maanantai 13. marraskuuta 2017

40 päivää työikäisten sosiaalityötä


Kauniina syyskuisena maanantaiaamuna astuin Vapaudenkadun sosiaalitoimen ovesta sisään ja vastassani oli iloinen Mari, joka toimi harjoitteluni pääasiallisena ohjaajana. Heti aamutuimaan pääsin jo osallistumaan koulutukseen, jossa kerrottiin kotiin vietävistä psykososiaalisista palveluista. Tämän jälkeen vuorossa oli aktivointisuunnitelman tekoa asiakkaan kanssa TE-toimistossa. Harjoitteluni sai heti reippaan lähdön Marin ja Elisan ohjauksessa ja vastassa oli lämminhenkinen nuorten tiimi työikäisten palveluissa. Nuorilla täällä tarkoitetaan alle 30-vuotiaita aikuisia. Olen törmännyt useastikin siihen, että nuoruus on melko venyvä käsite ja se on myöhentynyt ajan mittaan. Toki tässä on myös yksilöllisiä eroja.

Harjoitteluni on sisältänyt asiakastapaamisia sekä perehtymistä moninaisiin palveluihin ja hankkeisiin. Liikkuessani kaupungilla olen törmännyt käsityksiin, että aikuissosiaalityössä autetaan apua tarvitsevia taloudellisissa asioissa. Tämä on kuitenkin vain yksi osa työtä. Keskeistä sosiaalityöntekijöiden työssä on toimiminen muiden ammattilaisten kanssa yhteistyössä. On tehty mm. päihdekuntoutussuunnitelmia hoitavien tahojen kanssa, järjestetty tukiasumista asunnottomille sekä tuettu mielenterveyskuntoutujia kotiin vietävillä palveluilla. Koulutukset ja tutustumiskäynnit ovat sisältäneet mm. peliriippuvuuksien hoidon koulutusta, sosiaaliseen luototukseen perehtymistä, mielenterveyskuntoutujille tarkoitettuun Klubitaloon tutustumista sekä monia muita kiinnostavia kohteita ja aiheita.

Etuus- ja palveluviidakon keskellä tärkeintä sosiaalityöntekijän työssä on ennen kaikkea asiakkaan kohtaaminen. Työtä ei tehdä yksin virasto-ovien sisäpuolella omassa työpisteessä, vaan asiakas kohdataan joko yksin, läheisensä tai tukihenkilön kanssa tai verkostossa. Sosiaalityössä ollaan asiakkaan puolella samalla noudattaen kuitenkin lakeja ja muita säännöksiä. Sosiaalityöntekijä toimii usein omatyöntekijänä ja pitää langat käsissään asiakkaan liikkuessa palveluviidakossa.

Syksyn aikana olen oppinut, että asioilla on usein vähintään kaksi puolta. Asiakkaan ja hänen läheisensä näkökulmat voivat erota suurestikin esimerkiksi siedettävän päihteiden käytön suhteen. Missä menee siis raja häiriökäyttäytymisen sietämisessä? Tähän ei useinkaan ole olemassa yksiselitteistä vastausta. Sosiaalityöntekijän ammattitaitoon kuuluu pohtia asiaa yhdessä asiakkaan ja muiden tahojen kanssa käyttäen hyväksi asiantuntemustaan ja omaa harkintaa. Aikuisten kohdalla pakkokeinoja ei juurikaan ole eikä valmiita vastauksia löydy välttämättä käsikirjoista tai muista ohjeista.

Sosiaalityöntekijän työssä kiehtoo ennen kaikkea asiakaskeskeisyys, monipuolisuus ja työn yhteiskunnallinen merkitys. Työssä tärkeää on työyhteisön tuki. Hyvässä työyhteisössä voidaan jakaa kokemuksia kollegojen kesken ja tämä on tärkeä osa myös työhyvinvointia. Kaiken kaikkiaan harjoittelu on tuonut opintoihini paljon lisää sisältöä ja uusia näkemyksiä. Olen oppinut paljon sekä asiakastyöstä että paikallisesta palvelujärjestelmästä. Kiitos siitä kuuluu tiimin vetäjälle Tuulalle, ohjaajilleni Marille ja Elisalle sekä koko aikuissosiaalityön porukalle!

