Sosiaalihuollon uudistuksessa on tärkeää tunnistaa kuraattoripalveluiden yhteiskunnallinen tehtävä osana hyvinvoinnin edistämistä

Kuraattoripalvelut nähdään edelleen usein yksilökohtaisena tukena, joka aktivoituu ongelmien ilmetessä. Vaikka yksilötyö on tärkeä osa kuraattorin tehtävää, sen ylikorostaminen kaventaa työn vaikuttavuutta. Oppilaitoksissa toistuvat ilmiöt kertovat harvoin vain yksittäisten oppilaiden tilanteista – ne heijastavat myös yhteisön rakenteita, ilmapiiriä ja toimintakulttuuria. Kuraattoripalvelut ovat enemmän kuin yksilökohtaista tukea 

Kuraattorit kohtaavat päivittäin lasten ja nuorten yksilöllisiä tuen tarpeita, kuten poissaoloja, kuormitusta ja mielenterveyden haasteita. Kun samat teemat toistuvat useilla oppilailla, ne viittaavat yhteisiin taustatekijöihin. Yksilötyössä kertyvä tieto on arvokas resurssi koko yhteisön kehittämisessä. Esimerkiksi poissaolot voivat näyttäytyä yksilön motivaatio-ongelmina, mutta taustalla voi olla puutteita vuorovaikutuksessa, turvallisuuden kokemuksissa tai yhteisöllisessä tuessa. Pelkkä yksilöiden tukeminen ei riitä, jos ongelmien juuret ovat yhteisössä. Kuraattorin tehtävä on tehdä ilmiöitä näkyviksi ja siirtää painopistettä ongelmista ratkaisuihin vahvistamalla oppilaiden kiinnittymistä kouluyhteisöön.

Kuraattoripalveluiden kansallinen ohjaus painottaa kuitenkin reagoivaa, yksilökohtaista työtä. Tämä sitoo resurssit korjaaviin toimiin ja jättää ennaltaehkäisevän sekä rakenteellisen työn liian vähälle huomiolle.  Esimerkiksi mielenterveysoireiluun vastataan ensisijaisesti yksilötason interventioilla, vaikka ne eivät tavoita ongelmia ylläpitäviä olosuhteita. Seurauksena syntyy korjaavan työn kehä, jossa samat haasteet toistuvat oppilaasta toiseen ja kustannukset kasvavat, mutta juurisyyt säilyvät.

Säästöpaineet pakottavat arvioimaan palveluiden vaikuttavuutta ja organisoimaan niitä uudelleen. Riskinä on, että ulkopuolinen ohjaus kaventaa kuraattorien asiantuntijuutta entisestään yksilötyöhön. Kuraattorityössä näkyvät laajemmat yhteiskunnalliset ilmiöt, kuten eriarvoisuus ja ulkopuolisuuden kokemukset. Siksi painopistettä tulee siirtää yhteisötason ratkaisuihin, joilla ehkäistään niin korjaavan työn tarvetta kuin kustannusten kasvua. Tavoitteena on koko oppilaitosyhteisön hyvinvoinnin edistäminen, mikä vahvistaa myös yksilöiden saamaa tukea. Kouluyhteisön hyvinvointia vahvistamalla voidaan vähentää marginaaliin jäämisen riskiä. Tämä edellyttää oppilaiden, perheiden, henkilöstön ja koulun johdon yhteistä työtä, joka tukee osallisuutta ja yhteisöön kuulumisen kokemusta.

 

Kuraattori sosiaalihuollon asiantuntijana kouluyhteisössä

Kuraattoripalvelut nojaavat sosiaalityön viitekehykseen, ja niiden vaikuttavin ulottuvuus toteutuu yhteisöissä ja rakenteissa. Tuoreen väitöstutkimuksen (Laitinen, 2026) mukaan kuraattorin asiantuntijuus rakentuu horisontaalisesta kumppanuudesta ja moniammatillisesta yhteistyöstä, vertikaalisesta asiantuntijuudesta sekä yhteisöllisestä ja rakenteellisesta työotteesta, jonka tavoitteena on eriarvoisuuden vähentäminen.

Laitisen mukaan kuraattorin työn ydin on arjessa syntyvän tiedon systeeminen ja ilmiölähtöinen hyödyntäminen: havaintojen kokoaminen, tulkinta ja suuntaaminen koko kouluyhteisön kehittämiseen. Kun yksilötyössä toistuvat teemat kytketään yhteisön rakenteisiin ja toimintakulttuuriin, kuraattori voi vaikuttaa juuri niihin olosuhteisiin, joissa hyvinvointi joko vahvistuu tai heikkenee.

Työssä korostuu dialoginen työote ja niin sanottu “ei-tietämisen tila”, jossa ratkaisuja ei määritellä etukäteen vaan niitä rakennetaan yhdessä. Oppilaat ja vanhemmat nähdään oman tilanteensa asiantuntijoina, ja työ perustuu heidän kokemustensa kuulemiseen ja voimavarojen vahvistamiseen. Kuraattorin työ toteutuu koulussa, lasten ja nuorten arjen keskeisessä ympäristössä edellyttäen vahvaa sosiaalialan asiantuntijuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa yhteisösosiaalityön mukaista työotetta, jossa vahvistetaan oppilaitosyhteisön sosiaalista eheyttä. Kuraattorin tehtävänä on rakentaa yhteisön tarpeisiin vastaavia tuen kokonaisuuksia, palvelujen yhteensovittaminen sekä työn vaikuttavuuden arviointi yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Kuraattori toimii kouluyhteisön arjessa, eikä työtä voi kehittää irrallaan sen toimintakulttuurista ja johtamisesta. Yhteisöllinen työ vaatii aikaa ja jatkuvuutta sekä mahdollisuuden tarkastella koulua kokonaisuutena. Kuraattorin huomio kohdistuu ympäristöön sekä riski- ja suojatekijöihin, ei oppilaiden ominaisuuksiin tai oireisiin. Kuormitusta aiheuttavat turvaton ilmapiiri, epäselvät toimintatavat ja puutteellinen ennakoiva tuki. Hyvinvointia sen sijaan rakentavat selkeät rakenteet, suunnitelmallinen yhteisöllinen työ sekä toimiva moniammatillinen yhteistyö, jotka vahvistavat oppilaiden osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta. Oppilaiden kuormitus on usein seurausta kuormittavien tekijöiden kasautumisesta ja suojaavien tekijöiden puutteesta.

Rakenteellinen sosiaalityö kuraattorityön perustana

Rakenteellinen sosiaalityö tarjoaa kehyksen kuraattorityön kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen. Se ei ole erillinen työmuoto, vaan tapa jäsentää monialaisessa yhteistyössä kertyvää tietoa ja suunnata sitä kohti kehittämistä ja vaikuttamista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kuraattori nostaa työssään tekemänsä ammatilliset huomiot esiin kouluyhteisössä rehtorille ja koulun johdolle päätöksenteon sekä koulun hyvinvointia tukevan toimintakulttuurin tueksi. Isommassa kuvassa ilmiöitä voidaan nostaa esiin esimerkiksi erilaisissa poikkihallinnollissa työryhmissä tai yhteiskunnallisessa vaikuttamistyössä.

Pohjolan (2011) kuvaamat rakenteellisen sosiaalityön ulottuvuudet toteutuvat kuraattorityössä samanaikaisesti. Tietotyössä arjen havainnot yhdistyvät tutkimustietoon. Strategiatyössä tietoa hyödynnetään opiskeluhuollon suunnitelmallisessa kehittämisessä ja resurssien kohdentamisessa. Inkluusiotyössä vahvistetaan sekä kuulumisen että osallisuuden kokemuksia, oikeudenmukaisuustyössä tuodaan näkyviin eriarvoisuutta tuottavia rakenteita ja pyritään purkamaan niitä.

