Valtiovarainministeriö pyysi
kunnilta elo-syyskuussa ehdotuksia siitä, miten kuntien velvoitteita ja
tehtäviä voitaisiin tulevaisuudessa vähentää. Monessa vastauksessa nostettiin
esiin yhtenä keinona sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehtojen alentaminen.
Valtiovarainministeriön teettämän
kyselyn perusteella vaikuttaa siltä, että kuntien päättävät viranhaltijat eivät
tunne sosiaalityötä tai ainakin kuva on siitä hyvin yksipuolinen. Tyypillistä
on se, että sosiaalitoimea seurataan hyvin yleisillä mittareilla eikä
mahdollinen vaikuttavuuden arviointi arkityöstä välity päättäjille. ¹ Uskon,
että tämän kaltaiset esitykset kertovatkin nimenomaan sosiaalityön heikosta
tunnettuudesta.
Tarvitaan joustoja henkilöstön
kelpoisuusehtoihin, nyt tulossa tiukennuksia. Sosionomeja olisi hyvin
saatavilla, mutta tehtävät määritellään sosiaalityöntekijöille. (VM:n kysely
10/2015)
Mielestäni
sosiaalityöntekijän kelpoisuuksien alentamiselle ei ole 1.4.2015 voimaan
astuneen uuden sosiaalihuoltolain valossa perusteita. Uuden lain mukaan työ
jaetaan selkeästi sosiaaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden kesken.
Sosiaalityöntekijät työskentelevät erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden
kanssa ja sosiaaliohjaat muiden asiakkaiden kanssa. Kiinnostava piirre uudessa
laissa onkin nimenomaan se, että työ ei jakaudu tiettyjen tehtävien mukaan vaan
asiakkaiden tarpeiden mukaan. Entisen sosiaalihuoltolain mukaisessa mallissa
sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työt jakautuvat tiettyjen tehtävien
mukaisesti. Lahdessa esimerkiksi tietyt asiakassuunnitelmat ovat perinteisesti
kuuluneet vain sosiaalityöntekijöiden tehtäviin. Uuden sosiaalihuoltolain
mukaan aiemmin näitä sosiaalityöntekijöille kuuluneita tehtäviä tulee
väistämättä siirtymään myös sosiaaliohjaajille, koska ne kohdentuvat myös
niille asiakkaille, joilla ei ole erityisen tuen tarvetta.
Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työnjakoon on jo nykyisellä
lainsäädännöllä tulossa sosiaalihuoltolain toimeenpanon myötä muutos, jonka
johdosta jatkossa yhä useampi sosiaalityössä asioiva asiakas asioikin
pelkästään sosiaaliohjaajan vastaanotolla.
Perussosiaalityöntekijänä
aikuissosiaalityössä ei välttämättä tarvita kelpoisuuslain mukaisesti
vaadittavaa ylempää korkeakoulututkintoa, vaan korkeakoulututkinto riittäisi.
Lastensuojelussa sen sijaan ylempi korkeakoulututkinto on paikallaan,
edellyttää erityistä osaamista. (VM:n kysely 10/2015)
Tämä vastaus kertoo
tietämättömyydestä aikuissosiaalityön vaativuudesta. On kiistatonta, että
lastensuojelun sosiaalityössä vaaditaan erityisosaamista, mutta yhtälailla sitä
tarvitaan myös aikuissosiaalityössä – toki erilaisin painopistealuein.
Aikuissosiaalityöntekijän työkenttä on tavattoman laaja, kun asiakkaita on aina
18-vuotiaista tulottomista, koulunsa keskeyttäneistä nuorista yli 60-vuotiaisiin
päihdeongelmaisiin ja asunnottomiin. Sosiaalityöntekijä tekee vaativaa
asiakastyötä ja samalla hän koordinoi asiakkaan usein hyvin monimutkaista
palvelukokonaisuutta. Tämä edellyttää tietämystä muun muassa yhteiskunnan
toimintamekanismeista, sosiaalisten ongelmien taustatekijöistä, niiden
syy-seuraussuhteista sekä ennen kaikkea erittäin monimutkaisesta
lainsäädännöstä.
Tällä hetkellä luottamushenkilöille
ei muodostu jäsentynyttä kuvaa sosiaalityöstä. ¹ Toivon, että uuden
sosiaalihuoltolain pykälä rakenteellisesta sosiaalityöstä tuo muutoksen tähän
seikkaan. Rakenteellisen sosiaalityön avulla tuotetaan tietoa heikoimmassa
asemassa olevien ihmisten elämästä, arjesta sekä sosiaalityön vaikuttavuudesta.
Rakenteellinen sosiaalityö antaa tietoa siitä, miten yhteiskunnallinen
päätöksenteko vaikuttaa ”äänettömien kansalaisten” elämään arjen tasolla ja
laajemmassa mittakaavassa. Sosiaalityö on vakiinnuttanut paikkansa itsenäisenä
tieteenalana yliopistoissa ja tutkimustoiminta on vilkasta. Sosiaalityön yliopistokoulutuksen
myötä sosiaalityöntekijät osaavat tuottaa akateemisesti jäsenneltyä ja
perusteltua tietoa, joka nousee arjen työstä ja sosiaalityölle onkin ominaista
teorian ja käytännön tiivis dialogisuus. Olen varma, että johtavien
viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden käsitys sosiaalityöstä syventyy, kun
rakenteellinen sosiaalityö tulee osaksi arkipäiväistä sosiaalityöntekijän
tekemää työtä ja tietoa tuotetaan systemaattisesti päätöksenteon pohjaksi.
Sosiaalityöntekijöiden
kelpoisuusvaatimukset ovat liian tiukat. Kelpoisia sos.työntekijöitä on
erittäin vaikeata saada, ja vaihtuvuus on suurta, kun he shoppailevat parempien
palkkojen perässä kunnasta toiseen vuoden välein. (VM:n kysely 10/2015)
Sosiaalityöntekijöiden palkkataso on
tunnetusti alhainen koulutustasoon nähden. Voidaanko alle 2900 € /kk
maksettavaa tehtäväkohtaista palkkaa pitää akateemisesti kouluttautuneelle
työntekijälle edes kohtuullisena? Jos sosiaalityöntekijät kilpailuttavat
palkkojaan, sitä pidetään ”shoppailuna”. En voi olla ajattelematta, että
tällaista alentavaa termiä voidaan käyttää vain naisvaltaisella alalla. On siis
tosiasia, että päteviä sosiaalityöntekijöitä on erittäin vaikeaa saada
rekrytoitua kuntiin. Uskallan väittää, että alhainen palkkataso ohjaa
yhteiskuntatieteiden ja valtiotieteiden maistereiksi kouluttautuneita ihmisiä
sellaisiin työpaikkoihin, joissa työntekijän asiantuntemusta ja osaamista
arvostetaan muun muassa kilpailukykyisellä palkalla. Onko esimerkiksi
lääkäreiden kelpoisuusvaatimusten alentamisesta keskusteltu, kun on puhuttu
lääkäripulasta? Ei. Lääkäripulaan on pyritty vastaamaan esimerkiksi
kilpailukykyisillä palkoilla.
Sairaanhoitajien ja lääkäreiden,
sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien sekä lähihoitajien ja
hoiva-avustajien kelpoisuuksien väljentäminen ei ole ratkaisu – pikemminkin
vaarana, että heikennetään työn vaikuttavuutta, kun kelpoisuuksia väljennetään.
(VM:n kysely 10/2015)
Jokaiseen julkisen sektorin
ammattiin on luotu perustellusti tietynlaiset kelpoisuusvaatimukset. Oikein
suunnattu henkilöstöpolitiikka takaa sen, että jokaisella työntekijällä on
koulutustaan ja kelpoisuuttaan vastaavat tehtävät. Eri ammattiryhmien yhteistyö
tuo vaikuttavuutta ja tehokkuutta – ei se, että tehtäviä aletaan hoitaa
pienemmällä palkalla, mutta riittämättömällä koulutuksella ja
osaamisella.
¹ Saikkonen, Paula & Blomgren
Sanna & Karjalainen Pekka & Kivipelto, Minna (2015) Poistaako
sosiaalityö huono-osaisuutta?
Kaisa Hujanen
johtava sosiaalityöntekijä, YTM
Lahden Aikuissosiaalityö