Reija Koskela

Kirjoittaja on sosiaalityön aineopinto-opiskelija Jyväskylän avoimesta yliopistosta ja suoritti sosiaalityön harjoittelun Työikäisten sosiaalityössä ja -ohjauksessa syksyn 2017 aikana.

maanantai 18. syyskuuta 2017

Uusia alkuja


Olen työskennellyt sosiaalityön eri työtehtävissä tähän mennessä hieman yli kymmenen vuotta. Laskin, että olen aloittanut uudessa työpaikassa tai uudessa tiimissä tämän kymmenen vuoden aikana ainakin yhdeksän kertaa. Työnantajaa olen vaihtanut kaksi kertaa ja yhden kerran se on muuttunut työnantajan puolelta. Uudet alut, uudet työkaverit, uudet tehtävät, uudet työhuoneet, uudet työtavat, uudet kahvihuoneet, uudet työkulttuurit, uudet näkökulmat, ja uusien asioiden kehittäminen ovat olleet arkipäivää koko työurani ajan. Tähänastinen työurani on ollut siis nykyajalle hyvin tyypillinen.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän aloitettua vuoden vaihteessa on uusia alkuja ollut varmasti yhtä monta kuin on yhtymässä työntekijöitä. Moni on aloittanut uudessa työtehtävässä ja työpaikan toimipiste on saattanut vaihtua. Uusiin työkavereihin on tutustuttu ja uusia työtapoja on sen myötä otettu myös omaan käyttöön. Onneksi on myös asioita, jotka ovat pysyneet ennallaan. Muutoksen keskellä kahvi- ja juttuhetket työkavereiden kanssa ovat kultaakin arvokkaampia. Huumori ja hyvä yhteishenki auttavat jaksamaan välillä hyvin hektisessäkin työssä. Arjessa jatketaan hyväksi havaittuja toimivia keinoja työskennellä ja ennen kaikkea - työntekijät kohtaavat asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan aivan kuten ennenkin.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä on haluttu jatkaa uuden omaksumisen lomassa myös entisissä organisaatioissa luotuja hyviä käytäntöjä ja työtapoja. Näin tapahtui myös Lahden aikuissosiaalityön yksikössä tehdyn sähköisen rakenteellisen sosiaalityön kehittämisen suhteen. Perhe- ja sosiaalipalveluissa tehtiin päätös, että Lahden aikuissosiaalityön yksikössä tehty ansiokas rakenteellisen sosiaalityön kehittämistyö laajennetaan koskemaan koko Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän perhe- ja sosiaalipalvelujen sosiaalityötä.

Jatkossa rakenteellisen sosiaalityön myötä nousevaa tietoa julkaistaan sähköisissä kanavissamme kaikilta sosiaalityön osa-alueilta. Lahden aikuissosiaalityön blogi on jatkossa Sosiaalityötä Päijät-Hämeessä ja sen myötä blogin osoitekin on vaihtunut. Lahden aikuissosiaalityön vanhat blogitekstit löytyvät toki jatkossakin tästä uudesta osoitteesta. Blogin uusi osoite on siis http://sosiaalityotapaijathameessa.blogspot.com .  Twitter-tilin nimi on muuttunut muotoon Sostyö Päijät-Häme ja twiitit laajenevat niin ikään koskemaan kaikkia sosiaalityön osa-alueita aina lastensuojelusta vammaispalveluihin saakka. Sosiaalityön sähköinen vuosiraportti laaditaan vielä tänä vuonna vain työikäisten sosiaalipalvelujen sosiaalityöstä, mutta vuonna 2018 raportti laajenee koskemaan koko Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän sosiaalityötä.