Tavoitteena on puuttua epäkohtiin jo ennen kuin ne näkyvät oppilaiden yksilökohtaisen tuen tarpeina. Tämä edellyttää tuekseen johtamista ja poliittisia päätöksiä, jotka mahdollistavat ennakoivan työn. Johtamisen tehtävänä on mahdollistaa kuraattorin asiantuntijuuden hyödyntäminen yksilö-, yhteisö- ja rakennetasoilla.

Reagoinnista ennakointiin

Lopulta kyse ei ole yksittäisten kuraattorien työotteesta, vaan siitä, miten kuraattoripalveluiden tehtävä ymmärretään sosiaalihuollon kokonaisuudessa ja mihin ne lainsäädännöllä sekä kansallisella ohjauksella kiinnitetään. Sosiaalihuoltolain uudistuksessa keskeistä on tunnistaa kuraattoripalveluiden koulujärjestelmään kiinnittyvä rakenteellinen tehtävä osana hyvinvoinnin edistämistä.

Oppilaitokset ovat yhteisösosiaalityölle ainutlaatuisia toimintaympäristöjä. Niissä voidaan tavoittaa kokonaisia ikäluokkia ja tuottaa tietoa hyvinvoinnista, jota voidaan hyödyntää kehittämisessä ja ongelmien ehkäisyssä. Tämä edellyttää kuraattoripalveluiden kiinnittämistä nykyistä vahvemmin osaksi yhteisöllistä ja rakenteellista sosiaalityötä. Muuten kuraattoripalvelut jäävät korjaamaan seurauksia järjestelmässä, joka tuottaa samoja ongelmia yhä uudelleen.

Kyse on siitä, millaisen järjestelmän haluamme rakentaa. Haluammeko järjestelmän, joka reagoi ongelmiin vasta niiden synnyttyä, vai sellaisen, joka tunnistaa ilmiöt ja ehkäisee niitä ennakolta? Päijät-Hämeessä suunta kohti rakenteellista ja yhteisöllistä kuraattorityötä on jo otettu – nyt ratkaisevaa on, tunnistaako ja mahdollistako kansallinen ohjaus tämän kehityksen.

 

Eija Tommo, vastaava kuraattori

Johanna Savola, johtava kuraattori

Opiskeluhuoltopalvelut, Päijät-Hämeen hyvinvointialue

 

Lähteet:

Laitinen, T. (2026). Opiskeluhuollon kuraattorin asiantuntijuus ja positiot moniammatillisessa yhteistyössä. Dissertations in Humanities and Social Sciences 1090. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-86-1405-0

 Pohjola, A. (2011). Rakenteellisen sosiaalityön aika. Teoksessa A. Pohjola & R. Särkelä (toim.) Sosiaalisesti kestävä kehitys. Helsinki: Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto, 207–224.

Nälkä näkyy – ruokajonot kertovat kasvavasta hädästä

Nälkä näkyy yhteiskunnassamme siten, että ihmiset hakevat ruokaa ruokajakeluista, tinkivät lääkkeistään ja pohtivat päivittäin, miten selvitä laskuista. Kohdatessani haavoittavassa tilanteessa olevia ihmisiä asunnottomien palveluissa he kertovat, että heidän on erittäin vaikea saada tulonsa riittämään menoihinsa. Ruokajakeluissa kohtaamistani ihmisistä osa kertoo kiertävänsä useita ruokajakeluita viikossa – joskus jopa saman päivän aikana – saadakseen riittävästi syötävää. Monen arjesta on tullut selviytymistä, jolloin on vaikea keskittyä muihin arkea tukeviin asioihin – esimerkiksi ajan varaamiseen palveluihin tai omasta jaksamisesta huolehtimiseen.

SOSTE:n tuoreen raportin mukaan köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien määrä on kasvanut Suomessa lähes miljoonaan, eikä tilanteeseen näy nopeaa helpotusta. Työttömyys on ennätyslukemissa, ja asunnottomuus on lähtenyt kasvuun. (SOSTE 29.4.2026) Myös meidän alueellamme tapahtunut muutos näkyy avuntarvitsijoiden määrän kasvuna sekä jaettavan ruoan vähentymisenä. Eräässä paikallisessa ruokajakelussa kävijämäärä on kasvanut puolessatoista vuodessa noin 140 ihmisestä 200:aan. Samaan aikaan ruokakassien sisältö on silmämääräisesti vähentynyt. Ruokaa ei yksinkertaisesti riitä jaettavaksi entiseen tapaan, osin siksi, että kaupat ovat onnistuneet vähentämään hävikkiä muilla keinoilla. Valtakunnallisesti tämä kehitys on johtanut myös ainakin yhden ruokajakelun lakkauttamiseen. 

Päijät-Hämeessä on vuodesta 2024 lähtien jalkauduttu ruokajakeluihin tavoittamaan palvelujen ulkopuolella olevia ihmisiä hankkeiden voimin. Viime vuonna ruokajakeluissa etsivää työtä tehdessämme kohtasimme kahdeksan jalkautumisen aikana 873 ihmistä. Näissä kohtaamisissa olen nähnyt nälän hyvin konkreettisesti. Olen kohdannut ihmisiä, joiden fyysinen vointi on ollut heikko, ja jotka ovat ottaneet vastaan tarjoamiani karamelleja helpottaakseen akuuttia nälkää tai nostaakseen nopeasti verensokeriaan. Toisaalla osa ihmisistä syö ruokakassista ruokaa heti sen saatuaan.

Etenkin viime aikoina poliittiset päätökset ja etuuksiin kohdistuvat leikkaukset näkyvät yhä vahvemmin ihmisten arjessa. THL:n mukaan säästötoimenpiteet ovat osuneet erityisesti pienituloisiin kotitalouksiin toimeentulotuen, asumistuen ja työmarkkinatuen leikkausten ja kiristysten kautta. Ne näkyvät myös ruokajonoissa kasvavina ihmismäärinä, lisääntyvänä huolena ja konkreettisena avuntarpeena. (YLE 29.4.2026)

Ruokajakeluissa tullaan jatkossakin tarvitsemaan etsivää työtä. Ruokajakelut tavoittavat ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole muiden palveluiden piirissä. Kun työntekijä on läsnä siellä, missä ihmiset ovat muutenkin, voidaan tarjota tietoa, tukea ja ohjausta oikea-aikaisesti – matalammalla kynnyksellä kuin toimistoympäristössä. Ruokajakeluihin jalkaudutaan monissa kaupungeissa moniammatillisesti työparin kanssa. Myös Päijät-Hämeessä käynnistyneet etsivän työn verkostot mahdollistavat eri palvelutahojen jalkautumisen yhdessä eri ympäristöihin. 

Ruokajakelut järjestetään pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin ja usein järjestö- tai seurakuntavetoisesti. Ne huolehtivat käytännön järjestelyistä aina lahjoitusruoan hakemisesta ruokapakkausten esille laittoon ja jakamiseen, jakotilanteen hallintaan sekä jaettavaan ruokaan liittyvien säännösten noudattamiseen, ihmisten inhimilliseen kohtaamiseen ja vapaaehtoisista huolta pitämiseen. Samat ihmiset pitävät toiminnan käynnissä viikosta toiseen. Ruokajakelut eivät ole pelkkää ruoan jakamista – ne ovat myös kohtaamisen paikkoja, joissa syntyy inhimillistä vuorovaikutusta, välittämistä ja yhteisöllisyyttä.

