Näytetään tekstit, joissa on tunniste haavoittuvassa asemassa olevat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haavoittuvassa asemassa olevat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. helmikuuta 2026

Tiedon tuottamisesta hyödyntämiseen – haavoittavassa tilanteessa olevien hyvinvointi- ja osallisuustieto palvelujen kehittämisessä

Hyvinvoinnin lisääntyminen ja osallisuuden vahvistuminen ovat sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalipalvelujen keskeisiä tavoitteita. Silti osallisuuden kokemuksen mittaaminen ja siinä tapahtuvan muutosten seuraaminen palvelun aikana on toistaiseksi ollut vähäistä. Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on viime vuosina tehty pitkäjänteistä työtä tiedon tuottamiseksi haavoittavassa tilanteessa olevien hyvinvoinnin ja osallisuuden kokemuksesta hyödyntämällä muun muassa THL:n osallisuusindikaattoria. Tiedon tuottamisen mallia on kehitetty vaiheittain, tarttumalla aina edellisessä vaiheessa havaittuihin tarpeisiin. Kehittämistyötä on jälkikäteen jäsennetty ekspansiivisen oppimisen teorian avulla.

Kehittämisen juuret ovat vuodessa 2021, jolloin toteutettiin koko alueen väestölle suunnattu hyvinvointikysely ja havaittiin, että enemmistö verkkokyselyn vastaajista edusti ”hyväosaisia” päijäthämäläisiä, jolloin myös kuva alueen väestön hyvinvoinnista näyttäytyi sangen positiivisena. Kuvaa haluttiin monipuolistaa haavoittavassa tilanteessa olevien kokemuksilla, mutta samalla todettiin heidän tavoittamiseensa tarvittavan erityisiä menetelmiä. Tietoa ryhdyttiin keräämään jalkautumalla haavoittavassa tilanteessa oleville suunnattuihin palveluihin, mikä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Jalkautumalla sekä kyselyn toteutustapaa räätälöimällä pystyttiin tavoittamaan myös niitä väestöryhmiä, joiden ääni jää usein kuulumatta.

Keskeinen elementti kehittämistyössä on alusta lähtien ollut tiedon palauttaminen sinne, mistä se on kerättykin. Palveluihin on jalkauduttu kyselytulosten kanssa uudestaan keskustelemaan palvelujen käyttäjien ja työntekijöiden kanssa. Näiden keskustelujen havaittiin vahvistavan osallisuuden kokemusta, joten tulosten käsittelytavalle annettiin nimeksi Osallisuutta vahvistava tutkimuskumppanuus. Seuraavassa vaiheessa tiedon tuottamista kehitettiin niin, että kysely toistettiin kahdesti samoille vastaajille, jolloin saatiin tietoa myös siitä, miten hyvinvoinnin ja osallisuuden kokemus muuttuu palvelun aikana.

Kehittämisprosessin edetessä ja tiedon tuottamisen laajentuessa on kyselyn vastaajamäärä huomattavasti noussut, mikä kertonee siitä, että kysely, sen tuottama tieto ja tiedon käsittelytapa on koettu palveluissa mielekkääksi. Samalla tiedon manuaalinen käsittely on kuitenkin osoittautunut epätarkoituksenmukaiseksi. Siksi jatkossa tarvitaan tiedon käsittelyn automatisointia ja palvelujen tuottajien tukemista niin, että palveluissa voidaan enenevässä määrin tuottaa, analysoida ja hyödyntää tietoa itsenäisesti.

Kyselyaineistot vuosilta 2021–2025 ovat tuottaneet monipuolista tietoa haavoittavassa tilanteessa olevien hyvinvoinnista ja osallisuuden kokemuksesta sekä palvelujen vaikutuksesta niihin. Tulosten mukaan heikon hyvinvoinnin ja erittäin heikon osallisuuden kokemukset vaikuttavat kasautuvan samoille henkilöille. Usein ne myös kehittyvät palvelun aikana samaan suuntaan. Esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen palveluista löytyi vuoden 2024 aineistoista vastaajia, joilla sekä hyvinvoinnin että osallisuuden kokemus palvelun aikana vahvistuu. Tällaisia ”superhyötyjiä” oli lähes 25 % vastaajista. Toisaalta 20 %:lla vastaajista molemmat palvelun aikana heikkenivät. Yksikään taustamuuttujista – sukupuoli, ikä, asumismuoto, pääasiallinen toiminta, palvelu tai palvelun kesto – ei tilastollisesti merkitsevällä tavalla selitä eroa näiden ryhmien välillä. Sen sijaan ryhmät vaikuttaisivat alustavien analyysien mukaan eroavan toisistaan lähtötason perusteella. Vaikuttaisi nimittäin siltä, että matala hyvinvointi ja heikko osallisuuden kokemus palvelun alussa ennustaisi niiden vahvistumista palvelun aikana. Selitystä ryhmien väliselle erolle ollaan etsimässä myös kyselyn avovastauksista, joissa ”superhyötyjien” kohdalla vaikuttaisi erityisesti korostuvan vertaistuen, ryhmään kuulumisen, sosiaalisten suhteiden, arjen rytmin ja psyykkisen hyvinvoinnin elementit.

Vuoden 2026 alussa kehittämistyön keskeisimmät kysymykset liittyvät tulosten tulkinnan lisäksi tiedon hyödyntämiseen. Useiden vuosien kokemusten perusteella voidaan todeta, että tiedon tuottaminen palvelujen käyttäjien hyvinvoinnista ja osallisuuden kokemuksesta voi vastata erilaisiin tietotarpeisiin. Tietoa voi hyödyntää rakenteellisen sosiaalityön tietolähteenä ja tiedon avulla voi tukea palvelujen kehittämistä sekä tiedolla johtamista. Keskeistä on, että tieto esitetään eri tarpeisiin vastaavassa ja hyödynnettävässä muodossa. Tarvitaan nopeita tilannekuvia, visuaalisia esityksiä, laadullista tietoa, tutkimuksellisia analyyseja ja raportteja eri käyttäjäryhmiä varten.

Yhtenä haasteena on, että tiedon määrä ja saatavuus on viime vuosina kasvanut valtavasti. Tekoälyn ja digitaalisten järjestelmien ansiosta voidaan tietoa tuottaa muutamissa sekunneissa. Tietotulvan johdosta on riski siihen, että kehitetty tiedon tuottamisen menetelmä ja malli muodostuvat palveluille vain lisärasitteeksi, ellei tietoa pystytä hyödyntämään palvelujen kehittämisessä. Mitä siis tällä kaikella tietomäärällä tehdään? Miten vältämme tietoähkyn aikana, jolloin dataa on enemmän kuin koskaan, mutta aika sen käsittelyyn vähenee? Mitä järkeä tiedon tuottamisessa on, jos tieto ei johda asiakkaan tai palvelun käyttäjän parempaan palveluun, lisääntyneeseen hyvinvointiin ja vahvistuneeseen osallisuuden kokemukseen? Miten ratkaistaan tekoälyn käyttöön liittyvät eettiset kysymykset? Missä vaiheessa tekoäly kehittyy riittävän luotettavaksi kumppaniksi, kun tutkimusten mukaan vielä tällä hetkellä eri tekoälykielimallien hallusinoitu tieto ja vinoumat muodostavat isoja haasteita analyysien luotettavuudelle?

Kirjoitus perustuu Sosiaalityön tutkimuksen päivien työryhmässä 12.2.2026 pidettyyn puheenvuoroon.

Tuula Carroll, erityisasiantuntija, VTM, erikoissosiaalityöntekijä
Päijät-Hämeen hyvinvointialue, TKI-yksikkö

perjantai 10. lokakuuta 2025

Kotona, kämpillä, himassa, turvassa?

Asunnottomien yön lähestyessä ajatuksiin hiipii kertomukset, kohtaamiset ja ilmiöt, joiden parissa olemme saaneet viime hetket työskennellä. Miltä asunnottomuus tuntuu? Minkälaisia asioita asunnoton kohtaa? Millainen on asunnottomuutta kokevan arkipäivä ja millaisia tunteita päivään mahtuu? Ne ovat kovin erilaisia kokemuksia kuin omassa kuplassamme, jossa elämme arkeamme. Omassa todellisuudessamme voimme lukea mietelauseita kuten “koti on mielentila”. “Home is where my heart is” ei myöskään monelle ilman kotia elävälle ole edes korniudessaan totta. Harvan sydän on kadulla tai tutun sohvalla, jossa pahimmillaan kokee ulkopuolisuutta tai hyväksikäyttöä. Kodittomalle koti merkitsee hieman erilaisia asioita, kuten voimme kuvitella. Koti merkitsee turvaa. Tänä vuonna asunnottomien yön teema nostaa esille turvallisuuden näkökulmaa.

Tänä aikana myöskään asunnottomuuden moninaisuutta ei voi liiaksi korostaa. Asunnottomuus on ilmiönä moniulotteinen. Asunnottomaksi ei jäädä oman toiminnan seurauksena, eikä asunnottomuus ole yksilön epäonnistuminen. Asunnottomaksi jäädään mitä useammin kiristyneen taloudellisen tilanteen ja heikentyvien etuuksien yhteisvaikutuksesta. Kohtuuhintaisten asuntojen puute ja samaan aikaan asumistuen heikentäminen muodostivat loukun, jossa ihmiset ovat vuokravelkaantuneet ja häätöjen määrät ovat kasvussa. Asunnottomuus ei ole ihmisen ominaisuus vaan elämäntilanne. Siksi käytämme mieluummin termiä “asunnottomuutta kokeva” kuin asunnoton.

Asunnottomuusuhan alla velkaantuvat nyt vähävaraiset lapsiperheet. Kavereiden ja sukulaisten sohvalla majailee opiskelijoita, jotka yrittävät samalla selviytyä opinnoistaan. Avioeron tai työttömyyden jäljiltä ylikalliissa asunnoissa sinnittelee naisia, jotka eivät osaa tai häpeältään halua etsiä apua ajoissa. Kun tilanne on vaikea, päihteisiin voi hetkeksi hukuttaa ahdistuksen ja pohjattoman väsymyksen. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ovat yliedustettuina asunnottomien joukossa ja he kohtaavat usein korkeampaa riskiä syrjinnälle ja väkivallalle.

Kuva, joka sisältää kohteen sisä-, hylätty, seinä, rappio

Tekoälyllä luotu sisältö voi olla virheellistä.

Kysyimme eräässä tapaamisessa asunnottomuutta kokeneelta henkilöltä, mitä tekisit nyt toisin, jos voisit. Hän vastasi rauhallisesti ja silmiin katsoen, että hän ei olisi voinut käytössä olevilla voimavaroilla tehdä mitään toisin. Kiitos hänelle tästä herätyksestä, kysymyksen asettelu oli typerä.

 
“Kaikki on tehty, 
   joita silloisilla voimavaroilla 
  oli mahdollista tehdä.”


Asunnottomuus on koko yhteiskunnan rakenteiden epäonnistuminen. Häpeän kantaa kuitenkin yksilö. Asunnon puuttuminen, talousvaikeudet tai arjenhallinnan ongelmat ovat vaiettuja haasteita, joita useimmat meistä kuitenkin jossakin vaiheessa elämäämme kohtaamme. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten me puhumme ja mistä me puhumme, kun me kohtaamme toisiamme. Häpeä asettaa ihmisen asemaan, josta on vaikeaa päästä elämään aktiivisesti osallistuvan kansalaisen elämää. Miltä tuntuisi istua työhaastattelussa tai sinnitellä koulussa, jos illalla ei ole varma mihin pääsee nukkumaan tai uskaltaako nukahtaa?

Usein me asunnottomuuden parissa työskentelevät haluamme ajatella, että me olemme vapaita häpeän ja stigman aiheuttamisesta ja työskentelemme aktiivisesti kaikenlaista leimaamista vastaan. Tämä on inhimillinen ja tärkeä tavoite. Hankkeen työskentelyn, laaja-alaisen yhteistyön ja asiakkaiden kohtaamisen aikana olemme kuitenkin saaneet avata silmämme sille, ettemme voi työntekijöinä valitettavasti nostaa päähämme tällaista kruunua. Vielä, kun asiakkaalla on harteillaan tuplastigma, esimerkiksi asunnottomuus ja seksityö tai vankilausta, voi olla, että kokenein ja empaattisinkin asunnottomuustyön ammattilainenkin joutuu ainakin hetkeksi nostamaan kruunun päästään.

Onko oikeasti niin, että kun apua uskaltaa pyytää tuen saaminen mahdollistuu?

Palveluissa kuitenkin odotetaan omaa aktiivisuutta, osallisuutta ja sitoutumista. Asunnottomana päivästä selviytyminen on päivätyö. Väliin jäävä tapaaminen ei kerro välinpitämättömyydestä. Se kertoo avun tarpeesta ja kyvyttömyydestä selviytyä yksin. Samanarvoisuutta ei ole tukea heitä, jotka pääsevät tapaamisille. Tasa-arvoista palvelua on tarjota enemmän heikommassa asemassa olevalle, jotta hän voi kasvaa aktiiviseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi. Aina niin ei tapahdu ja sekin on sallittavaa. Haastamme ajatuksemme siitä, että ihmisen itsensä vastuuttaminen oman elämänsä haltuunotossa tukee onnistumista. Silloin kun ihminen on lamaantunut ja heikoimmillaan, meidän tulee kannatella. Silloin myös puolesta tekeminen on perusteltua. Vasta, kun pää on pinnalla, on mahdollista koettaa hengittää itse.

Useassa yhteydessä olemme myös saaneet ajattelun aihetta siitä, miten me saatamme sanavalinnoillamme asettaa ihmiset tiettyyn positioon. Me neuvomme löytämään sosiaalipalvelut, terveyskeskuksen ja Kelan. Emme muistaneet kertoa, mistä löytyy kirjasto. Ehkä meillä oli ennakko-oletus siitä, minkälainen on asunnottomuutta kokenut asiakkaani elämäntarinoineen ja historioineen.

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähenemisen ohella toivomme hankeaikana pehmeiden arvojen pysymistä mielissämme myös taloudellisesti haastavien aikojen keskellä. Ihmisarvoinen kohtaaminen ei maksa mitään.

Kaunista syksyä ja tervetuloa asunnottomien yöhön 17.10.2025!


Anna Roitto, Niina Taipalus, Hanna-Mari Herranen

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentäminen Lahdessa -hanke

tiistai 3. kesäkuuta 2025

Ruohonjuuritasolla

Työskentelen lähityöntekijänä Apilakadun asumispalveluissa, jossa tarjotaan päivystys- ja tilapäismajoitusta päijäthämäläisille asunnottomille asiakkaille. Apilakadun asumispalvelut täyttivät viime vuonna 10 vuotta. Päivystysmajoituksessa on 22 paikkaa ja palvelu on asiakkaille maksutonta. Päivystysmajoitus tarjoaa yöpymistä vuoden jokaisena päivinä klo 19.30–10.00.

Apilakadun tilapäismajoituksessa on 16 paikkaa. Tilapäismajoitus on tarkoitettu asunnottomille pisimmillään kuuden kuukauden pituiseksi asumisjaksoksi. Tämä palvelu on maksullinen ja maksu määräytyy tulojen mukaan, ollen maksimissaan 300 € kuukaudessa. Tilapäismajoitukseen pääsee oman sosiaalityöntekijän tekemällä päätöksellä. Ennen siirtymistä päivystysmajoituksesta tilapäiseen asumiseen arvioidaan yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa asiakkaan motivaatio sekä sitoutuminen tilapäismajoituksen tavoitteisiin ja sääntöihin.

