lauantai 1. marraskuuta 2025

Koulun ja lapsiperheiden sosiaalityön ammattilaisten moniammatillisen yhteistyön kehitysehdotusten kartoittaminen

Kun oppilaalla on haasteita koulunkäynnissään, hän tarvitsee monenlaista tukea niin kouluympäristössä kuin kotonakin. Lapsiperheiden tuki on jo pitkään painottunut viimesijaisiin ja korjaaviin tukitoimiin[i]. Tämä on ollut yhteiskunnallisesta näkökulmasta kallista ja riittämätöntä ja viime vuosina näkökulmaa onkin suunnattu ennaltaehkäiseviin palveluihin [ii]. Samalla on pyritty tehostamaan palveluiden toteutusta muun muassa monialaisen yhteistyön keinoin [iii]. Moniammatillista yhteistyötä ja asiakkaat osallistavaa monitoimijaisuutta lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa on pidetty tärkeänä niin Suomen kansallisessa lainsäädännössä, kuin myös kansallisessa ja kansainvälisessä tutkimuksessa [iv]. Vuonna 2024 tehdyn valtioneuvoston selvityksen mukaan monialaisessa yhteistyössä on silti edelleen puutteita [v]. Kotimaisessa tutkimuksessa on havaittu, että esimerkiksi organisaatiorakenteiden erot, sujumaton kommunikaatio, rutiinien ja rakenteiden puute, aikataulupaineet sekä kilpailevat prioriteetit voivat vaikuttaa yhteistyön onnistumiseen [vi].

SOTEPALA-hankkeessa koululaisten hyvinvointia tarkastellaan kokonaisvaltaisesti. Kohderyhmänä ovat alakouluikäisten lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset kouluissa ja hyvinvointialueilla [vii]. Hankkeeseen sisältyy useita osatutkimuksia, joista itse työskentelen osatutkimuksessa, joka keskittyy tarkastelemaan moniammatillista yhteistyötä opettajien, oppilashuollon ammattilaisten sekä lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityön ammattilaisten välillä.

Tämän osahankkeen tutkimusaineisto kerättiin ryhmä-, pari- ja yksilöhaastatteluin, ja niihin osallistui opettajia, erityisopettajia, kouluterveydenhoitajia, koulupsykologeja, koulukuraattoreja sekä sosiaalityöntekijöitä ja muita lastensuojelun työntekijöitä perhesosiaalityöstä ja lastensuojelun avohuollosta. Aineistonkeruuta suunniteltaessa kävimme tarkkaa pohdintaa siitä, miten haastattelut toteutetaan, jotta ryhmähaastatteluihin osallistuvat ammattilaiset ovat sellaisista ammattiryhmistä, jotka ymmärtävät toistensa työtä. Tarkoitus ei ollut kategorisesti valita samaan haastatteluun ammattilaisia, joilla oli identtinen työnkuva. Toisen työn tunteminen oli kuitenkin tärkeää siinä määrin, että haastattelujen puheenvuorot saattoivat toisaalta stimuloida toisiaan ja toisaalta halusimme välttää keskustelujen kärjistymistä tai ajautumista sivuraiteille. Myös ammattitermien tulkinnat voivat muuttua ammattiryhmästä riippuen. Esimerkiksi erityinen tuki saattaa tarkoittaa opettajille yhtä, sosiaalityöntekijöille toista ja terveydenhoitajille kolmatta asiaa.

Päädyimme osatutkimuksessamme haastattelemaan ryhmittäin opettajia ja erityisopettajia, koulun oppilashuoltotiimin jäseniä sekä lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä. Näillä kombinaatioilla ryhmähaastatteluihin osallistuneet ymmärsivät toistensa tekemää työtä, siihen liittyvää problematiikkaa ja työn kehitystarpeita. Haastatteluissa kuvastuikin vahva tahto yhteistyön tekemiseen ja moniammatilliseen työotteeseen resurssien ja työn olosuhteiden tuottamista haasteista huolimatta. Tutkimuksemme perusteella työntekijätason moniammatillista yhteistyötä arvostavan asenteen lisäksi tämä työote kaipaa vahvaa johdon tukea, ammattiryhmien välistä organisointia ja panostusta yhteistyörakenteisiin.

