Tätä tekstiä kirjoittaessani olen
suorittanut sosiaalityön käytännönoppimisjaksoani Lahden TYP Lyhdyssä (=työllistymistä
edistävä monialainen yhteispalvelu) melkein kaksisataa tuntia. Olen seurannut sosiaalityöntekijän
ensitapaamisia asiakkaiden kanssa, alkukartoituksen etenemistä ja
työllistymissuunnitelmien valmistumista. Työharjoitteluni edetessä olen itsekin
käynyt keskusteluja asiakkaiden kanssa, ja yrittänyt ymmärtää, miten ja mihin
nämä keskustelut kirjataan sosiaalityön tietojärjestelmässä Efficassa, mihin
taas monialaisen työvoimapalvelun TYPPI-järjestelmässä.
Yhteistä kaikille Lyhdyssä tapaamilleni
asiakkaille on ollut heidän pitkittynyt työttömyytensä. Muuta yhteistä heillä
ei itse asiassa ole ollutkaan, vaan jokainen ihminen ja jokainen tilanne on
ollut täysin omansa. Tapaamieni asiakkaiden joukossa on ollut usean
korkeakoulututkinnon suorittaneita keski-ikäisiä ja peruskoulunsa
keskeyttäneitä nuoria. Joltakulta on puuttunut ammatti ja into sen
hankkimiseenkin on tuntunut kadonneen. Toisen koulutus taas on menettänyt
merkityksensä nopeasti muuttuneilla työmarkkinoilla. Nämä asiakkaat olisivat
saattaneet muutama vuosikymmen sitten pärjätä työelämässä loistavasti ilman
koulutustakin, jos heiltä olisi löytynyt vankka työmoraali ja kyky sitoutua
tekemään sen, mitä ovat luvanneet. Enää se ei kuitenkaan riitä, vaan koulutusta
karttava jää usein heikkoon asemaan työmarkkinoilla.
Tapaamieni asiakkaiden tilanteissa ei aina
ole ollut kyse pelkästään työelämän suunnasta tai ammatista. Työllistymisen
esteenä on saattanut olla myös kuormittava perhetilanne, mielialojen raju
heittelehtiminen tai vaikkapa niskassa painavat velat, jotka ovat tehneet
työnteosta taloudellisesti kannattamatonta.
Hienointa on, että jo lyhyen
harjoittelujaksoni aikana Lyhdyssä olen päässyt useaan otteeseen todistamaan
tilannetta, jossa asiakkaan asiat ovat tavalla tai toisella liikahtaneet kohti
parempaa. Yllättävänkin moni asiakas on harjoitteluni aikana löytänyt työpaikan.
Lisäksi olen saanut todistaa myös aivan muunlaisia onnistumisia: ihminen, jonka
edellisestä lääkärillä käynnistä on vuosia, on käynyt terveystarkastuksessa,
saanut verenpainelääkkeet ja ryhtynyt hoitamaan kuntoaan. Tai tulevaisuuden
näkymänsä menettänyt ja päihteiden kanssa kamppaillut nuori on alkanut
unelmoida siitä, mitä haluaisi elämässään tehdä. TYP:issä tällaisia
onnistumisia on saatu aikaiseksi eri hallintokuntien rajat ylittävällä
asiakaspalvelulla: sosiaalityön, terveydenhuollon ja työvoimapalvelujen
yhteisillä pohdinnoilla asiakkaan kanssa. Yhdistelemällä tiedon sirpaleita eri
suunnilta on löydetty jotakin olennaista.
On ollut mielenkiintoista päästä
seuraamaan eri alojen ammattilaisten yhteistyötä saman asiakkaan asioissa.
Erityisesti olen miettinyt yhteisen työskentelyn tavoitteita sosiaalityön
näkökulmasta. Vaikka TYP Lyhdyssä työtä tehdään joukkueena, asiakkaan
työllistyminen mielessä, sosiaalityöllä voi olla myös omat tavoitteensa. Jos
pitkän työttömyyden taustalla on vaikeita elämäntilanteita ja monenlaista
huono-osaisuutta, sosiaalityöntekijä voi kokea onnistumista silloinkin, kun
asiakkaan työura ei aukene, mutta häntä on työskentelyn aikana muutoin tuettu
kohti mielekästä elämää ja osallisuutta yhteiskunnassa.
TYP on myös osoittanut minulle
konkreettisesti, miten tärkeää olisi, että ihminen saisi tarvitsemansa palvelut
yhdestä paikasta. Silloin pienenee todennäköisyys, että asiakas ongelmineen
putoaa eri ammattikuntien väliseen tyhjään tilaan, joka ei oikeastaan kuulu
kenellekään eikä ole kenenkään vastuulla. Vähintään yhtä tärkeä muistutus
itselleni on ollut se, että tehokkainta ”työelämään aktivointia” on yleensä se,
joka lähtee aidosti liikkeelle asiakkaan omista voimavaroista, motiiveista ja
mielenkiinnon kohteista. Silloin asiakkaan ja yhteiskunnan etu on
yhteinen.
Eniten harjoittelujaksoni aikana on mieltä
kaivelemaan jäänyt Lyhdyssä tehtävän työn epävarmuus ja riippuvuus
poliittisista ja julkistaloudellisista käänteistä. Palkkatukeen oikeutetulle
asiakkaalle voi esimerkiksi löytyä sopiva työpaikka, mutta työntekijät joutuvat
silti pohtimaan, myönnetäänkö tukea enää tässä kuussa vai ei. Tuntuu
kohtuuttomalta joutua tarjoamaan tällaista epävarmuutta ihmisille, joiden
luottamus yhteiskuntaa ja muita ihmisiä kohtaan voi entuudestaankin, ja usein
hyvästä syystä, olla ohut. Tällaisessa ja vastaavissa tilanteessa olisi
helppo tuntea voimattomuutta: asiakkaan ja työntekijöiden hyvä yritys ei riitä,
vaan viime kädessä ratkaisun avaimia pitelevät käsissään täysin ulkopuoliset
tahot.
Sosiaalityöntekijöille
kertyy työssä paljon tietoa asiakkaidensa vaikeista tilanteista, ja usein myös
hyvä käsitys siitä, miten asiat voitaisiin nykyistä paremmin ratkaista. Uuteen
sosiaalihuoltolakiinkin kirjatun rakenteellisen sosiaalityön kautta tätä tietoa
on mahdollista entistä paremmin tuoda päättäjien ja kansalaisten tietoon -
tietenkin yleisellä tasolla, yksittäisten asiakkaiden asioista kertomatta. Olen
ollutkin iloinen, että olen saanut suorittaa käytännönoppimisjaksoni juuri
Lahden aikuissosiaalityössä, jossa on määrätietoisesti ryhdytty sosiaalisen
median ja verkkoviestinnän keinoin kertomaan myös ulkopuolisille, mitä
sosiaalityö tässä kaupungissa on ja miksi sitä tehdään. Tämä blogikin on osa sitä
työtä.
Erja Vainikka-Howard
Kirjoittaja on sosiaalityön opiskelija Helsingin yliopistosta ja suorittanut käytännönoppimisjakson (yhteensä 200 tuntia) TYP Lyhdyssä syksyn 2015 aikana.