Meidän asiakasryhmämme on monialainen. Kohtaamme päivittäin erilaisia elämäntilanteita ja eri elämän lähtökohdista tulevia ihmisiä. Taustalla voi olla taloudellisia tai sosiaalisia vaikeuksia, traumoja, uskonto- ja kulttuurieroja, psykologisia tai fyysisiä tekijöitä. Monialaisuus työssämme tarkoittaa asiakkaiden tarpeiden laajuutta, jossa tarvitsemme useiden eri palvelualueiden tukea. Monialainen työ pitää sisällään myös asiakkaan osallistamisen, jotta pääsemme kokonaisvaltaisempiin ratkaisuihin asiakkaan hyväksi.

Eräs opiskelija kysyi minulta eettisistä pulmista työssäni. Se herätti paljon ajatuksia siitä, kuinka paljon niitä tulee perusarjessa vastaan. Esimerkkien kautta tätä on helpoin havainnollistaa. Me suosittelemme asiakasta pyrkimään päihteettömyyteen tai päihteiden käytön vähentämiseen asiakkaan muuttaessa tilapäismajoitukseen. Pohdintaa tässä kohtaa aiheuttaa se, onko hyödyllistä suositella päihteiden käytön vähentämistä, mikäli asiakas siihen ei itse pyri. Tällöin mahdollistamme asunnottomuuden jatkumisen ja palvelun ulkopuolelle jäämisen. Vaikka palveluasuminen tarjoaisi asiakkaalle hänen tarvitsemaansa tukea, este palvelun saamiselle syntyy päihteiden käytöstä. Näin ollen meidän palvelujemme olisi tarpeen suositella päihteettömyyttä, mikäli asiakas haluaa pyrkiä tarvitsemiinsa palveluihin.

Huomioitavaa on mielestäni myös se, kuinka paljon poliittiset päätökset vaikuttavat meidän asiakkaisiimme. Leikkaukset sosiaali- ja terveydenhuollosta, kohdistuen erityisesti mielenterveys- ja päihdepalveluihin, vaikuttavat suoraan meidän asiakasryhmäämme. Ennaltaehkäisevän työn merkitystä ei tarpeeksi voisi tässä kohtaa korostaa. Meidän palvelumme tarjoavat viimehetken ratkaisuja siinä vaiheessa, kun asunto on jo menetetty.

Meidän yksikössämme näkyy vain pieni osa Päijät-Hämeen asunnottomista, mutta tilastot puhuvat puolestaan. Asiakasmäärät ovat tilastojen perusteella olleet noususuuntaiset. Vuonna 2024 meillä oli päivystysmajoituksessa 135 eri asiakasta. Päivystysmajoittujista 30 asutettiin tilapäismajoitukseen, joista 18 sai vuokra-asunnon tai tukiasunnon ja 6 palasi takaisin saman vuoden aikana asumisen epäonnistuttua. Asiakasmäärä nousi vuodesta 2023 vuoteen 2024 12 asiakkaalla. Vuoden 2025 aikana uusia asunnottomaksi jääneitä on tähän hetkeen mennessä tullut 34. Nykyään myös yhä nuorempia joutuu kodittomiksi. Toisena suurena asiakasryhmänä näkyvät ikääntyneet. Haasteita asumiselle ja palveluiden saamiselle luovat monisairaudet sekä erityisesti muistiongelmat.

Asiakkaat tuovat arjessa esiin taloudellista ahdinkoa, kynnystä hakeutua avun piiriin ja tunnetta asioiden kasaantumisesta. Usein kohtaamme hoitamattomia päihderiippuvuuksia ja mielenterveysoireita. Asioiden kasaantuessa tunteissa korostuvat epätoivo ja motivaation puute saada mitään edes aloitettua. Tuemme asiakkaita esimerkiksi perusarjessa, laitamme yhdessä ruokaa, siivoamme huonetta, annamme keskustelutukea, teemme etuushakemuksia, soitamme tai saatamme viranomaispalveluihin, teemme asuntohakemuksia, motivoimme ja kannustamme. Lopulta motivaatio lähtee asiakkaasta itsestään, eikä asioita voi tehdä kenenkään puolesta. Apilakadun yksikkö toimii hätäensiapuna asunnottomuuteen, mutta ei ole yksinään ratkaisu poistaa esimerkiksi pitkäaikaisasunnottomuutta meidän alueellamme.

Apilakadulla on aiemmin käynyt psykiatrinen sairaanhoitaja, ajatuksena tavata asiakkaita matalalla kynnyksellä, mutta palvelu ei ole ollut saatavilla enää vuoden vaihteen jälkeen. Palvelulla oli suuri merkitys asiakkaille, jotka eivät uskaltautuneet tai kyenneet hakeutumaan avun piirin syystä tai toisesta. Tapaaminen psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa saattoi synnyttää myös motivaatiota asioiden järjestämiseksi ja se haastoi asiakasta ajattelemaan omaa elämäntilannettaan.

Usein yhteiskunnan normien ajattelema ideaali elämäntilanne (päihteettömyys, työ/koulutus, asunto, vakaa romanttinen suhde, sosiaalinen verkosto) voi poiketa asiakkaan omasta toiveesta. Sosiaaliohjaajamme herätti hyviä ajatuksia puhumalla toipumisorientaatiosta työnohjauksessa. (Toipumisorientaatio; Recovery; kyse kansalaisoikeuksista, mielekkäästä elämästä ja osallisuudesta.) Tämä haastoi itseni ajattelemaan, vaadinko asiakkaalta yhteiskunnan määrittämää ”normaalia elämää” ja kuinka paljon nämä odotukset vaikeuttavat asiakkaan kiinnittymistä tarvitsemiinsa palveluihin. Asiakassuhde ja asioista keskusteleminen ovat tärkeässä roolissa. Työn on oltava yksilöllistä ja tuen asiakaslähtöistä sekä asiakkaan toiveiden mukaista. Asunnottomaksi jääneet ihmiset ovat yhteiskunnassa usein heikoimmassa asemassa. Työntekijöinä meillä on tärkeä rooli puhua ja hakea oikeutta meidän asiakasryhmämme puolesta.



Riina Pirhonen, lähityöntekijä



Apilakadun asumispalvelut, Päijät-Hämeen hyvinvointialue

 

lauantai 30. marraskuuta 2024

Asunnottomuus – viheliäinen ongelma

Aloitin Lahden sosiaalitoimessa 1990-luvulla, jolloin Paavolan soramontussa toimi liekkimajaksi kutsuttu asunnottomien ensisuoja. Parakissa oli kaksi osastoa, yksi korvikkeiden ja toinen alkoholin käyttäjille. Ensisuojassa sai viettää yön, mutta sieltä tuli poistua päiväksi. Patjojen ja vuoteiden sijasta nukuttiin lattialla vanerilevyjen päällä. Kaappeja ei ollut eikä siellä siksi pystynyt säilyttämään tavaroitaan. Aikanaan liekkimaja purettiin asuntomessujen tieltä ja toisaalle rakennettiin asunnottomien palvelukeskus. Samalla siirryttiin alkoholistien ”ihmisvarastoista” ja valvojien järjestyksenvalvontatyöstä kohti asumispalveluja, hoitoa ja kuntoutusta, joissa sosiaalityöllä oli aiempaa vahvempi rooli.

2010 -luvulla asunnottomuuden vähentämisessä otettiin monia tärkeitä askelia. Asunnottomien tilanne kohentui sosiaalihuoltolain uudistamisen myötä, kun sosiaalihuollon asiakkaille ryhdyttiin nimeämään omatyöntekijä, joka arvioi asiakkaan palvelutarpeen ja järjestää tarpeen mukaiset palvelut. Lisäksi siirryttiin vuokrasopimuksiin perustuvaan asumiseen, mikä käytännössä tarkoitti luopumista ensisuojista ja asuntoloista. Myös Asunto ensin -mallin yleistyminen helpotti asunnottomien tilannetta. Aiemmin oli edellytetty, että ensin tuli saada esimerkiksi päihteidenkäyttö hallintaan ja asunto järjestettiin vasta sen jälkeen. Asunto ensin -mallissa järjestetään ensin asuinpaikka ja sen jälkeen muu tuki ja palvelut.

