maanantai 22. huhtikuuta 2024

Kokemusasiantuntija tietää mistä puhuu ja puhuu asioista oikeilla nimillä

Kokemusasiantuntijatoiminta on 2000-luvulla kehittynyt toimintamuoto, jonka perustukset ovat syntyneet kansalais- ja järjestötoiminnassa. Kokemusasiantuntijatoiminta tuo tietoa asiakkaiden ja potilaiden kokemuksista osaksi palveluiden kehittämistä ja asiakastyötä, esimerkiksi asiakaslähtöisyyden vahvistamiseksi ja palveluihin hakeutumisen helpottamiseksi. (Kokemusasiantuntijuus ja vertaistuki - THL)

Kokemusasiantuntijuuteen liittyy vahvasti sanat osallisuus ja osallistuminen. Osallisuus yleisenä käsitteenä tarkoittaa, että ihminen tuntee kuuluvansa yhteisöön ja yhteiskuntaan ja, että hän voi vaikuttaa itseään ja ympäristöään koskeviin asioihin. Asiakasosallisuudella sosiaali- ja terveydenhuollossa tarkoitetaan palveluja käyttävien henkilöiden, asiakkaiden ja asiakasryhmien, vaikuttamista ja osallistumista palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin eri tavoin ja eri vaiheissa. Asiakasosallisuuden toteuttamiselle on säädösperusteita useammassa eri laissa mm. Suomen perustuslaissa[i] sekä laissa hyvinvointialueesta[ii]. Osallisuuden vahvistamisesta säädetään myös sosiaalihuoltolaissa. Asiakkaita tulee kuulla ja heille tulee mahdollistaa osallistuminen oman hoidon ja palvelun suunnitteluun.

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen palvelutuotannossa asiakasosallisuutta suunnitellaan ja toteutumista seurataan ja arvioidaan osana yksiköiden omavalvontasuunnitelmia. Tulosalueet ja yksiköt asettavat asiakasosallisuudelle tavoitteet ja seurannalle mittarit. Näitä voidaan asettaa myös ostopalvelusopimuksissa. Hyvinvointialueen palveluissa on erilaisia tarpeita ja tavoitteita asiakasosallisuuden edistämiseksi, kokemustiedon hyödyntämiseksi tai palvelun vaikuttavuuden kehittämiseksi. Edellä mainittujen eroavaisuuksien takia tarvitaan käytäntöjä yhdenvertaisuuden, osallisuustoiminnan laadun ja vaikuttavuuden varmistamiseksi. Yhtenäisiin käytäntöihin sisältyy esimerkiksi kokemusasiantuntijan palkkioiden maksaminen ja mahdolliset muut kulut.

Mitä on kokemusasiantuntijuus ja mitä kokemusasiantuntijalla tarkoitetaan?

Kokemusasiantuntijuus on moniulotteista toimintaa. Se voi pitää sisällään muun muassa henkilökohtaisen voimaantumisen ja myönteiset vaikutukset esimerkiksi sairauksiin liittyviin asenteisiin. Palveluiden järjestämisen näkökulmasta kokemusasiantuntijuudessa korostuu palveluiden tarvelähtöisyyden ja tuloksellisuuden edistäminen sekä vertaistuen merkitys ammatillisen toiminnan rinnalla. Kokemusasiantuntijuudella on oma keskeinen roolinsa palvelujärjestelmän kehittämisessä, niin palveluiden suunnittelussa, arvioinnissa kuin toimeenpanossa. (Kostiainen ym. 2014)

Marjaana Jones kuvaa väitöstutkimuksessaan Patient and public involvement in healthcare. Potentials and challenges of lay expertise and experiential knowledge (2021) kokemusasiantuntijoita ammattilaisten ja asiakkaiden välimaastossa toimijoiksi. Kokemusasiantuntijaksi kutsutaan koulutuksen käynyttä henkilöä, jolla on omakohtaista kokemusta sairauden kanssa elämisestä, toipumisesta tai kuntoutumisesta, palveluiden käyttämisestä tai läheisenä elämisestä. Kokemusasiantuntijana toimiminen edellyttää, että oma kuntoutumisen ja toipumisen prosessi on jo pitkälle edennyt. Se myös edellyttää riittävää taitoa ja kykyä käyttää omia kokemuksiaan erilaisissa tilanteissa. Kokemusasiantuntijan ymmärrys perustuu tietämykseen siitä, mikä häntä on auttanut ja mitkä tekijät ovat vaikuttaneet hänen tai läheisensä toipumiseen tai elämänmuutokseen sekä siihen sopeutumiseen.

