Kolme pointtia rasismista ja sosiaalityöstä

Maahanmuutosta keskustellaan Suomessa ennennäkemättömän vilkkaasti. Osa keskustelijoista lienee jo kyllästynyt koko aiheeseen, toisaalta keskustelu on kuumentunut eikä ylilyönneiltäkään ole vältytty. Keskustelua on myös pyritty hillitsemään rajoittamalla uutisten kommentointimahdollisuuksia. Kaikki mitä maahanmuutosta voi sanoa, on jo sanottu. Vai onko sittenkään?

Vaikka maahanmuuttoa on käsitelty monipuolisesti eri näkökulmista, on kuitenkin kolme pointtia, jotka ovat keskustelussa jääneet vähemmälle huomiolle.

Ensinnäkin keskustelua ei juurikaan ole käyty sosiaalityön näkökulmasta. Sosiaalityöntekijät ylipäätään osallistuvat maahanmuuttokeskusteluun vain harvoin. Kyse lienee sosiaalityössä yleisemminkin esiintyvästä hiljaisuuden kulttuurista[1]. Koulutuksessa ja työssä kertyneen tiedon esittelemisen kun on todettu olevan vierasta suomalaiselle sosiaalityölle. Sen sijaan sosiaalityöntekijät vaikenevat ja vetoavat salassapitosäännöksiin silloinkin, kun he voisivat kommentoida asioita yleisellä tasolla ja heillä olisi kerrottavanaan tietoa, jolla voisi esimerkiksi oikoa vääriä käsityksiä ja vähentää ennakkoluuloja.

Erkki Torppa1 hämmästeli jo 1990 -luvulla, miten korkeasti koulutetut sosiaalityöntekijät voivat hiljaa katsoa sivusta, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Kyse oli tuolloin hyvinvointivaltion murentumisesta, mutta kysymys on tällä hetkellä ajankohtainen maahanmuuton ja rasismin suhteen. Etenkin, kun sosiaalityöntekijällä olisi ammatin arvojen, eettisten ohjeiden ja lainsäädännön johdosta vahva velvollisuus pyrkiä toiminnallaan rasismin ja syrjinnän vähentämiseen yhteiskunnassa. Tästä sosiaalityön antirasistisesta tehtävästä on puhuttu Suomessa vain vähän, mutta muualla on esimerkiksi todettu sosiaalityöntekijöiden olevan se ammattikunta, jolla on vahvin antirasistinen velvollisuus yhteiskunnassa[2]. Julkiseen maahanmuuttokeskusteluun osallistuminen olisi Suomessakin yksi keino toteuttaa yhteiskunnan sosiaalityölle antamaa antirasistista tehtävää.

Toinen maahanmuuttokeskustelussa sivuun jäänyt teema on keskustelun vaikutus asenneilmapiiriin sekä sitä kautta maahanmuuttajataustaisen väestön ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin.

Tutkimusten[3] mukaan rasististen puheenvuorojen ja vihapuheen hyväksyminen lisäävät kielteistä suhtautumista ulkomaalaisia kohtaan. Mitä kielteisemmin maahanmuuttajat keskusteluissa esitetään, sitä kielteisemmäksi suhtautuminen muuttuu. Suhtautuminen puolestaan näkyy ihmisten toiminnassa eli siinä, miten ulkomaalaisia kohdellaan. Kielteisten asenteiden ilmaisemiseen ja rasistiseen puheeseen liittyy siis riski siihen, että ne lopulta alentavat kynnystä syrjintään ja rasistisiin tekoihin. Tästä on jo nähty valitettavia esimerkkejä Lahdessakin.