Monia edellä kuvatuista toimista on edistetty erillisillä asunnottomuusohjelmilla ja niihin liittyvillä hankkeilla. Lahdessakin asunnottomuutta on pyritty vähentämään mm. Paavo 1 (2008-2011), Paavo 2 (2012-2015) sekä Aune (2016-2019) -hankkeissa. Lisäksi asunnottomuuden stigmaa on pyritty hälventämään yhdistämällä vuonna 2014 asunnottomille suunnattu erillinen sosiaalitoimisto yleiseen sosiaalikeskukseen.

Asunnottomuutta kuvataan usein ilkeänä, pirullisena tai viheliäisenä ongelmana (wicked problem). Käsitteelle ei ole tarkkaa määritelmää, mutta sillä viitataan yleensä monimutkaisiin, kompleksisiin ja kroonisiin pulmiin, joissa eri tekijät kietoutuvat yhteen siten, ettei ongelmaa ole mahdollista ratkaista yksinkertaisesti. Lisäksi yhdellä ratkaisutoimella voi olla yllättäviä seurauksia ongelman toisiin tekijöihin. Pahimmillaan pirullisten ongelmien liika yksinkertaistaminen tuottaa tehokkaita ratkaisuja vääriin ongelmiin. Toisaalta voi käydä myös päinvastoin, jolloin yksinkertaiset asiat väännetään pirullisiksi tekemällä niistä turhan monimutkaisia ja vaikeita.[1]

Asunnottomuudessa ongelmat kietoutuvat yhteen yhteiskunnan tasolla, kun valtion, kuntien, hyvinvointialueiden sekä järjestöjen talousvaikeudet lisääntyvät ja samanaikaisesti väestön keskuudessa työttömyys, toimeentulovaikeudet sekä häätöjen ja ulosottojen määrät kasvavat[2]. Lisäksi asunnottomuus saattaa johtaa syrjäytymiseen ja marginalisoitumiseen, mikä vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Yksilötasolla  asunnottomuus voi puolestaan näyttäytyä yhteenkietoutuneena työttömyyden, köyhyyden, sairauksien ja päihdeongelmien vyyhtinä. Asunnottomuus aiheuttaa myös – erityisesti pitkittyessään – sekä inhimillistä hätää että palvelujen suurkuluttajuutta. Asunnottomilla on esimerkiksi yli viisinkertainen kuolemanriski ja moninkertaisesti sairaalapäiviä niin psykiatrisessa sairaalahoidossa kuin somaattisessa erikoissairaanhoidossakin sekä paljon käyntejä sairaalan päivystyksessä[3].

Sosiaalityö on tärkeässä roolissa asunnottomuuden vähentämisessä ja ehkäisyssä. Sosiaalityössä kohdataan pitkäaikaisasunnottomia, joilla on vaikeuksia selvitä itsenäisesti asumisen arjesta. Toisaalta myös muilla sosiaalityön asiakkailla on asumiseen liittyviä tuen tarpeita. Esimerkiksi nuoret ovat erityisen tärkeä asiakasryhmä. Nuorten sosiaalityön asiakkaiden tilannetta selvitettiin Päijät-Hämeessä vuonna 2020 (n 668) ja todettiin heistä olevan asunnottomia noin 5 %, kun mukaan lasketaan myös ns. piiloasunnottomat eli nuoret, jotka ovat kirjoilla jossain asunnossa, mutta eivät jostain syystä pysty siinä asumaan ja majoittuvat esimerkiksi tuttavien tai sukulaisten luona [4]. Asunnottomuuteen vaikuttaminen on nuorten kohdalla erityisen tärkeää asunnottomuuden ennaltaehkäisyn kannalta.

Viheliäisten ongelmien hankaluus on se, että mikään taho ei yksin pysty ongelmaa ratkaisemaan. Vuokranantaja voi tarjota asuntoja, sosiaalityö järjestää tukea asumiseen, terveydenhuolto hoitaa asunnottoman sairauksia ja kaupungin asumisneuvonta saattaa auttaa häädön ehkäisemisessä, mutta mikään näistä ei voi yksin poistaa asunnottomuutta. Lisähaastetta tuo asunnottomuuden kuvan muuttuminen viime vuosina. Valtakunnallisesti tarkasteltuna asunnottomien keski-ikä on laskenut ja asunnottomuuden ydinryhmän muodostavat nykyisin alkoholistien sijasta vakavasti syrjäytyneet ja huumeongelmaiset. Palvelujärjestelmä ei ole kyennyt riittävästi reagoimaan tähän muutokseen.[5] Asiantuntijoiden mukaan myös esimerkiksi häädöt olisivat usein vältettävissä, jos apua olisi tarjolla ajoissa4.

Lahdessa asunnottomien määrä on viime vuosina vakiintunut noin 100 henkilön tienoille[6]. Määrää pyritään tulevina vuosina vähentämään. Lahden kaupunki on mukana ympäristöministeriön käynnistämässä ohjelmassa, jonka tavoitteena on pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen vuoteen 2027 mennessä.  Ohjelmalla vahvistetaan valtion, hyvinvointialueiden ja kaupunkien välistä yhteistyötä pitkäaikaisasunnottomuuden poistamisessa siten, että mukana olevat kaupungit ja hyvinvointialueet laativat yhdessä yhteisen toimeenpanosuunnitelman pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi kaupungissaan. Tulevaisuus näyttää, pystytäänkö viheliäinen asunnottomuusongelma kesyttämään Lahdessa kaupungin, hyvinvointialueen ja järjestöjen yhteistyöllä.

Tuula Carroll, kehittämispäällikkö

Päijät-Hämeen hyvinvointialue, Tki -yksikkö, Sosiaalialan osaamiskeskus Verso


[1] Raisio, Harri; Jalonen, Harri & Uusikylä, Petri (2018) Kesy, sotkuinen vai pirullinen ongelma. Tiedon käyttö yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Sitran selvityksiä 139. Kesy, sotkuinen vai pirullinen ongelma?

[3] Agnes Stenius-Ayoade, Peija Haaramo ja Johan G. Eriksson 2018: Asunnottomuuteen liittyy suuria terveysriskejä, Doudecim, 134 (7): ss. 661–663.

[4] Carroll, Tuula (2020) Sosiaalityön nuoret aikuiset asiakkaat. Selvitys työikäisten palvelujen 18-29 -vuotiaista sosiaalityön asiakkaista Sosiaalityön nuoret aikuiset asiakkaat

[5] Kaakinen, Juha (2023) KOTIIN Selvitysraportti tarvittavista toimenpiteistä asunnottomuuden poistamiseksi vuoteen 2027 mennessä  Selvitysraportti asunnottomuuden poistamisesta 30.1.2023_saavutettava

[6] ARA, Selvitys 2/2023, 12 Asunnottomat 2022

perjantai 1. marraskuuta 2024

Luottamus rakentuu kohtaaminen kerrallaan - etsivää sosiaalityötä kehittämässä

 

"Luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä." (Kielitoimiston sanakirja)

Haavoittuvassa asemassa olevien tavoittaminen, hyvinvointi ja osallisuus -hanke kehittää hyvinvointialueen vakiinnuttamisrahalla vuonna 2024 etsivää sosiaalityötä Päijät-Hämeessä. Taustalla on kesällä 2023 voimaan tullut sosiaalihuoltolain uudistus, joka velvoittaa hyvinvointialueet järjestämään etsivää sosiaalityötä.