Kokemusasiantuntijuus sosiaalityössä

Sosiaalityön kontekstissa kokemusasiantuntijoita kutsutaan yleensä kokemus- tai kehittäjäasiakkaiksi. Heillä on omakohtaista tietoa sosiaalihuollon asiakkaana olemisesta ja tarjottavista palveluista (Hietala & Rissanen 2015). Lisäksi heillä on kokemuksia haastavista elämäntilanteista ja niistä selviytymisestä (Pohjola 2017). Näitä kokemusasiantuntijoiden kokemuksia voidaan hyödyntää sosiaalihuollon ja sosiaalipalvelujen kehittämisessä. Eri tehtävissä toimivia kokemusasiantuntijoita sitoo salassapitovelvollisuus aivan kuten sosiaalialan ammattilaisiakin (Hietala & Rissanen 2015).

Sosiaalityössä ja rakenteellisessa sosiaalityössä (SHL 1301/2014, 7§) on keskeistä vahvistaa asiakkaiden toimijuutta ja osallisuutta myös kuulemalla asiakkaita. Rakenteellisen sosiaalityön yhtenä tavoitteena on asiakaskokemustiedon kerääminen ja sen hyödyntäminen muun muassa palvelujen kehittämiseksi, yksilöiden ja yhteisöjen hyvinvoinnin edistämiseksi ja sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi yhteiskunnassa. Kokemustieto voi haastaa ja auttaa olemassa olevan muun tiedon reflektoinnissa ja kriittisessä tarkastelussa sekä tuoda näkyviin auttamistyön kannalta merkityksellistä tietoa. Kokemusasiantuntijayhteistyö lisää ammattilaisten ymmärrystä asiakkaiden tilanteista ja vahvistaa sitä kautta myös osaamista. Asiakkaiden ja ammattilaisten kokemustietoa yhdistämällä voidaan luoda uusia toimintatapoja sekä saada uusia näkökulmia työhön ja sen kehittämiseen.  Kokemusasiantuntijatoiminta ja -yhteistyö voidaan nähdä myös yhtenä lisäkeinona asiakkaiden auttamisessa. (Köpsi 2023.) 

Sosiaalityöntekijöiden seurassa laadituissa Tiedolla johtamisen politiikkasuosituksissa kuvataan, että laadukkaassa sosiaalihuollon tietojohtamisessa arvostetaan työntekijöiltä, asiakkailta ja asukkailta saatavaa kokemustietoa. Suositusten mukaan asiakaspalaute- ja asiakasosallisuuskulttuuria tulisi vahvistaa osana sosiaalihuollon tiedolla johtamisen kokonaisuutta. (Arajärvi ym. 2023) Myös tietojohtamisen kansallisia ja alueellisia kehittämistarpeita käsittelevässä sote-tietojohtamisen nykytilaa kuvaavassa artikkelissa tuodaan esiin, että kokemustieto tulisi huomioida laajemmin osana sosiaali- ja terveyspalvelujen johtamista ja toimintaa (Joronen ym. 2024).

Kokemusasiantuntijatoiminta Päijät-Hämeen hyvinvointialueella

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen keskeisenä tavoitteena ovat vaikuttavat, kustannustehokkaat ja saavutettavat palvelut sekä erinomainen asiakaskokemus. Hyvinvointialueen osallisuustyötä ohjaa osallisuusohjelma, joka on osa hyvinvointialueen strategiakokonaisuutta. Aluehallitus hyväksyi ensimmäisen osallisuusohjelman marraskuussa 2022. (Osallistu ja vaikuta - Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)

Päijät-Hämeen hyvinvointialueelle luotu osallisuusohjelma edistää hyvinvointialueen strategian päämäärää hyvinvoivasta asukkaasta. Ohjelmaa on täydennetty vuoden 2023 aikana asiakasosallisuussuunnitelmalla ja asukasosallisuuden vuorovaikutussuunnitelmalla. Edellä mainitut tehtävät sisältyvät vuoden 2024 alusta käynnistyneeseen Osallisuusohjelman toimeenpano- hankkeeseen. Osallisuusohjelmaa tullaan täydentämään vuoden 2024 aikana ohjeistuksilla liittyen muun muassa osallisuuteen ja kokemustoimintaan. Toiminnan toteuttamiseen ja henkilöstön osaamistarpeisiin vastaten valmistellaan henkilöstölle työkirjaa mm. asiakasraatien kokoamisen, toimijoiden perehdyttämisen, toiminnasta raportoinnin sekä eettisesti kestävän kokemusasiantuntijatoiminnan järjestämisen osalta.