Jeannette Semeri
Kehittäjäsosiaaliohjaaja
TKI -yksikkö / Osallisuuden voima -hanke

 

Lähteet

SOSTEn raportti: Suomi on epäonnistu­nut köyhyyden vähentämi­sessä - Soste

Hallitus on ehtinyt tehdä suuria veromuutoksia ja leikkauksia – näin ne ovat osuneet suomalaisiin | Politiikka | Yle

Sosiaalimenot ja sosiaalityö – mistä on kyse?

Sairauksien hoitoon tarvitaan terveydenhuoltoa, kasvatustyöhön päiväkoteja, koulutukseen oppilaitoksia ja maanpuolustukseen puolustusvoimia. Lisäksi rikosasioissa on tuttua kääntyä poliisin ja onnettomuustilanteissa pelastuslaitoksen puoleen. Mutta mihin sosiaalityötä tarvitaan ja mitä ovat paljon puhutut sosiaalimenot?

Kansainvälistä sosiaalityön päivää vietetään 17.3.2026. Päivän tavoitteena on tehdä näkyväksi sosiaalialan ammattilaisia ja heidän työtään. Sosiaalialan korkeakoulutetuilla ammattilaisilla on keskeinen rooli yhteiskuntamme eri sektoreilla. Keitä sosiaalityön ammattilaiset hyvinvointialueella ovat, mitä he tekevät, ja mihin heitä tarvitaan?

Sosiaalityö on hyvinvoinnin tukemista eri elämäntilanteissa

Sosiaalityö ja sosiaaliohjaus ovat sosiaalipalveluja, joilla pyritään yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen hyvinvoinnin lisäämiseen sekä sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisemiseen ja vähentämiseen. Tavoitteena on myös vahvistaa osallisuutta, vähentää syrjäytymistä sekä edistää yhteiskuntarauhaa. Käytännössä sosiaalipalveluilla tuetaan ihmisiä eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa sekä autetaan arjessa selviytymisessä.

Sosiaalityön asiakkaiden tilanteissa ei yhden ammattilaisen näkökulma aina riitä. Siksi sosiaalityötä tehdään usein yhteistyössä muiden ammattilaisten kanssa. Sosiaalityöntekijät ja -ohjaajat työskentelevät yhdessä esimerkiksi terveydenhuollon, sivistystoimen, päihde- ja mielenterveyspalvelujen, työllisyyspalvelujen sekä järjestöjen kanssa. Sosiaalityön rooli on tuoda esiin asiakkaan elämäntilanne kokonaisuutena ja varmistaa, että palvelut muodostavat toimivan kokonaisuuden. Sosiaalityöllä on merkittävä tehtävä asiakkaan tarpeiden tunnistamisessa, palvelujen yhteensovittamisessa ja tuen jatkuvuuden varmistamisessa. Sen avulla voidaan ehkäistä ongelmien kasautumista ja parantaa asiakkaiden mahdollisuuksia selviytyä arjessa.

Sosiaalityön ja -ohjauksen tehtäväalueita ovat esimerkiksi kuraattoripalvelu, lastensuojelu, mielenterveys- ja päihdetyö, vammaistyö, aikuisten parissa tehtävä sosiaalityö ja vanhustyö. Sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan voi kohdata, kun tarvitsee tukea vanhemmuuteen, jää työttömäksi ja kohtaa taloudellisia ongelmia, sairastuu tai on huolissaan läheisen päihteiden käytöstä tai ikääntyneiden vanhempien selviytymisestä. Lisäksi sosiaalityö on tukena erilaisissa kriisitilanteissa, kuten avioero, vammautuminen, perheessä esiintyvä väkivalta tai kodin menettäminen tulipalossa. Toisaalta sosiaalityö on mukana myös elämän hyvissä hetkissä, iloitsemassa onnistumisista.

Sosiaalityötä tehdään hyvinvointialueella erilaisten asiakasryhmien parissa

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella sosiaalityötä tehdään erilaisten asiakasryhmien kanssa. Lapsiperheiden hyvinvointia sekä lasten ja vanhempien arkea tuetaan lapsiperheiden sosiaalityöllä ja sosiaaliohjauksella. Lastensuojelun asiakkaina puolestaan ovat lapset, joiden kasvu tai kehitys on jollakin tavalla vaarantunut. Pääpaino lastensuojelun työskentelyssä on perheen tukeminen siten, että lapsi asuu kotona.

Aikuisille, joiden kanssa ei asu alaikäisiä lapsia, tarjotaan tukea työikäisten sosiaalityössä esimerkiksi arjesta selviytymiseen, työllistymiseen, päihderiippuvuudesta toipumiseen ja äkillisiin elämän kriisitilanteisiin. Tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä sekä lisätä asiakkaan elämänhallintaa, osallisuutta ja toimintaedellytyksiä arjessa ja sosiaalisissa suhteissa. Ikääntyneiden sosiaalityötä tehdään gerontologisessa sosiaalityössä.

Sairaalan terveyssosiaalityön ammattilaiset palvelevat kaikilla sairaalan erikoisaloilla perus- ja erikoistasoilla niin potilaita, omaisia kuin hoitohenkilökuntaakin. Sosiaalityöntekijä selvittelee sairastumiseen liittyviä pulmia, arvioi kuntoutuksen mahdollisuuksia sekä tukee kuntoutumista. Psykiatrian, somatiikan ja perustason osastoilla sekä eri poliklinikoilla lapset, nuoret ja aikuiset saavat sosiaalityön palveluja moniammatillisissa tiimeissä työskenteleviltä sosiaalityöntekijöiltä ja sosiaaliohjaajilta, joiden kanssa voi etsiä ratkaisuja kuntoutumisen edistämiseen. Terveyssosiaalityössä huomioidaan arjen sujumiseen, työ- ja toimintakykyyn, asumiseen, ihmissuhteisiin, opiskeluun, riippuvuuksiin, toimeentuloon sekä ammattiin liittyvät pulmat.

Vammaispalvelujen asiakaskuntaan kuuluvat kaikenikäiset vammaiset ja kehitysvammaiset ihmiset. Vammaispalveluilla tuetaan vammaisen ja pitkäaikaisesti sairaan henkilön omatoimista suoriutumista sekä edistetään vammaisen henkilön edellytyksiä elää muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä. Samalla palveluilla pyritään poistamaan vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. 

Sosiaalipäivystyksen sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat vastaavat pääosin virka-ajan ulkopuolisesta, kiireellisestä ja välttämättömästä sosiaalihuollon tarpeesta. Sosiaalipäivystyksen asiakkaat ovat kaikenikäisiä. Yleisimmät tehtävät koskevat alaikäisen tilanteen arvioimista, ikäihmisen pärjäämättömyyttä, päihde- ja mielenterveysongelmia sekä lähisuhdeväkivaltaa. Sosiaalipäivystys vastaa myös kriisitilanteiden tuesta esimerkiksi, jos omainen on menehtynyt sairaalan ulkopuolella sekä psykososiaalisesta tuesta tulipaloissa ja suuronnettomuuksissa.

Opiskeluhuollon kuraattoripalveluissa sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat tuovat osaamistaan oppilaitosten hyvinvointityöhön. Kuraattoripalvelut tarjoavat opiskelun ja koulunkäynnin tukea ja ohjausta niin opiskelijoille, perheille kuin oppilaitoksen henkilökunnallekin. Kuraattorityöllä edistetään koko oppilaitosyhteisön hyvinvointia ja yhteistyötä perheiden kanssa. Lisäksi tuetaan yksittäisten opiskelijoiden oppimista, hyvinvointia ja sosiaalisia valmiuksia.