Yksityiskohtaisempia esimerkkejä moniammatillisen työn kehitysehdotuksista on mahdollista kuulla kaikille avoimessa Lahden tiedepäivässä 13.11. noin klo 15.00 http://www.lahdentiedepaiva.fi/  ja tarkempaa tietoa SOTEPALASSA tehdystä tutkimuksesta SOTEPALA:n päätösseminaarissa Espoon Dipolissa 10.12. SOTEPALA-tutkimushanke | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue.

Heidi Kankkonen, tutkija, Päijät-Hämeen hyvinvointialue, TKI-yksikkö

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, vaate, henkilö, sisä-

Tekoälyllä luotu sisältö voi olla virheellistä.

 KIRJALLISUUS


[i] Pitkänen, Sari, Tommi Ranta, Katja Mäkkylä, ym. 2024. ”Lasten ja perheiden sosiaalipalvelut: Varhaisen tuen tilannekuva ja kehittämistarpeet”. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2024: 15 (15).

[ii] Vuorenmaa, Maaret, Reija Klemetti, Miia Paavilainen, Eveliina Tuovinen, ja Elli Viitanen. 2025. ”Mitä esikouluikäisten lasten perheille kuuluu?” THL Työpaperi 2025: 3 (3). http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-452-9.

Ilmarinen, Katja, Maaret Vuorenmaa, Sakari Karvonen, ja Johanna Lammi-Taskula. 2023. ”Tyydyttymätön palvelutarve lapsiperheitä tukevissa sosiaalipalveluissa”. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2023: 60 (60): 38–56.

[iii] Kiili, Johanna, Johanna Moilanen, ja Johanna Hedman. 2024. ”Kartoittava analyysi lasten, nuorten ja perheiden sosiaalihuollon palveluista 2020-luvulla”. Teoksessa Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö, toimittanut Johanna Kiili, Anne-Mari Jaakola, Merja Anis, Tuuli Lamponen, ja Elina Stenvall, vsk. 2024. Gaudeamus.

[iv] Alin, Minna, Anniina Kaittila, ja Leena Leinonen. 2024. ”Moniammatillisen yhteistyön muodot lasten, nuorten ja perheiden palveluissa”. Teoksessa Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö, toimittanut Johanna Kiili, Anne-Mari Jaakola, Merja Anis, Tuuli Lamponen, ja Elina Stenvall, vsk. 2024. Gaudeamus.

Hood, Rick, Judy Gillespie, ja Jonathon Davies. 2015. ”A conceptual review of interprofessional expertise in child safeguarding: Journal of Interprofessional Care: Vol 30, No 4 - Get Access”. Journal of Interprofessional Care 2016: 30 (4). https://doi.org/10.3109/13561820.2016.1173656.

Testa, Doris. 2023. ”Full article: Interprofessional Collaboration: How Social Workers, Psychologists, and Teachers Collaborate to Address Student Wellbeing”. Australian Social Work 2025: 78 (3): 341–54. https://doi.org/10.1080/0312407X.2023.2256703. 

[v] Pitkänen, Sari, Tommi Ranta, Katja Mäkkylä, ym. 2024. ”Lasten ja perheiden sosiaalipalvelut: Varhaisen tuen tilannekuva ja kehittämistarpeet”. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2024: 15 (15). https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165618/VNTEAS_2024_15.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

[vi] Hujala, Anneli, Helena Taskinen, Erja Oksman, Risto Kuronen, Anna Karttunen, ja Johanna Lammintakanen. 2019. ”Sote-ammattilaisten monialainen yhteistyö”. Yhteiskuntapolitiikka 2019: 84 (5–6): 592–600.

[vii] ”SOTEPALA-tutkimushanke | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue”. 2024. https://www.luvn.fi/fi/sotepala-tutkimushanke.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti