitteeseen. Sosiaalihuoltolain 8 §:n velvoitteeseen ei siksi täysin pystytty vastaamaan, mutta siitä huolimatta selvitys tuotti monipuolista tietoa sellaisten alueen asukkaiden hyvinvoinnista ja osallisuudesta, jotka usein jäävät erilaisten kyselyjen ulkopuolelle. Myös kohdennetun kyselyn toteutustapa osoittautui menestyksekkääksi. Palveluihin jalkautumalla tavoitettiin väestöryhmiä, joita muutoin on vaikea tavoittaa.

Osallisuusindikaattori toimi kohderyhmän kanssa erittäin hyvin. Osallisuusindikaattorin käyttöä ryhdytäänkin alueella laajentamaan siten, että sen avulla selvitetään erilaisten (sosiaali)palvelujen vaikutusta osallisuuden kokemukseen. Lisäksi pureudutaan haavoittuvassa asemassa olevien palvelujen kehittämiseen niin, että ne nykyistäkin paremmin vahvistavat osallisuuden kokemusta.

Rakenteellinen sosiaalityö on asiakastyöhön perustuvan tiedon liittämistä osaksi laajempaa yhteiskunnallista kontekstia. Asiakkaat ja palvelujen tuottajat ovat tärkeitä rakenteellisen sosiaalityön tietolähteitä. Haavoittuvassa asemassa olevien osallisuuden selvittäminen tuotti tietoa ja kokemusta, jota on mahdollista hyödyntää alueen rakenteellisen sosiaalityön kehittämiseen.

Vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen on, että osallisuus sosiaalityössä on tuota kaikkea, mutta myös paljon muuta. Kyse on asiakkaan osallistumisesta oman palvelunsa suunnitteluun, kuulluksi tulemisen kokemuksesta ja mahdollisuuksista vaikuttaa. Osallisuudesta puhutaan esimerkiksi osallistavan kirjaamisen, kokemusasiantuntijoiden, vertaisohjaajien, kehittäjäasiakkaiden, asiakasraatien ja palautekanavien kehittämisen yhteydessä. Sosiaalityössä osallisuuden edistäminen on myös työn ammattieettinen periaate ja yksi työmenetelmistä. Lisäksi kyse on työntekijöiden osallisuudesta. Toisaalta osallisuutta käytetään sosiaalityössä myös syrjäytymisen kiertoilmaisuna, kun tarkoitetaan asiakkaan kuulumisen tunnetta tai väestöryhmän kiinnittymistä yhteiskuntaan.



[1] Leemann, Lars & Hämäläinen Riitta-Maija (2016) Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016): 5. 586-594. *YP1605_Leemann&Hamalainen.pdf (julkari.fi)

[2] Raivio, Helka & Karjalainen, Jarno (2013) Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Era, Taina (toim.) Osallisuus – oikeutta vai pakkoa. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. 12–34. JAMKJULKAISUJA1562013_web.pdf (theseus.fi)

[3] Kivistö, Mari (2014) Kolme ja yksi kuvaa osallisuuteen. Monimenetelmällinen tutkimus vaikeavammaisten ihmisten osallisuudesta toimintana, kokemuksena ja kielenkäyttönä. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Kolme ja yksi kuvaa osallisuuteen.indb (ulapland.fi)

[4] Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. HE 164/2014 - Hallituksen esitykset - FINLEX ®

[6] Carroll (2023) Osallisuutta valtavirran laidalla_carroll2023  

 

Tuula Carroll, erityisasiantuntija

Päijät-Hämeen hyvinvointialue / TKKI -yksikkö / Sosiaalialan osaamiskeskus Verso


tiistai 19. joulukuuta 2023

Haavoittuvassa asemassa olevat aikuiset ja nuoret eivät tule nähdyksi ja kuulluksi

Sosiaalialan osaamiskeskus Verson Osallisuuden versoja selvitti vuonna 2023 haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten osallisuuden ja hyvinvoinnin kokemuksia osallisuuskyselyllä. Syyskuussa kokoontui Asiakas- ja osallisuuslautakunnan Ilmiöpöytä, jossa muodostettiin yhdessä ymmärrystä ilmiöstä ”haavoittuvassa asemassa olevat aikuiset ja nuoret eivät tule nähdyksi ja kuulluksi”. Tässä kirjoituksessa ilmiöpöydän tulokset keskustelevat osallisuuskyselyn tulosten kanssa.

Osallisuus on ihmiselle tärkeä osa-alue elämässä. Käsite on laaja, ja sen määritelmä riippuu näkökulmasta, josta sitä tarkastellaan. Haavoittuvassa asemassa oleva voi joutua eriarvoiseen asemaan esimerkiksi terveydentilan, elinolosuhteiden tai taustansa vuoksi. Haavoittuvassa asemassa oleva voi kokea jäävänsä näkymättömäksi osaksi yhteiskuntaa. Kun voimavaroja on vähän, on vaikea pyytää ja saada apua.

Ilmiöpöydässä päättäjien, kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten kohdatessa avautui kuva monimutkaisesta palvelujärjestelmästä, jossa on vaikea löytää sopivaa yksilöllistä tukea. On palvelun saamisen ehtoja tai toimintatapoja, jotka eivät tule vastaan tilanteessa, jossa asiakkaan voi olla vaikea uskaltautua tai päästä paikan päälle. Traumakokemukset, luottamuksen puute sekä stigmat esimerkiksi päihteidenkäyttöön, mielenterveyden ongelmiin tai rikostaustaan liittyen voivat vaikuttaa siihen, miten haavoittuvassa asemassa oleva saa äänensä kuuluviin tai tulee kohdatuksi apua hakiessaan. Kun pettyy tarpeeksi monta kertaa, voi kääntyä sellaisten yhteisöjen puoleen, jotka eivät tue omaa hyvinvointia. Ne tarjoavat kuitenkin kokemuksen johonkin kuulumisesta. Toisaalta, jos pääsee tarvitsemansa palvelun piiriin, voi kokea hyvinkin kokonaisvaltaista kohtaamista.

Osallisuuden viitekehys auttaa suuntaamaan toimintaa, palveluita ja politiikkaa, jotta eriarvoisuudesta kärsivien osallisuus vahvistuu. (THL 2017, 10.) Päätöksenteossa tarvitaan ymmärrystä haavoittuvassa asemassa olevien hyvinvoinnin kokemuksen vaikutuksesta osallisuuteen ja toisin päin. Miten käy, kun säästöt kohdistuvat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien taloudelliseen turvaan tai palveluihin? Ilmiöpöydässä todettiin lama-ajan säästöjen vaikututtavan edelleen perheiden hyvinvointiin. 

Tuetaanko myönteisiä vai kielteisiä kehiä?

Osallisuuskyselyssä selvitettiin työikäisten osallisuuden ja hyvinvoinnin kokemusta järjestöjen sekä hyvinvointialueen tuottamissa palveluissa THL:n osallisuusindikaattorilla. Osallisuusindikaattorin pisteluku voi olla jotakin 0–100 välillä, esimerkiksi alle 50 pistettä saavat kokevat erittäin heikkoa osallisuutta, kun taas vahvan osallisuuden kokemuksen rajana pidetään 75 pistettä (THL). Niin sanotut hyvinvoinnin vajeet heikentävät myös koettua osallisuutta. Kyselyyn vastanneista (N219) yli puolet koki oman taloudellisen tilanteensa hankalaksi, yli kolmannes koki yksinäisyyttä usein ja miltei neljännes koki terveydentilansa olevan huono.

Osallisuuden kokemuksen vuorovaikutus muihin ilmiöihin (Lars eemann, 2020)
Osallisuuden kokemuksen vuorovaikutus muihin ilmiöihin (Lars Leemann, 2020)

Osallisuuden ja hyvinvoinnin tekijöiden väliset ilmiöt ovat vuorovaikutuksessa. Osallisuuden kokemus on myös kansantalouden kannalta merkittävä vaikuttaja. Heikko osallisuuden kokemus sekä liittyy syrjäytymisen syntyyn että on seurausta siitä. (THL)

Osallisuuskyselyssä kysyttiin arviota omasta hyvinvoinnista viiden vuoden kuluttua. Sitaatit ovat vastauksia tähän kysymykseen.  Noin kymmenesosa vastaajista koki samanaikaisesti yksinäisyyttä, toimeentulon vaikeutta ja heikkoa terveydentilaa.  Heidän kokemuksensa omasta osallisuudesta oli heikko, osallisuusindikaattorilla mitattuna 41 pistettä.

”Jos näillä hallituksen menoilla mennään niin olen joko kodittomana jossain ojassa tai kuollut.” (osallisuuskyselyn vastaaja)

”Taloustilanne ja terveys heikkenee” (osallisuuskyselyn vastaaja)

”menisin töihin, mutta yksilön voimavarat ja työmarkkinoiden vaatimukset eivät kohtaa.” (osallisuuskyselyn vastaaja)

Osallisuuskyselyn tuloksista selviää, että aikaisemmat hyvinvoinnin kokemukset voivat näyttäytyä jatkumona. Toisaalta vaikeasta tilanteesta huolimatta voi kokea myös toivoa.

“En ole kymmeneen vuoteen kokenut mitään hyvää enkä usko että tämä seikka tulee muuttumaan ikinä” (osallisuuskyselyn vastaaja)

”Kuka tietää. Jos (hyvinvointi on) huonompi, niin tuskin oon hengissä mut ei kai parempikaan täysin poissuljettu oo.” (osallisuuskyselyn vastaaja)

Kysymys, mitä tekee viiden vuoden kuluttua olevan vaikea kenelle tahansa. Erityisen hankala se on heikoimmassa asemassa oleville, joille tulevaisuus voi tarkoittaa selviytymistä seuraavaan päivään (Saari ym. 2020, 230–233).  