Sosiaalityön arjesta kumpuavaa tietoa tarvitaan yhä enemmän, jotta yhteiskunnan hiljaisin väestönosa ei jää ilman omaa ääntään. Miten yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset vaikuttavat heikoimmassa asemassa oleviin? Miten sosiaalityön keinoin asiakkaita voidaan tukea muutoksessa? Miten asiakkaat kokevat saamansa sosiaalipalvelut? Millaista heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden elämä ylipäänsä on ja millaisia palveluja he tarvitsevat? Millaisia toimenpiteitä tulisi tehdä ihmisten elinolosuhteiden parantamiseksi? Tässä on vain ihan muutamia kysymyksiä, joihin pyrimme rakenteellisen sosiaalityön keinoin vastaamaan. Vaikka sähköisissä kanavissa on tapahtunut muutoksia, työ rakenteellisen sosiaalityön kehittämisen suhteen jatkuu. Kehittämistyötä pääsee jatkossakin seuraamaan helposti Sosiaalityötä Päijät-Hämeessä -kanavilla.  

Sloganimme on siis tästäkin eteenpäin: tiedä enemmän, luule vähemmän!
Kaisa Hujanen
kehittäjäsosiaalityöntekijä, YTM
sähköiset palvelut ja tiedonhallinta
Perhe- ja sosiaalipalvelut
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Ratkaisuja sosiaalityöntekijätilanteeseen Päijät-Hämeessä

Päijät-Hämeessä on tuskailtu pitkään sosiaalityöntekijätilanteen kanssa. Sosiaalityöntekijän virkoja hakevien määrä on vähentynyt viime vuosien aikana. Tilannetta on kuvannut se, että virkoja on ollut kokonaan vailla hoitajaa. Asiakasmäärien kasvu ja täyttämättömät virat ovat johtaneet tilanteeseen, jossa viroissa olevien sosiaalityöntekijöiden työtaakka on muodostunut kohtuuttomaksi. Huoli työntekijöiden ja heidän lähiesimiestensä jaksamisesta kasvavan työtaakan takia on ollut enemmän kuin aiheellinen. Tilanne ei ole voinut olla näkymättä myös sosiaalityön laadussa ja vaikuttavuudessa. Suunnitelmallinen ja asiakkaan osallisuutta vahvistava kuntouttava työote on jäänyt ”tulipalojen sammuttamiseen” painottuvan korjaavan työn jalkoihin. On perusteltua kysyä, onko tällainen työ varsinkaan pidemmän päälle työssä jaksamista tukevaa vai sitä vähentävää.

Alueen sosiaalityöntekijätilanne on heijastunut myös asiakkaisiin monin tavoin. Kun palvelutarpeen arvioinnit ovat venyneet eikä asiakassuunnitelmia ole ehditty laatimaan tai tarkistamaan riittävällä tavalla, on myös palvelujen saaminen jäänyt monen kohdalla toteutumatta oikea-aikaisesti ja tarkoituksenmukaisesti. Työntekijätilanne on vaikeuttanut myös sosiaalityön sisällöllistä kehittämistä. Kun perusta ei ole ollut kunnossa, on ollut vaikea ottaa myöskään kestäviä kehittämisaskeleita.  Asiakaspalautteet kertovat osaltaan siitä, kuinka haastava tilanne on ollut asiakkaille. Monimutkaisten ongelmavyyhtien ratkaisu edellyttää pitkäjänteistä ja suunnitelmallista sosiaalityötä. On ymmärrettävästi turhauttavaa kertoa omaa elämäntarinaa uusille työntekijöille toistuvasti ja aloittaa prosessi aina uudelleen.