Sosiaalityö - osa sosiaalimenoja vai sosiaalinen investointi?

Sosiaalimenoista esiintyy monia virheellisiä käsityksiä. Puhutaan esimerkiksi sosiaalimenoista, kun tarkoitetaan toimeentulotukea tai väitetään maahanmuuton lisäävän sosiaalimenoja. Todellisuudessa valtaosa sosiaalimenoista aiheutuu ikääntyneiden palveluista sekä sosiaaliturvasta, kuten vanhuuseläkkeistä. Toimeentulotuen osuus on todellisuudessa hyvin pieni.

Sosiaalimenojen sijasta tulisi mieluummin puhua sosiaalisista investoinneista – panostuksista, joilla turvataan ihmisten hyvinvointi eri elämäntilanteissa ja ennaltaehkäistään ongelmia. Sosiaalityö on sosiaalinen investointi, joka turvaa haavoittuvassa asemassa olevien oikeuksia sekä edistää sosiaalista turvallisuutta ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Erityisesti näinä aikoina, kun erilaiset kriisit ja konfliktit koettelevat maailmaa, on ihmisoikeustyötä tekevien sosiaalialan ammattilaisten työ entistäkin tärkeämpää.

Blogi on kirjoitettu Sosiaalityön kehittäjät -työryhmässä, jossa on edustettuina hyvinvointialueen eri yksiköissä ja palvelutehtävissä työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä.

Tiedon tuottamisesta hyödyntämiseen – haavoittavassa tilanteessa olevien hyvinvointi- ja osallisuustieto palvelujen kehittämisessä

Hyvinvoinnin lisääntyminen ja osallisuuden vahvistuminen ovat sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalipalvelujen keskeisiä tavoitteita. Silti osallisuuden kokemuksen mittaaminen ja siinä tapahtuvan muutosten seuraaminen palvelun aikana on toistaiseksi ollut vähäistä. Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on viime vuosina tehty pitkäjänteistä työtä tiedon tuottamiseksi haavoittavassa tilanteessa olevien hyvinvoinnin ja osallisuuden kokemuksesta hyödyntämällä muun muassa THL:n osallisuusindikaattoria. Tiedon tuottamisen mallia on kehitetty vaiheittain, tarttumalla aina edellisessä vaiheessa havaittuihin tarpeisiin. Kehittämistyötä on jälkikäteen jäsennetty ekspansiivisen oppimisen teorian avulla.

Kehittämisen juuret ovat vuodessa 2021, jolloin toteutettiin koko alueen väestölle suunnattu hyvinvointikysely ja havaittiin, että enemmistö verkkokyselyn vastaajista edusti ”hyväosaisia” päijäthämäläisiä, jolloin myös kuva alueen väestön hyvinvoinnista näyttäytyi sangen positiivisena. Kuvaa haluttiin monipuolistaa haavoittavassa tilanteessa olevien kokemuksilla, mutta samalla todettiin heidän tavoittamiseensa tarvittavan erityisiä menetelmiä. Tietoa ryhdyttiin keräämään jalkautumalla haavoittavassa tilanteessa oleville suunnattuihin palveluihin, mikä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Jalkautumalla sekä kyselyn toteutustapaa räätälöimällä pystyttiin tavoittamaan myös niitä väestöryhmiä, joiden ääni jää usein kuulumatta.

Keskeinen elementti kehittämistyössä on alusta lähtien ollut tiedon palauttaminen sinne, mistä se on kerättykin. Palveluihin on jalkauduttu kyselytulosten kanssa uudestaan keskustelemaan palvelujen käyttäjien ja työntekijöiden kanssa. Näiden keskustelujen havaittiin vahvistavan osallisuuden kokemusta, joten tulosten käsittelytavalle annettiin nimeksi Osallisuutta vahvistava tutkimuskumppanuus. Seuraavassa vaiheessa tiedon tuottamista kehitettiin niin, että kysely toistettiin kahdesti samoille vastaajille, jolloin saatiin tietoa myös siitä, miten hyvinvoinnin ja osallisuuden kokemus muuttuu palvelun aikana.

Kehittämisprosessin edetessä ja tiedon tuottamisen laajentuessa on kyselyn vastaajamäärä huomattavasti noussut, mikä kertonee siitä, että kysely, sen tuottama tieto ja tiedon käsittelytapa on koettu palveluissa mielekkääksi. Samalla tiedon manuaalinen käsittely on kuitenkin osoittautunut epätarkoituksenmukaiseksi. Siksi jatkossa tarvitaan tiedon käsittelyn automatisointia ja palvelujen tuottajien tukemista niin, että palveluissa voidaan enenevässä määrin tuottaa, analysoida ja hyödyntää tietoa itsenäisesti.

Kyselyaineistot vuosilta 2021–2025 ovat tuottaneet monipuolista tietoa haavoittavassa tilanteessa olevien hyvinvoinnista ja osallisuuden kokemuksesta sekä palvelujen vaikutuksesta niihin. Tulosten mukaan heikon hyvinvoinnin ja erittäin heikon osallisuuden kokemukset vaikuttavat kasautuvan samoille henkilöille. Usein ne myös kehittyvät palvelun aikana samaan suuntaan. Esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen palveluista löytyi vuoden 2024 aineistoista vastaajia, joilla sekä hyvinvoinnin että osallisuuden kokemus palvelun aikana vahvistuu. Tällaisia ”superhyötyjiä” oli lähes 25 % vastaajista. Toisaalta 20 %:lla vastaajista molemmat palvelun aikana heikkenivät. Yksikään taustamuuttujista – sukupuoli, ikä, asumismuoto, pääasiallinen toiminta, palvelu tai palvelun kesto – ei tilastollisesti merkitsevällä tavalla selitä eroa näiden ryhmien välillä. Sen sijaan ryhmät vaikuttaisivat alustavien analyysien mukaan eroavan toisistaan lähtötason perusteella. Vaikuttaisi nimittäin siltä, että matala hyvinvointi ja heikko osallisuuden kokemus palvelun alussa ennustaisi niiden vahvistumista palvelun aikana. Selitystä ryhmien väliselle erolle ollaan etsimässä myös kyselyn avovastauksista, joissa ”superhyötyjien” kohdalla vaikuttaisi erityisesti korostuvan vertaistuen, ryhmään kuulumisen, sosiaalisten suhteiden, arjen rytmin ja psyykkisen hyvinvoinnin elementit.

Vuoden 2026 alussa kehittämistyön keskeisimmät kysymykset liittyvät tulosten tulkinnan lisäksi tiedon hyödyntämiseen. Useiden vuosien kokemusten perusteella voidaan todeta, että tiedon tuottaminen palvelujen käyttäjien hyvinvoinnista ja osallisuuden kokemuksesta voi vastata erilaisiin tietotarpeisiin. Tietoa voi hyödyntää rakenteellisen sosiaalityön tietolähteenä ja tiedon avulla voi tukea palvelujen kehittämistä sekä tiedolla johtamista. Keskeistä on, että tieto esitetään eri tarpeisiin vastaavassa ja hyödynnettävässä muodossa. Tarvitaan nopeita tilannekuvia, visuaalisia esityksiä, laadullista tietoa, tutkimuksellisia analyyseja ja raportteja eri käyttäjäryhmiä varten.