Kuinka osallisuutta voi tukea? - Palvelut ja kohtaaminen luovat toivoa ja auttavat pysymään pinnalla

Osallisuuden kokemusta voi tukea alkaen aivan pienistä arkisista asioista kohtaamistilanteissa.  Osallisuuden ja hyvinvoinnin kokemuksen vahvistuessa myös osallistuminen voi vahvistua:

”Kuitenkin kokoajan olen mennyt eteenpäin ja varmaan pääsen muuttamaan parempaan asuntoon, joka parantaa hyvinvointia. Yritän osallistua enemmän asioihin.” (osallisuuskyselyn vastaaja)

Osallistujan näkökulmasta osallisuus onkin sitä, että ”tulee kuulluksi, tietoisuutta omista vaikuttamismahdollisuuksista ja vaikuttamista.” (Osana)

Osallisuuskysely osoitti, että mm. kuntouttavan työtoiminnan, järjestön kurssitoiminnan ja yksilövalmennuksen mittauksessa (N52) jopa 63 % koki osallisuuden kokemuksen vahvistuneen kolmen kuukauden aikana, keskimäärin noin kaksitoista pistettä. Kyselyssä erittäin heikkoa osallisuutta kokevien määrä väheni hiukan ja näillä vastaajilla keskimäärin osallisuuden kokemus vahvistui noin kaksi pistettä. THL:n tutkija Marko Nousiaisen mukaan tulos on todella hyvä. Lisäksi hän toteaa, että osallisuuden kokemuksen pienikin vahvistuminen on merkittävää niillä, joilla osallisuuden kokemus on erittäin heikko.

Myös ilmiöpöydässä nousi esiin, että kun voimat ovat vähissä, ensimmäisellä kohtaamisella on väliä. Kun apua on vihdoin haettu ja ongelmia on lähdetty selvittämään, voidaan vaikuttaa vahvasti haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen osallisuuden tunteeseen. Tämä ei vaadi sitä, että ongelmaan saataisiin nopeaa ratkaisua. Kyse on enemmänkin siitä, että palveluihin hakeutunut saa kokemuksen kohtaamisesta, että häntä kuullaan ja että hänenkin asiansa on mahdollista selvittää. Onnistunut kohtaaminen auttaa myös ammattilaista lisäämään omaa ymmärrystään asiakkaan tilanteesta, jolloin myös palveluiden räätälöinti yksilölliseksi helpottuu.

Kokemus siitä, ettei tule kohdatuksi, voi aiheuttaa ihmisille tunteen, että on vain pakko pärjätä, koska apua ei kuitenkaan saa. Ammattilaisen uskalluksella kysyä mitä oikeasti kuuluu, on merkitystä. Arjen resurssit ovat rajalliset, mikä voi tuoda haasteensa esimerkiksi kohtaamiseen. Työntekijöiden vaihtuvuus ja se, että joutuu aloittamaan aina seuraavalla luukulla tarinan alusta, on henkisesti todella raskasta ja puuduttavaa erityisesti niille asiakkaille, joilla on puutteelliset tai heikentyneet resurssit arjessa. Pitkään kaivattu yhden luukun periaate, josta saisi kokonaisvaltaisesti apua ja tukea ongelmatilanteeseen voisi olla osa ratkaisua.

Etsivä sosiaalityö työ tulee vastaan

Ilmiöpöydässä syntyi yhteistä ymmärrystä siitä, että nykyinen palvelujärjestelmä ja sen tarjoamat palvelut eivät tavoita kaikkia asiakkaita. Palveluja voidaan tarjota kokonaisena pakettina, jossa voi olla osia, joita asiakas ei tilanteessaan tarvitse, tai kykene ottamaan vastaan. Vaaditaanko täyttä päihteettömyyttä saadakseen mielenterveyspalveluita? Ongelmat ovat nivoutuneet vahvasti toisiinsa. Palvelujärjestelmän sirpaleisuuden takia voidaan myös olettaa (tai toivoa) jonkun muun hoitavan, ja ottavan kiinni asiakkaan tilanteesta. Tämä aiheuttaa sen, että asiakas hakee monesta palvelusta apua, ja voi silti jäädä tyhjän päälle.

Aina ammattilaisetkaan eivät tiedä, mihin kaikkiin palveluihin asiakas olisi oikeutettu tai mitä palveluita olisi saatavilla. Onko palvelujärjestelmä liian monimutkainen, vai ovatko palvelut erikoistuneet liikaa?  Jos tulee täyttää tietyt ehdot saadakseen kyseistä palvelua, pitääkö voida ”tarpeeksi huonosti” saadakseen apua ja tukea?

“nykyiset terveyspalvelut erittäin ruuhkaisia. ja erittäin vaikea saada apua -- vähätellään niitä pienempiäkin vaivoja, millä voi olla suuri vaikutus.” (osallisuuskyselyn vastaaja)

Palvelujärjestelmien ja byrokratian rakenteita tulee edelleen muuttaa asiakaslähtöisempään suuntaan, tämä on ollut tiedossa jo pitkään. Sekä sosiaalityössä että terveydenhuollossa löydettävät ratkaisut tulee sovittaa asiakkaan elämäntilanteeseen. Kun tarvitsemansa palvelun piiriin vihdoin pääsee, kokemus palvelusta onkin usein hyvä.

