Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhekeskus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perhekeskus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Mitä kuuluu lapsille ja heidän perheilleen Päijät-Hämeessä? – Strategioista hyvinvointia tukeviin tekoihin



Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän tilinpäätös nostaa taas esiin monenlaisia kipupisteitä Päijät-Hämeen maakunnasta. Talouden raadollisten lukujen taakse kätkeytyy monenlaisia ilmiöitä, ja ennen kaikkea inhimillisiä tarinoita, joissa korostuvat kasautuvien arjen haasteiden ongelmat. Hätä, huoli ja näköalattomuus näkyvät liian monen kodin arjessa. Päijät-Hämeessä on kuulutettu monissa yhteyksissä elinvoimaisuuden vahvistamisen perään. Elinvoiman ja tulevaisuuden uskon näkökulmasta lapset ja heidän perheensä ovat yksi osa elinvoimaista ja ennen kaikkea kestävän kehityksen Päijät-Hämettä.

On aiheellista kysyä, millainen maakunta haluamme olla lasten ja nuorten kasvu- ja kehitysympäristönä. Onko meillä varaa unohtaa tämän päivän lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen?

Päijät-Häme on paljon muutakin kuin ikääntyvä maakunta. Syntyvyyden ja lasten määrän laskusta huolimatta maakunnassamme syntyy yhä 1 600 lasta vuosittain. Alle 18-vuotiaita lapsia oli yhteensä 36 000 vuonna 2017. On aiheellista kysyä, millainen maakunta haluamme olla lasten ja nuorten kasvu- ja kehitysympäristönä. Onko meillä varaa unohtaa tämän päivän lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen? Väestön ikääntymisen mukanaan tuomien kustannusten ja nykyisen huono-osaisuuden ja syrjäytymiskehityksen yhdistelmällä emme Päijät-Hämeessä selviydy.

Hoitoa ja apua pitäisi pystyä tarjoamaan nykyistä nopeammin ja intensiivisemmin. Kun puhutaan lapsiperheiden avun tarpeista, on hyvä muistaa myös aikuisten palvelujen toimivuuden tärkeys.
   
Vuosille 2018-2021 tehdyssä maakunnallisessa lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa on kuvattu maakunnallisia kipupisteitä. Pitkäaikaistyöttömyys, vähävaraisuus ja yksinhuoltajuus on yleistä maakunnassa. Iso joukko lapsia ja perheitä vanhempineen voi hyvin, mutta pahoinvointi kasautuu ja pitkittyy. Lastensuojelun sijaishuollon kustannukset ovat yhtymässä noin 30 miljoonaa euroa. Kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna viime vuoden aikana 665 lasta ja nuorta. Uusia huostaanottoja tehtiin 80. Laitoshoidon osuus on korkea kodin ulkopuolisessa sijaishuollossa, mikä kertoo sijoitettujen lasten ja nuorten voinnista ja tarpeista. Lasten ja nuorisopsykiatrian asiakasmäärät ovat kasvaneet 2010-luvulla, ja toimintayksiköiden kyky tarjota parasta mahdollista hoitoa lapsille ja nuorille on samalla heikentynyt. Hoitoa ja apua pitäisi pystyä tarjoamaan nykyistä nopeammin ja intensiivisemmin. Kun puhutaan lapsiperheiden avun tarpeista, on hyvä muistaa myös aikuisten palvelujen toimivuuden tärkeys. Lasten hyvinvoinnin perusta rakentuu kotona arkisissa ympäristöissä, joissa hyvällä vanhemmuudella ja sen mukanaan tuomalla hoivalla, huolenpidolla ja turvalla on keskeinen merkitys. Unohtamatta isovanhempia, kummeja ja muita lapselle läheisiä.


  
Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn tulokset kertovat, että joka viides päijäthämäläinen toisella asteella opiskeleva tyttö kärsii kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuusoireilusta. Mielialaongelmia on jo alaluokkalaisilla lapsilla. 4- ja 5-luokkalaisista pojista 14 prosentilla (koko maassa 12 %) ja tytöistä 11 prosentilla (koko maassa 13 %) on ollut mielialaan liittyviä ongelmia kahden viime viikon aikana. Päijäthämäläisistä kahdeksatta ja yhdeksättä luokkaa käyvistä nuorista puolet kokee, että opettajat eivät ole kiinnostuneita oppilaan kuulumisista.