Tutkimme etsivän työn keinoja erilaisten pilottien avulla. Jalkauduimme neljään eri ruokajakeluun Päijät-Hämeessä ja tavoitimme 26 käynnin aikana yhteensä 2017 kävijää. Lisäksi koordinoimme Asunnottomien yössä Miltä vapautuminen näyttää? -pistettä, joka toteutettiin Lahden Vapauttamisverkoston toimijoista koostuvan joukon kanssa, ja jonka tarkoituksena oli herättää keskustelua mm. vapautuvan vangin tarvitsemista palveluista. Laadimme kaksi erilaista infokirjettä: pienyrittäjille sosiaalipalveluihin hakeutumisesta ja huoltoyhtiöille ja isännöitsijöille ilmoituksen asukkaan tilanteesta tekemisestä sosiaalitoimeen. Selvitimme myös pelastuslaitoksen kanssa yhteistyötä paloriskiasuntoihin liittyen tukiprosessin sujuvoittamiseksi. Tämä blogikirjoitus käsittelee ruokajakeluihin jalkautumisen kokemuksia sekä järjestöjen toiminnasta saatua tietoa. Blogin sitaatit ovat kohdatuilta asiakkailta kuultuja.

"Se on hyvä, että täällä käy aina sama ihminen.”

 Ruokajakeluihin jalkautumisen lähtökohtana oli ihmisten kohtaaminen ja ohjauksen tarjoaminen esimerkiksi jonon rinnalla. Jokaisen tervehtiminen, tarjotut makeiset, säännölliset käynnit ja ”naaman kuluttaminen” tekivät tutuksi ja loivat luottamusta. Kohtaamisissa syntyi keskustelua sekä kävijöitten henkilökohtaisista asioista että yhteiskunnallisista ja paikallisista ilmiöistä. Joku kertoi jo ensimmäisellä kohtaamiskerralla itsemurhayrityksestään tai omaisen kuolemasta, toinen yhdennellätoista kohtaamisella katsoi hiukan silmiin ja halusi ottaa hänelle tarjotun esitteen. 

Teimme ruokajonoissa kohdattujen kanssa mm. yhteydenottopyyntöjä sosiaali- ja terveystoimeen. Henkilökohtaista ohjausta sai 41 ihmistä muun muassa liittyen etuuksiin, taloudelliseen tilanteeseen, asumisen ongelmiin, kotona pärjäämiseen, mielenterveyteen ja asiointiin sekä sosiaalipalveluissa että terveydenhuollossa.

“Ei sieltä kuitenkaan mitään saa.”

 Luottamus sosiaalipalveluja kohtaan saattaa olla heikkoa, tai ennakkokäsitykset vaikeuttaa palveluihin hakeutumista. Moni yhdistää sosiaalitoimen vain toimeentulotukeen, eikä ole tietoinen muista sen tarjoamista palveluista. Tietoisuuden lisääminen tarjolla olevista palveluista olikin yksi jalkautumisen tavoitteista.

Sosiaalityön on mahdollista tavoittaa ruokajonoihin jalkautumalla suuri joukko ihmisiä pienellä panostuksella. Tämä madaltaa tukea tarvitsevien kynnystä hakeutua sosiaalipalveluihin ja varmistaa heikoimmassa asemassa olevien palvelujen saatavuutta. Etsivä työ on myös tapa kerätä tietoa haavoittuvassa asemassa olevien tilanteesta ja palvelujen tarpeesta sekä tavoittaa heitä siellä missä he liikkuvat.

“Tuulensuoja on mun takana, mä otan ne mukaan sinne.”

Järjestöt tavoittavat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia, ja ne pystyvät toimimaan joustavasti asiakkaiden tarpeiden mukaan. Vaikka lain mukaan etsivän työn vastuu on hyvinvointialueella, sitä on mahdollista tehdä myös monitoimijaisesti. Toivottavaa olisi, että järjestöt nähtäisiin jatkossakin tärkeänä osana etsivää ja kohtaavaa työtä, ja tämä otettaisiin huomioon resurssien jaossa.

Järjestöjen, seurakuntien ja vapaaehtoisten merkitys myös ruokajakelutyölle on huomattava ja sen järjestäminen on suuritöistä. Ruokakassin vaikutus ihmisen taloudelliselle pärjäämiselle voi olla olennainen. Järjestäjien ja kävijöitten mukaan ruokajako on myös yhteisöllinen tilanne, johon palataan toisten ihmisten kohtaamisen vuoksi. Jalkautumisessa nousikin toistuvasti esiin nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tarve.

Työikäisten palvelujen sosiaaliohjaus on jalkautunut mm. Sininauhan Päiväkeskus Tuulensuojaan ja tarkastellut etsivää ja jalkautuvaa työtä yhdessä hankkeen kanssa. Tämä vuorovaikutus on synnyttänyt lisää innostusta ja kiinnostusta etsivään työhön. Työntekijöillä on mahdollisuus tutustua hankkeen kanssa etsivään työhön ruokajakeluissa sekä jalkautua Tukialuksen kanssa vuoden loppuun asti. Etsivää työtä voidaan tehdä alussa pienin askelin, ja kehittää sitä jatkossa oman näköiseksi ja tarvittavaan suuntaan.

“Mä hoidan sen asian, mä lainaan Tukialukselta puhelinta.”

Hyvinvointialueen aluehallitus päätti 28.10.2024, että Sininauhan Tuulensuoja-hankkeessa aloitetun päiväkeskuksen toiminta jatkuu hyvinvointialueen palveluna nykyisissä toimitiloissa vuodenvaihteen jälkeen. Ensi vuoden alusta lähtien päiväkeskuksen työntekijät tekevät myös syrjäytymistä vähentävää, etsivää työtä asiakkaiden parissa esimerkiksi kaduilla.

Etsivällä työllä voidaan myös luoda luottamusta viralliseen sosiaalihuoltoon. Esimerkiksi Tukialus-hankkeen asiakas kertoi oppineensa heidän kauttaan luottamaan muihin sosiaalialan työtä tekeviin. Tällöin puhutaan lainatusta luottamuksesta. Luottamuksen lainaaminen muutostilanteessa, jossa palvelun järjestäjä vaihtuu, vaatiikin yhteistyötä ja yhteistä ymmärrystä asiakkaan luottamushistoriasta.

Haavoittuvassa asemassa olevien tavoittaminen, hyvinvointi ja osallisuus –hankkeen tuloksia esitellään Luottamus-aiheisessa yhteisseminaarissa 28.11. klo 12.30–15.45 sekä Verson aamukahveilla 15.11. klo 8.30–9.30 Yhteisösosiaalityötä, etsivää vai jalkautuvaa työtä? Lisää tietoa tilaisuuksista Verson tapahtumakalenterista.


Kehittäjäsosiaaliohjaaja Jeannette Semeri

Projektisuunnittelija Emmi Fjällström

Osallisuuden versoja 2 – Haavoittuvassa asemassa olevien tavoittaminen, hyvinvointi ja osallisuus

 

 

Luettavaa                                                                    

Kielitoimiston sanakirja

luottamus - Kielitoimiston sanakirja

Etsivän työn toimintamalli (THL) https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/144795/Etsiv%c3%a4n_ty%c3%b6n_toimintamalli_WEB.pdf?sequence=4&isAllowed=y

https://www.paijatha.fi/tuulensuojassa-on-lampoa-ja-turvaa-jos-kotia-ei-ole/

https://www.hdl.fi/wp-content/uploads/2024/05/tutkimus-tukialus-inhimillisia-tuulahduksia.pdf

Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päihdeongelmaisten päiväkeskuksen toiminta jatkuu nykyisissä tiloissa vuoden 2025 alusta | Päijät-Hämeen hyvinvointialue

perjantai 26. tammikuuta 2024

Osallisuus sosiaalityössä. Yhdessä kirjaamista, kokemusasiantuntijoita vai kiertoilmaus syrjäytymiselle?

