Näkymätön aikuissosiaalityö

Käsittelin ensimmäisessä blogitekstissäni vuoden 2015 syyskuussa sosiaalityön hiljaisuutta ja sitä, miten keskusteluun osallistumalla sosiaalityöllä olisi mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnan asenneilmapiiriin. Totean tuolloisen kirjoitukseni lopuksi, että sosiaalityöntekijöiden esiintymisen julkisuudessa oman alansa kysymysten asiantuntijoina tulisi olla yhtä itsestään selvää kuin ekonomistien tai juristien osallistuminen omaan alaansa liittyvään julkiseen keskusteluun.

 

Tilanne ei ole vuoden aikana parantunut. Aikuissosiaalityön näkökulmasta näyttäisi käyneen pikemminkin päinvastoin. Aikuissosiaalityö ei enää ole pelkästään hiljainen vaan vaikuttaa muuttuneen myös näkymättömäksi. Tällaiseen lopputulokseen päätyy vääjäämättä, kun seuraa Sote -uudistuksesta julkisuudessa käytävää keskustelua. Uusi sosiaalihuoltolaki kyllä korostaa rakenteellisen sosiaalityön merkitystä ja sitä, miten sosiaalityössä tulisi tuottaa tietoa päätöksenteon tueksi, mutta käytännössä lain merkitys on ainakin toistaiseksi jäänyt harmillisen vähäiseksi.

 

Valtakunnallinen Sote-uudistus on ollut otsikoissa jo pitkään. Täällä Päijät-Hämeessä uudistukseen valmistaudutaan perustamalla maakunnallinen hyvinvointikuntayhtymä jo etukäteen, vuoden 2017 alussa. Niin Sote-uudistus kuin maakunnallinen hyvinvointikuntayhtymäkin ovat ajankohtaisia asioita, jotka koskettavat kaikkia alueen asukkaita. Alueen päälehti, Etelä-Suomen Sanomat, onkin uutisoinut molemmista aiheista kiitettävän usein. Uutisoinnissa on tähän asti keskitytty pääasiassa terveydenhuollon asioihin ja siksi tervehdinkin suurella ilolla artikkelia, jossa aihetta käsiteltiin sosiaalityön näkökulmasta[1]

Iloni osoittautui ennenaikaiseksi. Artikkelissa nostettiin kyllä esiin monia tärkeitä havaintoja, kuten sosiaalityöntekijöiden kohtuuton työtaakka, pula kelpoisuusehdot täyttävistä sosiaalityöntekijöistä sekä se, että Lahden kaupungin palveluksessa olevien sosiaalityöntekijöiden palkkataso on huomattavasti alhaisempi kuin ympäristökunnissa. Valitettavasti artikkeli sisälsi myös paljon asiavirheitä. Kun lisäksi lehden pääkirjoituksessa[2] 30.10.2016 sosiaalityöstä kerrottiin ”tikittävänä aikapommina”, korostettiin lastensuojelun tärkeyttä ja mainittiin sosiaalityöntekijöiden hakeutuvan ”vähemmän kuormittavaan aikuissosiaalityöhön”, ei tähän aiheeseen enää voinut olla tarttumatta. Sinänsä olisi myös kiinnostava tietää, mihin perustuu päätoimittajan esittämä väite siitä, että sosiaalityöntekijät hakeutuvat lapsiperhepalveluista vähemmän kuormittavaan aikuissosiaalityöhön. Omalle kohdalleni ei tällaisia tapauksia ole Lahdessa osunut koskaan.

Etelä-Suomen Sanomien artikkelissa sosiaalityö jaetaan lapsiperheiden sosiaalityöhön ja toimeentulotukityöhön. Kaikille sosiaalityötä tekeville on selvää, ettei tällaiselle jaottelulle ole mitään perusteita. Toimeentulotuki on vain yksi sosiaalityön tehtäväkenttä ja sitä käytetään sosiaalityön välineenä yhtälailla lapsiperheiden kuin aikuistenkin parissa. Lahdessa sosiaalityöntekijät käsittelevät toimeentulotukea ainoastaan silloin, kun edellytetään sosiaalihuollon ammattilaisen harkintaa. Tällöin taloudellista tukea käytetään sosiaalityön välineenä ja kyse on ns. ehkäisevästä toimeentulotuesta. Perustoimeentulotukea on Lahdessa jo vuosien ajan käsitellyt oma ammattikuntansa, etuuskäsittelijät. Mikäli sosiaalityötä halutaan jaotella, voidaan se jakaa vaikkapa THL:n palvelutehtäväluokituksen mukaisesti lapsiperheiden, työikäisten ja iäkkäiden sosiaalityöhön sekä vammaispalvelujen sosiaalityöhön ja terveyssosiaalityöhön.

