Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalityön vaikuttavuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sosiaalityön vaikuttavuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. elokuuta 2026

3X10D-mittarin mahdollisuudet sosiaalityössä

Sosiaalialalla määrällistä tietoa hyödynnetään edelleen melko vähän, ja käytettävissä oleva rekisteritieto kuvaa useimmiten vain ammattilaisten tekemien toimenpiteiden määrään. Viime aikoina on kuitenkin alettu kehittää ja ottaa käyttöön erilaisia mittareita, joilla voidaan saada tarkempaa tietoa sosiaalihuollon asiakkaista, heidän hyvinvoinnistaan sekä palveluiden vaikuttavuudesta. Sosiaalialalla mittareita voidaan hyödyntää asiakkaan elämäntilanteen selvittämisessä, kohtaamisen tukena sekä esimerkiksi asiakassegmentoinnin välineenä. Lisäksi niistä saatavan tiedon avulla voidaan organisaatio- ja palvelujärjestelmätasolla tehdä näkyväksi palvelujen tuottamia hyvinvointivaikutuksia, arvioida palvelujen vaikuttavuutta sekä vahvistaa sosiaalihuollon tiedolla johtamista. (Kainulainen ym. 2026, 254, 258.)

Yksi Suomessa kehitetty, testattu ja tutkittu mittari on 3X10D-elämäntilannemittari, joka voi toimia niin asiakastyön välineenä yksittäiselle sosiaalialan ammattilaiselle, kuin tiedolla johtamisen työkaluna sosiaalipalveluiden johdolle. Mittarista on olemassa eri versiot 7–9-, 10–13- sekä yli 14-vuotiaille, sekä versiot perhetilanteen, lastensuojelun ja täsmätyökyvyn arviointiin. (Innokylä 2026.) Tulostettavat kyselylomakkeet löytyvät TOIMIA-tietokannasta. Mittarista on saatavilla myös kattava käsikirja Diakonia-ammattikorkeakoulun päivittyvänä julkaisuna (Kainulainen ym. 2023). Mittaria voi käyttää maksutta, eikä sen käyttö edellytä koulutusta (Kainulainen & Valkeinen 2024).

Miten 3X10D toimii?

3X10D-elämäntilannemittari kehitettiin alun perin vahvistamaan erityisesti nuorten asiakkaiden omien näkemysten vahvistamista asiakastilanteessa. Samalla pidettiin tärkeänä sitä, että asiakkaan tilannearviosta jää jälki, mikä mahdollistaa tilanteen seuraamisen ja siihen palaamisen. Mittarin nimi kuvaa kolmea näkökulmaa asiakkaan elämäntilanteeseen: millaista hän haluaisi elämänsä olevan, millaista se on nyt ja miten hän haluaisi muuttaa sitä. (Kainulainen ym. 2023.)

Asiakas täyttää mittarin muutamassa minuutissa itsearviointia. Hän arvioi keskeisiä elämänalueita asteikolla yhdestä kymmeneen. Arviot 0–5 kuvaavat vahvaa tyytymättömyyttä elämäntilannetta kohtaan, ja vastaavasti arvot 8–10 kuvaavat voimakasta tyytyväisyyttä. Väliarvot kuudesta seitsemään kuvaavat kohtuullista tyytyväisyyttä. Mittarin täyttämisen jälkeen ammattilaisen kannattaa käydä tulokset läpi asiakkaan kanssa keskustellen. Mittarin avulla voidaan esimerkiksi vahvistaa asiakkaan osallisuutta, helpottaa puheeksi ottoa, kartoittaa tuen tarpeita ja asettaa tavoitteita sekä tehdä näkyväksi työn vaikutuksia.

Mittarin pilotointi jälkihuollossa

Diakonissalaitoksen Vamos-palveluiden ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen yhdessä toteuttaman ja Euroopan sosiaalirahaston osarahoittaman Vertaisverkko – Nivelvaiheen tukipalvelu lastensuojelun jälkihuollon palveluvalikoimaan -projektin yhtenä tavoitteena oli hyvinvointialueen jälkihuoltopalvelujen vaikuttavuuden arviointi ja sen kehittäminen, mihin on liittynyt muun muassa mittareiden jälkihuoltopalveluihin soveltumisen arviointia sekä vaikuttavuuteen liittyvän osaamisen vahvistamista esimerkiksi työpajoissa.