Osallisuudesta puhutaan Suomessa paljon. Käsite on yleinen, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Tutkijoiden keskuudessa osallisuuden määrittely on todettu hankalaksi ja määritelmiä on arveltu olevan yhtä paljon kuin on tutkijoitakin. Sekaannusta ilmenee erityisesti suomen kielessä. Englanniksi osallisuuden ja sen lähikäsitteiden erot tulevat esiin paremmin, koska asiakasosallisuudelle (customer involvement), sosiaaliselle osallisuudelle (social inclusion) ja osallistumiselle (participation) on kullekin omat käsitteensä[1].

Suomalaisessa keskustelussa osallisuudella voidaan tarkoittaa esimerkiksi vaikutusmahdollisuuksia omassa elämässä, tunnetta yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisesta, kuulluksi tulemista, asiakkaan mahdollisuutta olla mukana oman asiansa hoitamisessa tai mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa yhteisiin asioihin.  Osallisuus onkin eräänlainen kattomääritelmä, joka sisältää erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja[2]. Osallisuutta on myös eri aikoina lähestytty erilaisista näkökulmista, kuten aktiivisen kansalaisuuden, liittämisen, osallistumisen, voimaantumisen ja valtaistumisen, vaikuttavuuden, asiakaslähtöisyyden sekä yhteisöllisyyden näkökulmista[3].

Sosiaalihuoltolain perusteluissa osallisuus ymmärretään laajasti, sosiaalihuollon painotukset huomioiden ja päädytään määritelmään, jossa

osallisuus tarkoittaa niin yhteenkuulumisen ja osallisuuden tunnetta kuin mahdollisuutta toimia ja vaikuttaa omassa asiassaan, yhteisössä ja yhteiskunnassa[4].

Osallisuus on yksi sosiaalihuoltolain keskeisistä käsitteistä. Sana esiintyy sosiaalihuoltolaissa eri taivutusmuodoissa yli sata kertaa[5]. Osallisuuden edistäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen on ensinnäkin koko sosiaalihuoltolain tarkoitus. Lisäksi sosiaalipalvelujen – kuten sosiaalityön, sosiaaliohjauksen, sosiaalisen kuntoutuksen ja tukipalvelujen – tavoitteeksi määritetään osallisuuden vahvistaminen ja yhdeksi tuen tarpeeksi se, että sosiaalipalveluja on järjestettävä sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi sekä osallisuuden edistämiseksi. Sosiaalihuoltolaissa säädetään myös siitä, että asiakkaan etua arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten eri toimintatavat ja ratkaisut parhaiten turvaavat asiakkaan osallisuuden.

Huolimatta siitä, että kyse on sosiaalihuoltolain keskeisestä käsitteestä, ei asiakkaiden osallisuuden kokemusta eri sosiaalipalveluissa ole juurikaan mitattu tai seurattu. Päijät-Hämeessä mittaamiseen tartuttiin vuonna 2022 toteutetulla kohdennetulla hyvinvointikyselyllä, jolla selvitettiin hyvinvoinnin lisäksi haavoittuvassa asemassa olevien osallisuuden kokemusta. Kysely toteutettiin palveluihin jalkautumalla ja sen vastaajiksi tavoiteltiin väestöryhmiä, jotka eivät tyypillisesti vastaa  nettikyselyihin. Kyselyn avulla pyrittiin vastaamaan myös sosiaalihuoltolain velvoitteeseen seurata erityisen tuen tarpeessa olevien hyvinvointia.

Osallisuuden kokemusta kohdennetussa kyselyssä selvitettiin THL:n kehittämän osallisuusindikaattorin avulla. Vastaajien osallisuuden todettiin odotetusti olevan heikompaa kuin muun väestön. Osallisuudessa on kuitenkin suurta vaihtelua eri palveluista tavoitettujen vastaajien välillä. Osallisuuden kokemus on vahvinta matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa ja heikointa mielenterveyskuntoutujille suunnatussa palvelussa. Aiempien tutkimusten tapaan osallisuuden kokemuksen havaittiin olevan myös suhteessa muiden hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden kanssa. Tyytyväisyys terveyteen ja ihmissuhteisiin, muutoksen toivominen psyykkiseen terveyteen, mielenterveyspalvelujen tarve, taloudellinen tilanne sekä tulevaisuudenusko ovat kaikki yksinään suhteessa osallisuuden kokemukseen, mutta tekijöillä on myös yhteisvaikutus. Vastaajista on tunnistettavissa ryhmä, jolle on kasaantunut useita näihin tekijöihin liittyviä hyvinvoinnin vajeita ja joiden osallisuuden kokemus on erittäin heikko.[6]

Osallisuutta haluttiin selvittää kohderyhmää osallistavasti, joten tulosten kanssa jalkauduttiin uudestaan palveluihin, joista aineisto oli kerätty. Työntekijöiltä ja palvelujen käyttäjiltä saatiin tästä työskentelytavasta hyvää palautetta. Jo pelkkä osallisuudesta puhuminen koettiin osallisuutta vahvistavaksi. Yhteisistä keskusteluista saatiin myös apua aineiston analysointiin.

Selvitys oli ensimmäinen yritys nostaa systemaattisemmin esiin erityisen tuen tarpeessa olevien asukkaiden kokemuksia Päijät-Hämeessä. Työn edetessä erityisen tuen tarpeessa oleva vaihtui haavoittuvassa asemassa olevan käsitteeseen. Sosiaalihuoltolain 8 §:n velvoitteeseen ei siksi täysin pystytty vastaamaan, mutta siitä huolimatta selvitys tuotti monipuolista tietoa sellaisten alueen asukkaiden hyvinvoinnista ja osallisuudesta, jotka usein jäävät erilaisten kyselyjen ulkopuolelle. Myös kohdennetun kyselyn toteutustapa osoittautui menestyksekkääksi. Palveluihin jalkautumalla tavoitettiin väestöryhmiä, joita muutoin on vaikea tavoittaa.

Osallisuusindikaattori toimi kohderyhmän kanssa erittäin hyvin. Osallisuusindikaattorin käyttöä ryhdytäänkin alueella laajentamaan siten, että sen avulla selvitetään erilaisten (sosiaali)palvelujen vaikutusta osallisuuden kokemukseen. Lisäksi pureudutaan haavoittuvassa asemassa olevien palvelujen kehittämiseen niin, että ne nykyistäkin paremmin vahvistavat osallisuuden kokemusta.

Rakenteellinen sosiaalityö on asiakastyöhön perustuvan tiedon liittämistä osaksi laajempaa yhteiskunnallista kontekstia. Asiakkaat ja palvelujen tuottajat ovat tärkeitä rakenteellisen sosiaalityön tietolähteitä. Haavoittuvassa asemassa olevien osallisuuden selvittäminen tuotti tietoa ja kokemusta, jota on mahdollista hyödyntää alueen rakenteellisen sosiaalityön kehittämiseen.

Vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen on, että osallisuus sosiaalityössä on tuota kaikkea, mutta myös paljon muuta. Kyse on asiakkaan osallistumisesta oman palvelunsa suunnitteluun, kuulluksi tulemisen kokemuksesta ja mahdollisuuksista vaikuttaa. Osallisuudesta puhutaan esimerkiksi osallistavan kirjaamisen, kokemusasiantuntijoiden, vertaisohjaajien, kehittäjäasiakkaiden, asiakasraatien ja palautekanavien kehittämisen yhteydessä. Sosiaalityössä osallisuuden edistäminen on myös työn ammattieettinen periaate ja yksi työmenetelmistä. Lisäksi kyse on työntekijöiden osallisuudesta. Toisaalta osallisuutta käytetään sosiaalityössä myös syrjäytymisen kiertoilmaisuna, kun tarkoitetaan asiakkaan kuulumisen tunnetta tai väestöryhmän kiinnittymistä yhteiskuntaan.