Sosiaalipalveluissa kohdataan myös niitä asiakkaita, joita tällä hetkellä käytössä olevat toimintatavat eivät palvele. Etsivä sosiaalityö tavoittelee ja löytää sekä luo luottamusta ja kontakteja ihmisiin, joilla on tuen tarvetta, mutta eivät sillä hetkellä ole sen piirissä.

Voisiko etsivää työtä ajatella myös työotteena, jonka avulla voidaan vastata erilaisiin paikallisiin tarpeisiin? Mikäli asiakas palaa yhä uudelleen saman asian kanssa kokematta saaneensa apua, hän voi kerta kerralta huonommin. Tällöin työotteen haltuun ottava ammattilainen voi tarttua asiakkaan tilanteeseen omaa ammatti- ja kohtaamistaitoaan käyttäen, tarkkaan määriteltyjä palvelun rajoja joustavammin.

Kuinka sitten ihmisiä voisi kohdata paremmin?

Entä mistä kertoo, jos työntekijällä ei ole keinoja kohdata ihmisiä? Ilmiöpöydän keskusteluissa todettiin, että ammattilainen tarvitsee arjessa aikaa ihmisten kohtaamiseen työssään. Myös ajantasainen koulutus ja tuki työnantajalta auttaisi kohtaamisen haasteissa. Jokainen ihmisten kanssa työskentelevä ammattilainen voi olla juuri se ratkaiseva ihminen, kohdatessaan asiakkaansa aidosti. Kohtaaminen ei tarkoita, että asiakkaan ongelmat ratkeavat yhdellä tapaamiskerralla. Kohtaaminen on sitä, että ihminen kokee tulleensa kuulluksi ja hänen asioistaan ollaan kiinnostuneita.

Kohtaamista ihmisten välillä tapahtuu erilaisissa arkisissa yhteisöissä: työssä, koulussa, työpajoilla, avoimissa kohtaamispaikoissa, järjestöjen toiminnassa. Palveluiden saavutettavuutta ja luottamusta niihin voidaan parantaa myös jalkautumalla erilaisiin yhteisöihin, kehittämällä yhteisösosiaalityötä.


Taru Minkkinen, sosionomiopiskelija, LAB-ammattikorkeakoulu
Emmi Fjällström, projektisuunnittelija, Sosiaalialan osaamiskeskus Verso

Osallisuuden versoja (AKKE2023)


Lähteet

Isola Anna-Maria, Kaartinen Heidi, Leemann Lars, Lääperi Raija, Schneider Taina, Valtari Salla ja Keto-Tokoi Anna .THL Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi.  2017. Saatavissa https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135356/URN_ISBN_978-952-302-917-0.pdf

THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Osallisuusindikaattori mittaa osallisuuden kokemusta. Saatavissa https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuusindikaattori-mittaa-osallisuuden-kokemusta

Osana. Osallisuus luo hyvää ja saa muutosta aikaan. Saatavissa https://osana.fi/osallisuus/

Saari, Juho; Eskelinen, Niko; Bj
örklund Liisa (2020) Raskas perintö. Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Gaudeamus. Helsinki.

keskiviikko 29. marraskuuta 2023

Sosiaalinen luototus sosiaalityön välineenä

Sosiaalinen luototus on sosiaalihuollon palvelu, jonka tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää henkilön ja perheen itsenäistä suoriutumista. Sosiaalisen luototuksen tarjoaminen on ollut aiemmin vapaaehtoista, mutta lakimuutoksen myötä jokaisen hyvinvointialueen tulee 1.8.2023 alkaen järjestää sosiaalista luototusta alueellaan (Laki sosiaalisesta luototuksesta annetun lain muuttamisesta 956/2022). Hyvinvointialueet voivat kuitenkin itse määritellä oman alueensa luottopääoman määrän, luottojen suuruuden ja luototuksen järjestämisen laajuuden ja perustaa nämä paikallisiin tarpeisiin. (STM 2023a.)

Sosiaaliseen luottoon ei ole subjektiivista oikeutta, vaan se on määrärahasidonnainen palvelu. Sosiaalista luottoa voidaan myöntää henkilölle, jolla ei ole pienituloisuutensa ja vähävaraisuutensa vuoksi mahdollisuutta muuten saada kohtuuehtoista luottoa. Luoton saaminen edellyttää kykyä suoriutua luoton takaisinmaksusta, eli asiakkaalla täytyy olla jokin pysyväisluonteinen tulonlähde, esimerkiksi työtulo tai eläke. (STM 2023a.)

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella sosiaalista luottoa voi saada esimerkiksi kodin hankintoihin, vuokravakuuteen, terveydenhuollon maksuihin ja vapaaehtoisen velkojen järjestelyyn. Sosiaalisen luoton määrä vaihtelee Päijät-Hämeessä 200 eurosta korkeintaan 10 000 euroon. (Päijät-Sote 2023.) Luoton myöntäminen perustuu aina sosiaalisen luototuksen tarpeen arviointiin, jossa tarkastellaan asiakkaan kokonaistilannetta talouden ja muiden mahdollisten palvelujen näkökulmasta.