Yhtenä haasteena on, että tiedon määrä ja saatavuus on viime vuosina kasvanut valtavasti. Tekoälyn ja digitaalisten järjestelmien ansiosta voidaan tietoa tuottaa muutamissa sekunneissa. Tietotulvan johdosta on riski siihen, että kehitetty tiedon tuottamisen menetelmä ja malli muodostuvat palveluille vain lisärasitteeksi, ellei tietoa pystytä hyödyntämään palvelujen kehittämisessä. Mitä siis tällä kaikella tietomäärällä tehdään? Miten vältämme tietoähkyn aikana, jolloin dataa on enemmän kuin koskaan, mutta aika sen käsittelyyn vähenee? Mitä järkeä tiedon tuottamisessa on, jos tieto ei johda asiakkaan tai palvelun käyttäjän parempaan palveluun, lisääntyneeseen hyvinvointiin ja vahvistuneeseen osallisuuden kokemukseen? Miten ratkaistaan tekoälyn käyttöön liittyvät eettiset kysymykset? Missä vaiheessa tekoäly kehittyy riittävän luotettavaksi kumppaniksi, kun tutkimusten mukaan vielä tällä hetkellä eri tekoälykielimallien hallusinoitu tieto ja vinoumat muodostavat isoja haasteita analyysien luotettavuudelle?

Kirjoitus perustuu Sosiaalityön tutkimuksen päivien työryhmässä 12.2.2026 pidettyyn puheenvuoroon.

Tuula Carroll, erityisasiantuntija, VTM, erikoissosiaalityöntekijä
Päijät-Hämeen hyvinvointialue, TKI-yksikkö

Työparityön kehittäminen vammaispalveluiden asiakasohjauksessa

Vuonna 2025 Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vammaispalveluissa kehitettiin sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työparityötä etenkin tilanteissa, joissa asiakkaalla on erityisen tuen tarve. Projektia rahoitti Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvän työn ohjelmasta. Ohjelman tavoitteena on sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden varmistaminen sekä sotealan veto- ja pitovoiman edistäminen (Sosiaali- ja terveysministeriö 2025).

Projektissa työskentelivät projektipäällikkö hyvinvointialueen TKI-yksiköstä ja sosiaaliohjaaja vammaispalveluiden asiakasohjauksesta. Vammaispalveluiden työntekijät otetiin kehittämistyöhön mukaan monin tavoin. Heille tehtiin kyselyjä nettilomakkeella ja järjestettiin työpajoja hyödyntäen palvelumuotoiluajattelua ja yhteiskehittämisen eri menetelmiä. Projektityöntekijät kävivät myös keskustelemassa jokaisessa tiimissä työparityöstä.

Projektin lainsäädännölliset lähtökohdat

Sosiaalihuoltolain (1301/2014, 42§) mukaan erityistä tukea tarvitsevan henkilön omatyöntekijän tai hänen kanssaan asiakastyötä tekevän henkilön tulee olla virkasuhteinen sosiaalityöntekijä. Työnjakopilottiprojektissa lähdimme tarkastelemaan, mitä käytännössä tarkoittaa omatyöntekijän kanssa toteutettava asiakastyö vammaispalveluissa.

Sosiaalihuoltolain soveltamisoppaan (Sosiaali- ja terveysministeriö 2024, 169) mukaan työpari voi olla esimerkiksi esihenkilö tai tiimin jäsen. Työntekijää ei tarvitse vaihtaa, jos esimerkiksi erityisen tue tarve todetaan myöhemmässä vaiheessa, sillä on asiakkaan edun mukaista, että työntekijää ei vaihdeta. Eeva Liukon ja Eeva Nykäsen (2019, 29) mukaan tällä sääntelyllä on haluttu turvata kaikista haavoittuvimmassa olevien asiakkaiden oikeusturvan toteutuminen, eli yhtäältä asiakkaan oikeus sosiaalityöhön, jos hän on erityisen tuen tarpeessa, mutta toisaalta myös oikeus pysyvään omatyöntekijään.

Työparityöllä on monia hyötyjä

Projektin aikana työparityötä pohdittiin eri näkökulmista. Sitä voidaan hyödyntää esimerkiksi silloin, jos asiakkaan tuen tarve on epäselvä, tilanne on monimutkainen, jos tehtävää on erityisen paljon, tai jos tilanne kuormittaa työntekijää. Työparityö tukee eettistä pohdintaa sekä poissaolojen aikaista yhteydenpitoa. Kaikissa tilanteissa ei työparityöllä ole erityisiä hyötyjä, mutta on tärkeää tunnistaa ne tilanteet, joissa siitä voisi olla. Työparityön tavoitteena on vähentää kuormitusta ja tukea jaksamista, ei lisätä työtaakkaa.

Työparityölle laadittiin yleiset periaatteet, joiden mukaan työparityöskentelyn tulee perustua selkeään työnjakoon, avoimeen ja arvostavaan keskusteluun sekä yhteiseen sopimiseen työnjaosta. Yhteistyön tulee olla joustavaa ja tilanteen mukaan muuntuvaa. Työpari tulee yleensä omasta tiimistä, mutta hän voi tulla myös toisesta tiimistä, jolloin voidaan hyödyntää jonkun työntekijän erityisosaamista. Työparityöskentely mahdollistaa työntekijöiden yhteisen reflektoinnin.

Työparityöskentelyn eroa suhteessa kevyempään parina työskentelyyn tai konsultaatioon, pohdittiin myös projektin aikana. Työparityö on usein pitkäaikaisempaa, suunnitelmallista ja tavoitteellista työskentelyä ja tarve syntyy pääasiassa asiakkaan tilanteesta. Työparityössä yhteisellä työskentelyllä on tavoitteet, joiden saavuttamiseen tarvitaan molempien työntekijöiden asiantuntemusta ja työpanosta. Molemmilla osapuolilla on omat vastuualueet ja tehtävät. Työparityötä ei ole pelkästään esimerkiksi turvallisuuden takia toteutettu yhteinen asiakastapaaminen tai yksittäinen konsultaatio. Työparityö on jaettua asiantuntijuutta.

Työparityö asiakkaan palvelupolulla

Projektissa laadittu työparityön toimintamalli noudattelee asiakkaan palvelupolkua. Työparityö alkaa, kun asiakas tekee hakemuksen vammaispalveluihin, hänen tilanteensa muuttuu tai jos viranhaltija tunnistaa muulla tavoin tarpeen työparityölle. Työntekijä vie asian tiimiin anonyymisti, ja tiimi pohtii työparityön tarvetta yhdessä. Työparityö voidaan käynnistää myös pyytämällä suoraan työparia, esimerkiksi jos tilanne on akuutti. Esihenkilön rooli työparityössä on konsultoiva. Hän voi myös tunnistaa työparityön tarpeen tai tulla tarvittaessa mukaan työskentelyyn. Asiakkaan kanssa sovitaan yhteinen tapaaminen. Työpari sopii yhteisesti työnjaosta sekä pohtii päätösten sisältöä ja perusteluita yhdessä.

Jos asiakkaalla on jo omatyöntekijä, hän hoitaa yhteydenpidon asiakkaaseen ja hoitaa muun muassa kirjausten ja päätösten tekemisen. Jos tehtävää on paljon, voidaan työtä jakaa tarvittaessa enemmän. Ellei asiakkaalla ole vielä omatyöntekijää, työpari sopii, kumpi jatkaa asiakkaan omatyöntekijänä, ja tiedottaa asiakasta hänen asiansa etenemisestä ja siitä, keneen asiakas voi jatkossa olla yhteydessä. Jos kyseessä on erityistä tukea tarvitseva asiakas, sosiaalityöntekijä kirjaa palvelutarpeen arvioinnin. Asiakassuunnitelman sisältö laaditaan yhteisesti.

Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työnjako

Vaikka projektin aikana useammassa työpajassa pohdittiin sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työnjakoa, päädyttiin lopulta siihen, että eri ammattiryhmien tehtäviä ei erikseen työparimallissa nimetty. Työparin tulee sopia ne tapauskohtaisesti. Erityisen tuen asiakkaiden kanssa työskentelyyn liittyvä kompleksisuuden hallinta, yhteiskunnallinen ja rakenteellinen näkökulma sekä monipalveluasiakkaiden kanssa työskentely nähtiin olevan merkittävimpiä sosiaalityöntekijöiden tehtäviä. Sosiaaliohjaajien taas nähtiin tuntevan palveluita ja niiden ohjausprosesseja käytännössä. Kaiken kaikkiaan vammaispalveluissa työ edellyttää molemmilta ammattiryhmiltä vahvaa laki- ja palveluosaamista. Dialogia työnjaosta on tärkeä edelleen jatkaa.

Työparityön ja työnjaon kehittäminen jatkossa

Vaikka projekti loppuu, kehittäminen jatkuu. Työparityö vammaispalveluissa on mallinnettu, mutta käyttökokemusten myötä malli voi vielä parantua. Kehittämisen aikana nousi esiin joitakin kehittämiskohteita, joihin projektimme perusteella tulisi vammaispalveluissa tulevaisuudessa paneutua tarkemmin. Projektin aikana työstämämme materiaalit ovat myös jatkossa vammaispalveluiden käytettävissä kehittämistyön tukena. 

Voit tutustua työparimalliin tarkemmin Innokylässä.

Emma Rautava

projektipäällikkö, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen TKI-yksikkö

 

Lähteet

Liukko, E. & Nykänen, E. 2019. Sosiaalityön tulevaisuus – Sosiaalityö julkisena hallintotehtävänä. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:47. Viitattu 17.12.2025. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4091-8.

Sosiaali- ja terveysministeriö 2024. Sosiaalihuoltolain soveltamisopas. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2024:13. Viitattu 17.12.2025. Saatavissa: https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-7155-4

Sosiaali- ja terveysministeriö 2025. Hyvän työn ohjelma – Vetoa ja pitoa sote-alalle. Viitattu 12.12.2025. Saatavissa: https://stm.fi/sotehenkilosto/ohjelma.

Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.

Toimeentulotukea uudistetaan – koheneeko työllisyys vai lisääntyykö köyhyys?

Suomessa ollaan hallituksen ohjelman mukaisesti toteuttamassa toimeentulotuen uudistusta, jonka tavoitteena on puolittaa tukea saavien määrä, hillitä toimeentulotukimenojen kasvua ja saada aikaan 70 miljoonaan euron säästö valtiontalouteen[1]. Uudistus tulee voimaan helmikuussa ja sen tarkoituksena on myös vahvistaa tuen saajan itsenäistä selviytymistä, vähentää pitkäaikaista tukiriippuvuutta sekä selkiyttää toimeentulotuen roolia väliaikaisena etuutena. Tavoitteet ovat hyvät, mutta toteutustapaan sisältyy sosiaalityön näkökulmasta monia pulmia. 

Uudistukset heikentävät heikoimmassa asemassa olevien tilannetta

Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoitus on turvata välttämätön toimeentulo tilanteissa, joissa omat tulot tai muut etuudet eivät riitä[2]. Toimeentulotuen avulla turvataan arjen perustarpeet, kuten ruoka, lämpö ja asuminen. Tuen idea on yksinkertainen: jokaisella on velvollisuus kykynsä mukaan pitää huolta elatuksestaan, mutta myös oikeus ihmisarvoiseen elämään, vaikka työtä tai muita tuloja ei olisi. 

Uudistuksessa toimeentulotuen tasoa leikataan niin, että esimerkiksi yksinasuvan perusosa – summa, joka jää käyttöön, kun kohtuulliset asumismenot on maksettu – pienenee lähes 20 eurolla kuukaudessa. Perusosa on niukka ja Päijät-Hämeessäkin tehtyjen selvitysten perusteella tiedetään, että ihmiset joutuvat jo nykyisin tinkimään ruuasta, lääkkeistä ja lääkärissäkäynneistä rahanpuutteen vuoksi[3]. Euromäärältään maltilliseltakin vaikuttava toimeentulotuen leikkaus hankaloittaa entisestään kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien tilannetta.

Toinen muutos koskee tuen alentamista tietyissä tilanteissa. Tähänkin asti tukea on voitu alentaa 20 %, jos tuen saaja laiminlyö velvollisuuksiaan esimerkiksi kieltäytymällä työstä tai keskeyttämällä koulutuksen. Mikäli menettely on toistuvaa, on myös 40 % alentaminen mahdollinen. Hallituksen mukaan nykyinen alentamiskäytäntö ei ole riittävän kannustava vahvistamaan työllistymistä ja vähentämään pitkäaikaista toimeentulotuen käyttöä, joten jatkossa mahdollistuu 50 %, alentaminen, jos tuen saaja ei ilmoittaudu työnhakijaksi tai hae ensisijaisia etuuksia. Yksinasuvan tuki on tällöin n. 290 euroa kuukaudessa. Tutkimusnäyttö ei tue hallituksen näkemystä, sillä tutkimusten mukaan perusosan alentaminen ei kannusta eikä lisää aktiivisuutta, vaan päinvastoin pahentaa ongelmia entisestään. Perusosan alentamisen on esimerkiksi todettu vaikeuttavan entisestään jo valmiiksi heikossa asemassa olevien tilannetta[4]. Alentaminen on tehotonta ja haitallista eikä toimi kannustimena vaan johtaa asuntojen menetyksiin, syrjäytymisriskiin ja palvelutarpeiden kasvuun[4]. Eurooppalaisten käytäntöjen vertailussa puolestaan on todettu sanktioiden lisäävän syrjäytymistä – ei työllisyyttä[5]. Myös tuoreemmat selvitykset vahvistavat aiempia tuloksia. Lähes 80 % sosiaalityöntekijöistä arvioi vuonna 2025, ettei toimeentulotuen perusosan alentaminen edistä asiakkaan työllistymistä[6]. Vuonna 2024 toteutetun tutkimuksen mukaan sanktiointi voi myös lisätä psykososiaalista oireilua sekä heikentää sitoutumista ja luottamusta palveluihin[7]. Sanktiot myös kohdistuvat ja kasautuvat kaikista haavoittavimmassa tilanteessa oleville. Suuri osa toimeentulotuen saajista on henkilöitä, joiden selviytyminen vaatii monialaisten palveluiden yhteensovittamista[8]. Tuensaajat ovat usein työkyvyttömiä ja monilla on vaikeuksia hahmottaa monimutkaista etuus- ja palvelujärjestelmää tai hakeutua palveluihin. Tuen leikkaaminen ei paranna työkykyä, ei poista päihde- ja mielenterveysongelmia eikä lisää työllisyyttä näissä asiakasryhmissä.[7]

Toimeentulotuen tarve on muuta väestöä yleisempää nuorten aikuisten (18 – 24-vuotiaat) keskuudessa, koska heillä työttömyysturvan ehdot ovat tiukat eikä nuorilla välttämättä ole säästöjä tai omaisuutta, joilla turvata elatustaan. Myös merkittävä osa perusosan alentamisista kohdistuu nuoriin aikuisiin. Alentaminen ei nuortenkaan kohdalla ole tehokas keino ohjata heitä opintoihin tai työelämään. Jo vuonna 2012 osoitettiin, etteivät nuorten perusosan leikkaukset johtaneet koulutukseen hakeutumiseen, vaan lisäsivät velkaantumista ja arjen kriisejä[9]. Sanktioiden sijasta tulisikin panostaa nuorten tapaamisiin. Esimerkiksi THL:n tuoreessa raportissa[10] ehdotetaan uutta käytäntöä, jossa toimeentulotukea tietyn ajan saanut nuori kohdattaisiin ennen tuen myöntämistä. Tarkoitus olisi ohjata nuoret heidän tarpeidensa mukaisiin palveluihin. Ehdotus on linjassa muiden asiantuntijoiden näkemyksen kanssa, että varhainen tuki ja henkilökohtainen ohjaus ehkäisevät syrjäytymistä paremmin kuin rangaistukset. Hallituksen esityksessä viitataan samaan raportin ehdotukseen, mutta päädytään tapaamisiin panostamisen sijasta lisäämään kuntien rahoitusvastuuta nuorten toimeentulotuen osalta 50 prosentista 100 prosenttiin. Tämän ajatellaan toimivan kunnille kannustimena kehittää nuorten palveluja.

