Digitaalinen saavutettavuus - mitä se on?

Kaisa Hujanen on kirjoittanut tässä blogissa noin vuosi sitten:  ”sosiaalihuollon digitalisaation ja tiedonhallinnan kehittäminen etenevät pienin, mutta määrätietoisin harppauksin eteenpäin”. Kaisa on sosiaalialan ammattilaisena uinut sisään niihin piireihin, missä sosiaalihuollon tiedonhallinnan elementtejä rakennetaan. Hän visioi kirjoituksessaan, millaisia täysin uudenlaisia mahdollisuuksia digitalisaatio voi tuoda perinteisen asiakastyön rinnalle. Hän pitää tärkeänä, että digitalisaation avulla luodaan esteettömiä palveluja kaikille kansalaisille.

Esteettömyydessä on kyse ihmisten moninaisuuden huomioon ottamisesta rakennetun ympäristön suunnittelussa ja toteuttamisessa. Esteettömyydessä ei ole kyse vain liikkumisen esteettömyydestä, vaan siinä huomioidaan myös näkemiseen, kuulemiseen ja kommunikointiin liittyvät asiat. Esteettömyys merkitsee turvallisuutta ja laatua. Se kertoo ajattelutavasta ja asenteesta yhteiskunnassamme olevaa moninaisuutta kohtaan.

Esteettömyyttä ja saavutettavuutta käytetään usein sanaparina. Saavutettavuudella tarkoitetaan aineettoman ympäristömme kuten palvelujen, viestinnän ja verkkosivujen kaikille sopivuutta. Saavutettavuus viestinnässä, tiedonsaannissa ja palveluissa merkitsee sitä, että käyttäjä voi valita eri tapoja kommunikoida sekä saada tietoa ja palveluja. Sosiaalinen saavutettavuus ilmenee syrjimättömyytenä ja tasavertaisina mahdollisuuksina osallistua ja toimia yhteiskunnan eri osa-alueilla.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi julkisen sektorin elinten verkkosivujen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta tuli voimaan joulukuussa 2016. Siinä säädetään julkisen hallinnon verkkopalvelujen saavutettavuuden minimitasosta sekä keinoista, joilla saavutettavuuden toteutumista valvotaan. Saavutettavuusdirektiivi ja sitä seuraava kansallinen lainsäädäntö pyritään Suomessa saamaan voimaan 1.9.2018 alkaen. Saavutettavuusdirektiivin tavoitteena on edistää kaikkien mahdollisuutta toimia digitaalisessa yhteiskunnassa ja parantaa digitaalisten palvelujen laatua. Saavutettavat julkiset palvelut ovat sellaisia, että niitä on mahdollista käyttää näkö- tai kuulokyvystä, motorisesta kyvykkyydestä tai muista toimintarajoitteista riippumatta.

Digitaalisten palvelujen saavutettavuus on asiakkaidemme näkökulmasta sitä, että palvelu mukautuu juuri siihen laitteeseen, jolla he palvelua käyttävät. Hyvin saavutettava palvelu toimii yhtä hyvin niin kaikilla erilaisilla puhelimella ja tableteilla kuin myös erilaisia apuohjelmia ja – laitteita käyttävillä tietokoneilla. Palvelun sisältö skaalautuu automaattisesti käytettävän laitteen mukaan ja palvelun käyttö on käyttäjälle selkeää ja johdonmukaista. Hyvin saavutettava palvelu on tehty niin, että näkövammainen henkilö löytää kuvat ja otsikot ihan samalla tavalla kuin näkeväkin palvelun käyttäjä. Saavutettavuutta lisää se, että käyttäjä voi valita itselleen parhaiten soveltuvan näytön kontrastin ja fonttikoon. Hyvää saavutettavuutta on myös kielivalikko ja selkokielen käyttäminen kaikissa sisällöissä.

Digitaalisen palvelun hyvästä saavutettavuudesta ei yleensä ole haittaa kenellekään. Isokokoisia painikkeita pystyvät klikkaamaan niin näppärät nuoret kuin kankeammat vanhatkin sormet. Kuvat tekstin rinnalla selkeyttävät asiaa ihan kaikille palvelun käyttäjille eivätkä ne haittaa niitä, joilla lukutaito jo on.  Erityisen tärkeää saavutettavuus  on kuitenkin niille, joilla on jokin vamma tai toimintarajoite taikka joko vähäiseen tai korkeaan ikään liittyvä vaikeus palvelun käyttöön. Tasavertaisesti saavutettavat verkkopalvelut parantavat ihmisten yhdenvertaisuutta, mikä on yksi sosiaalityön ydintavoitteista.

Esteettömään ympäristöön ja saavutettaviin palveluihin päästään pienin askelin. Sosiaalikeskuksen hisseissä on kerrosten numerot pistekirjoituksella eikä se haittaa ketään hissin käyttäjää. Näkövammaiselle henkilölle se taas mahdollistaa itsenäisen oikeaan paikkaan pääsemisen. Asiakkaat tietävät parhaiten, millä kohtaa digitaalisten palvelujen saavutettavuus on heikkoa. Heitä kannattaa kuunnella herkällä korvalla. 

Hannele Mattila

sosiaalityöntekijä, KM

lapsiperhepalvelut

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

Lähteet ja suositeltavat linkit:

www.vm.fi/saavutettavuusdirektiivi

www.saavutettavuus.fi

www.invalidiliitto.fi

www.papunet.net

Digitalisaatiolla sosiaalityön ääni kuuluviin

Sosiaalihuollon digitalisaation ja tiedonhallinnan kehittäminen etenevät pienin, mutta määrätietoisin harppauksin eteenpäin. Miten sitten sosiaalityö, tiedonhallinta ja digitalisaatio ylipäänsä liittyvät yhteen? Tätä olen yrittänyt selvittää viimeiset kolme vuotta, kun olen työskennellyt sosiaalihuollon tiedonhallinnan ja sähköisten palvelujen parissa muun työni ohella. 

Alussa minulla oli vain tietoisuus siitä, että sosiaali- ja terveysalaa digitalisoidaan ilman ”sosiaalia” ja että mukaan on päästävä. Aloin osallistua erilaisiin aihetta sivuaviin työryhmiin ja seminaareihin ja pikkuhiljaa työhöni on alkanut liittyä yhä enemmän sosiaalihuollon tiedonhallinnan elementtejä. Esimiehet ovat kannustaneet minua tähän ja minut on otettu joka puolella verkostoissa vastaan sanalla ”vihdoinkin”! Sosiaalihuolto ei ole ollut perinteisesti siellä, missä sähköisiä palveluja, tietojärjestelmiä ja tiedonhallintaa on kehitetty eikä kyse ole aina siitä, etteikö meitä olisi sinne haluttu. Kuten muussakin sote-kehittämisessä, käsitteen ensimmäinen tavu ”so-” tahtoo vain unohtua eikä sosiaalihuolto muutenkaan ole ollut pitämässä kovaäänisesti puoliaan. 

Tiedonhallinta, sähköiset palvelut, digitalisaatio, sosiaalihuollon prosessit, viestintä – kaikki nämä kietoutuvat yhteen. Puhutaan tiedon siirtymisestä tietojärjestelmissä, tietovarannoista, digitaalisista vastaanottopalveluista, sähköisestä ajanvarauksesta, Kanta-palveluista, rakenteisesta kirjaamisesta, tietoturvasta, sähköisistä palveluista, asiakasviestinnästä ja niin edelleen. Kokonaispaketti on valtavan suuri ja monimuotoinen, joten sitä on ollut pakko ottaa pala palalta haltuun – ja paljon on vielä opittavaa. Maaliskuussa 2017 minulle avautui mielenkiintoinen mahdollisuus alkaa työskennellä edellä mainittujen asioiden parissa täydellä työajalla sähköisten palvelujen ja tiedonhallinnan kehittäjäsosiaalityöntekijänä.


Digitaaliset palvelut tuovat aivan uusia mahdollisuuksia asiakastyöhön eikä niitä pitäisikään nähdä normaalityöstä erillisinä, päälle liimattuina lisätöinä. Voisiko jollekin sosiaalisen tilanteen peloista kärsivälle asiakkaalle olla helpompaa ottaa yhteyttä sosiaalihuoltoon vaikkapa chatin kautta? Ehkä tablet-laitteen voisi viedä intensiivistä tukea tarvitsevan asiakkaan kotiin ja hänellä olisi mahdollisuus ottaa sen avulla vaikka päivittäin yhteyttä sosiaalihuollon ammattilaiseen? Voisiko sosiaalityöntekijä pystyttää mobiilisovelluksella nopean kyselyn asiakkaille vaikkapa asuinalueensa palvelujen puutteista? Käyttömahdollisuuksien pohdinta on vielä aivan aivan alussa. Sähköisten palvelujen kehittämisen yhteydessä saatetaan kritisoida sitä, että ennestään kotiin jumiutuneet kansalaiset eivät lähde liikkeelle senkään vertaa, kun palvelutkin tarjotaan netin kautta. Digitaaliset palvelut eivät saakaan korvata ikinä kasvokkaista palvelua, vaan ne pitää nähdä asiakasta hyödyttävinä ja täydentävinä palveluina. Mielestäni digitalisaation avulla voidaan luoda esteettömiä palveluja kaikille kansalaisille. Yhteiskunnan palvelut sähköistyvät kovaa vauhtia eikä sosiaalihuolto saa jäädä siinä jälkeen. Meidän pitää olla siellä missä asiakkaatkin ovat.


Sirpa Kuusisto-Niemi toteaa väitöskirjassaan, että sosiaalihuollon tiedonhallintaan on panostettava tietoisesti kaikilla hallinnon tasoilla (Kuusisto-Niemi 2016, 114). Tähän asti sosiaalihuollon tietojärjestelmiä ja tiedonhallintaa on kehitetty terveydenhuollon näkökulmasta tai tietojärjestelmätoimittajavetoisesti – tai sitten ei ollenkaan. Sosiaalihuollossa tiedonhallinta kytkeytyy usein välttämättömänä pahana koettuun tietotekniikkaan ja teknologiaan. Eikö vihdoinkin voitaisi siirtyä aikaan, jossa tietoteknologia ja tiedonhallinta nähtäisiin työvälineenä niin arjen työssä kuin työn kehittämisessäkin? Meillä sosiaalihuollon ammattilaisilla on oikeus vaatia toimivia ja tarkoituksenmukaisia välineitä työmme toteuttamiseen. Muutoksen on tultava sisältä käsin ja sosiaalihuollon on päästävä keskustelemaan samoille areenoille tietojärjestelmätoimittajien ja terveydenhuollon kanssa. Kokemukseni on, että meidät kyllä toivotetaan sinne lämpimästi tervetulleiksi!


Sosiaalihuollon tiedonhallinta ja tiedolla johtaminen ovat vielä jokseenkin alkutekijöissään. Muutama vuosi sitten tuskailtiin sitä, miten sosiaalityön asiakastietoa ei ole voitu hyödyntää esimerkiksi tutkimuksessa muun muassa kielenkäytön yhtenäisyyden puuttumisen vuoksi (Kuusisto-Niemi & Lehmuskoski 2010, 72).  Sosiaalihuollon tietojärjestelmiä on yritetty kehittää erilaisissa hankkeissa 1990-luvulta lähtien, mutta tulokset ovat jääneet hyvin paikallisiksi ja tietojärjestelmät eivät ole olleet yhteensopivia (Kuusisto-Niemi 2016, 114). Tiedonhallinnassa on siis ollut yhtä monta toteutustapaa kuin on toimijaakin eikä yhtenäistä tietoa sosiaalihuollosta ole juurikaan saatu. Tilanne on varmasti vielä hetken tämän kaltainen, mutta lähivuosina tilanne tulee muuttumaan, kun sosiaalihuolto siirtyy Kanta-aikaan ja rakenteisen kirjaamisen kautta yhtenäiseen ja kansalliseen tiedon tuotantoon. Yhtenäinen ja rakenteinen tieto tallentuu kansalliseen arkistoon ja on käytettävissä ammattilaisille, tutkijoille, johdolle ja ennen kaikkea asiakkaille. Sosiaalihuollon kuuluisa ”hiljainen tieto” saadaan vihdoin näkyväksi ja hyötykäyttöön parempien ja tehokkaampien palvelujen kehittämiseksi.


Sosiaalihuollon tiedonhallinta tulee nähdä erityisesti sosiaalityön profession vahvistajana ja emansipoijana. Sosiaalityö on mielletty hiljaiseksi ja passiiviseksi tietosuojan taakse piiloutuvaksi ammatiksi. Uskon, että hiljaisuuden aika on nyt ohi ja sosiaalityö alkaa tuottaa näkyvää, luotettavaa ja vakavasti otettavaa tietoa yhteiskunnastamme. Sen tiedon tuottamiseen tarvitaan sosiaalihuollon tiedonhallintaa sekä rohkeutta tuoda faktoja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Sähköiset palvelut ja tiedonhallinta määrittelevät yhä enemmän arjessa tapahtuvaa sosiaalityötä. Me voimme itse valita, päättävätkö muut sosiaalihuollon digitalisaation sisällöstä puolestamme vai olemmeko itse sitä aktiivisesti kehittämässä. Digitalisaatio ei ole uhka, vaan mahdollisuus niin kauan, kuin sosiaalihuollon ammattilaiset luotsaavat sitä itse eteenpäin!
 

Kaisa Hujanen

kehittäjäsosiaalityöntekijä, YTM

sähköiset palvelut ja tiedonhallinta

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä 

Lähteet: 

Kuusisto-Niemi, Sirpa (2016) Tiedon hallinta sosiaalihuollossa. Tiedonhallinnan paradigma opetuksen ja tutkimuksen perustana. Kuopio: Itä-Suomen yliopisto.

Kuusisto-Niemi, Sirpa & Lehmuskoski, Antero (2010) Asiakastiedon kuvausmenetelmät sosiaalityössä. Teoksessa Anneli Pohjola, Aino Kääriäinen & Sirpa Kuusisto-Niemi (toim.) Jyväskylä: PS-kustannus, 47 – 77.