Ruohonjuuritasolla

Työskentelen lähityöntekijänä Apilakadun asumispalveluissa, jossa tarjotaan päivystys- ja tilapäismajoitusta päijäthämäläisille asunnottomille asiakkaille. Apilakadun asumispalvelut täyttivät viime vuonna 10 vuotta. Päivystysmajoituksessa on 22 paikkaa ja palvelu on asiakkaille maksutonta. Päivystysmajoitus tarjoaa yöpymistä vuoden jokaisena päivinä klo 19.30–10.00.

Apilakadun tilapäismajoituksessa on 16 paikkaa. Tilapäismajoitus on tarkoitettu asunnottomille pisimmillään kuuden kuukauden pituiseksi asumisjaksoksi. Tämä palvelu on maksullinen ja maksu määräytyy tulojen mukaan, ollen maksimissaan 300 € kuukaudessa. Tilapäismajoitukseen pääsee oman sosiaalityöntekijän tekemällä päätöksellä. Ennen siirtymistä päivystysmajoituksesta tilapäiseen asumiseen arvioidaan yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa asiakkaan motivaatio sekä sitoutuminen tilapäismajoituksen tavoitteisiin ja sääntöihin.

Meidän asiakasryhmämme on monialainen. Kohtaamme päivittäin erilaisia elämäntilanteita ja eri elämän lähtökohdista tulevia ihmisiä. Taustalla voi olla taloudellisia tai sosiaalisia vaikeuksia, traumoja, uskonto- ja kulttuurieroja, psykologisia tai fyysisiä tekijöitä. Monialaisuus työssämme tarkoittaa asiakkaiden tarpeiden laajuutta, jossa tarvitsemme useiden eri palvelualueiden tukea. Monialainen työ pitää sisällään myös asiakkaan osallistamisen, jotta pääsemme kokonaisvaltaisempiin ratkaisuihin asiakkaan hyväksi.

Eräs opiskelija kysyi minulta eettisistä pulmista työssäni. Se herätti paljon ajatuksia siitä, kuinka paljon niitä tulee perusarjessa vastaan. Esimerkkien kautta tätä on helpoin havainnollistaa. Me suosittelemme asiakasta pyrkimään päihteettömyyteen tai päihteiden käytön vähentämiseen asiakkaan muuttaessa tilapäismajoitukseen. Pohdintaa tässä kohtaa aiheuttaa se, onko hyödyllistä suositella päihteiden käytön vähentämistä, mikäli asiakas siihen ei itse pyri. Tällöin mahdollistamme asunnottomuuden jatkumisen ja palvelun ulkopuolelle jäämisen. Vaikka palveluasuminen tarjoaisi asiakkaalle hänen tarvitsemaansa tukea, este palvelun saamiselle syntyy päihteiden käytöstä. Näin ollen meidän palvelujemme olisi tarpeen suositella päihteettömyyttä, mikäli asiakas haluaa pyrkiä tarvitsemiinsa palveluihin.

Huomioitavaa on mielestäni myös se, kuinka paljon poliittiset päätökset vaikuttavat meidän asiakkaisiimme. Leikkaukset sosiaali- ja terveydenhuollosta, kohdistuen erityisesti mielenterveys- ja päihdepalveluihin, vaikuttavat suoraan meidän asiakasryhmäämme. Ennaltaehkäisevän työn merkitystä ei tarpeeksi voisi tässä kohtaa korostaa. Meidän palvelumme tarjoavat viimehetken ratkaisuja siinä vaiheessa, kun asunto on jo menetetty.

Meidän yksikössämme näkyy vain pieni osa Päijät-Hämeen asunnottomista, mutta tilastot puhuvat puolestaan. Asiakasmäärät ovat tilastojen perusteella olleet noususuuntaiset. Vuonna 2024 meillä oli päivystysmajoituksessa 135 eri asiakasta. Päivystysmajoittujista 30 asutettiin tilapäismajoitukseen, joista 18 sai vuokra-asunnon tai tukiasunnon ja 6 palasi takaisin saman vuoden aikana asumisen epäonnistuttua. Asiakasmäärä nousi vuodesta 2023 vuoteen 2024 12 asiakkaalla. Vuoden 2025 aikana uusia asunnottomaksi jääneitä on tähän hetkeen mennessä tullut 34. Nykyään myös yhä nuorempia joutuu kodittomiksi. Toisena suurena asiakasryhmänä näkyvät ikääntyneet. Haasteita asumiselle ja palveluiden saamiselle luovat monisairaudet sekä erityisesti muistiongelmat.