Sosiaalisen luoton saaneille tarjotaan myös taloudellista neuvontaa ja ohjausta. Tietoa voidaan antaa esimerkiksi muista asiakkaan käytettävissä olevista mahdollisuuksista, keinoista ja vaihtoehdoista. Neuvonnan ja ohjauksen antaminen korostuu, mikäli sosiaalista luottoa ei voida myöntää, mutta hakija on ilmeisen avun tarpeessa.

Sosiaalisen luototuksen myöntämisen ja taloudenhallinnan tukemisen tavoitteena on edistää asiakkaan sosiaalista suoriutumiskykyä siten, että saataisiin aikaan myönteisiä ja mahdollisimman pitkäkestoisia vaikutuksia asiakkaan tilanteeseen. Myös moniammatillinen työ on tärkeää sosiaalisen luototuksen asiakkaiden asioissa. Yhteistyö esimerkiksi toimeentulotukityön, talous- ja velkaneuvonnan, Ulosottolaitoksen, Kelan ja Takuusäätiön kanssa on usein tarpeen. (STM 2023b.) Yhteistyö sosiaalisen luototuksen työntekijöiden ja talous- ja velkaneuvonnan kanssa on kaksisuuntaista ja asiakasta pyritään ohjaamaan aina oikean palvelun piiriin. Asiakkaan luvalla tietoja voidaan myös siirtää talous- ja velkaneuvonnasta sosiaalisen luototukseen asiakkaan asioiden hoitamisen nopeuttamiseksi ja päällekkäisen työn välttämiseksi. Sosiaalisesta luototuksesta asiakas ohjataan talous- ja velkaneuvontaan, mikäli sosiaalisen luototuksen avulla ei ole mahdollista asiakkaan tilannetta ratkaista. Mikäli asiakkaalla on omatyöntekijä sosiaalipalveluista, voi omatyöntekijä konsultoida sosiaalisen luototuksen työntekijää ja ohjata asiakasta olemaan yhteydessä sosiaalisen luototuksen myöntämisen edellytysten kartoittamiseksi. Myös seurakunnan diakoniatyö voi olla yhteistyökumppanina asiakkaiden velkaantumiseen liittyvissä asioissa.

Sosiaalisesta luototuksesta on ollut monenlaista hyötyä asiakkaille. Sosiaalisen luototuksen työntekijöiden havaintojen ja kokemusten mukaan asiakkaat ovat olleet helpottuneita, kun he ovat saaneet talouttaan tasapainotettua luototuksen avulla. Luototus on myös selkeyttänyt takaisinmaksua, koska velkojen yhdistämisen myötä asiakas lyhentää vain yhtä velkaa. Jo ensi yhteydenotto sosiaalisen luototuksen työntekijään on monesti asiakkaalle helpotus, koska asiakas saa ohjausta ja neuvontaa tilanteeseensa ja hänet ohjataan tarvittaessa eteenpäin oikealle työntekijälle, jos sosiaalinen luototus ei ole ajankohtainen palvelu sillä hetkellä. Asiakkaita on voitu auttaa myös ennaltaehkäisevästi, kun he ovat saaneet velkansa järjesteltyä sosiaalisen luototuksen avulla ennen ulosottoperintää. Sosiaalinen luototus on ollut apuna myös esimerkiksi vuokravakuuden, hammashoidon ja silmälasien kustannuksissa sellaisissa tilanteissa, joissa pienitulotuloisilla ja velkaantuneilla asiakkailla ei ole oikeutta perustoimeentulotukeen eikä mahdollisuutta saada pankista lainaa.

Sosiaalisessa luototuksessa on toimeentulotukea laajemmat mahdollisuudet helpottaa pienituloisten ja vähävaraisten henkilöiden tilannetta sekä ehkäistä ja korjata toimeentulo-ongelmia. Sosiaalisen luototuksen myötä asiakkaalla on väljemmät mahdollisuudet omiin valintoihin ja esimerkiksi varallisuutensa kartuttamiseen, koska asiakas vastaa itse luoton takaisinmaksusta. (STM 2023b.) Asiakkailla on sosiaalisen luototuksen ja tarjottavan tuen myötä paremmat taloudelliset edellytykset ja mahdollisuudet saada taloudenhallintaansa kuntoon. Sosiaalinen luototus on siis erittäin tervetullut väline sosiaalihuollon asiakkaiden talousasioihin liittyvän ohjauksen ja neuvonnan sekä taloudenhallinnan tukemisen keinovalikkoon, jossa tavoitteena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää asiakkaan itsenäistä suoriutumista.

johtava sosiaalityöntekijä Sanna Mutikainen, asiakasohjaus ja taloudellinen tuki

sosiaaliohjaaja Riitta Muukkonen, sosiaalinen luotto

palvelusihteeri Tiina Niemelä, sosiaalinen luotto

asiantuntija Milla Rantakari, Sosiaalialan osaamiskeskus Verso

 

Lähteet

Laki sosiaalisesta luototuksesta annetun lain muuttamisesta 956/2022. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2022/20220956