Kolmas uudistus koskee Kelan ja sosiaalityön välistä yhteistyötä tilanteissa, joissa toimeentulotuen perusosaa alennetaan. Nykyisin Kelalla on velvollisuus ilmoittaa alentamisesta hyvinvointialueen sosiaalityöhön, jossa arvioidaan asiakkaan tilanne ja palvelutarve. Tarkoitus on estää kohtuuttomat tilanteet, joissa tukea alennettaisiin esimerkiksi henkilöiltä, joiden toimintakyky on rajoittunut. Uudistuksessa Kelan ilmoitusvelvollisuus poistetaan. Esityksestä annetuissa lausunnoissa THL, hyvinvointialueet ja sosiaalialan järjestöt varoittavat, että muutos on ristiriidassa sosiaalihuoltolain[11] tavoitteiden kanssa, joissa painottuu sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisy, varhainen tuki sekä oikea-aikainen apu ja tuki. Perusosan alentaminen voi johtaa häätöihin, ruoka-avun tarpeen lisääntymiseen ja jopa laittomiin toimeentulokeinoihin. Lausuntojen perusteella lakitekstiä muokattiin niin, että velvollisuus sosiaalihuoltoon ohjaamisesta poistuu, mutta Kelan virkailijoilla on jatkossakin mahdollisuus pyytää alentamisesta sosiaalihuollon lausunto.

Lisääntyykö hyvinvointi, vahvistuuko työllisyys?

Toimeentulotukiuudistus  kohdistuu ihmisiin, joilla ei välttämättä ole keinoja pitää puoliaan tai kohentaa tilannettaan omin voimin. Uudistus lisää köyhyyttä ja sen myötä saattavat pahentua asiakkaiden muutkin ongelmat. Myös palvelutarve todennäköisesti kasvaa, mikä voi lisätä hyvinvointialueiden kustannuksia ja hallinnollista työtä. Lisäksi kustannuksia siirtyy Kelalta hyvinvointialueille, kun yhä useampi perustoimeentulotuen saaja joutuu turvautumaan ehkäisevään ja täydentävään toimeentulotukeen. Entä miten käy tukea tarvitsevan, kun yli puolet hyvinvointialueista on kiristänyt myös ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen myöntämisen kriteereitä [6]?

Koska Kelan asiantuntijoilta ei edellytetä sosiaalialan koulutusta, sisältyy uudistukseen riski myös siihen, että jatkossa toimeentulotuen alentamiset tehdään kaavamaisesti. Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään esimerkiksi etuuskäsittelijöiden alentaneen tuen perusosaa ohjeisiin tukeutuen, kun sosiaalityöntekijät puolestaan ovat arvioineet alentamisen kohtuullisuutta huomioiden asiakkaan elämäntilanteen[4]. Jatkossa asiakkaan tuen tarpeet saattavat arvioinnin puuttumisen johdosta jäädä tunnistamatta ja ongelmat syventyä.

Hallituksen esityksessä painotetaan kannustimien vahvistamista ja sanktioiden lisäämistä ja oletetaan uudistuksen näillä keinoin lisäävän työllistymistä. Oletus perustuu siihen, että kaikille on työtä tarjolla ja kaikilla on mahdollisuus ottaa työtä vastaan. Mikäli työpaikkoja ei ole, ei toimeentulotuen heikentäminen lisää työllistymistä. Myös tuen saajan osaamisen puute tai toimintakykyyn ja terveyteen liittyvät ongelmat saattavat estää työllistymisen.

Uudistuksen tavoitteet eivät siis välttämättä toteudu. Sen sijaan syrjäytymisen ja palvelutarpeiden lisääntymisen riski on todellinen. Toimeentulotuen alentamismenettelyyn liittyy myös paljon avoimia kysymyksiä. Käytettävissä ei esimerkiksi ole tietoa siitä, miten Kelan ja sosiaalityön yhteistyö käytännössä ratkaistaan tai miten kunnissa on uudistuksen johdosta varauduttu panostamaan nuorten kasvokkaisiin kohtaamisiin ja palveluohjaukseen.

Tuula Carroll, VTM, erikoissosiaalityöntekijä
Kehittämispäällikkö

Päijät-Hämeen hyvinvointialue, TKI-yksikkö

Lähteet

---

[1] HE 116/2025. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta. HE 116/2025 | Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi toimeentulotuesta annetun lain, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 64 §:n ja kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 10 §:n muuttamisesta | Hallituksen esitykset | Finlex

[2] Laki toimeentulotuesta 1412/1997. Laki toimeentulotuesta | 1412/1997 | Lainsäädäntö | Finlex

[3] Carroll, T. (2023) Osallisuutta valtavirran laidalla. Haavoittuvassa asemassa olevien hyvinvointi ja osallisuus Päijät-Hämeessä. Carroll2023-1.pdf

[4] Kuivalainen, S. & Saikku, P. (2013). Toimeentulotuki 2010-luvulla – Tutkimus toimeentulotuen asiakkuudesta ja myöntämiskäytännöistä. THL Raportti 9/2013.

[5] Penttilä, R. & Hiilamo, H. (2015). Toimeentulotuen saajien sanktiointi eurooppalaisessa vertailussa. Yhteiskuntapolitiikka.

[6] Sosiaalibarometri 2025. SOSTE ry. Sosiaalibarometri 2025: Toimeentulotuen leikkaaminen ei edistä työllistymistä - Soste

[7] Mäkinen, N., & Ojala, S. (2024). Etuussanktioiden vaikutukset toimeentuloon, hyvinvointiin ja palveluihin osallistumiseen: systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 61(1). https://doi.org/10.23990/sa.130266

[8] Talentian lausunto HE 116/2025, lausuntopalvelu.fi Lausunto - Lausuntopalvelu

[9] Palola, E. & Hannikainen-Ingman, K. & Karjalainen, V. (2012). Nuoret koulutuspudokkaat sosiaalityön asiakkaina – Tapaustutkimus Helsingistä. THL Raportti 29/2012.

[10] Saikkonen, P. & Mukkila, S. (toim.). Toimeentulotuki 2020-luvulla. Tavoitteena parempi viimesijainen turva. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 2/2025. Helsinki 2025.