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon toimijat ovat etsineet tilanteeseen ratkaisuja yhdessä ja erikseen. Hyvistä yrityksistä huolimatta tilanteeseen ei ole saatu kuitenkaan muutosta. Uusi yritys sosiaalityöntekijätilanteen parantamiseksi päätettiin ottaa heti alkuvuodesta 2017 hyvinvointikuntayhtymän aloittaessa toiminnan. Sosiaalityöntekijäselvitystä varten perustettiin työryhmä, johon saatiin mukaan monipuolinen edustus sosiaalityön eri sektoreilta perhe- ja sosiaalipalveluista sekä ikääntyneiden palveluista ja kuntoutuksesta. Ilahduttavaa oli saada mukaan työryhmään myös terveyden ja sairaanhoidon edustus. Meillä on hyvinvointikuntayhtymässä yhteinen ymmärrys siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiossa ja monialaisessa työskentelyssä tarvitaan myös vahvaa sosiaalityötä. Projektityöntekijä Maiju Päivän mukana olo työryhmässä kytki sosiaalityöntekijäselvityksen tulevaisuuden sosiaali- ja terveysasemapohdintaan.

Työryhmä ei olisi saanut työtään valmiiksi vielä keväällä ilman sosiaalialan osaamiskeskus Verson ja Verson johtaja Kirsi Kuusinen-Jamesin sekä yliopistoharjoittelija Hanna Yrjölän ja Jenni Saarikon merkittävää työpanosta. Liian vähälle huomiolle on jäänyt se, että Versolla on ollut merkittävä rooli päijäthämäläisen sosiaalihuollon kehittämisen moottorina jo pitkään. Työryhmä kokonaisuudessaan ansaitsee suuren kiitoksen sitoutumisestaan työskentelyyn. Tavoitteena oli selvityksen aikana osallistaa yhtymän sosiaalityön ammattilaisia kehittämistyöhön. Työntekijöille osoitettu kysely ja henkilöstölle suunnatut työpajat antoivat merkittävän lisän kehittämistyölle ja avarsivat näkökulmia sosiaalityön moninaiseen tehtäväkenttään. Selvityksen laajentaminen koskemaan myös sosiaaliohjaajia oli olennainen ratkaisu selvitystyössä tehdyn kokonaistarkastelun kannalta.

Mitä selvitystyöllä saatiin sitten aikaan? Selvityksessä nostetaan esille useita kehittämiskohteita sosiaalityöntekijätilanteen parantamiseksi. Kilpailukykyisen palkkauksen merkitystä ei voi aliarvioida ja palkkauksen suhteen selvitys johti lopulta varsin hyvään lopputulokseen, kun yhtymän hallitus päätti nostaa lapsiperhepalveluissa, työikäisten palveluissa ja vammaispalveluissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden palkkoja. Näkemykseni on, että tehdyllä palkkaratkaisulla katkaistiin negatiivinen kierre sosiaalityön osalta Päijät-Hämeessä. Palkkaratkaisun pohjalta on hyvä miettiä muita toimenpiteitä, sillä kilpailukykyisen palkkauksen ohella tarvitaan monenlaista kehittämistyötä. Näiden asioiden suhteen työ on vasta alussa. Vireillä on paljon hyviä kehittämisaihioita, joita tulee viedä määrätietoisesti ja askel kerrallaan käytäntöön. Työn sisältöjen ja työvälineiden sekä työssä jaksamista ja osaamisen kehittämistä tukevien rakenteiden lisäksi tarvitaan markkinointia vetovoiman lisäämiseksi alueelle.


 
Mika Forsberg 


toimialajohtaja
p
erhe- ja sosiaalipalvelut
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Digitalisaatiolla sosiaalityön ääni kuuluviin

Sosiaalihuollon digitalisaation ja tiedonhallinnan kehittäminen etenevät pienin, mutta määrätietoisin harppauksin eteenpäin. Miten sitten sosiaalityö, tiedonhallinta ja digitalisaatio ylipäänsä liittyvät yhteen? Tätä olen yrittänyt selvittää viimeiset kolme vuotta, kun olen työskennellyt sosiaalihuollon tiedonhallinnan ja sähköisten palvelujen parissa muun työni ohella. 