Aikuissosiaalityössä on kyse työikäisten parissa tehtävästä sosiaalityöstä. Monet aikuissosiaalityön asiakkaista elävät erittäin haastavissa elämäntilanteissa. Usein henkilökohtaiset ongelmat ovat kytköksissä yhteiskunnallisiin epäkohtiin, kuten työttömyyteen, köyhyyteen, asunnottomuuteen ja eriarvoisuuden lisääntymiseen.

Lahdessa aikuissosiaalityötä tehdään ikäryhmittäin jaotelluissa tiimeissä. Itse toimin nuorten tiimissä, joka vastaa 18 - 30 -vuotiaiden sosiaalityöstä. Nuorten asiakkaiden arkea kuormittavat usein esimerkiksi huoli tulevaisuudesta, taloudelliset huolet, asumiseen ja ihmissuhteisiin liittyvät pulmat, yksinäisyys, erilaiset riippuvuudet sekä mielenterveyden ongelmat. Sosiaalityössä nuorta tuetaan arkielämän hallinnassa sekä opintoihin ja työelämään siirtymisessä. Lahdessa nuorille on tarjolla monipuolinen valikoima palveluja, joiden avulla voidaan vastata nuoren tuen tarpeisiin. Kaupungissa toimii esimerkiksi nuorten Ohjaamo. Lisäksi Diakoniasäätiön iVamos! -toiminnassa kehitetään nuorten sosiaalisen kuntoutuksen palvelua. Sosiaalityöntekijä kokoaa nuoren kanssa näistä palveluista kullekin parhaiten toimivan kokonaisuuden. Tavoitteena on hyvä elämänlaatu ja tuloksia syntyy toisinaan hyvinkin nopeasti. On tärkeää, että nuoren elämä on hyvällä mallilla jo ennen kuin perheen perustaminen on ajankohtaista. Tällöin perheiden tukemiseen riittävät aikanaan kevyemmätkin palvelut.

Sote -uudistusta käsitellään mediassa usein kustannusten näkökulmasta. Säästöjä kerrotaan syntyvän terveydenhuollosta, kun perusterveydenhuolto sekä erikoissairaanhoito yhdistetään, yksityistetään palveluja ja lisätään ihmisten valinnanvapautta. Mikäli sosiaalihuollon palvelut mainitaan, kuvataan yleensä sitä, miten perheiden hyvinvointiin panostamalla voidaan vähentää lasten huostaanottoja ja sitä kautta lastensuojelun kustannuksia. Lisäksi iäkkäiden palveluista kerrotaan syntyvän säästöjä, kun laitoshoitoa puretaan ja kotiin annettavia palveluja kehitetään. Työikäisten palveluja tai aikuissosiaalityötä ei tässä yhteydessä yleensä mainita lainkaan.

Aikuissosiaalityö ei ole näkymätön pelkästään mediassa. Myöskään esimerkiksi lokakuussa 2016 julkaistussa Valtioneuvoston tutkimusraportissa[3] ei käsitellä Aikuissosiaalityötä lainkaan. Kyseisessä raportissa selvitetään Sote-uudistukseen liittyen mahdollisuuksia kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita. Tavoitteena on keventää kustannuksia siten, että samalla säilytetään vähintään nykyisen tasoinen palveluvalikoima, palvelujen laatu ja vaikuttavuus. Julkaisussa käydään perusteellisesti läpi kuntien tällä hetkellä rahoittamat sosiaali- ja terveyspalvelut, kuten vanhusten palvelut, vammaispalvelut, lasten ja perheiden palvelut sekä päihde- ja mielenterveyspalvelut. Näistä kerrotaan esimerkiksi, miten painopisteen siirtäminen korjaavista ja ”raskaista” palveluista ennaltaehkäiseviin palveluihin lisää vaikuttavuutta ja hillitsee kustannusten kasvua. Lisäksi mm. digitalisaation kuvataan tarjoavan kustannustehokkaita ratkaisuja. On käsittämätöntä, että julkaisussa ei käsitellä Aikuissosiaalityötä lainkaan. Se mainitaan ainoastaan sivuhuomautuksena, jossa todetaan että aikuissosiaalityö ja toimeentulotuki tulisi integroida. Integroida mihin? Toisiinsako? Vai päihde- ja mielenterveyspalveluihin, joiden yhteydessä maininta esiintyy.

