Käsittelin ensimmäisessä blogitekstissäni vuoden 2015 syyskuussa sosiaalityön
hiljaisuutta ja sitä, miten keskusteluun osallistumalla sosiaalityöllä olisi
mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnan asenneilmapiiriin. Totean tuolloisen
kirjoitukseni lopuksi, että sosiaalityöntekijöiden esiintymisen julkisuudessa
oman alansa kysymysten asiantuntijoina tulisi olla yhtä itsestään selvää kuin
ekonomistien tai juristien osallistuminen omaan alaansa liittyvään julkiseen
keskusteluun.
Tilanne ei ole vuoden aikana parantunut. Aikuissosiaalityön näkökulmasta
näyttäisi käyneen pikemminkin päinvastoin. Aikuissosiaalityö ei enää ole
pelkästään hiljainen vaan vaikuttaa muuttuneen myös näkymättömäksi. Tällaiseen
lopputulokseen päätyy vääjäämättä, kun seuraa Sote -uudistuksesta julkisuudessa
käytävää keskustelua. Uusi sosiaalihuoltolaki kyllä korostaa rakenteellisen
sosiaalityön merkitystä ja sitä, miten sosiaalityössä tulisi tuottaa tietoa
päätöksenteon tueksi, mutta käytännössä lain merkitys on ainakin toistaiseksi
jäänyt harmillisen vähäiseksi.
Valtakunnallinen Sote-uudistus on ollut otsikoissa jo pitkään. Täällä Päijät-Hämeessä
uudistukseen valmistaudutaan perustamalla maakunnallinen hyvinvointikuntayhtymä
jo etukäteen, vuoden 2017 alussa. Niin Sote-uudistus kuin maakunnallinen hyvinvointikuntayhtymäkin
ovat ajankohtaisia asioita, jotka koskettavat kaikkia alueen asukkaita. Alueen
päälehti, Etelä-Suomen Sanomat, onkin uutisoinut molemmista aiheista
kiitettävän usein. Uutisoinnissa on tähän asti keskitytty pääasiassa terveydenhuollon
asioihin ja siksi tervehdinkin suurella ilolla artikkelia, jossa aihetta käsiteltiin
sosiaalityön näkökulmasta[1]
Iloni osoittautui ennenaikaiseksi. Artikkelissa nostettiin kyllä esiin
monia tärkeitä havaintoja, kuten sosiaalityöntekijöiden kohtuuton työtaakka,
pula kelpoisuusehdot täyttävistä sosiaalityöntekijöistä sekä se, että Lahden
kaupungin palveluksessa olevien sosiaalityöntekijöiden palkkataso on huomattavasti
alhaisempi kuin ympäristökunnissa. Valitettavasti artikkeli sisälsi myös paljon
asiavirheitä. Kun lisäksi lehden pääkirjoituksessa[2] 30.10.2016 sosiaalityöstä
kerrottiin ”tikittävänä aikapommina”, korostettiin lastensuojelun tärkeyttä ja
mainittiin sosiaalityöntekijöiden hakeutuvan ”vähemmän kuormittavaan
aikuissosiaalityöhön”, ei tähän aiheeseen enää voinut olla tarttumatta. Sinänsä
olisi myös kiinnostava tietää, mihin perustuu päätoimittajan esittämä väite
siitä, että sosiaalityöntekijät hakeutuvat lapsiperhepalveluista vähemmän
kuormittavaan aikuissosiaalityöhön. Omalle kohdalleni ei tällaisia tapauksia
ole Lahdessa osunut koskaan.
Etelä-Suomen Sanomien artikkelissa sosiaalityö jaetaan lapsiperheiden
sosiaalityöhön ja toimeentulotukityöhön. Kaikille sosiaalityötä tekeville on
selvää, ettei tällaiselle jaottelulle ole mitään perusteita. Toimeentulotuki on
vain yksi sosiaalityön tehtäväkenttä ja sitä käytetään sosiaalityön välineenä
yhtälailla lapsiperheiden kuin aikuistenkin parissa. Lahdessa sosiaalityöntekijät
käsittelevät toimeentulotukea ainoastaan silloin, kun edellytetään
sosiaalihuollon ammattilaisen harkintaa. Tällöin taloudellista tukea käytetään
sosiaalityön välineenä ja kyse on ns. ehkäisevästä toimeentulotuesta. Perustoimeentulotukea
on Lahdessa jo vuosien ajan käsitellyt oma ammattikuntansa, etuuskäsittelijät. Mikäli
sosiaalityötä halutaan jaotella, voidaan se jakaa vaikkapa THL:n
palvelutehtäväluokituksen mukaisesti lapsiperheiden, työikäisten ja iäkkäiden
sosiaalityöhön sekä vammaispalvelujen sosiaalityöhön ja terveyssosiaalityöhön.
Aikuissosiaalityössä on kyse työikäisten parissa tehtävästä sosiaalityöstä.
Monet aikuissosiaalityön asiakkaista elävät erittäin haastavissa
elämäntilanteissa. Usein henkilökohtaiset ongelmat ovat kytköksissä
yhteiskunnallisiin epäkohtiin, kuten työttömyyteen, köyhyyteen, asunnottomuuteen
ja eriarvoisuuden lisääntymiseen.