Asiakkaat tuovat arjessa esiin taloudellista ahdinkoa, kynnystä hakeutua avun piiriin ja tunnetta asioiden kasaantumisesta. Usein kohtaamme hoitamattomia päihderiippuvuuksia ja mielenterveysoireita. Asioiden kasaantuessa tunteissa korostuvat epätoivo ja motivaation puute saada mitään edes aloitettua. Tuemme asiakkaita esimerkiksi perusarjessa, laitamme yhdessä ruokaa, siivoamme huonetta, annamme keskustelutukea, teemme etuushakemuksia, soitamme tai saatamme viranomaispalveluihin, teemme asuntohakemuksia, motivoimme ja kannustamme. Lopulta motivaatio lähtee asiakkaasta itsestään, eikä asioita voi tehdä kenenkään puolesta. Apilakadun yksikkö toimii hätäensiapuna asunnottomuuteen, mutta ei ole yksinään ratkaisu poistaa esimerkiksi pitkäaikaisasunnottomuutta meidän alueellamme.

Apilakadulla on aiemmin käynyt psykiatrinen sairaanhoitaja, ajatuksena tavata asiakkaita matalalla kynnyksellä, mutta palvelu ei ole ollut saatavilla enää vuoden vaihteen jälkeen. Palvelulla oli suuri merkitys asiakkaille, jotka eivät uskaltautuneet tai kyenneet hakeutumaan avun piirin syystä tai toisesta. Tapaaminen psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa saattoi synnyttää myös motivaatiota asioiden järjestämiseksi ja se haastoi asiakasta ajattelemaan omaa elämäntilannettaan.

Usein yhteiskunnan normien ajattelema ideaali elämäntilanne (päihteettömyys, työ/koulutus, asunto, vakaa romanttinen suhde, sosiaalinen verkosto) voi poiketa asiakkaan omasta toiveesta. Sosiaaliohjaajamme herätti hyviä ajatuksia puhumalla toipumisorientaatiosta työnohjauksessa. (Toipumisorientaatio; Recovery; kyse kansalaisoikeuksista, mielekkäästä elämästä ja osallisuudesta.) Tämä haastoi itseni ajattelemaan, vaadinko asiakkaalta yhteiskunnan määrittämää ”normaalia elämää” ja kuinka paljon nämä odotukset vaikeuttavat asiakkaan kiinnittymistä tarvitsemiinsa palveluihin. Asiakassuhde ja asioista keskusteleminen ovat tärkeässä roolissa. Työn on oltava yksilöllistä ja tuen asiakaslähtöistä sekä asiakkaan toiveiden mukaista. Asunnottomaksi jääneet ihmiset ovat yhteiskunnassa usein heikoimmassa asemassa. Työntekijöinä meillä on tärkeä rooli puhua ja hakea oikeutta meidän asiakasryhmämme puolesta.

Riina Pirhonen, lähityöntekijä

Apilakadun asumispalvelut, Päijät-Hämeen hyvinvointialue

 

Osallisuus sosiaalityössä. Yhdessä kirjaamista, kokemusasiantuntijoita vai kiertoilmaus syrjäytymiselle?

Osallisuudesta puhutaan Suomessa paljon. Käsite on yleinen, mutta mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan? Tutkijoiden keskuudessa osallisuuden määrittely on todettu hankalaksi ja määritelmiä on arveltu olevan yhtä paljon kuin on tutkijoitakin. Sekaannusta ilmenee erityisesti suomen kielessä. Englanniksi osallisuuden ja sen lähikäsitteiden erot tulevat esiin paremmin, koska asiakasosallisuudelle (customer involvement), sosiaaliselle osallisuudelle (social inclusion) ja osallistumiselle (participation) on kullekin omat käsitteensä[1].

Suomalaisessa keskustelussa osallisuudella voidaan tarkoittaa esimerkiksi vaikutusmahdollisuuksia omassa elämässä, tunnetta yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisesta, kuulluksi tulemista, asiakkaan mahdollisuutta olla mukana oman asiansa hoitamisessa tai mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon ja vaikuttaa yhteisiin asioihin.  Osallisuus onkin eräänlainen kattomääritelmä, joka sisältää erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja[2]. Osallisuutta on myös eri aikoina lähestytty erilaisista näkökulmista, kuten aktiivisen kansalaisuuden, liittämisen, osallistumisen, voimaantumisen ja valtaistumisen, vaikuttavuuden, asiakaslähtöisyyden sekä yhteisöllisyyden näkökulmista[3].

Sosiaalihuoltolain perusteluissa osallisuus ymmärretään laajasti, sosiaalihuollon painotukset huomioiden ja päädytään määritelmään, jossa

osallisuus tarkoittaa niin yhteenkuulumisen ja osallisuuden tunnetta kuin mahdollisuutta toimia ja vaikuttaa omassa asiassaan, yhteisössä ja yhteiskunnassa[4].