Mikä on Aikuissosiaalityön tulevaisuus, jos meidän olemassaoloamme ei huomata niin mediassa kuin Valtioneuvostossakaan? Kuitenkin tiedämme, että esimerkiksi nuorten sosiaalityöhön panostamalla on mahdollista saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä, koska arvioiden mukaan yhden syrjäytyneen nuoren hinta yhteiskunnalle on noin miljoona euroa. Säästöjen lisäksi aikuissosiaalityössä pystytään katkaisemaan ylisukupolvista huono-osaisuutta ja ehkäisemään mittaamaton määrä inhimillistä kärsimystä. Tällaiset vaikutukset jäävät kuitenkin huomioimatta. Ehkä siksi, että niitä on vaikea kuvata euroina tulevan vuoden talousarviossa.

 

Tuula Carroll

Johtava sosiaalityöntekijä, VTM
Lahden aikuissosiaalityö

---

[1] Etelä-Suomen Sanomat 26.10.2016: Lahti on maakunnan kitsain maksaja

[2] Etelä-Suomen Sanomat 30.10.2016: Murhenäytelmä odottaa esittämistä

[3] Sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämis- ja säästöpotentiaalin arviointi (2016) Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 42/2016

Mökkiytymistä digitalisaation aikaan

ICT-ratkaisut ja digitalisaatio ovat välineitä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden paremmalle palvelulle sekä hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Sähköisillä palveluilla voidaan myös tukea kansalaisten mahdollisuuksia itse ylläpitää toimintakykyään ja terveyttään.

http://alueuudistus.fi/soteuudistus/digitalisaatio

Luin torstaina 18.8. ilmestyneestä Helsingin Sanomista jutun Sami Muntherista, joka eristäytyi kaksikymppisenä kotiinsa mutta tänään toimii mielenterveystyön erikoisasiantuntijana ja vertaisohjaajana.

Samin tarina voisi olla asiakkaani tarina.

Nuori ihminen sairastuu psyykkisesti ja jää yksin sotkuiseen ja likaiseen kotiinsa. Arjen hallinta on hävinnyt hyppysistä täysin: uni ei tule öisin, pesulla ei huvita käydä ja kaupassa voi käydä kerran kahdessa viikossa tai kauppaostokset kuljetetaan kotiovelle. Mökkiytynyt voi olla aktiivinen netin käyttäjä ja aktiivinen esim. sosiaalisessa mediassa. Arjen voi täyttää tietokoneella istuminen ja pelaaminen.

Nuori ei päästä ketään kotiinsa ja kertoo läheisilleen kaiken olevan ok. Kaikilla läheisiä ei ole lainkaan.

Sami Munther pääsi avokuntoutukseen, jossa oli tapaamisia säännöllisesti. Kuntoutuksessa kerrottiin mielen sairauksista ja terveellisen ravinnon, riittävän unen ja liikunnan merkityksestä ihmisen hyvinvointiin. Vertaistuki oli tärkeässä roolissa Samin kuntoutumisprosessissa.

Nyt Sami voi neuvoa muita samassa tilanteessa olevia, ja korostaa kotoa ulos lähtemisen tärkeyttä. Kuka tahansa voi vinksahtaa, jos ei pääse kotoa minnekään. Henkinen kynnys lähteä yksin ulos muuttuu yhä korkeammaksi, mitä pitempään on ollut neljän seinän sisällä. Pelottaa näyttää itseään ihmisten ilmoilla ja alkaa miettimään liikaa, mitä muut ihmiset ajattelevat itsestä.  