Alussa minulla oli vain tietoisuus siitä, että sosiaali- ja terveysalaa digitalisoidaan ilman ”sosiaalia” ja että mukaan on päästävä. Aloin osallistua erilaisiin aihetta sivuaviin työryhmiin ja seminaareihin ja pikkuhiljaa työhöni on alkanut liittyä yhä enemmän sosiaalihuollon tiedonhallinnan elementtejä. Esimiehet ovat kannustaneet minua tähän ja minut on otettu joka puolella verkostoissa vastaan sanalla ”vihdoinkin”! Sosiaalihuolto ei ole ollut perinteisesti siellä, missä sähköisiä palveluja, tietojärjestelmiä ja tiedonhallintaa on kehitetty eikä kyse ole aina siitä, etteikö meitä olisi sinne haluttu. Kuten muussakin sote-kehittämisessä, käsitteen ensimmäinen tavu ”so-” tahtoo vain unohtua eikä sosiaalihuolto muutenkaan ole ollut pitämässä kovaäänisesti puoliaan. 

Tiedonhallinta, sähköiset palvelut, digitalisaatio, sosiaalihuollon prosessit, viestintä – kaikki nämä kietoutuvat yhteen. Puhutaan tiedon siirtymisestä tietojärjestelmissä, tietovarannoista, digitaalisista vastaanottopalveluista, sähköisestä ajanvarauksesta, Kanta-palveluista, rakenteisesta kirjaamisesta, tietoturvasta, sähköisistä palveluista, asiakasviestinnästä ja niin edelleen. Kokonaispaketti on valtavan suuri ja monimuotoinen, joten sitä on ollut pakko ottaa pala palalta haltuun – ja paljon on vielä opittavaa. Maaliskuussa 2017 minulle avautui mielenkiintoinen mahdollisuus alkaa työskennellä edellä mainittujen asioiden parissa täydellä työajalla sähköisten palvelujen ja tiedonhallinnan kehittäjäsosiaalityöntekijänä.


Digitaaliset palvelut tuovat aivan uusia mahdollisuuksia asiakastyöhön eikä niitä pitäisikään nähdä normaalityöstä erillisinä, päälle liimattuina lisätöinä. Voisiko jollekin sosiaalisen tilanteen peloista kärsivälle asiakkaalle olla helpompaa ottaa yhteyttä sosiaalihuoltoon vaikkapa chatin kautta? Ehkä tablet-laitteen voisi viedä intensiivistä tukea tarvitsevan asiakkaan kotiin ja hänellä olisi mahdollisuus ottaa sen avulla vaikka päivittäin yhteyttä sosiaalihuollon ammattilaiseen? Voisiko sosiaalityöntekijä pystyttää mobiilisovelluksella nopean kyselyn asiakkaille vaikkapa asuinalueensa palvelujen puutteista? Käyttömahdollisuuksien pohdinta on vielä aivan aivan alussa. Sähköisten palvelujen kehittämisen yhteydessä saatetaan kritisoida sitä, että ennestään kotiin jumiutuneet kansalaiset eivät lähde liikkeelle senkään vertaa, kun palvelutkin tarjotaan netin kautta. Digitaaliset palvelut eivät saakaan korvata ikinä kasvokkaista palvelua, vaan ne pitää nähdä asiakasta hyödyttävinä ja täydentävinä palveluina. Mielestäni digitalisaation avulla voidaan luoda esteettömiä palveluja kaikille kansalaisille. Yhteiskunnan palvelut sähköistyvät kovaa vauhtia eikä sosiaalihuolto saa jäädä siinä jälkeen. Meidän pitää olla siellä missä asiakkaatkin ovat.


Sirpa Kuusisto-Niemi toteaa väitöskirjassaan, että sosiaalihuollon tiedonhallintaan on panostettava tietoisesti kaikilla hallinnon tasoilla (Kuusisto-Niemi 2016, 114). Tähän asti sosiaalihuollon tietojärjestelmiä ja tiedonhallintaa on kehitetty terveydenhuollon näkökulmasta tai tietojärjestelmätoimittajavetoisesti – tai sitten ei ollenkaan. Sosiaalihuollossa tiedonhallinta kytkeytyy usein välttämättömänä pahana koettuun tietotekniikkaan ja teknologiaan. Eikö vihdoinkin voitaisi siirtyä aikaan, jossa tietoteknologia ja tiedonhallinta nähtäisiin työvälineenä niin arjen työssä kuin työn kehittämisessäkin? Meillä sosiaalihuollon ammattilaisilla on oikeus vaatia toimivia ja tarkoituksenmukaisia välineitä työmme toteuttamiseen. Muutoksen on tultava sisältä käsin ja sosiaalihuollon on päästävä keskustelemaan samoille areenoille tietojärjestelmätoimittajien ja terveydenhuollon kanssa. Kokemukseni on, että meidät kyllä toivotetaan sinne lämpimästi tervetulleiksi!