Päijät-Sote 2023. Sosiaalinen luotto. https://paijat-sote.fi/sosiaalinen-luotto/

STM 2023a. Sosiaalinen luototus. https://stm.fi/toimeentulo/sosiaalinen-luototus

STM 2023b. Sosiaalisen luototuksen soveltamisopas 2023. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2023:14. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164741/STM_2023_14_J.pdf?sequence=1&isAllowed=y

maanantai 14. kesäkuuta 2021

Jälkihuolto - nuorten tarvitsema mahdollisuus

Jälkihuolto on osa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän lapsiperhepalveluita ja lastensuojelua. Jälki­huolto vastaa täysi-ikäisten jälkihuollossa olevien nuorten tuen tarpeisiin. Jälkihuollon tiimi koostuu viidestä sosiaalityöntekijästä, kolmesta sosiaaliohjaajasta ja kahdesta jälkihuoltotyöntekijästä. Oikeus jälkihuoltoon syntyy, kun lapsi on sijoitettu yli kuudeksi kuukaudeksi kodin ulkopuolelle lastensuo­jelun avohuollon tukitoimena tai jos lapsi on otettu huostaan. Vuonna 2020 jälkihuollon ikäraja nos­tettiin 21 vuodesta 25 vuoteen. Lakimuutoksen taustalla on huomio siitä, että jälkihuollossa olevien nuorten tarpeisiin ja haasteisiin ei ole kyetty vastaamaan 21 ikävuoteen mennessä.

Hyvinvointiyhtymän jälkihuollon osana on aloittanut vuoden 2020 lopulla kaksi SOS -Lapsikylän nuorisokumppania. Kyseessä on Danske Bankin rahoittama noin kahden vuoden projekti. SOS -Lap­sikylän nuorisokumppanuus tuo jälkihuoltoiän nousun myötä tarvittavaa lisäresurssia jälkihuoltoon. Nuorisokumppanuus hankkeen tavoitteena on myös luoda lisätietoa ja kehittää hyvinvointiyhtymän jälkihuoltopalvelua. Lisäresurssi ja työmenetelmien kehittäminen ovat tarpeellisia nyt ja tulevaisuu­dessa.














Jälkihuollossa olevien nuorten elämänhistoriat ovat hyvin moninaisia ja usealla nuorella on traumoja. Nuorten elämäntilanteisiin ja haasteisiin vastataan jälkihuollon kautta monin erilaisin tavoin. Jälki­huoltotyö ei ole vain yhteistyötä nuoren kanssa. Tärkeinä toimijoina nuoren elämässä on lähipiiri, joka voi koostua biologisista vanhemmista, sijaisvanhemmista, sukulaisista tai vaikkapa puolisosta. Lisäksi terveydenhuolto, tukihenkilöt tai kolmannen sektorin toimijat voivat olla tärkeä osa nuorten verkostoa. Toisinaan nuoren tukiverkosto on hyvin kapea ja koostuu pelkästä palveluverkostosta.

Yhteistyö jälkihuollossa olevien nuorten kanssa on suhdeperustaista. Hyvän ja toimivan suhteen poh­jana on luottamus, joka on edellytys kaikelle tulokselliselle työskentelylle. Jälkihuollossa olevien nuorten kohdalla luottamuksen luominen voi vaatia tavallista enemmän aikaa ja työtä. Luottamuksen ja hyvän suhteen syntyminen tapahtuu usein intensiivisen rinnalla kulkemisen, kuuntelemisen ja nuo­ren kohtaamisen kautta. Jälkihuollossa nuoret voivat saada tukea jopa useamman kerran viikossa, heidän tarpeidensa mukaan. Tiiviimmän tuen tarve korostuu esimerkiksi nuoren muuttaessa ensim­mäiseen omaan asuntoon. Jälkihuollon työntekijän rooli voi olla nuoren elämässä hyvin merkittävä. Haasteen tähän tuo usein viranomaisena toimimisen ja rinnallakulkijan roolien kanssa tasapainoilu. Nuorisokumppaneilla rinnallakulkijuus on helpompaa, koska he eivät ole viranomaisasemassa.















Työskentelyn tavoitteet muovautuvat aina nuoren lähtökohdista. Tavoitteena on, että nuori löytää keinoja ja valmiuksia pärjätä elämässä itsenäisesti ja hallita arkeaan. Jälkihuollossa olevien nuorten tuen tarve on usein suuri. Monella on haasteina päihde- ja mielenterveysongelmia. Jälkihuollossa olevien nuorten kanssa työskentely on myös surullisesti aitiopaikka tarkastella Päijät-Hämeen ja Lah­den päihdeongelmaa, joka on ylittänyt valtakunnallisen uutiskynnyksen useamman kerran. Vastapai­nona toimivat kuitenkin ne nuoret, joiden elämä menee nuoren suunnitelman mukaan eteenpäin - koulu etenee ja oman elämän taidot karttuvat. Heillä itsenäinen elämä on useimmiten hallittua.