[1] Leemann, Lars & Hämäläinen Riitta-Maija (2016) Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016): 5. 586-594. *YP1605_Leemann&Hamalainen.pdf (julkari.fi)

[2] Raivio, Helka & Karjalainen, Jarno (2013) Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Era, Taina (toim.) Osallisuus – oikeutta vai pakkoa. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. 12–34. JAMKJULKAISUJA1562013_web.pdf (theseus.fi)

[3] Kivistö, Mari (2014) Kolme ja yksi kuvaa osallisuuteen. Monimenetelmällinen tutkimus vaikeavammaisten ihmisten osallisuudesta toimintana, kokemuksena ja kielenkäyttönä. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Kolme ja yksi kuvaa osallisuuteen.indb (ulapland.fi)

[4] Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. HE 164/2014 - Hallituksen esitykset - FINLEX ®

[6] Carroll (2023) Osallisuutta valtavirran laidalla_carroll2023  

 

Tuula Carroll, erityisasiantuntija

Päijät-Hämeen hyvinvointialue / TKKI -yksikkö / Sosiaalialan osaamiskeskus Verso


tiistai 19. joulukuuta 2023

Haavoittuvassa asemassa olevat aikuiset ja nuoret eivät tule nähdyksi ja kuulluksi

Sosiaalialan osaamiskeskus Verson Osallisuuden versoja selvitti vuonna 2023 haavoittuvassa asemassa olevien aikuisten osallisuuden ja hyvinvoinnin kokemuksia osallisuuskyselyllä. Syyskuussa kokoontui Asiakas- ja osallisuuslautakunnan Ilmiöpöytä, jossa muodostettiin yhdessä ymmärrystä ilmiöstä ”haavoittuvassa asemassa olevat aikuiset ja nuoret eivät tule nähdyksi ja kuulluksi”. Tässä kirjoituksessa ilmiöpöydän tulokset keskustelevat osallisuuskyselyn tulosten kanssa.

Osallisuus on ihmiselle tärkeä osa-alue elämässä. Käsite on laaja, ja sen määritelmä riippuu näkökulmasta, josta sitä tarkastellaan. Haavoittuvassa asemassa oleva voi joutua eriarvoiseen asemaan esimerkiksi terveydentilan, elinolosuhteiden tai taustansa vuoksi. Haavoittuvassa asemassa oleva voi kokea jäävänsä näkymättömäksi osaksi yhteiskuntaa. Kun voimavaroja on vähän, on vaikea pyytää ja saada apua.

Ilmiöpöydässä päättäjien, kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten kohdatessa avautui kuva monimutkaisesta palvelujärjestelmästä, jossa on vaikea löytää sopivaa yksilöllistä tukea. On palvelun saamisen ehtoja tai toimintatapoja, jotka eivät tule vastaan tilanteessa, jossa asiakkaan voi olla vaikea uskaltautua tai päästä paikan päälle. Traumakokemukset, luottamuksen puute sekä stigmat esimerkiksi päihteidenkäyttöön, mielenterveyden ongelmiin tai rikostaustaan liittyen voivat vaikuttaa siihen, miten haavoittuvassa asemassa oleva saa äänensä kuuluviin tai tulee kohdatuksi apua hakiessaan. Kun pettyy tarpeeksi monta kertaa, voi kääntyä sellaisten yhteisöjen puoleen, jotka eivät tue omaa hyvinvointia. Ne tarjoavat kuitenkin kokemuksen johonkin kuulumisesta. Toisaalta, jos pääsee tarvitsemansa palvelun piiriin, voi kokea hyvinkin kokonaisvaltaista kohtaamista.

Osallisuuden viitekehys auttaa suuntaamaan toimintaa, palveluita ja politiikkaa, jotta eriarvoisuudesta kärsivien osallisuus vahvistuu. (THL 2017, 10.) Päätöksenteossa tarvitaan ymmärrystä haavoittuvassa asemassa olevien hyvinvoinnin kokemuksen vaikutuksesta osallisuuteen ja toisin päin. Miten käy, kun säästöt kohdistuvat jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien taloudelliseen turvaan tai palveluihin? Ilmiöpöydässä todettiin lama-ajan säästöjen vaikututtavan edelleen perheiden hyvinvointiin. 

Tuetaanko myönteisiä vai kielteisiä kehiä?

Osallisuuskyselyssä selvitettiin työikäisten osallisuuden ja hyvinvoinnin kokemusta järjestöjen sekä hyvinvointialueen tuottamissa palveluissa THL:n osallisuusindikaattorilla. Osallisuusindikaattorin pisteluku voi olla jotakin 0–100 välillä, esimerkiksi alle 50 pistettä saavat kokevat erittäin heikkoa osallisuutta, kun taas vahvan osallisuuden kokemuksen rajana pidetään 75 pistettä (THL). Niin sanotut hyvinvoinnin vajeet heikentävät myös koettua osallisuutta. Kyselyyn vastanneista (N219) yli puolet koki oman taloudellisen tilanteensa hankalaksi, yli kolmannes koki yksinäisyyttä usein ja miltei neljännes koki terveydentilansa olevan huono.

Osallisuuden kokemuksen vuorovaikutus muihin ilmiöihin (Lars eemann, 2020)
Osallisuuden kokemuksen vuorovaikutus muihin ilmiöihin (Lars Leemann, 2020)

Osallisuuden ja hyvinvoinnin tekijöiden väliset ilmiöt ovat vuorovaikutuksessa. Osallisuuden kokemus on myös kansantalouden kannalta merkittävä vaikuttaja. Heikko osallisuuden kokemus sekä liittyy syrjäytymisen syntyyn että on seurausta siitä. (THL)

Osallisuuskyselyssä kysyttiin arviota omasta hyvinvoinnista viiden vuoden kuluttua. Sitaatit ovat vastauksia tähän kysymykseen.  Noin kymmenesosa vastaajista koki samanaikaisesti yksinäisyyttä, toimeentulon vaikeutta ja heikkoa terveydentilaa.  Heidän kokemuksensa omasta osallisuudesta oli heikko, osallisuusindikaattorilla mitattuna 41 pistettä.

”Jos näillä hallituksen menoilla mennään niin olen joko kodittomana jossain ojassa tai kuollut.” (osallisuuskyselyn vastaaja)

”Taloustilanne ja terveys heikkenee” (osallisuuskyselyn vastaaja)

”menisin töihin, mutta yksilön voimavarat ja työmarkkinoiden vaatimukset eivät kohtaa.” (osallisuuskyselyn vastaaja)

Osallisuuskyselyn tuloksista selviää, että aikaisemmat hyvinvoinnin kokemukset voivat näyttäytyä jatkumona. Toisaalta vaikeasta tilanteesta huolimatta voi kokea myös toivoa.

“En ole kymmeneen vuoteen kokenut mitään hyvää enkä usko että tämä seikka tulee muuttumaan ikinä” (osallisuuskyselyn vastaaja)

”Kuka tietää. Jos (hyvinvointi on) huonompi, niin tuskin oon hengissä mut ei kai parempikaan täysin poissuljettu oo.” (osallisuuskyselyn vastaaja)

Kysymys, mitä tekee viiden vuoden kuluttua olevan vaikea kenelle tahansa. Erityisen hankala se on heikoimmassa asemassa oleville, joille tulevaisuus voi tarkoittaa selviytymistä seuraavaan päivään (Saari ym. 2020, 230–233).  