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on yleisesti linjattu, että kokemusasiantuntijan osallistuminen toimintaan voi olla joko säännöllistä, epäsäännöllistä tai kertaluonteista. Kokemusasiantuntijoiden palkkioista ja sopimuksista on hyvinvointialueelle tehty erillinen ohjeistus, jonka sekä asiakas- ja osallisuuslautakunta että aluehallitus ovat hyväksyneet. Myös palkkasuhteeseen ottaminen esimerkiksi osa-aikaisesti on mahdollista, jolloin tehdään työsopimus ja noudatetaan työnantajan ohjeistuksia mm. työajan ja toiminnan seurannasta.

Nykytila ja tulevaisuuden visiot

Vuosina 2022–2023 pilotoitiin Päijät-Hämeen hyvinvointialueen Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeessa kokemusasiantuntijatyöskentelyä avoterveydenhuollossa. Tässä pilotissa hankkeessa työskentelevät koulutetut kokemusasiantuntijat tuottivat itsenäisesti yksilövastaanottotoimintaa sekä ryhmätoimintaa:

  • Kokemusasiantuntijan yksilövastaanotto sote-keskuksessa arjessa jaksamisen tukemiseksi
  • Kokemusasiantuntijan ryhmä masentuneille sote-keskuksessa
  • Kokemusasiantuntijoiden ohjaama ryhmä kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille

Kokemusasiantuntijan Sote-keskuksessa tapahtuvan yksilövastaanoton tarkoituksena on toimia potilaan tukena ennen vastaanotolle pääsyä, sen aikana tai sen jälkeen. Kokemusasiantuntija tarjoaa keskustelutukea ja kertoo keinoista selviytyä arjen haasteissa hyödyntäen kokemusasiantuntijan omaa kokemusta sairauden kanssa elämisestä. Vuonna 2022 aloitettuja pilotteja on jatkettu osana Osallisuusohjelman toimeenpano -hanketta ja tavoitteena on juurruttaa toiminta osaksi omaa palvelutuotantoa tulevaisuudessa.

Kokemusasiantuntijan pitämät vastaanotot ja ryhmät ovat saaneet kiinnostusta myös erikoissairaanhoidon puolella ja niitä toteutetaankin jo muun muassa psykiatrian osastoilla. Toiveena on, että tulevaisuudessa kokemusasiantuntijavastaanotot ja ryhmät laajentuisivat myös muille hyvinvointialueen toimialoille.

Yllä mainittujen tehtävien lisäksi kokemusasiantuntijoita on otettu Päijät-Hämeen hyvinvointialueella mukaan muun muassa erilaisiin kehittämis- ja hanketehtäviin, esihenkilötyöryhmiin sekä sosiaalihuollon työikäisten palveluiden toimintaan sosiaalisessa kuntoutuksessa, kuntouttavassa työtoiminnassa ja erilaisissa asiakaskohtaamisissa.

Osallisuusohjelman toimeenpano –hankkeessa kehitetään kokemusasiantuntijatoiminnan rakenteita tekemällä tiiviisti yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Tavoitteena on, että hyvinvointialueelle saadaan yhdistysten, järjestöjen ja oppilaitosten kanssa yhteiskehittämällä kokemusasiantuntijoiden verkosto, jossa on mukana hyvinvointialueella toimivat kokemusasiantuntijat ja –toimijat sekä toimimisesta kiinnostuneet. Näin asiantuntijaa tarvitseva taho löytää kootusti tarvitsemansa tiedon ja kokemustiedon asiantuntijat sekä toimijat. Samalla mahdollistetaan yhteisen perehdytyksen ja palautteen antamisen kehittäminen.