Kun sähköisiä palveluja kehitetään, täytyy rinnalla kehittää myös asiakkaan lähelle tulevia palveluja, eli palveluja, joissa asiakas pääsee välittömään ihmiskontaktiin luonnollisessa ympäristössä. Ihminen tarvitsee vuorovaikutusta ja kohtaamisia toisten ihmisten kanssa. Olla osallinen yhteiskunnassa alkaa siitä, että pystyy astumaan kodin ovesta ulos. Monet sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat tarvitsevat vahvaa tukea yhteisöissä toimimiseen ja sosiaalisen toimintakyvyn parantamiseen. Vahva tuki tarkoittaa työntekijän kotikäyntejä parhaimmillaan monta kertaa viikossa ja asiakkaan viemistä esim. lääkäriin, Kelaan tai vaikka ruokakauppaan, jossa asioiminen yksin olisi asiakkaalle alussa mahdotonta.  Erakoituneen ihmisen kuntoutuminen on joskus pitkä prosessi, jossa asiakkaan luottamussuhteen syntyminen työntekijään on kaiken työn perusta. Asiakkaalla voi olla taustalla pettymyksiä ja syviä haavoja, jotka ovat syntyneet merkityksellisissä ihmissuhteissa.

Sähköiset palvelut eivät riitä mökkiytyneiden asiakkaittemme auttamiseen. Sähköisillä palveluilla voidaan tavoittaa varmasti osa erakoituneista asiakkaista, mutta ne eivät tule koskaan korvaamaan aitoa ihmiskontaktia. Sitä, että ollaan kiireettömästi läsnä, jutellaan kasvokkain, kävellään yhdessä ovesta ulos.

 

Päivi Pääskyvuori

sosiaaliohjaaja

Lahden kaupunki

NOSTE  Sosiaalinen kuntoutus

 

 

 

Havaintoja sosiaalityön ja monialaisen palvelun tuesta työttömälle

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen suorittanut sosiaalityön käytännönoppimisjaksoani Lahden TYP Lyhdyssä (=työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu) melkein kaksisataa tuntia. Olen seurannut sosiaalityöntekijän ensitapaamisia asiakkaiden kanssa, alkukartoituksen etenemistä ja työllistymissuunnitelmien valmistumista. Työharjoitteluni edetessä olen itsekin käynyt keskusteluja asiakkaiden kanssa, ja yrittänyt ymmärtää, miten ja mihin nämä keskustelut kirjataan sosiaalityön tietojärjestelmässä Efficassa, mihin taas monialaisen työvoimapalvelun TYPPI-järjestelmässä.   

Yhteistä kaikille Lyhdyssä tapaamilleni asiakkaille on ollut heidän pitkittynyt työttömyytensä. Muuta yhteistä heillä ei itse asiassa ole ollutkaan, vaan jokainen ihminen ja jokainen tilanne on ollut täysin omansa. Tapaamieni asiakkaiden joukossa on ollut usean korkeakoulututkinnon suorittaneita keski-ikäisiä ja peruskoulunsa keskeyttäneitä nuoria. Joltakulta on puuttunut ammatti ja into sen hankkimiseenkin on tuntunut kadonneen. Toisen koulutus taas on menettänyt merkityksensä nopeasti muuttuneilla työmarkkinoilla. Nämä asiakkaat olisivat saattaneet muutama vuosikymmen sitten pärjätä työelämässä loistavasti ilman koulutustakin, jos heiltä olisi löytynyt vankka työmoraali ja kyky sitoutua tekemään sen, mitä ovat luvanneet. Enää se ei kuitenkaan riitä, vaan koulutusta karttava jää usein heikkoon asemaan työmarkkinoilla.   

Tapaamieni asiakkaiden tilanteissa ei aina ole ollut kyse pelkästään työelämän suunnasta tai ammatista. Työllistymisen esteenä on saattanut olla myös kuormittava perhetilanne, mielialojen raju heittelehtiminen tai vaikkapa niskassa painavat velat, jotka ovat tehneet työnteosta taloudellisesti kannattamatonta.   