Haastavaa jälkihuollossa on, että jälkihuoltoon siirtyvien nuorten ongelmien määrät ja -vakavuus näyttävät kasvavan. Päihde- ja mielenterveysongelmat nivoutuvat yhdeksi vyyhdiksi ja nuoren suh­tautuminen yhteiskuntaan sekä ympärillä oleviin ihmisiin voi olla vähättelevä, aggressiivinen tai ma­nipuloiva. Jälkihuollon työskentelyn kannalta on äärimmäisen haastavaa, kun jälkihuoltoon siirtyy lisääntyvä määrä nuoria, jotka ovat joutuneet kohtaamaan läpi elämänsä traumatisoivia ja toiminta­kykyä heikentäviä asioita. Valitettavasti joidenkin jälkihuoltoon siirtyvien nuorten kohdalla tilanne on sellainen, että nuoren haasteisiin ei ole onnistuttu vastaamaan erilaisista palveluista tai huostaan­otosta huolimatta.

Jälkihuollon, terveydenhuollon sekä muiden viranomaisten mahdollisuudet tukea 18 -vuotta täyttä­nyttä jälkihuollossa olevaa nuorta on rajalliset, jos nuorella ei ole uskoa tulevaisuuteensa ja yhteis­kuntaan. Usean asian ollessa yhtä aikaa solmussa voi nuori kokea olevansa voimaton viemään omia asioita eteenpäin. Aiemmin mainittu luottamuksen syntyminen nuoren ja työntekijän välille onkin usein ainoa keino, jolla nuoren syrjäytymisen kierrettä voidaan katkaista. Jälkihuollon työntekijät ja nuorisokumppanit tukevat, että nuori saa asioita, yksi kerrallaan eteenpäin ja valmiuksia edetä elä­mässään. Nuorten kohdalla asioiden hoitamisen ja tapaamisten joustava suunnittelu on välttämätöntä.














Jälkihuoltoiän noustua yhä useammin jälkihuollon asiakkaana olevat nuoret tulevat van­hemmaksi. Näin jälkihuoltotyöhön tulee yhä enemmän osaksi vanhemmuustyöskentely. Lapsuuden ja nykypäivän traumojen kanssa painivat jälkihuollossa olevat nuoret ovat merkittävässä elämänti­lanteessa, kun oma vanhemmuus tulee ajankohtaiseksi. Nuoret saattavat tarvita paljon tukea omassa vanhemmuudessaan. Jälkihuollon työntekijät ja nuorisokumppanit voivat olla nuoren tukena ja apuna vanhemmuuden vahvistamisessa yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Samalla toteutetaan ennaltaeh­käisevää lastensuojelutyötä, joka parhaimmillaan estää ylisukupolvista lastensuojeluasiakkuutta.

Tällä hetkellä lastensuojelulain muutosehdotukset ovat lausuntokierroksella. Muutoksella tavoitel­laan esimerkiksi jälkihuollossa olevien nuorten laadukkaampaa tukea ja palveluita yli viranomaisra­jojen. Lakiehdotusten taustalla on tunnistettu ne haasteet ja laaja palveluiden tarve, joita nykyisten jälkihuollossa olevien nuorten kanssa työskennellessä kohdataan. Lastensuojelulain muutokset tule­vat voimaan aikanaan ja tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia. Työtä nuorten kanssa tehdään kui­tenkin päivittäin ja toisinaan koetaan isoja onnistumisia sekä eteenpäin menemistä. Ajan myötä usean nuoren elämä tasoittuu ja löytää uomansa. Riittävän laadukkaalla työllä voidaan katkaista ylisuku­polvisuutta ja saada aikaan mahdollisimman mielekästä sekä kestävää elämää, niin nuoren kuin yh­teiskunnan kannalta. Nuoret tarvitsevat tätä mahdollisuutta.

Rasmus Hujanen
jälkihuollon sosiaalityöntekijä
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä    

Suvi Kasurinen
nuorisokumppani
SOS-lapsikylä

kuvat: Pixabay

maanantai 28. joulukuuta 2020

Asiakkaat tyytyväisiä systeemisen lastensuojelun toimintamalliin Päijät-Hämeessä


Tämä käy ilmi Pia Hotin ja Laura Kaupin marraskuussa valmistuneesta opinnäytetyöstä. Hotti ja Kauppi opiskelivat sosionomeiksi (YAMK) lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisen linjalla ja ovat tutkineet opinnäytetyössään asiakkaiden kokemuksia lastensuojelun palveluista Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä. Hotin ja Kaupin opinnäyte on tutkimuksellinen kehittämishanke, jonka tuotoksena he esittävät omia suosituksiaan lastensuojelun systeemisen toimintamallin kehittämiseen Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä. 

Moniportainen kehittämistyö tuottaa laajempaa näkemystä

Hotin ja Kaupin kehittämishanke toteutettiin vuoden 2020 aikana Bikva-arviointimenetelmää soveltaen. Bikvassa asiakkaan näkökulma palveluiden laadusta ja sen vaikuttavuudesta ovat keskeisessä asemassa. Bikva on portaittain etenevä arviointimalli, jossa asiakkaiden kokemuksia käsitellään sekä työntekijöiden että johtoportaan kanssa. Asiakkaan ääni tulee täten selkeästi kuuluviin. Haastattelut tehtiin vuoden 2020 kesällä ja syksyllä sen jälkeen, kun vuoden kestänyt lastensuojelun systeemisen toimintamallin pilotointi päättyi. 