Tarvitsemme sekä hyvinvointia tukevia tekoja lasten ja nuorten kasvuympäristöissä että sujuvia palveluja.

Meillä on tarve monialaiselle yhteistoiminnalle sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämiselle kokonaisuutena. Tarvitsemme sekä hyvinvointia tukevia tekoja lasten ja nuorten kasvuympäristöissä että sujuvia palveluja. Kansallisella LAPE-muutosohjelman mukaisella perhekeskustoimintamallin kehittämisellä pyritään vastaamaan tähän tarpeeseen. Kehittämistyö on edennyt hyvällä yhteistyöllä Päijät-Hämeessä. Meillä on vuosien varrella syntynyt sektorirajat rikkova yhdessä tekemisen tapa.

Kehittämisen ja yhteisten toimien tulee pyrkiä parantamaan alueemme lasten, nuorten ja perheiden tilannetta.
    
Perhekeskustoimintamalli verkostoi nyt erillään olevat palvelut siten, että lapset, nuoret ja perheet saavat tarvitsemansa tuen ja avun oikea-aikaisesti. Perhekeskustoimintamalli yhteensovittaa kuntien, kuntayhtymän sekä järjestöjen ja seurakuntien palveluita ja toimintaa. Kehittämisen ja yhteisten toimien tulee pyrkiä parantamaan alueemme lasten, nuorten ja perheiden tilannetta. Tänä päivänä puhutaan paljon tiedolla johtamisen merkityksestä ja tarpeesta. Tietoa, asiantuntijuutta ja osaamista meidän alueeltamme ei puutu – tarvitaan rohkeutta investoida hyvinvointiin, ja tarvitaan alueemme osaajien tahtoa yhteiselle työlle yhteisten lasten hyväksi.

 
Mika Forsberg
perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialajohtaja

Elina Vesterinen
LAPE-muutosagentti

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Perhekeskustoimintamalli - perheiden parhaaksi


Valtakunnallinen LAPE- lapsiperheiden palveluiden muutosohjelma, tuo näkyvästi esiin varhaisen tuen palveluiden merkityksen. Varhainen tuki on matalalla kynnyksellä mahdollistettuja palveluita, joihin pääsemiseksi tulisi olla helpot ja selkeät väylät.

LAPE- muutosohjelmassa keskiössä on perhekeskustoimintamalli. Perhekeskusajatus on lähtökohtaisesti ja yksinkertaisuudessaan sitä, että lähdetään toimimaan yhdessä, perheiden parhaaksi. Valtaosa perhepalveluista on kautta aikojen järjestetty julkisten palveluiden kautta. Julkiset palvelut takaavat perheille lakisääteisten palveluiden järjestäytymisen ja sitä kautta muodostuvan tuen. Julkisten palveluiden suurena tukena, varsinkin lapsiperheille on ollut seurakunta ja järjestötyö. Seurakuntien kanssa tehtävää yhteistyötä on ollut mm. kerhojen ja ryhmätoiminnan muodossa. Yhteistyö on ollut erityisen tärkeää ja yhteistyön kautta lapsiperheille on järjestynyt erilaisia tukimuotoja ja arjen tukea.

Perhekeskustoimintamallissa järjestöjen, seurakuntien ja julkisen sektorin toiminta tiivistyy. Erilaisten perheiden tukipalveluiden järjestäminen vahvistuu. Perhekeskuksissa on jatkossa valtaosa palveluista ja palveluntuottajista. Perhekeskus pyrkii tuottamaan palvelut lapsiperheille niin, että perhe voisi kulkea yhdestä ovesta monen eri oven sijaan. Ajatus siitä, että kohdataan asiakas kokonaisvaltaisesti ja hoidetaan asia loppuun saakka, ei poislähettämisen periaatteella. Perhekeskuksen toiminta-ajatus on tuottaa perheille palvelua ajatuksella, että tulit juuri oikeaan paikkaan!