[11] Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Sosiaalihuoltolaki | 1301/2014 | Lainsäädäntö | Finlex

Koulun ja lapsiperheiden sosiaalityön ammattilaisten moniammatillisen yhteistyön kehitysehdotusten kartoittaminen

Kun oppilaalla on haasteita koulunkäynnissään, hän tarvitsee monenlaista tukea niin kouluympäristössä kuin kotonakin. Lapsiperheiden tuki on jo pitkään painottunut viimesijaisiin ja korjaaviin tukitoimiin^[i]. Tämä on ollut yhteiskunnallisesta näkökulmasta kallista ja riittämätöntä ja viime vuosina näkökulmaa onkin suunnattu ennaltaehkäiseviin palveluihin [ii]. Samalla on pyritty tehostamaan palveluiden toteutusta muun muassa monialaisen yhteistyön keinoin [iii]. Moniammatillista yhteistyötä ja asiakkaat osallistavaa monitoimijaisuutta lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa on pidetty tärkeänä niin Suomen kansallisessa lainsäädännössä, kuin myös kansallisessa ja kansainvälisessä tutkimuksessa [iv]. Vuonna 2024 tehdyn valtioneuvoston selvityksen mukaan monialaisessa yhteistyössä on silti edelleen puutteita [v]. Kotimaisessa tutkimuksessa on havaittu, että esimerkiksi organisaatiorakenteiden erot, sujumaton kommunikaatio, rutiinien ja rakenteiden puute, aikataulupaineet sekä kilpailevat prioriteetit voivat vaikuttaa yhteistyön onnistumiseen [vi].

SOTEPALA-hankkeessa koululaisten hyvinvointia tarkastellaan kokonaisvaltaisesti. Kohderyhmänä ovat alakouluikäisten lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset kouluissa ja hyvinvointialueilla [vii]. Hankkeeseen sisältyy useita osatutkimuksia, joista itse työskentelen osatutkimuksessa, joka keskittyy tarkastelemaan moniammatillista yhteistyötä opettajien, oppilashuollon ammattilaisten sekä lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityön ammattilaisten välillä.

Tämän osahankkeen tutkimusaineisto kerättiin ryhmä-, pari- ja yksilöhaastatteluin, ja niihin osallistui opettajia, erityisopettajia, kouluterveydenhoitajia, koulupsykologeja, koulukuraattoreja sekä sosiaalityöntekijöitä ja muita lastensuojelun työntekijöitä perhesosiaalityöstä ja lastensuojelun avohuollosta. Aineistonkeruuta suunniteltaessa kävimme tarkkaa pohdintaa siitä, miten haastattelut toteutetaan, jotta ryhmähaastatteluihin osallistuvat ammattilaiset ovat sellaisista ammattiryhmistä, jotka ymmärtävät toistensa työtä. Tarkoitus ei ollut kategorisesti valita samaan haastatteluun ammattilaisia, joilla oli identtinen työnkuva. Toisen työn tunteminen oli kuitenkin tärkeää siinä määrin, että haastattelujen puheenvuorot saattoivat toisaalta stimuloida toisiaan ja toisaalta halusimme välttää keskustelujen kärjistymistä tai ajautumista sivuraiteille. Myös ammattitermien tulkinnat voivat muuttua ammattiryhmästä riippuen. Esimerkiksi erityinen tuki saattaa tarkoittaa opettajille yhtä, sosiaalityöntekijöille toista ja terveydenhoitajille kolmatta asiaa.

Päädyimme osatutkimuksessamme haastattelemaan ryhmittäin opettajia ja erityisopettajia, koulun oppilashuoltotiimin jäseniä sekä lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä. Näillä kombinaatioilla ryhmähaastatteluihin osallistuneet ymmärsivät toistensa tekemää työtä, siihen liittyvää problematiikkaa ja työn kehitystarpeita. Haastatteluissa kuvastuikin vahva tahto yhteistyön tekemiseen ja moniammatilliseen työotteeseen resurssien ja työn olosuhteiden tuottamista haasteista huolimatta. Tutkimuksemme perusteella työntekijätason moniammatillista yhteistyötä arvostavan asenteen lisäksi tämä työote kaipaa vahvaa johdon tukea, ammattiryhmien välistä organisointia ja panostusta yhteistyörakenteisiin.

Yksityiskohtaisempia esimerkkejä moniammatillisen työn kehitysehdotuksista on mahdollista kuulla kaikille avoimessa Lahden tiedepäivässä 13.11. noin klo 15.00 http://www.lahdentiedepaiva.fi/  ja tarkempaa tietoa SOTEPALASSA tehdystä tutkimuksesta SOTEPALA:n päätösseminaarissa Espoon Dipolissa 10.12. SOTEPALA-tutkimushanke | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue.

Heidi Kankkonen, tutkija, Päijät-Hämeen hyvinvointialue, TKI-yksikkö

 KIRJALLISUUS

---

[i] Pitkänen, Sari, Tommi Ranta, Katja Mäkkylä, ym. 2024. ”Lasten ja perheiden sosiaalipalvelut: Varhaisen tuen tilannekuva ja kehittämistarpeet”. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2024: 15 (15).

[ii] Vuorenmaa, Maaret, Reija Klemetti, Miia Paavilainen, Eveliina Tuovinen, ja Elli Viitanen. 2025. ”Mitä esikouluikäisten lasten perheille kuuluu?” THL Työpaperi 2025: 3 (3). http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-452-9.

Ilmarinen, Katja, Maaret Vuorenmaa, Sakari Karvonen, ja Johanna Lammi-Taskula. 2023. ”Tyydyttymätön palvelutarve lapsiperheitä tukevissa sosiaalipalveluissa”. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2023: 60 (60): 38–56.

[iii] Kiili, Johanna, Johanna Moilanen, ja Johanna Hedman. 2024. ”Kartoittava analyysi lasten, nuorten ja perheiden sosiaalihuollon palveluista 2020-luvulla”. Teoksessa Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö, toimittanut Johanna Kiili, Anne-Mari Jaakola, Merja Anis, Tuuli Lamponen, ja Elina Stenvall, vsk. 2024. Gaudeamus.

[iv] Alin, Minna, Anniina Kaittila, ja Leena Leinonen. 2024. ”Moniammatillisen yhteistyön muodot lasten, nuorten ja perheiden palveluissa”. Teoksessa Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö, toimittanut Johanna Kiili, Anne-Mari Jaakola, Merja Anis, Tuuli Lamponen, ja Elina Stenvall, vsk. 2024. Gaudeamus.

Hood, Rick, Judy Gillespie, ja Jonathon Davies. 2015. ”A conceptual review of interprofessional expertise in child safeguarding: Journal of Interprofessional Care: Vol 30, No 4 - Get Access”. Journal of Interprofessional Care 2016: 30 (4). https://doi.org/10.3109/13561820.2016.1173656.

Testa, Doris. 2023. ”Full article: Interprofessional Collaboration: How Social Workers, Psychologists, and Teachers Collaborate to Address Student Wellbeing”. Australian Social Work 2025: 78 (3): 341–54. https://doi.org/10.1080/0312407X.2023.2256703. 

[v] Pitkänen, Sari, Tommi Ranta, Katja Mäkkylä, ym. 2024. ”Lasten ja perheiden sosiaalipalvelut: Varhaisen tuen tilannekuva ja kehittämistarpeet”. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2024: 15 (15). https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165618/VNTEAS_2024_15.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

[vi] Hujala, Anneli, Helena Taskinen, Erja Oksman, Risto Kuronen, Anna Karttunen, ja Johanna Lammintakanen. 2019. ”Sote-ammattilaisten monialainen yhteistyö”. Yhteiskuntapolitiikka 2019: 84 (5–6): 592–600.

[vii] ”SOTEPALA-tutkimushanke | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue”. 2024. https://www.luvn.fi/fi/sotepala-tutkimushanke.