Lahdessa aikuissosiaalityötä tehdään ikäryhmittäin jaotelluissa tiimeissä. Itse
toimin nuorten tiimissä, joka vastaa 18 - 30 -vuotiaiden sosiaalityöstä. Nuorten
asiakkaiden arkea kuormittavat usein esimerkiksi huoli tulevaisuudesta,
taloudelliset huolet, asumiseen ja ihmissuhteisiin liittyvät pulmat, yksinäisyys,
erilaiset riippuvuudet sekä mielenterveyden ongelmat. Sosiaalityössä nuorta
tuetaan arkielämän hallinnassa sekä opintoihin ja työelämään siirtymisessä. Lahdessa
nuorille on tarjolla monipuolinen valikoima palveluja, joiden avulla voidaan
vastata nuoren tuen tarpeisiin. Kaupungissa toimii esimerkiksi nuorten Ohjaamo.
Lisäksi Diakoniasäätiön iVamos! -toiminnassa kehitetään nuorten sosiaalisen
kuntoutuksen palvelua. Sosiaalityöntekijä kokoaa nuoren kanssa näistä
palveluista kullekin parhaiten toimivan kokonaisuuden. Tavoitteena on hyvä
elämänlaatu ja tuloksia syntyy toisinaan hyvinkin nopeasti. On tärkeää, että nuoren
elämä on hyvällä mallilla jo ennen kuin perheen perustaminen on ajankohtaista. Tällöin
perheiden tukemiseen riittävät aikanaan kevyemmätkin palvelut.
Sote -uudistusta käsitellään mediassa usein kustannusten näkökulmasta. Säästöjä
kerrotaan syntyvän terveydenhuollosta, kun perusterveydenhuolto sekä
erikoissairaanhoito yhdistetään, yksityistetään palveluja ja lisätään ihmisten
valinnanvapautta. Mikäli sosiaalihuollon palvelut mainitaan, kuvataan yleensä
sitä, miten perheiden hyvinvointiin panostamalla voidaan vähentää lasten
huostaanottoja ja sitä kautta lastensuojelun kustannuksia. Lisäksi iäkkäiden
palveluista kerrotaan syntyvän säästöjä, kun laitoshoitoa puretaan ja kotiin
annettavia palveluja kehitetään. Työikäisten palveluja tai aikuissosiaalityötä
ei tässä yhteydessä yleensä mainita lainkaan.
Aikuissosiaalityö ei ole näkymätön pelkästään mediassa. Myöskään esimerkiksi
lokakuussa 2016 julkaistussa Valtioneuvoston tutkimusraportissa[3] ei käsitellä
Aikuissosiaalityötä lainkaan. Kyseisessä raportissa selvitetään
Sote-uudistukseen liittyen mahdollisuuksia kehittää sosiaali- ja
terveyspalveluita. Tavoitteena on keventää kustannuksia siten, että samalla
säilytetään vähintään nykyisen tasoinen palveluvalikoima, palvelujen laatu ja
vaikuttavuus. Julkaisussa käydään perusteellisesti läpi kuntien tällä hetkellä
rahoittamat sosiaali- ja terveyspalvelut, kuten vanhusten palvelut,
vammaispalvelut, lasten ja perheiden palvelut sekä päihde- ja
mielenterveyspalvelut. Näistä kerrotaan esimerkiksi, miten painopisteen
siirtäminen korjaavista ja ”raskaista” palveluista ennaltaehkäiseviin
palveluihin lisää vaikuttavuutta ja hillitsee kustannusten kasvua. Lisäksi mm. digitalisaation
kuvataan tarjoavan kustannustehokkaita ratkaisuja. On käsittämätöntä, että julkaisussa
ei käsitellä Aikuissosiaalityötä lainkaan. Se mainitaan ainoastaan
sivuhuomautuksena, jossa todetaan että aikuissosiaalityö ja toimeentulotuki
tulisi integroida. Integroida mihin? Toisiinsako? Vai päihde- ja
mielenterveyspalveluihin, joiden yhteydessä maininta esiintyy.
Mikä on Aikuissosiaalityön tulevaisuus, jos meidän olemassaoloamme ei
huomata niin mediassa kuin Valtioneuvostossakaan? Kuitenkin tiedämme, että esimerkiksi
nuorten sosiaalityöhön panostamalla on mahdollista saavuttaa merkittäviä
kustannussäästöjä, koska arvioiden mukaan yhden syrjäytyneen nuoren hinta
yhteiskunnalle on noin miljoona euroa. Säästöjen lisäksi aikuissosiaalityössä pystytään
katkaisemaan ylisukupolvista huono-osaisuutta ja ehkäisemään mittaamaton määrä
inhimillistä kärsimystä. Tällaiset vaikutukset jäävät kuitenkin huomioimatta. Ehkä
siksi, että niitä on vaikea kuvata euroina tulevan vuoden talousarviossa.
Tuula Carroll
Johtava sosiaalityöntekijä, VTMLahden aikuissosiaalityö