Projektissa kartoitettiin yhdessä hyvinvointialueen jälkihuoltopalvelujen kanssa sopivia ja helppokäyttöisiä mittareita palvelun vaikuttavuuden arviointiin. Pilotoitavaksi mittariksi valikoitui 3X10D Lastensuojelu-elämäntilannemittari. Mittari sisältää kysymyksiä asiakkaan omista voimavaroista ja osallisuuden kokemuksesta, palvelujen ja niissä saadun tuen arviointia sekä avoimen kysymyksen, jossa asiakasta pyydetään arvioimaan, miten hänen saamansa tuki voisi olla parempaa (Kainulainen 2026). Jälkihuollon työntekijät pilotoivat mittaria asiakastapaamisissa paperilomakkeella lokakuussa 2025 yhteensä 60 asiakkaan kanssa. Pilotoinnin päätteeksi kyselylomakkeen tulokset vietiin Webropol-lomakkeelle, mikä mahdollisti niistä saatavan tiedon käsittelyn ja analysoinnin kootusti. Lisäksi projektityöntekijä keräsi tietoa työntekijöiden kokemuksista puhelimitse jokaiselta pilotointiin osallistuneelta ammattilaiselta.

Pilotoinnin myötä huomattiin, että mittarin avulla on mahdollista saada kootusti tietoa asiakkaiden hyvinvoinnin rakentumisen kannalta olennaisista tekijöistä ja palvelukokemuksista. Työntekijät kokivat lomakkeen helpoksi ja yksinkertaiseksi käyttää. Sen avulla asioita voitiin ottaa helposti puheeksi ja keskustelun aiheeksi. Mittarin nähtiin tekevän myös nuorelle näkyväksi omaa elämäntilannettaan sekä auttavan häntä sanoittamaan asioita, joihin toivoo muutosta elämässään. Mittarilla nähtiin olevan hyötyjä myös esimerkiksi asiakassuunnitelmatyön tukena. Riittävän ajan varaaminen mittarin ääreen pysähtymiselle asiakkaan kanssa koettiin tärkeäksi, kuten myös mittarin toistettavuus, jonka avulla voidaan seurata asiakkaan tilannetta, sanoittaa työskentelyn aikana tapahtunutta muutosta sekä täsmentää tavoitteita. Jälkihuollossa pidettiin kuitenkin tärkeänä, että mittari saataisiin osaksi asiakastietojärjestelmää paremman käytettävyyden sekä tiedon seurannan ja kokoamisen mahdollistamiseksi.

Miten tästä eteenpäin?

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on laadittu sosiaalipalvelujen vaikuttavuuden ja mittaamisen tiekartta vuosille 2026–2027. Tiekarttatyöskentelyssä muun muassa kartoitetaan, mitä uusia mittareita sosiaalityössä tarvitaan sekä aikajänne, milloin niitä voitaisiin ottaa käyttöön. (Veistilä 2026.)

Vertaisverkko-hankkeen 3X10D-pilotti kytkettiin osaksi koko hyvinvointialueen vaikuttavuuden ja mittaamisen työtä, ja sen tuloksia esiteltiin tiekarttatyöryhmälle, ja mittarin käytön edistäminen on edelleen mukana tiekartassa. Seuraavana askeleena mittarin laajemmalle käytölle olisi selvittää, millä edellytyksillä se voitaisiin integroida hyvinvointialueen asiakastietojärjestelmään.

3X10D-mittarilla on monia etuja. Ensinnäkin sitä on helppo ja nopea käyttää. Toiseksi sen eri versioita voidaan hyödyntää monen eri asiakasryhmän kanssa erilaisissa toimintaympäristöissä. Kolmanneksi se voi toimia samaan aikaan sekä asiakastyön välineenä yksittäisille ammattilaisille että laajemmin tiedolla johtamisen tukena sosiaalipalveluiden johdolle. Sosiaalipalvelujen vaikuttavuuden edistämiseen ja sen osoittamiseen tarvitaan yhteistä tahtoa ja konkreettisia tekoja. 3X10D-mittari on yksi väline siihen, että sosiaalityössä voitaisiin edetä toimenpiteiden määrällisestä mittaamisesta kohti laadun arviointia, seurantaa ja kehittämistä. 

                                                                                    



Emma Rautava                                                          Projektipäällikkö                            

Päijät-Hämeen hyvinvointialue 

TKI-yksikkö                                                                    


                                                                            

Lähteet ja lisätietoa:

Innokylä (2026) 3X10D-elämäntilannemittarit. Viitattu 21.8.2026. Saatavissa: https://www.innokyla.fi/fi/toimintamalli/3x10d-elamantilannemittarit#show-more.

Kainulainen, Sakari & Paananen, Reija & Ketola, Raino & Porko, Petta (2023) Osallisuutta ja vaikuttavuutta vahvistavat 3X10D-elämäntilannemittarit. Diak Puheenvuoro 44. Diakonia-ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2023041236130. Päivittyvä julkaisu.

Kainulainen, Sakari & Valkeinen, Heli (2024) 3X10D-elämäntilannemittari. TOIMIA-tietokanta. Viitattu 24.8.2026. Saatavissa: https://www.terveysportti.fi/apps/dtk/tmi/article/tmm00192/search/3x10d#s1.

Kainulainen, Sakari & Paananen, Reija & Zitting, Joakin & Wiens, Varpu (2026) Itsearviointimittarit sosiaalipalveluiden vaikutusten osoittajana. Yhteiskuntapolitiikka 91 (3), 254–263.

Kainulainen, Sakari (2026) 3X10D-mittarit asiakastyön ja päätöksenteon tukena. Koulutus Päijät-Hämeen hyvinvointialueen työntekijöille 20.8.2026.

Veistilä, Minna (2026) Sosiaalihuollon vaikuttavuuden ja mittaamisen tiekartta 2026–27. Esitys Päijät-Hämeen hyvinvointialueen sosiaalihuollon Tiekarttaseminaarissa Lahdessa 20.5.2026.

Kuva, joka sisältää kohteen kuvakaappaus, Fontti, Sähkönsininen, Grafiikka

Kuvaus luotu automaattisesti

lauantai 31. elokuuta 2024

Sosiaalityö vahvistaa asiakkaan taloudellista tilannetta, osallisuutta ja tulevaisuudenuskoa

Päijät-Hämeessä on kehitetty mallia tiedon tuottamiseen niiden väestöryhmien hyvinvoinnista, joita on hankala tavoittaa sähköisillä kyselyillä. Tietoa on kerätty kohdennetulla hyvinvointikyselyllä, jalkautumalla haavoittuvassa asemassa oleville suunnattuihin palveluihin[1]. Tuloksia on hyödynnetty eri yhteyksissä, mutta aineisto on rikas ja siitä riittää ammennettavaa. Ihmiset ovat nähneet vaivaa kyselyyn vastaamisessa, joten kyselijöillä on velvollisuus kertoa tuloksista.

Erityisesti palvelujen käyttöä kartoittava osa kyselystä on jäänyt liian vähälle huomiolle. Kysymys sisältää listan palveluista, joiden tarvetta ja riittävyyttä viimeisen vuoden aikana pyydetään arvioimaan. Vaihtoehdoiksi annetaan: ”1. En ole tarvinnut”, ”2. Olisin tarvinnut, mutta en ole hakenut”, ”3. Olen hakenut, mutta en ole saanut”, ”4. Olen käyttänyt, mutta ei ollut riittävää” sekä ”5. Olen käyttänyt ja on ollut riittävää”. Tarkastelen vastauksia perusteellisemmin nyt ensimmäistä kertaa. Olen kiinnostunut erityisesti perustoimeentulotuen ja sosiaalityön tarpeesta sekä riittävyydestä. Lisäksi vertailen sosiaalityön palvelun riittäväksi ja riittämättömäksi kokeneiden ryhmiä etsien vihjeitä siitä, voiko riittävä sosiaalityön palvelu näkyä haavoittuvassa asemassa olevan vastaajan hyvinvoinnin lisääntymisenä.

Kun apu ei riitä

Sosiaalityön ja toimeentulotuen tarvetta sekä koetun riittämättömyyden yleisyyttä selvittäneessä tutkimuksessa[2] käytettiin valtakunnallista Finsote -aineistoa ja todettiin, että 20–74 -vuotiaasta väestöstä kaikkiaan 6 % on viimeisen vuoden aikana tarvinnut sosiaalityön palvelua ja 9 % perustoimeentulotukea. Kohdennetussa kyselyssä osuudet ovat moninkertaiset. Sosiaalityötä on tarvinnut lähes puolet vastaajista ja perustoimeentulotukea 62 % vastaajista. Vielä tätäkin useammin vastaajat ovat tarvinneet terveyskeskuksen palveluja, peräti 67 %. Myös mielenterveyspalvelujen tarve on yleistä. Vastaajista 45 % on tarvinnut mielenterveyspalveluja. Jätin vertailussa tarkastelun ulkopuolelle vaihtoehdon ”Olisin tarvinnut, mutta en ole hakenut” valinneet vastaajat, jotta tulosten vertailu olisi mahdollista.

Finsote -aineistossa kokemus palvelujen riittämättömyydestä on yleistä. Perustoimeentulotuen kokee riittämättömäksi 59 % ja sosiaalityön 46 % niitä tarvinneista. Riittämättömyys on yli kaksinkertaista terveydenhuollon palveluihin verrattuna, jotka kokee riittämättömiksi alle 20 % tarvinneista.

Kohdennetun kyselyn vastaajien kokemus palvelujen riittävyydestä on hyvin erilainen. Perustoimeentulotuen kokee riittämättömäksi harvempi, 40 %. Sosiaalityön osalta ero on vieläkin suurempi, vain 25 % tarvinneista kokee sosiaalityön riittämättömäksi. Terveydenhuollon palvelut sen sijaan kokee riittämättömiksi huomattavasti FinSotea useampi eli 31 % tarvinneista. Eniten riittämättömyyttä kohdennetun kyselyn vastaajat kokevat mielenterveyspalveluissa, jotka kokee riittämättömiksi lähes puolet tarvinneista, 47 %.

Sosiaalityön kannalta vertailun tulos on lupaava. Haavoittuvassa asemassa olevat sosiaalityön tarvitsijat kokevat muuta väestöä useammin saaneensa riittävästi sosiaalityön palvelua. Aineistot eivät kuitenkaan ole keskenään täysin vertailukelpoiset. Ensinnäkin Kohdennetun kyselyn ”Sosiaalityöntekijän / sosiaaliohjaajan vastaanotto” ei tarkoita samaa kuin Jokelan & Kivipellon ”Sosiaalityöntekijän ohjaus- ja neuvontapalvelut”. Myös terveydenhuollosta kysytään eri tavalla. Kohdennetun kyselyn muotoilu on ”Terveyskeskuksen palvelut, esim. lääkärin vastaanotto” ja suun terveydenhuolto on listassa omana kohtanaan, kun Jokelan & Kivipellon käyttämässä tutkimuksessa[3] viitataan lääkäri- ja hammaslääkäripalveluihin. Aineistot on myös kerätty eri vuosina, Finsote vuonna 2018 ja Kohdennettu kysely vuonna 2022. Lisäksi kohdennetun kyselyn vastaajista vain muutaman taloudessa asuu alaikäisiä lapsia. Todennäköisesti Finsote -aineistossa lapsiperheitä on enemmän.

Riittäväksi koettu sosiaalityön palvelu lisää hyvinvointia

Sosiaalityön riittäväksi ja riittämättömäksi kokeneiden vertailussa pidin mukana ”Olisin tarvinnut, mutta en ole hakenut” -vastaukset. Muodostin palveluja tarvinneiden osuudet laskemalla yhteen kaikki muut vastaajat paitsi ensimmäisen vaihtoehdon valinneet. Palvelua riittämättömästi ja riittävästi saaneet laskin prosenttiosuuksina sosiaalityötä tarvinneista. Vertailen tuloksia soveltuvin osin kaikkiin kohdennetun kyselyn vastaajiin ja koko väestöön.