Yhteiskehittäminen on aloitettu suunnittelemalla yhteinen kokemustoimija- ja asiantuntijapäivä, jossa tarkoituksena on koota eri toimijat yhteen, verkostoitua, oppia uutta ja jakaa kokemuksia. Tavoitteena on saada kehitettyä päijäthämäläistä mallia toiminnan koordinointiin, koulutukseen ja kokemusasiantuntija ja -toimijapankkitoimintaan. Päivä on tarkoitettu kokemusasiantuntijoille ja -toimijoille, kuntien, hyvinvointialueen ja maakuntaliiton osallisuudesta vastaaville henkilöille sekä yhdistyksille ja järjestöille tai muille toimijoille, joilla on kokemusasiantuntija ja -toimijatoimintaa. Tapahtuma toteutetaan huhtikuussa 2024. Yhteisen päivän pohjalta yhteiskehittäminen jatkuu kohti yhteistä päämäärää askel askeleelta.

”Sä ymmärrät mistä puhun. Tulen todeksi toiselle ihmiselle. Saan uskoa ja toivoa tulevaan” - Asiakkaiden ja ammattilaisten kokemukset kokemusasiantuntijan kanssa työskentelystä sekä vinkkejä kokemusasiantuntijan kanssa työskentelyä aloittelevalle

Asiakkailta kerätyn palautteen mukaan kokemusasiantuntijatyöskentely avoterveydenhuollossa osoittautui vaikuttavaksi ja saatu palaute on ollut erittäin positiivista.  Asiakkaat ovat kokeneet tulleensa kuulluksi ja kohdatuksi sekä kokeneet vertaistuen vahvistaneen omaa toipumista.

Osallisuuden toimintakulttuuri, jossa asiakaskokemusta hyödynnetään sosiaali- ja terveydenhuollossa, edellyttää vielä paljon kehitystyötä hyvinvointialueella. Asiakasosallisuus ja kokemusasiantuntijuus ovat käsitteinä ammattilaisille osittain tuntemattomia. Lisäksi työskentelytapa, jossa kokemusasiantuntijat tuottavat palveluita asiakkaille, oli ammattilaisille osittain uutta. 

”Sä tajuut käytännön kokemuksen kautta mitä mä tarkoitan. Hoitajat auttaa mua hoidollisesti”

Kokemusasiantuntijoita voidaan ottaa mukaan useisiin eri tehtäviin, joten on tärkeää, että henkilöstöä tiedotetaan toiminnan mahdollisuuksista. Kokemusasiantuntijat tulee saattaa säännöllisesti ammattilaisten kanssa yhteiseen vuoropuheluun. Kokemusasiantuntijatoiminnan edellytyksenä on, että organisaatio luo toiminnalle rakenteet. Organisaatiossa tulee olla kuvattuna kokemusasiantuntijatoiminnan ohjeistus sekä toimintaa koordinoiva henkilö tai taho. Ammattilaisten ymmärrys toiminnan mahdollisuuksista voi vaihdella yksilöllisesti.

Janina Savolainen selvitti Pro gradu -tutkielmassaan (2023) kokemusasiantuntijoiden ajatuksia osallisuudesta ja vaikuttamismahdollisuuksista lastensuojelutyössä. Tutkielman tuloksista voidaan nostaa erityisesti huomio, että kokemusasiantuntijoiden rooli hyvinvointialueilla herätti pohdintaa muun muassa siitä, millä tavalla kokemusasiantuntijat voisivat työskennellä osana lastensuojelua. Nykyisten hyvinvointialueiden aloittaminen nähtiin myös hyvänä mahdollisuutena juurruttaa uusia toimintamalleja ja kehittää kokemusasiantuntijuutta. Näitä samoja pohdintoja ja huomioita olisi hyvä käydä kaikissa hyvinvointialueen toiminnoissa myös ammattilaisten ja johdon toimesta. Olisi tärkeää nostaa keskusteluun kysymyksiä: Mitä voimme oppia kokemusasiantuntijan kanssa työskentelystä? Missä tehtävissä voimme työskennellä yhteistyössä kokemusasiantuntijan kanssa? Minkälaisissa tehtävissä voimme käyttää heidän osaamistaan ja kokemustaan apuna?