Sosiaalihuollon tiedonhallinta ja tiedolla johtaminen ovat vielä jokseenkin alkutekijöissään. Muutama vuosi sitten tuskailtiin sitä, miten sosiaalityön asiakastietoa ei ole voitu hyödyntää esimerkiksi tutkimuksessa muun muassa kielenkäytön yhtenäisyyden puuttumisen vuoksi (Kuusisto-Niemi & Lehmuskoski 2010, 72).  Sosiaalihuollon tietojärjestelmiä on yritetty kehittää erilaisissa hankkeissa 1990-luvulta lähtien, mutta tulokset ovat jääneet hyvin paikallisiksi ja tietojärjestelmät eivät ole olleet yhteensopivia (Kuusisto-Niemi 2016, 114). Tiedonhallinnassa on siis ollut yhtä monta toteutustapaa kuin on toimijaakin eikä yhtenäistä tietoa sosiaalihuollosta ole juurikaan saatu. Tilanne on varmasti vielä hetken tämän kaltainen, mutta lähivuosina tilanne tulee muuttumaan, kun sosiaalihuolto siirtyy Kanta-aikaan ja rakenteisen kirjaamisen kautta yhtenäiseen ja kansalliseen tiedon tuotantoon. Yhtenäinen ja rakenteinen tieto tallentuu kansalliseen arkistoon ja on käytettävissä ammattilaisille, tutkijoille, johdolle ja ennen kaikkea asiakkaille. Sosiaalihuollon kuuluisa ”hiljainen tieto” saadaan vihdoin näkyväksi ja hyötykäyttöön parempien ja tehokkaampien palvelujen kehittämiseksi.


Sosiaalihuollon tiedonhallinta tulee nähdä erityisesti sosiaalityön profession vahvistajana ja emansipoijana. Sosiaalityö on mielletty hiljaiseksi ja passiiviseksi tietosuojan taakse piiloutuvaksi ammatiksi. Uskon, että hiljaisuuden aika on nyt ohi ja sosiaalityö alkaa tuottaa näkyvää, luotettavaa ja vakavasti otettavaa tietoa yhteiskunnastamme. Sen tiedon tuottamiseen tarvitaan sosiaalihuollon tiedonhallintaa sekä rohkeutta tuoda faktoja yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Sähköiset palvelut ja tiedonhallinta määrittelevät yhä enemmän arjessa tapahtuvaa sosiaalityötä. Me voimme itse valita, päättävätkö muut sosiaalihuollon digitalisaation sisällöstä puolestamme vai olemmeko itse sitä aktiivisesti kehittämässä. Digitalisaatio ei ole uhka, vaan mahdollisuus niin kauan, kuin sosiaalihuollon ammattilaiset luotsaavat sitä itse eteenpäin!
 

Kaisa Hujanen
kehittäjäsosiaalityöntekijä, YTM
sähköiset palvelut ja tiedonhallinta
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä 


Lähteet: 


Kuusisto-Niemi, Sirpa (2016) Tiedon hallinta sosiaalihuollossa. Tiedonhallinnan paradigma opetuksen ja tutkimuksen perustana. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto.


Kuusisto-Niemi, Sirpa & Lehmuskoski, Antero (2010) Asiakastiedon kuvausmenetelmät sosiaalityössä. Teoksessa Anneli Pohjola, Aino Kääriäinen & Sirpa Kuusisto-Niemi (toim.) Jyväskylä: PS-kustannus, 47 – 77.