Osallisuus on yksi sosiaalihuoltolain keskeisistä käsitteistä. Sana esiintyy sosiaalihuoltolaissa eri taivutusmuodoissa yli sata kertaa[5]. Osallisuuden edistäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen on ensinnäkin koko sosiaalihuoltolain tarkoitus. Lisäksi sosiaalipalvelujen – kuten sosiaalityön, sosiaaliohjauksen, sosiaalisen kuntoutuksen ja tukipalvelujen – tavoitteeksi määritetään osallisuuden vahvistaminen ja yhdeksi tuen tarpeeksi se, että sosiaalipalveluja on järjestettävä sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi sekä osallisuuden edistämiseksi. Sosiaalihuoltolaissa säädetään myös siitä, että asiakkaan etua arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, miten eri toimintatavat ja ratkaisut parhaiten turvaavat asiakkaan osallisuuden.

Huolimatta siitä, että kyse on sosiaalihuoltolain keskeisestä käsitteestä, ei asiakkaiden osallisuuden kokemusta eri sosiaalipalveluissa ole juurikaan mitattu tai seurattu. Päijät-Hämeessä mittaamiseen tartuttiin vuonna 2022 toteutetulla kohdennetulla hyvinvointikyselyllä, jolla selvitettiin hyvinvoinnin lisäksi haavoittuvassa asemassa olevien osallisuuden kokemusta. Kysely toteutettiin palveluihin jalkautumalla ja sen vastaajiksi tavoiteltiin väestöryhmiä, jotka eivät tyypillisesti vastaa  nettikyselyihin. Kyselyn avulla pyrittiin vastaamaan myös sosiaalihuoltolain velvoitteeseen seurata erityisen tuen tarpeessa olevien hyvinvointia.

Osallisuuden kokemusta kohdennetussa kyselyssä selvitettiin THL:n kehittämän osallisuusindikaattorin avulla. Vastaajien osallisuuden todettiin odotetusti olevan heikompaa kuin muun väestön. Osallisuudessa on kuitenkin suurta vaihtelua eri palveluista tavoitettujen vastaajien välillä. Osallisuuden kokemus on vahvinta matalan kynnyksen kohtaamispaikoissa ja heikointa mielenterveyskuntoutujille suunnatussa palvelussa. Aiempien tutkimusten tapaan osallisuuden kokemuksen havaittiin olevan myös suhteessa muiden hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden kanssa. Tyytyväisyys terveyteen ja ihmissuhteisiin, muutoksen toivominen psyykkiseen terveyteen, mielenterveyspalvelujen tarve, taloudellinen tilanne sekä tulevaisuudenusko ovat kaikki yksinään suhteessa osallisuuden kokemukseen, mutta tekijöillä on myös yhteisvaikutus. Vastaajista on tunnistettavissa ryhmä, jolle on kasaantunut useita näihin tekijöihin liittyviä hyvinvoinnin vajeita ja joiden osallisuuden kokemus on erittäin heikko.[6]

Osallisuutta haluttiin selvittää kohderyhmää osallistavasti, joten tulosten kanssa jalkauduttiin uudestaan palveluihin, joista aineisto oli kerätty. Työntekijöiltä ja palvelujen käyttäjiltä saatiin tästä työskentelytavasta hyvää palautetta. Jo pelkkä osallisuudesta puhuminen koettiin osallisuutta vahvistavaksi. Yhteisistä keskusteluista saatiin myös apua aineiston analysointiin.

Selvitys oli ensimmäinen yritys nostaa systemaattisemmin esiin erityisen tuen tarpeessa olevien asukkaiden kokemuksia Päijät-Hämeessä. Työn edetessä erityisen tuen tarpeessa oleva vaihtui haavoittuvassa asemassa olevan käsitteeseen. Sosiaalihuoltolain 8 §:n velvoitteeseen ei siksi täysin pystytty vastaamaan, mutta siitä huolimatta selvitys tuotti monipuolista tietoa sellaisten alueen asukkaiden hyvinvoinnista ja osallisuudesta, jotka usein jäävät erilaisten kyselyjen ulkopuolelle. Myös kohdennetun kyselyn toteutustapa osoittautui menestyksekkääksi. Palveluihin jalkautumalla tavoitettiin väestöryhmiä, joita muutoin on vaikea tavoittaa.

