Asunnottomien yön lähestyessä ajatuksiin hiipii kertomukset, kohtaamiset ja ilmiöt, joiden parissa olemme saaneet viime hetket työskennellä. Miltä asunnottomuus tuntuu? Minkälaisia asioita asunnoton kohtaa? Millainen on asunnottomuutta kokevan arkipäivä ja millaisia tunteita päivään mahtuu? Ne ovat kovin erilaisia kokemuksia kuin omassa kuplassamme, jossa elämme arkeamme. Omassa todellisuudessamme voimme lukea mietelauseita kuten “koti on mielentila”. “Home is where my heart is” ei myöskään monelle ilman kotia elävälle ole edes korniudessaan totta. Harvan sydän on kadulla tai tutun sohvalla, jossa pahimmillaan kokee ulkopuolisuutta tai hyväksikäyttöä. Kodittomalle koti merkitsee hieman erilaisia asioita, kuten voimme kuvitella. Koti merkitsee turvaa. Tänä vuonna asunnottomien yön teema nostaa esille turvallisuuden näkökulmaa.
Tänä aikana myöskään asunnottomuuden moninaisuutta ei voi liiaksi korostaa. Asunnottomuus on ilmiönä moniulotteinen. Asunnottomaksi ei jäädä oman toiminnan seurauksena, eikä asunnottomuus ole yksilön epäonnistuminen. Asunnottomaksi jäädään mitä useammin kiristyneen taloudellisen tilanteen ja heikentyvien etuuksien yhteisvaikutuksesta. Kohtuuhintaisten asuntojen puute ja samaan aikaan asumistuen heikentäminen muodostivat loukun, jossa ihmiset ovat vuokravelkaantuneet ja häätöjen määrät ovat kasvussa. Asunnottomuus ei ole ihmisen ominaisuus vaan elämäntilanne. Siksi käytämme mieluummin termiä “asunnottomuutta kokeva” kuin asunnoton.
Asunnottomuusuhan alla velkaantuvat nyt vähävaraiset lapsiperheet. Kavereiden ja sukulaisten sohvalla majailee opiskelijoita, jotka yrittävät samalla selviytyä opinnoistaan. Avioeron tai työttömyyden jäljiltä ylikalliissa asunnoissa sinnittelee naisia, jotka eivät osaa tai häpeältään halua etsiä apua ajoissa. Kun tilanne on vaikea, päihteisiin voi hetkeksi hukuttaa ahdistuksen ja pohjattoman väsymyksen. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ovat yliedustettuina asunnottomien joukossa ja he kohtaavat usein korkeampaa riskiä syrjinnälle ja väkivallalle.
Asunnottomuus on koko yhteiskunnan rakenteiden epäonnistuminen. Häpeän kantaa kuitenkin yksilö. Asunnon puuttuminen, talousvaikeudet tai arjenhallinnan ongelmat ovat vaiettuja haasteita, joita useimmat meistä kuitenkin jossakin vaiheessa elämäämme kohtaamme. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten me puhumme ja mistä me puhumme, kun me kohtaamme toisiamme. Häpeä asettaa ihmisen asemaan, josta on vaikeaa päästä elämään aktiivisesti osallistuvan kansalaisen elämää. Miltä tuntuisi istua työhaastattelussa tai sinnitellä koulussa, jos illalla ei ole varma mihin pääsee nukkumaan tai uskaltaako nukahtaa?
Usein me asunnottomuuden parissa työskentelevät haluamme ajatella, että me olemme vapaita häpeän ja stigman aiheuttamisesta ja työskentelemme aktiivisesti kaikenlaista leimaamista vastaan. Tämä on inhimillinen ja tärkeä tavoite. Hankkeen työskentelyn, laaja-alaisen yhteistyön ja asiakkaiden kohtaamisen aikana olemme kuitenkin saaneet avata silmämme sille, ettemme voi työntekijöinä valitettavasti nostaa päähämme tällaista kruunua. Vielä, kun asiakkaalla on harteillaan tuplastigma, esimerkiksi asunnottomuus ja seksityö tai vankilausta, voi olla, että kokenein ja empaattisinkin asunnottomuustyön ammattilainenkin joutuu ainakin hetkeksi nostamaan kruunun päästään.
Onko oikeasti niin, että kun apua uskaltaa pyytää tuen saaminen mahdollistuu?
Palveluissa kuitenkin odotetaan omaa aktiivisuutta, osallisuutta ja sitoutumista. Asunnottomana päivästä selviytyminen on päivätyö. Väliin jäävä tapaaminen ei kerro välinpitämättömyydestä. Se kertoo avun tarpeesta ja kyvyttömyydestä selviytyä yksin. Samanarvoisuutta ei ole tukea heitä, jotka pääsevät tapaamisille. Tasa-arvoista palvelua on tarjota enemmän heikommassa asemassa olevalle, jotta hän voi kasvaa aktiiviseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi. Aina niin ei tapahdu ja sekin on sallittavaa. Haastamme ajatuksemme siitä, että ihmisen itsensä vastuuttaminen oman elämänsä haltuunotossa tukee onnistumista. Silloin kun ihminen on lamaantunut ja heikoimmillaan, meidän tulee kannatella. Silloin myös puolesta tekeminen on perusteltua. Vasta, kun pää on pinnalla, on mahdollista koettaa hengittää itse.
Useassa yhteydessä olemme myös saaneet ajattelun aihetta siitä, miten me saatamme sanavalinnoillamme asettaa ihmiset tiettyyn positioon. Me neuvomme löytämään sosiaalipalvelut, terveyskeskuksen ja Kelan. Emme muistaneet kertoa, mistä löytyy kirjasto. Ehkä meillä oli ennakko-oletus siitä, minkälainen on asunnottomuutta kokenut asiakkaani elämäntarinoineen ja historioineen.
Pitkäaikaisasunnottomuuden
vähenemisen ohella toivomme hankeaikana pehmeiden arvojen pysymistä mielissämme
myös taloudellisesti haastavien aikojen keskellä. Ihmisarvoinen kohtaaminen ei
maksa mitään.
Kaunista syksyä ja tervetuloa asunnottomien yöhön 17.10.2025!
Anna Roitto, Niina Taipalus, Hanna-Mari Herranen
Pitkäaikaisasunnottomuuden
vähentäminen Lahdessa -hanke