Kokemusasiantuntijatoiminta on tärkeää, ammattilaisten tietoa täydentävää toimintaa, johon kannattaa panostaa. Sille on hyvä luoda selkeät ja yhdenmukaiset käytännöt siten, ettei toimintaa rajoiteta, vaan päinvastoin edistetään. Koska kokemusasiantuntijuus koetaan pääosin erittäin hyödylliseksi toiminnaksi, kannattaa toimintaa laajentaa ja kokeilla rohkeasti myös uusiin osa-alueisiin niin sosiaali- kuin terveydenhuollon palveluissa ja niiden kehittämisessä. (Kostiainen ym. 2014)

Vain taivas on rajana, kun pohditaan millaisissa tehtävissä voimme tehdä yhteistyötä kokemusasiantuntijoiden kanssa. Kannustammekin siis rohkeasti kokeilemaan erilaisia työskentelytapoja ja kuulemaan myös kokemusasiantuntijoiden ehdotuksia yhteisen työskentelyn mahdollisuuksista. Saatat yllättyä ja jopa positiivisesti! Tämänkin blogin kirjoittamiseen on osallistunut kokemusasiantuntijoita.[SH1] 

 

Kirjoittajat:

Nicola Kettunen, asiakasosallisuuskoordinaattori. Osallisuusohjelman toimeenpano -hanke, Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Milla Rantakari, asiantuntija, Rakenteellinen sosiaalityö- osaprojekti 2023–2025 (RRP), Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Heidi Snellman, projektipäällikkö ja asukasosallisuuskoordinaattori, Osallisuusohjelman toimeenpano -hanke, Päijät-Hämeen hyvinvointialue

 

Näkemyksiä kirjoittamiseen antaneet:

Katariina Valkonen, koulutettu kokemusasiantuntija, Osallisuusohjelman toimeenpano -hanke, Päijät-Hämeen hyvinvointialue

Piia Suojala, koulutettu kokemusasiantuntija, Osallisuusohjelman toimeenpano -hanke, Päijät-Hämeen hyvinvointialue

 

Lähteet

Arajärvi, Kotisaari, Virtanen & Erkkilä (2023.) Sosiaalityöntekijöiden seuran tiedolla johtamisen politiikkasuositukset https://sosiaalityontekijoidenseura.fi/uploads/1/2/0/1/120105213/sose_posteri_final.pdf                  

Hietala, Outi & Rissanen, Päivi (2015) Kokemusasiantuntija – hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi. Opas kokemusasiantuntijatoiminnasta. Kuntoutussäätiö ja Mielenterveyden Keskusliitto.

Jones, Marjaana (2021).Patient and public involvement in healthcare: Potentials and challenges of lay expertise and experiential knowledge. Tampereen yliopisto. Väitöskirja. Punamusta Oy- Yliopistopaino

Joronen, Kivelä, Käsmä, Halin, Heikkinen, Hukari & Raunio (2024) Palveluketjut ja tietojohtaminen - Kansalliset ja alueelliset kehittämistarpeet – nykytila. THL Työpaperi 9/2024. https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/148264/URN_ISBN_978-952-408-263-1.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kostiainen, Elisa & Ahonen, Sanna & Verho, Tanja & Rissanen, Päivi & Rotko, Tuulia. (2014). Kokemukset käyttöön - kokemusasiantuntijatoiminnan kehittäminen. Julkari.fi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Köpsi, P. (2023). Kokemustieto ja sen hyödyntäminen osana rakenteellista sosiaalityötä. Työpaperi. Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus.

Pohjola, Anneli (2017). Asiakkaan pitkä tie palveluihin vaikuttajaksi. Teoksessa Anneli Pohjola & Maarit Kairala & Hannu Lyly & Asta Niskala (toim.) Asiakkaasta kehittäjäksi ja vaikuttajaksi. Asiakkaiden osallisuuden muutos sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tampere: Vastapaino.

Savolainen, Janina (2023). ”Matkalla ollaan, mutta ei valmiita lähellekään”. Kokemusasiantuntijoiden ajatukset osallisuudesta ja vaikuttamismahdollisuuksista lastensuojelun kokemusasiantuntijatyössä. Turun yliopisto. Pro Gradu-tutkielma.

(Osallistu ja vaikuta - Päijät-Hämeen hyvinvointialue (paijatha.fi)

Suomen perustuslaki 731/1999 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®

Laki hyvinvointialueesta 611/2021 - Säädökset alkuperäisinä - FINLEX ®