Sosiaalityötä tarvinneiden taloudellinen tilanne on vaikea. Kaikista sosiaalityötä tarvinneista 61 % kokee, että heidän on hankalaa kattaa tuloillaan kaikki menonsa ja  yli puolet (56 %) on pelännyt ruuan loppumista ennen kuin saa rahaa ostaakseen lisää. Taulukossa esitetty vertailu osoittaa, että sosiaalityön riittämättömäksi kokeneiden taloudellinen ahdinko on vielä huomattavasti pahempi kuin sosiaalityön riittäväksi kokeneiden

Haavoittuvassa asemassa olevien osallisuuden kokemus on muuta väestöä heikompaa, Kohdennetun kyselyn osallisuusindikaattoripisteiden[4] keskiarvo on 67,9 pistettä, kun koko väestön pisteluku on 75,3. Sosiaalityön riittäväksi ja riittämättömäksi kokeneiden ryhmät eroavat toisistaan siten, että riittämättömien ryhmässä osallisuuspisteet ovat matalammat ja alle 50 pistettä saaneiden, erittäin heikkoa osallisuutta kokevien osuus korkeampi.

Uskoa tulevaisuuteen kartoitettiin kysymällä ”Millaisena näet oman hyvinvointisi viiden vuoden kuluttua?” Vastausvaihtoehdot olivat, että hyvinvointi on nykyistä parempi, ennallaan tai huonompi sekä ”en osaa sanoa”. Heikoksi tulevaisuudenuskoksi määrittelin vastaukset, joissa hyvinvoinnin arvioidaan heikkenevän. Tulevaisuudenusko on sosiaalityön riittämättömäksi kokeneilla jonkin verran heikompi kuin riittäväksi kokeneilla. Vastaavasti riittämättömäksi sosiaalityön kokeneiden ryhmästä vain 26 % arvioi hyvinvointinsa paranevan, kun riittäväksi sosiaalityön arvioineiden ryhmässä osuus on 49 %.

Sosiaalityö riittämätöntä  (n 19)

Sosiaalityö riittävää   (n 45)

Kohdennetun kyselyn kaikki vastaajat (n 130)

Koko väestö

Hankala kattaa tuloilla kaikki menonsa

84 %

51 %

47 %

Pelännyt ruuan loppuvan ennen kuin saa rahaa hankkia lisää

84 %

44 %

38 %

10 % [5]

Joutunut tinkimään ruuasta, lääkkeistä tai lääkärissäkäynneistä rahan puutteen vuoksi

84 %

49 %

45 %

18 % 5

Osallisuusindikaattoripisteet

61,7

65,9

67,9

75,3 [6]

   alle 50 pistettä saaneiden osuus

26 %

13 %

12 %

10 %    

Heikko tulevaisuudenusko

21 %

13 %

10 %

Tarkastelu antaa viitteitä siitä, että riittäväksi koettu sosiaalityö voi parantaa asiakkaiden taloudellista tilannetta sekä vahvistaa osallisuutta ja tulevaisuudenuskoa. On mahdollista, että riittävä sosiaalityön palvelu vaikuttaa haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden hyvinvointiin tässä kuvatulla tavalla. Toisaalta eri tekijöiden väliset syy- ja seuraussuhteet ovat vain arvailua. Aineisto ei ole riittävän suuri, jotta olisi mielekästä tarkastella, mitkä tekijät selittävät sen, että sosiaalityön riittämättömäksi kokeneet voivat muita huonommin ja miten ryhmä eroaa muista. Tässä aineistossa hyvinvoinnin tekijöiden ja riittävän sosiaalityön välillä kuitenkin on kuvatunlainen yhteys.

 

Tuula Carroll, kehittämispäällikkö
Päijät-Hämeen hyvinvointialue / TKI -yksikkö / Sosiaalialan osaamiskeskus Verso



[1] Carroll Tuula (2023) Osallisuutta valtavirran laidalla. Haavoittuvassa asemassa olevien hyvinvointi ja osallisuus Päijät-Hämeessä.

[2] Jokela Merita & Kivipelto Minna (2021) Sosiaalityön ja toimeentulotuen riittämättömyys asiakkaiden näkökulmasta. Yhteiskuntapolitiikka 86 (2021):2, 190–200.

[3] Sainio ym. (2019) Toimintarajoitteisten ihmisten kokemuksia terveyspalveluista

[4] THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2023) Osallisuuden edistäjän opas. Ohjaus 10/2023. Helsinki.

[5] Parikka ym. (2020) Kansallisen terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimus FinSoten perustulokset 2020

[6] Leemann ym. (2022) Osallisuuden kokemus aikuisväestössä