Kuinka osallisuutta voi tukea? - Palvelut ja kohtaaminen luovat toivoa ja auttavat pysymään pinnalla

Osallisuuden kokemusta voi tukea alkaen aivan pienistä arkisista asioista kohtaamistilanteissa.  Osallisuuden ja hyvinvoinnin kokemuksen vahvistuessa myös osallistuminen voi vahvistua:

”Kuitenkin kokoajan olen mennyt eteenpäin ja varmaan pääsen muuttamaan parempaan asuntoon, joka parantaa hyvinvointia. Yritän osallistua enemmän asioihin.” (osallisuuskyselyn vastaaja)

Osallistujan näkökulmasta osallisuus onkin sitä, että ”tulee kuulluksi, tietoisuutta omista vaikuttamismahdollisuuksista ja vaikuttamista.” (Osana)

Osallisuuskysely osoitti, että mm. kuntouttavan työtoiminnan, järjestön kurssitoiminnan ja yksilövalmennuksen mittauksessa (N52) jopa 63 % koki osallisuuden kokemuksen vahvistuneen kolmen kuukauden aikana, keskimäärin noin kaksitoista pistettä. Kyselyssä erittäin heikkoa osallisuutta kokevien määrä väheni hiukan ja näillä vastaajilla keskimäärin osallisuuden kokemus vahvistui noin kaksi pistettä. THL:n tutkija Marko Nousiaisen mukaan tulos on todella hyvä. Lisäksi hän toteaa, että osallisuuden kokemuksen pienikin vahvistuminen on merkittävää niillä, joilla osallisuuden kokemus on erittäin heikko.

Myös ilmiöpöydässä nousi esiin, että kun voimat ovat vähissä, ensimmäisellä kohtaamisella on väliä. Kun apua on vihdoin haettu ja ongelmia on lähdetty selvittämään, voidaan vaikuttaa vahvasti haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen osallisuuden tunteeseen. Tämä ei vaadi sitä, että ongelmaan saataisiin nopeaa ratkaisua. Kyse on enemmänkin siitä, että palveluihin hakeutunut saa kokemuksen kohtaamisesta, että häntä kuullaan ja että hänenkin asiansa on mahdollista selvittää. Onnistunut kohtaaminen auttaa myös ammattilaista lisäämään omaa ymmärrystään asiakkaan tilanteesta, jolloin myös palveluiden räätälöinti yksilölliseksi helpottuu.

Kokemus siitä, ettei tule kohdatuksi, voi aiheuttaa ihmisille tunteen, että on vain pakko pärjätä, koska apua ei kuitenkaan saa. Ammattilaisen uskalluksella kysyä mitä oikeasti kuuluu, on merkitystä. Arjen resurssit ovat rajalliset, mikä voi tuoda haasteensa esimerkiksi kohtaamiseen. Työntekijöiden vaihtuvuus ja se, että joutuu aloittamaan aina seuraavalla luukulla tarinan alusta, on henkisesti todella raskasta ja puuduttavaa erityisesti niille asiakkaille, joilla on puutteelliset tai heikentyneet resurssit arjessa. Pitkään kaivattu yhden luukun periaate, josta saisi kokonaisvaltaisesti apua ja tukea ongelmatilanteeseen voisi olla osa ratkaisua.

Etsivä sosiaalityö työ tulee vastaan

Ilmiöpöydässä syntyi yhteistä ymmärrystä siitä, että nykyinen palvelujärjestelmä ja sen tarjoamat palvelut eivät tavoita kaikkia asiakkaita. Palveluja voidaan tarjota kokonaisena pakettina, jossa voi olla osia, joita asiakas ei tilanteessaan tarvitse, tai kykene ottamaan vastaan. Vaaditaanko täyttä päihteettömyyttä saadakseen mielenterveyspalveluita? Ongelmat ovat nivoutuneet vahvasti toisiinsa. Palvelujärjestelmän sirpaleisuuden takia voidaan myös olettaa (tai toivoa) jonkun muun hoitavan, ja ottavan kiinni asiakkaan tilanteesta. Tämä aiheuttaa sen, että asiakas hakee monesta palvelusta apua, ja voi silti jäädä tyhjän päälle.

Aina ammattilaisetkaan eivät tiedä, mihin kaikkiin palveluihin asiakas olisi oikeutettu tai mitä palveluita olisi saatavilla. Onko palvelujärjestelmä liian monimutkainen, vai ovatko palvelut erikoistuneet liikaa?  Jos tulee täyttää tietyt ehdot saadakseen kyseistä palvelua, pitääkö voida ”tarpeeksi huonosti” saadakseen apua ja tukea?

“nykyiset terveyspalvelut erittäin ruuhkaisia. ja erittäin vaikea saada apua -- vähätellään niitä pienempiäkin vaivoja, millä voi olla suuri vaikutus.” (osallisuuskyselyn vastaaja)

Palvelujärjestelmien ja byrokratian rakenteita tulee edelleen muuttaa asiakaslähtöisempään suuntaan, tämä on ollut tiedossa jo pitkään. Sekä sosiaalityössä että terveydenhuollossa löydettävät ratkaisut tulee sovittaa asiakkaan elämäntilanteeseen. Kun tarvitsemansa palvelun piiriin vihdoin pääsee, kokemus palvelusta onkin usein hyvä.

Sosiaalipalveluissa kohdataan myös niitä asiakkaita, joita tällä hetkellä käytössä olevat toimintatavat eivät palvele. Etsivä sosiaalityö tavoittelee ja löytää sekä luo luottamusta ja kontakteja ihmisiin, joilla on tuen tarvetta, mutta eivät sillä hetkellä ole sen piirissä.

Voisiko etsivää työtä ajatella myös työotteena, jonka avulla voidaan vastata erilaisiin paikallisiin tarpeisiin? Mikäli asiakas palaa yhä uudelleen saman asian kanssa kokematta saaneensa apua, hän voi kerta kerralta huonommin. Tällöin työotteen haltuun ottava ammattilainen voi tarttua asiakkaan tilanteeseen omaa ammatti- ja kohtaamistaitoaan käyttäen, tarkkaan määriteltyjä palvelun rajoja joustavammin.

Kuinka sitten ihmisiä voisi kohdata paremmin?

Entä mistä kertoo, jos työntekijällä ei ole keinoja kohdata ihmisiä? Ilmiöpöydän keskusteluissa todettiin, että ammattilainen tarvitsee arjessa aikaa ihmisten kohtaamiseen työssään. Myös ajantasainen koulutus ja tuki työnantajalta auttaisi kohtaamisen haasteissa. Jokainen ihmisten kanssa työskentelevä ammattilainen voi olla juuri se ratkaiseva ihminen, kohdatessaan asiakkaansa aidosti. Kohtaaminen ei tarkoita, että asiakkaan ongelmat ratkeavat yhdellä tapaamiskerralla. Kohtaaminen on sitä, että ihminen kokee tulleensa kuulluksi ja hänen asioistaan ollaan kiinnostuneita.

Kohtaamista ihmisten välillä tapahtuu erilaisissa arkisissa yhteisöissä: työssä, koulussa, työpajoilla, avoimissa kohtaamispaikoissa, järjestöjen toiminnassa. Palveluiden saavutettavuutta ja luottamusta niihin voidaan parantaa myös jalkautumalla erilaisiin yhteisöihin, kehittämällä yhteisösosiaalityötä.


Taru Minkkinen, sosionomiopiskelija, LAB-ammattikorkeakoulu
Emmi Fjällström, projektisuunnittelija, Sosiaalialan osaamiskeskus Verso

Osallisuuden versoja (AKKE2023)


Lähteet

Isola Anna-Maria, Kaartinen Heidi, Leemann Lars, Lääperi Raija, Schneider Taina, Valtari Salla ja Keto-Tokoi Anna .THL Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa. Työpaperi.  2017. Saatavissa https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135356/URN_ISBN_978-952-302-917-0.pdf

THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Osallisuusindikaattori mittaa osallisuuden kokemusta. Saatavissa https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus/osallisuusindikaattori-mittaa-osallisuuden-kokemusta

Osana. Osallisuus luo hyvää ja saa muutosta aikaan. Saatavissa https://osana.fi/osallisuus/

Saari, Juho; Eskelinen, Niko; Bj
örklund Liisa (2020) Raskas perintö. Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Gaudeamus. Helsinki.