Osallisuusindikaattori toimi kohderyhmän kanssa erittäin hyvin. Osallisuusindikaattorin käyttöä ryhdytäänkin alueella laajentamaan siten, että sen avulla selvitetään erilaisten (sosiaali)palvelujen vaikutusta osallisuuden kokemukseen. Lisäksi pureudutaan haavoittuvassa asemassa olevien palvelujen kehittämiseen niin, että ne nykyistäkin paremmin vahvistavat osallisuuden kokemusta.

Rakenteellinen sosiaalityö on asiakastyöhön perustuvan tiedon liittämistä osaksi laajempaa yhteiskunnallista kontekstia. Asiakkaat ja palvelujen tuottajat ovat tärkeitä rakenteellisen sosiaalityön tietolähteitä. Haavoittuvassa asemassa olevien osallisuuden selvittäminen tuotti tietoa ja kokemusta, jota on mahdollista hyödyntää alueen rakenteellisen sosiaalityön kehittämiseen.

Vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen on, että osallisuus sosiaalityössä on tuota kaikkea, mutta myös paljon muuta. Kyse on asiakkaan osallistumisesta oman palvelunsa suunnitteluun, kuulluksi tulemisen kokemuksesta ja mahdollisuuksista vaikuttaa. Osallisuudesta puhutaan esimerkiksi osallistavan kirjaamisen, kokemusasiantuntijoiden, vertaisohjaajien, kehittäjäasiakkaiden, asiakasraatien ja palautekanavien kehittämisen yhteydessä. Sosiaalityössä osallisuuden edistäminen on myös työn ammattieettinen periaate ja yksi työmenetelmistä. Lisäksi kyse on työntekijöiden osallisuudesta. Toisaalta osallisuutta käytetään sosiaalityössä myös syrjäytymisen kiertoilmaisuna, kun tarkoitetaan asiakkaan kuulumisen tunnetta tai väestöryhmän kiinnittymistä yhteiskuntaan.

---

[1] Leemann, Lars & Hämäläinen Riitta-Maija (2016) Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitiikka 81 (2016): 5. 586-594. *YP1605_Leemann&Hamalainen.pdf (julkari.fi)

[2] Raivio, Helka & Karjalainen, Jarno (2013) Osallisuus ei ole keino tai väline, palvelut ovat! Osallisuuden rakentuminen 2010-luvun tavoite- ja toimintaohjelmissa. Teoksessa Era, Taina (toim.) Osallisuus – oikeutta vai pakkoa. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 156. 12–34. JAMKJULKAISUJA1562013_web.pdf (theseus.fi)

[3] Kivistö, Mari (2014) Kolme ja yksi kuvaa osallisuuteen. Monimenetelmällinen tutkimus vaikeavammaisten ihmisten osallisuudesta toimintana, kokemuksena ja kielenkäyttönä. Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta. Kolme ja yksi kuvaa osallisuuteen.indb (ulapland.fi)

[4] Hallituksen esitys eduskunnalle sosiaalihuoltolaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. HE 164/2014 - Hallituksen esitykset - FINLEX ®

[5] Närhi (2017) Professori Kati Närhi: Tue aitoa osallisuutta - Talentia-lehti

[6] Carroll (2023) Osallisuutta valtavirran laidalla_carroll2023  

 

Tuula Carroll, erityisasiantuntija

Päijät-Hämeen hyvinvointialue / TKKI -yksikkö / Sosiaalialan osaamiskeskus Verso

Sosiaalinen luototus sosiaalityön välineenä

Sosiaalinen luototus on sosiaalihuollon palvelu, jonka tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää henkilön ja perheen itsenäistä suoriutumista. Sosiaalisen luototuksen tarjoaminen on ollut aiemmin vapaaehtoista, mutta lakimuutoksen myötä jokaisen hyvinvointialueen tulee 1.8.2023 alkaen järjestää sosiaalista luototusta alueellaan (Laki sosiaalisesta luototuksesta annetun lain muuttamisesta 956/2022). Hyvinvointialueet voivat kuitenkin itse määritellä oman alueensa luottopääoman määrän, luottojen suuruuden ja luototuksen järjestämisen laajuuden ja perustaa nämä paikallisiin tarpeisiin. (STM 2023a.)

Sosiaaliseen luottoon ei ole subjektiivista oikeutta, vaan se on määrärahasidonnainen palvelu. Sosiaalista luottoa voidaan myöntää henkilölle, jolla ei ole pienituloisuutensa ja vähävaraisuutensa vuoksi mahdollisuutta muuten saada kohtuuehtoista luottoa. Luoton saaminen edellyttää kykyä suoriutua luoton takaisinmaksusta, eli asiakkaalla täytyy olla jokin pysyväisluonteinen tulonlähde, esimerkiksi työtulo tai eläke. (STM 2023a.)