Vaikka yhteiskunnassa vallitsevat kielteiset asenteet saattavatkin ilmetä ulkomaalaisiin kohdistuvina syrjintänä ja rasismina, ei ongelma koske pelkästään heitä. Syrjintä ja rasismi heikentävät yksilöiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisäksi lopulta koko yhteiskunnan turvallisuutta, koska eri väestöryhmien välinen epäluottamus kasvaa[4]. Vastaavasti vähemmistöihin myönteisesti suhtautuvassa yhteiskunnassa rasismikokemuksia esiintyy vähemmän ja hyvinvointi on sen johdosta korkeammalla tasolla. Yhteiskunnan hyvinvointia olisi siis mahdollista lisätä asenneilmastoon vaikuttamalla.

Kolmas pointti on maahanmuuttokeskustelussa vallitseva valkoinen, hallinnoiva ääni. Rasistiset kannanotot ja monikulttuurisuuspuhe ovat australialaisen antropologin Ghassan Hagen[5] mukaan saman asian kaksi puolta. Valkoisten usko omaan ylivaltaansa ilmenee hänen mukaansa joko valkoisen monikulttuurisuuden tai valkoisen rasismin muodossa. Monikulttuurisuuden kannattajille ja maahanmuuttoa vastustaville on siis yhteistä valkoinen hallinnoiva ääni, jolla maahanmuuttajat joko toivotetaan tervetulleiksi ja heitä puolustetaan tai heitä vastustetaan. Molemmissa tapauksissa maahanmuuttajat itse konstruoidaan passiivisiksi objekteiksi ja niiden hallittaviksi, jotka ovat antaneet itselleen oikeuden olla huolissaan kansakunnan tilasta. Jotta valkoisen hallinnan ääni voitaisiin maahanmuuttokeskustelussa välttää, tulisi maahanmuuttajataustaisen väestön oma ääni kuulua keskusteluissa nykyistä paremmin.

Uudessa sosiaalihuoltolaissa nostetaan vahvasti esiin rakenteellinen sosiaalityö. Näen maahanmuuttokeskusteluun osallistumisen yhtenä rakenteellisen sosiaalityön toteuttamisen välineenä, keinona vaikuttaa ja muuttaa yhteiskuntaa. Ja vaikka tätä mahdollisuutta ei vielä tällä hetkellä suomalaisessa sosiaalityössä kovin laajalti käytetäkään, saattaa sen merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Voisi myös käydä niin, että mikäli tutkijat, sosiaalityöntekijät ja muut asiantuntijat osallistuisivat enemmän julkiseen keskusteluun, rohkaisisi se muitakin keskustelijoita ihmisoikeuksien puolustamiseen.

Kaikkiaan sosiaalityöntekijöiden esiintymisen julkisuudessa oman alansa kysymysten asiantuntijoina tulisi olla yhtä itsestään selvää kuin ekonomistien tai juristien osallistuminen omaan alaansa liittyvään julkiseen keskusteluun.

 

Tuula Carroll

johtava sosiaalityöntekijä, VTM

Lahden AIkuissosiaalityö

 

 

---

[1] Mutka, Ulla (1998) Sosiaalityön neljäs käänne. Asiantuntijuuden mahdollisuudet vahvan

hyvinvointivaltion jälkeen. Kopijyvä Oy. Jyväskylä.

[2] Bhatti-Sinclair, Kish (2011) Anti-Racist Practice in Social Work. Palgrave Macmillan. Hampshire.

[3] esim. Jokinen, Arja & Huttunen, Laura & Kulmala, Anna (2004) Johdanto: neuvottelu marginaalien

kulttuurisesta paikasta. Teoksessa Jokinen, Arja & Huttunen, Laura & Kulmala, Anna (toim.):

Puhua vastaan ja vaieta. Neuvottelu kulttuurisista marginaaleista. Gaudeamus. Helsinki. 9–19.

[4] Etnisten vähemmistöjen ja maahanmuuttajien turvallisuus paikallisissa

turvallisuussuunnitelmissa. Sisäasiainministeriön julkaisuja 29/2009

[5] Hage, Ghassan (2000) White Nation. Fantasies of White supremacy in a multicultural society.

Routledge. London.

Tampere University Press. Tampere.