Hienointa on, että jo lyhyen harjoittelujaksoni aikana Lyhdyssä olen päässyt useaan otteeseen todistamaan tilannetta, jossa asiakkaan asiat ovat tavalla tai toisella liikahtaneet kohti parempaa. Yllättävänkin moni asiakas on harjoitteluni aikana löytänyt työpaikan. Lisäksi olen saanut todistaa myös aivan muunlaisia onnistumisia: ihminen, jonka edellisestä lääkärillä käynnistä on vuosia, on käynyt terveystarkastuksessa, saanut verenpainelääkkeet ja ryhtynyt hoitamaan kuntoaan. Tai tulevaisuuden näkymänsä menettänyt ja päihteiden kanssa kamppaillut nuori on alkanut unelmoida siitä, mitä haluaisi elämässään tehdä. TYP:issä tällaisia onnistumisia on saatu aikaiseksi eri hallintokuntien rajat ylittävällä asiakaspalvelulla: sosiaalityön, terveydenhuollon ja työvoimapalvelujen yhteisillä pohdinnoilla asiakkaan kanssa. Yhdistelemällä tiedon sirpaleita eri suunnilta on löydetty jotakin olennaista.  

On ollut mielenkiintoista päästä seuraamaan eri alojen ammattilaisten yhteistyötä saman asiakkaan asioissa. Erityisesti olen miettinyt yhteisen työskentelyn tavoitteita sosiaalityön näkökulmasta. Vaikka TYP Lyhdyssä työtä tehdään joukkueena, asiakkaan työllistyminen mielessä, sosiaalityöllä voi olla myös omat tavoitteensa. Jos pitkän työttömyyden taustalla on vaikeita elämäntilanteita ja monenlaista huono-osaisuutta, sosiaalityöntekijä voi kokea onnistumista silloinkin, kun asiakkaan työura ei aukene, mutta häntä on työskentelyn aikana muutoin tuettu kohti mielekästä elämää ja osallisuutta yhteiskunnassa.  

TYP on myös osoittanut minulle konkreettisesti, miten tärkeää olisi, että ihminen saisi tarvitsemansa palvelut yhdestä paikasta. Silloin pienenee todennäköisyys, että asiakas ongelmineen putoaa eri ammattikuntien väliseen tyhjään tilaan, joka ei oikeastaan kuulu kenellekään eikä ole kenenkään vastuulla. Vähintään yhtä tärkeä muistutus itselleni on ollut se, että tehokkainta ”työelämään aktivointia” on yleensä se, joka lähtee aidosti liikkeelle asiakkaan omista voimavaroista, motiiveista ja mielenkiinnon kohteista. Silloin asiakkaan ja yhteiskunnan etu on yhteinen.  

Eniten harjoittelujaksoni aikana on mieltä kaivelemaan jäänyt Lyhdyssä tehtävän työn epävarmuus ja riippuvuus poliittisista ja julkistaloudellisista käänteistä. Palkkatukeen oikeutetulle asiakkaalle voi esimerkiksi löytyä sopiva työpaikka, mutta työntekijät joutuvat silti pohtimaan, myönnetäänkö tukea enää tässä kuussa vai ei. Tuntuu kohtuuttomalta joutua tarjoamaan tällaista epävarmuutta ihmisille, joiden luottamus yhteiskuntaa ja muita ihmisiä kohtaan voi entuudestaankin, ja usein hyvästä syystä, olla ohut. Tällaisessa ja vastaavissa tilanteessa olisi helppo tuntea voimattomuutta: asiakkaan ja työntekijöiden hyvä yritys ei riitä, vaan viime kädessä ratkaisun avaimia pitelevät käsissään täysin ulkopuoliset tahot.      

Sosiaalityöntekijöille kertyy työssä paljon tietoa asiakkaidensa vaikeista tilanteista, ja usein myös hyvä käsitys siitä, miten asiat voitaisiin nykyistä paremmin ratkaista. Uuteen sosiaalihuoltolakiinkin kirjatun rakenteellisen sosiaalityön kautta tätä tietoa on mahdollista entistä paremmin tuoda päättäjien ja kansalaisten tietoon - tietenkin yleisellä tasolla, yksittäisten asiakkaiden asioista kertomatta. Olen ollutkin iloinen, että olen saanut suorittaa käytännönoppimisjaksoni juuri Lahden aikuissosiaalityössä, jossa on määrätietoisesti ryhdytty sosiaalisen median ja verkkoviestinnän keinoin kertomaan myös ulkopuolisille, mitä sosiaalityö tässä kaupungissa on ja miksi sitä tehdään. Tämä blogikin on osa sitä työtä.

Erja Vainikka-Howard

Kirjoittaja on sosiaalityön opiskelija Helsingin yliopistosta ja suorittanut käytännönoppimisjakson (yhteensä 200 tuntia) TYP Lyhdyssä syksyn 2015 aikana.