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella sosiaalista luottoa voi saada esimerkiksi kodin hankintoihin, vuokravakuuteen, terveydenhuollon maksuihin ja vapaaehtoisen velkojen järjestelyyn. Sosiaalisen luoton määrä vaihtelee Päijät-Hämeessä 200 eurosta korkeintaan 10 000 euroon. (Päijät-Sote 2023.) Luoton myöntäminen perustuu aina sosiaalisen luototuksen tarpeen arviointiin, jossa tarkastellaan asiakkaan kokonaistilannetta talouden ja muiden mahdollisten palvelujen näkökulmasta.

Sosiaalisen luoton saaneille tarjotaan myös taloudellista neuvontaa ja ohjausta. Tietoa voidaan antaa esimerkiksi muista asiakkaan käytettävissä olevista mahdollisuuksista, keinoista ja vaihtoehdoista. Neuvonnan ja ohjauksen antaminen korostuu, mikäli sosiaalista luottoa ei voida myöntää, mutta hakija on ilmeisen avun tarpeessa.

Sosiaalisen luototuksen myöntämisen ja taloudenhallinnan tukemisen tavoitteena on edistää asiakkaan sosiaalista suoriutumiskykyä siten, että saataisiin aikaan myönteisiä ja mahdollisimman pitkäkestoisia vaikutuksia asiakkaan tilanteeseen. Myös moniammatillinen työ on tärkeää sosiaalisen luototuksen asiakkaiden asioissa. Yhteistyö esimerkiksi toimeentulotukityön, talous- ja velkaneuvonnan, Ulosottolaitoksen, Kelan ja Takuusäätiön kanssa on usein tarpeen. (STM 2023b.) Yhteistyö sosiaalisen luototuksen työntekijöiden ja talous- ja velkaneuvonnan kanssa on kaksisuuntaista ja asiakasta pyritään ohjaamaan aina oikean palvelun piiriin. Asiakkaan luvalla tietoja voidaan myös siirtää talous- ja velkaneuvonnasta sosiaalisen luototukseen asiakkaan asioiden hoitamisen nopeuttamiseksi ja päällekkäisen työn välttämiseksi. Sosiaalisesta luototuksesta asiakas ohjataan talous- ja velkaneuvontaan, mikäli sosiaalisen luototuksen avulla ei ole mahdollista asiakkaan tilannetta ratkaista. Mikäli asiakkaalla on omatyöntekijä sosiaalipalveluista, voi omatyöntekijä konsultoida sosiaalisen luototuksen työntekijää ja ohjata asiakasta olemaan yhteydessä sosiaalisen luototuksen myöntämisen edellytysten kartoittamiseksi. Myös seurakunnan diakoniatyö voi olla yhteistyökumppanina asiakkaiden velkaantumiseen liittyvissä asioissa.

Sosiaalisesta luototuksesta on ollut monenlaista hyötyä asiakkaille. Sosiaalisen luototuksen työntekijöiden havaintojen ja kokemusten mukaan asiakkaat ovat olleet helpottuneita, kun he ovat saaneet talouttaan tasapainotettua luototuksen avulla. Luototus on myös selkeyttänyt takaisinmaksua, koska velkojen yhdistämisen myötä asiakas lyhentää vain yhtä velkaa. Jo ensi yhteydenotto sosiaalisen luototuksen työntekijään on monesti asiakkaalle helpotus, koska asiakas saa ohjausta ja neuvontaa tilanteeseensa ja hänet ohjataan tarvittaessa eteenpäin oikealle työntekijälle, jos sosiaalinen luototus ei ole ajankohtainen palvelu sillä hetkellä. Asiakkaita on voitu auttaa myös ennaltaehkäisevästi, kun he ovat saaneet velkansa järjesteltyä sosiaalisen luototuksen avulla ennen ulosottoperintää. Sosiaalinen luototus on ollut apuna myös esimerkiksi vuokravakuuden, hammashoidon ja silmälasien kustannuksissa sellaisissa tilanteissa, joissa pienitulotuloisilla ja velkaantuneilla asiakkailla ei ole oikeutta perustoimeentulotukeen eikä mahdollisuutta saada pankista lainaa.