Perhekeskusten pilotointi on Päijät-hämeessä käynnissä. Pilotoinnilla kokeillaan erilaisia perhekeskustoimintamalleja, erikokoisille paikkakunnille ja erilaisille väestömäärille. Perhekeskusten palvelut muovautuvat väestön tarpeen mukaan. Tällöin perhekeskukset voivat muovautua hyvinkin erinäköisiksi. Perhekeskusajatuksessa puhutaan myös paljon jalkautuvista palveluista. Eli palveluiden lähelle tuomisesta. Perhekeskustoimintamalli mahdollistaa palveluiden ketterän siirron ja järjestämisen asiakkaan tarpeita vastaavaksi.

Tärkeänä toimintana perhekeskusten rinnalla nähdään kohtaamispaikat. Kohtaamispaikkoja on hyvin erilaisia ja erilaiseen toimintaan perustuvia. Kohtaamispaikkoja ovat mm. perhekahvilat, perhekerhot, avoin varhaiskasvatus ym. Kohtaamispaikka voi olla vaikka lähileikkipuisto. Kohtaamispaikka mahdollistaa perheiden kohtaamisen matalalla kynnyksellä. Toiminnan ja kohtaamisen kautta, perheille mahdollistuu vertaistuki toisista perheistä. Vertaisuuden merkitys on vanhemmuudessa merkittävä tekijä jaksamisen ja vanhemmuuden haasteiden kohdatessa. 

Kohtaamispaikkoihin voidaan myös tuoda palveluita perheiden tueksi. Matalan kynnyksen palveluiden jalkautuminen kohtaamispaikkoihin on kokeilussa ja niistä on tullut hyviä kokemuksia. Lapsiperheiden palveluista on kerrottu kohtaamispaikoissa ja tuotu palveluita lähelle, erilaisten tiedotustilaisuuksien kautta. Kohtaamispaikkoihin on myös järjestetty teeman mukaista ohjelmaa, perheiden toiveen mukaan. Kohtaamispaikkoja on alueella paljon ja varmasti niitä tulee vielä lisääkin. Kohtaamispaikoissa näkyy vahvasti järjestöjen ja seurakuntien rooli ja julkisten palveluiden jalkautuminen. Julkiset palvelut tuovat palveluita sinne missä asiakkaat ovat. Kohtaamispaikat, kuten perhekeskuksetkin voivat olla hyvin erilaisia. Kohtaamispaikoissa pyritään järjestämään sellaisia tuen muotoja, joita perheet toivovat ja tarvitsevat. Oikea-aikaisuus ja oikeanlaisuus, niihin pyritään. 

Palveluiden järjestäytyminen lähdetään kokoamaan asiakkaasta käsin, eikä palveluista käsin. Asukkaiden tarpeet eri asuinalueilla huomioidaan ja niihin pyritään vastaamaan, matalan kynnyksen palveluita järjestettäessä. Kohtaamispaikat ovat avainasemassa, havainnoimassa lapsiperheiden tarpeita sekä nykytilaa. Tähän tarpeeseen pyritään järjestämään matalaa tukea ja ehkäisevää tietoa. Tietoisuuden lisääminen on yksi kohtaamispaikkojen keskeinen tavoite. 

Hyvinvointiyhtymän lapsiperheiden arjen tuen LAPE- työpanos, on osaltaan
koota kohtaamispaikkojen karttaa. Kohtaamispaikoista tullaan luomaan sisällöllinen kartta, jossa näkyy erilaisten kohtaamispaikkojen tarjoamia tukimuotoja. Kohtaamispaikoissa palvelut vaihtelevat, tarpeen mukaan. Asiakas kyselyiden ja kohtaamisten kautta, pyritään luomaan kuvaa sen hetkisestä tarpeesta ja toiveista. Kohtaamispaikat on tulevaisuuden juttu, Nähdään siellä!

Mirva Illi-Lampio
Sosiaaliohjaaja
Päijät-hämeen hyvinvointiyhtymä
lapsiperhepalveluiden arjen tuen kehittämistyö