Portaisuus ja asiakaslähtöisyys tulee siitä, että asiakashaastatteluista saadut tulokset käydään työntekijöiden kanssa läpi ja heillä on mahdollisuus tuoda omaa näkemystään esiin tuloksiin liittyen sekä siihen, miten systeeminen toimintamalli heidän mielestään toimii. Tämä kaikki tieto viedään edelleen johtoportaalle käsiteltäväksi. Kehittämishankkeessa käydään läpi mitä ajatuksia johtoportaassa saatu tieto herättää sekä mikä heidän näkemyksensä toimintamallista on. Kehittämistyössä on tärkeä saada myös niiden ammattilaisten ääni kuuluviin, jotka tekevät asiakastyötä ja näkevät käytännön työn haasteet sekä sen, mikä on toimivaa. Johtoportaassa käsiteltiin asioita myös hyvin konkreettisella tasolla ja pohdittiin, miten koko organisaatio saadaan toimimaan niin, että se tukee systeemistä toimintamallia ja sitä saadaan juurrutettua myös muihin palveluihin. 

Asiakaslähtöistä työskentelyä

Haastattelujen perusteella Hotti ja Kauppi laativat kehittämissuosituksia lastensuojelun systeemisen toimintamallin toteuttamiseen Päijät-Hämeessä. Työssä he toteavat, että asiakkaat ovat itse kokeneet hyötyneensä systeemisen lastensuojelumallin mukaisesta työskentelystä, joka näkyy selkeästi saaduissa tuloksissa. Tulokset olivat hyvin samansuuntaisia sen kanssa, miten SyTy!-tiimi oli kokenut systeemisen toimintamallin mukaisen työskentelyn. 

SyTy!-tiimin toiminnan läpinäkyvyys koettiin tärkeäksi kautta linjan. Kehittämishankkeessa suositellaan, että tiimin yhteistä työskentelyä on hyvä pitää enemmän yllä puheissa asiakkaiden kanssa ja tuoda heille näkyvämmäksi. Erityistä kiitosta SyTy!-tiimi sai asiakkailta siitä, että työntekijät ovat hyvin tavoitettavissa. Asiakkaat olivat saaneet kaikkien niiden työntekijöiden yhteystiedot, joihin he voivat olla yhteydessä, jos eivät juuri sillä hetkellä tavoita heille nimettyä työntekijää tai hän on lomalla. Asiakkaat kokivat tulleensa kuulluksi asiassaan sekä heidän mielipiteensä työskentelyä suunniteltaessa on otettu kiitettävästi huomioon. Haastattelujen myötä tuli toive, että osallisuuden aste ja tapa mietittäisiin tarkemmin perheiden voimavarojen mukaan. Kriisiytyneessä tilanteessa vanhemmilla ei välttämättä ole voimavaroja pohtia tai selkeää näkemystä siitä, mitä perhe juuri sillä hetkellä tarvitsee, jolloin työntekijän ohjaus työskentelyä suunniteltaessa korostuu. Opinnäytetyössä tulee esiin, että lapsi on pidetty onnistuneesti työskentelyn keskiössä. Lapsen kuulluksi tuleminen ilman ’välikäsiä’ ja aikuisen tulkintaa on kuitenkin haasteellista. 

Systeemisen lastensuojelun toimintamallissa tärkeää on asiakasmäärien rajaaminen, jotta intensiivinen alkutyöskentely, jousto asiakastapaamisten tiivistämisessä ja akuutteihin tilanteisiin reagoiminen mahdollistuu jatkossakin. Tämä tuli myös selkeästi esiin tehdyissä haastatteluissa. Opinnäytetyön suosituksissa todetaan myös se, että työntekijöiden omat henkilökohtaiset osaamiset ja kyvyt on tärkeä ottaa huomioon. SyTy!-tiimissä on tehty osaamiskartoitus, joka on kirjattu koko tiimin nähtäville. Moniammatillisen tiimin osaamisen hyödyntämisen edistämiseksi tämä koettiin hyväksi toimintamalliksi myös muiden systeemisen tiimien osalta. Lopuksi opinnäytetyössä todetaan, että systeemisen mallin arviointi ja siihen soveltuvien kriteerien laatiminen on tärkeää. Asiakkailta kerätty palaute on erityisen arvokasta toiminnan kehittämisen kannalta ja jatkossa tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten myös lapsilta saadaan kerättyä palautetta niin, että heidän äänensä saadaan selkeämmin kuuluviin, jolloin myös toimintamallin arviointi on kattavampaa. 


”Asiakaslähtöinen lastensuojelun kehittäminen” (Hotti & Kauppi, 2020) on luettavissa Theseuksessa osoitteessa http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020112724677.