Sosiaalisessa luototuksessa on toimeentulotukea laajemmat mahdollisuudet helpottaa pienituloisten ja vähävaraisten henkilöiden tilannetta sekä ehkäistä ja korjata toimeentulo-ongelmia. Sosiaalisen luototuksen myötä asiakkaalla on väljemmät mahdollisuudet omiin valintoihin ja esimerkiksi varallisuutensa kartuttamiseen, koska asiakas vastaa itse luoton takaisinmaksusta. (STM 2023b.) Asiakkailla on sosiaalisen luototuksen ja tarjottavan tuen myötä paremmat taloudelliset edellytykset ja mahdollisuudet saada taloudenhallintaansa kuntoon. Sosiaalinen luototus on siis erittäin tervetullut väline sosiaalihuollon asiakkaiden talousasioihin liittyvän ohjauksen ja neuvonnan sekä taloudenhallinnan tukemisen keinovalikkoon, jossa tavoitteena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää asiakkaan itsenäistä suoriutumista.

johtava sosiaalityöntekijä Sanna Mutikainen, asiakasohjaus ja taloudellinen tuki

sosiaaliohjaaja Riitta Muukkonen, sosiaalinen luotto

palvelusihteeri Tiina Niemelä, sosiaalinen luotto

asiantuntija Milla Rantakari, Sosiaalialan osaamiskeskus Verso

 

Lähteet

Laki sosiaalisesta luototuksesta annetun lain muuttamisesta 956/2022. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2022/20220956

Päijät-Sote 2023. Sosiaalinen luotto. https://paijat-sote.fi/sosiaalinen-luotto/

STM 2023a. Sosiaalinen luototus. https://stm.fi/toimeentulo/sosiaalinen-luototus

STM 2023b. Sosiaalisen luototuksen soveltamisopas 2023. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2023:14. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164741/STM_2023_14_J.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Moninaista harkintaa täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen äärellä - tutkielma sosiaalityöntekijöiden tekemien kielteisten toimeentulotukipäätösten perusteluista

Sosiaalityöntekijöiden käyttämä harkinta ja asiakkaan oikeuksien toteutuminen vaihtelevat hylkäävissä toimeentulotukipäätöksissä. Tämä havainto perustuu tekemääni pro gradu –tutkielmaan, jossa tutkin, miten sosiaalityöntekijät perustelevat hylkääviä täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päätöksiä. Aineistona olleet päätökset oli tehty Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän lapsiperhepalveluissa ja työikäisten palveluissa talven ja kevään 2018 aikana.

Tutkielman tuloksissa kävi ilmi, että sosiaalityöntekijöiden käyttämät perustelut hylkäävissä toimeentulotukipäätöksissä jakautuivat kolmeen luokkaan: Asiakkaaseen liittyvät perustelut, järjestelmään liittyvät perustelut sekä asiakkaaseen ja järjestelmään liittyvät perustelut. Asiakkaaseen liittyvät perustelut olivat sellaisia, joissa kielteistä päätöstä perusteltiin asiakkaan omalla toiminnalla. Järjestelmään liittyvät perustelut koskivat tilanteita, joissa hylkäämistä perusteltiin etuusjärjestelmään liittyvillä syillä, kuten sillä, että asiakas on oikeutettu muuhun etuuteen kuin toimeentulotukeen. Asiakkaaseen ja järjestelmään liittyvät perustelut –luokkaan taas kuului perusteluja, joissa yhdistyivät sekä asiakkaaseen että järjestelmään liittyvät syyt. Nämä syyt näyttäytyivät monessa kohtaa monimutkaisena erityistilanteena.

Tutkielman tulosten perusteella toimeentulotukiasiakkailla on haasteita toimia etuusjärjestelmässä, sillä asiakkaat eivät esimerkiksi ole tietoisia, mitä kuluja haetaan Kelan perustoimeentulotuesta ja mitä kuluja kunnalta täydentävänä tai ehkäisevänä toimeentulotukena. Aineiston perusteella sosiaalityöntekijät saivat asioidenhoitajan roolin, sillä he neuvoivat aktiivisesti asiakkaita hoitamaan asioitaan Kelassa ja selvittelivät tilanteita myös asiakkaiden puolesta. Uskon, että asiakkaiden epätietoisuus etuusjärjestelmässä toimimisesta kuormittaa niin asiakkaita kuin ammattilaisiakin.

Aiempien tutkimusten (esim. Haapala 2012, 85 & Blomgren 2016, 48) perusteella on todettu, että asiakkaat kokevat, ettei heitä kuulla toimeentulotuen käsittelyprosessissa tai, että hakemuksen käsittelyyn vaikuttavat asiakkaan kirjalliset kyvyt tehdä hakemus. Pro graduni tuloksista kävi ilmi, että sosiaalityöntekijät ottivat monessa kohtaa hakemusta käsitellessään yhteyttä asiakkaisiin esimerkiksi soittamalla tai varaamalla asiakkaalle ajan vastaanotolle. Yhteyttä ottamalla asiakkaalla oli mahdollisuus kertoa suullisesti tarkemmin tilanteestaan. Valitettavaa kuitenkin on, että monet asiakkaat eivät vastanneet sosiaalityöntekijöiden tavoitteluihin tai saapuneet paikalle varatulle ajalle. Tämä voi tosin osaltaan kertoa toimeentulotuen hakemiseen liittyvistä arkuuden tai häpeän tunteista. Tiiviimmät yhteydenotot asiakkaisiin voisivat parantaa entisestään asiakkaiden oikeuksien toteutumista. Puheluiden tai aikavarauksien tiivistäminen voi kuitenkin olla haastavaa, sillä sosiaalityössä on jatkuvasti kiirettä ja resurssien puutetta (esim. Salo ym. 2016, 24-25).

Kokonaisuudessaan toimeentulotukipäätösten perusteella sosiaalityöntekijöiden harkinta näyttäytyy monimuotoisena ja asiakkaan oikeudet toteutuvat pääosin hyvin. Puutteitakin tosin löytyi ja niihin tulisi suhtautua aina vakavasti. Puutteina tutkielman tulosten perusteella näyttäytyivät päätökset, joista puuttui kokonaan yksilölliset perustelut. Lisäksi osassa päätöksissä käytettiin niin sanottua yksiselitteistä hylkäämistä eli yksilölliset perustelut koostuivat vain maininnasta, että tukea ei myönnetä tai todettiin, että kriteerit tuen myöntämiseksi eivät täyty. Päätöksissä ei kuitenkaan kerrottu, mitä kriteerit olivat ja mitkä niistä jäivät täyttymättä.

Tutkielma tuotti uutta tietoa toimeentulotukipäätösten perusteluista, mikä on tärkeää, sillä aihetta ei ole aiemmin oikeastaan tutkittu. Jatkossa aihetta voisi tutkia esimerkiksi täydentämällä aineistoa sosiaalityöntekijöiden haastatteluilla tai aiheesta voisi tehdä vertailevaa tutkimusta eri asiakasryhmien välillä. Olisi mielenkiintoista saada lisää tietoa esimerkiksi siitä, millaisia eroja lapsiperheiden ja aikuistalouksien toimeentulotukipäätösten välillä on.

Teksti perustuu Lapin Yliopistossa tarkastettavana olevaan pro gradu -tutkielmaan: Ritala, Salla 2019: Sosiaalityöntekijöiden tekemien hylkäävien toimeentulotukipäätösten perustelut.

Salla Ritala

sosiaalityöntekijä

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

Perhe- ja sosiaalipalvelut

Lastensuojelun jälkihuolto

Lähteet:

Blomgren, Sanna 2016: Asiakkaat julkisissa palveluissa - helppous ja mutkattomuus vai epävarmuus ja läpinäkykmättömät toimintatavat. Teoksessa Blomgren, Sanna & Karjalainen, Jouko & Karjalainen, Pekka & Kivipelto, Minna & Saikkonen, Paula & Saikku, Peppi (toim.) 2016: Sosiaalityö, palvelut ja etuudet muutoksessa. Raportti 4/2016. THL. Helsinki, 41-73.  

Haapala, Ritva 2012: Mistä tyytymättömyys syntyy? Hallintokantelun sisällöt sosiaalipalveluissa ja toimeentulotuessa. Lisensiaatintutkimus. Tampereen yliopisto.

Salo, Paula & Rantonen, Otso & Aalto, Ville & Oksanen, Tuula & Vahtera, Jussi & Junnonen, Sanna-Riitta & Baldschun, Andreas & Väisänen, Raija & Mönkkönen, Kaarina & Hämäläinen Juha, 2016: Sosiaalityöntekijöiden hyvinvointi. Sosiaalityön kuormittavuus, voimavaratekijät ja sosiaalityöntekijöiden mielenterveys. Työterveyslaitos. Helsinki.

Digitaalinen saavutettavuus - mitä se on?

Kaisa Hujanen on kirjoittanut tässä blogissa noin vuosi sitten:  ”sosiaalihuollon digitalisaation ja tiedonhallinnan kehittäminen etenevät pienin, mutta määrätietoisin harppauksin eteenpäin”. Kaisa on sosiaalialan ammattilaisena uinut sisään niihin piireihin, missä sosiaalihuollon tiedonhallinnan elementtejä rakennetaan. Hän visioi kirjoituksessaan, millaisia täysin uudenlaisia mahdollisuuksia digitalisaatio voi tuoda perinteisen asiakastyön rinnalle. Hän pitää tärkeänä, että digitalisaation avulla luodaan esteettömiä palveluja kaikille kansalaisille.

Esteettömyydessä on kyse ihmisten moninaisuuden huomioon ottamisesta rakennetun ympäristön suunnittelussa ja toteuttamisessa. Esteettömyydessä ei ole kyse vain liikkumisen esteettömyydestä, vaan siinä huomioidaan myös näkemiseen, kuulemiseen ja kommunikointiin liittyvät asiat. Esteettömyys merkitsee turvallisuutta ja laatua. Se kertoo ajattelutavasta ja asenteesta yhteiskunnassamme olevaa moninaisuutta kohtaan.

Esteettömyyttä ja saavutettavuutta käytetään usein sanaparina. Saavutettavuudella tarkoitetaan aineettoman ympäristömme kuten palvelujen, viestinnän ja verkkosivujen kaikille sopivuutta. Saavutettavuus viestinnässä, tiedonsaannissa ja palveluissa merkitsee sitä, että käyttäjä voi valita eri tapoja kommunikoida sekä saada tietoa ja palveluja. Sosiaalinen saavutettavuus ilmenee syrjimättömyytenä ja tasavertaisina mahdollisuuksina osallistua ja toimia yhteiskunnan eri osa-alueilla.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi julkisen sektorin elinten verkkosivujen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta tuli voimaan joulukuussa 2016. Siinä säädetään julkisen hallinnon verkkopalvelujen saavutettavuuden minimitasosta sekä keinoista, joilla saavutettavuuden toteutumista valvotaan. Saavutettavuusdirektiivi ja sitä seuraava kansallinen lainsäädäntö pyritään Suomessa saamaan voimaan 1.9.2018 alkaen. Saavutettavuusdirektiivin tavoitteena on edistää kaikkien mahdollisuutta toimia digitaalisessa yhteiskunnassa ja parantaa digitaalisten palvelujen laatua. Saavutettavat julkiset palvelut ovat sellaisia, että niitä on mahdollista käyttää näkö- tai kuulokyvystä, motorisesta kyvykkyydestä tai muista toimintarajoitteista riippumatta.

Digitaalisten palvelujen saavutettavuus on asiakkaidemme näkökulmasta sitä, että palvelu mukautuu juuri siihen laitteeseen, jolla he palvelua käyttävät. Hyvin saavutettava palvelu toimii yhtä hyvin niin kaikilla erilaisilla puhelimella ja tableteilla kuin myös erilaisia apuohjelmia ja – laitteita käyttävillä tietokoneilla. Palvelun sisältö skaalautuu automaattisesti käytettävän laitteen mukaan ja palvelun käyttö on käyttäjälle selkeää ja johdonmukaista. Hyvin saavutettava palvelu on tehty niin, että näkövammainen henkilö löytää kuvat ja otsikot ihan samalla tavalla kuin näkeväkin palvelun käyttäjä. Saavutettavuutta lisää se, että käyttäjä voi valita itselleen parhaiten soveltuvan näytön kontrastin ja fonttikoon. Hyvää saavutettavuutta on myös kielivalikko ja selkokielen käyttäminen kaikissa sisällöissä.

Digitaalisen palvelun hyvästä saavutettavuudesta ei yleensä ole haittaa kenellekään. Isokokoisia painikkeita pystyvät klikkaamaan niin näppärät nuoret kuin kankeammat vanhatkin sormet. Kuvat tekstin rinnalla selkeyttävät asiaa ihan kaikille palvelun käyttäjille eivätkä ne haittaa niitä, joilla lukutaito jo on.  Erityisen tärkeää saavutettavuus  on kuitenkin niille, joilla on jokin vamma tai toimintarajoite taikka joko vähäiseen tai korkeaan ikään liittyvä vaikeus palvelun käyttöön. Tasavertaisesti saavutettavat verkkopalvelut parantavat ihmisten yhdenvertaisuutta, mikä on yksi sosiaalityön ydintavoitteista.

Esteettömään ympäristöön ja saavutettaviin palveluihin päästään pienin askelin. Sosiaalikeskuksen hisseissä on kerrosten numerot pistekirjoituksella eikä se haittaa ketään hissin käyttäjää. Näkövammaiselle henkilölle se taas mahdollistaa itsenäisen oikeaan paikkaan pääsemisen. Asiakkaat tietävät parhaiten, millä kohtaa digitaalisten palvelujen saavutettavuus on heikkoa. Heitä kannattaa kuunnella herkällä korvalla. 

Hannele Mattila

sosiaalityöntekijä, KM

lapsiperhepalvelut

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

Lähteet ja suositeltavat linkit:

www.vm.fi/saavutettavuusdirektiivi

www.saavutettavuus.fi

www.invalidiliitto.fi

www.papunet.net