Sosiaalinen luototus sosiaalityön välineenä

Sosiaalinen luototus on sosiaalihuollon palvelu, jonka tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää henkilön ja perheen itsenäistä suoriutumista. Sosiaalisen luototuksen tarjoaminen on ollut aiemmin vapaaehtoista, mutta lakimuutoksen myötä jokaisen hyvinvointialueen tulee 1.8.2023 alkaen järjestää sosiaalista luototusta alueellaan (Laki sosiaalisesta luototuksesta annetun lain muuttamisesta 956/2022). Hyvinvointialueet voivat kuitenkin itse määritellä oman alueensa luottopääoman määrän, luottojen suuruuden ja luototuksen järjestämisen laajuuden ja perustaa nämä paikallisiin tarpeisiin. (STM 2023a.)

Sosiaaliseen luottoon ei ole subjektiivista oikeutta, vaan se on määrärahasidonnainen palvelu. Sosiaalista luottoa voidaan myöntää henkilölle, jolla ei ole pienituloisuutensa ja vähävaraisuutensa vuoksi mahdollisuutta muuten saada kohtuuehtoista luottoa. Luoton saaminen edellyttää kykyä suoriutua luoton takaisinmaksusta, eli asiakkaalla täytyy olla jokin pysyväisluonteinen tulonlähde, esimerkiksi työtulo tai eläke. (STM 2023a.)

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella sosiaalista luottoa voi saada esimerkiksi kodin hankintoihin, vuokravakuuteen, terveydenhuollon maksuihin ja vapaaehtoisen velkojen järjestelyyn. Sosiaalisen luoton määrä vaihtelee Päijät-Hämeessä 200 eurosta korkeintaan 10 000 euroon. (Päijät-Sote 2023.) Luoton myöntäminen perustuu aina sosiaalisen luototuksen tarpeen arviointiin, jossa tarkastellaan asiakkaan kokonaistilannetta talouden ja muiden mahdollisten palvelujen näkökulmasta.

Sosiaalisen luoton saaneille tarjotaan myös taloudellista neuvontaa ja ohjausta. Tietoa voidaan antaa esimerkiksi muista asiakkaan käytettävissä olevista mahdollisuuksista, keinoista ja vaihtoehdoista. Neuvonnan ja ohjauksen antaminen korostuu, mikäli sosiaalista luottoa ei voida myöntää, mutta hakija on ilmeisen avun tarpeessa.

Sosiaalisen luototuksen myöntämisen ja taloudenhallinnan tukemisen tavoitteena on edistää asiakkaan sosiaalista suoriutumiskykyä siten, että saataisiin aikaan myönteisiä ja mahdollisimman pitkäkestoisia vaikutuksia asiakkaan tilanteeseen. Myös moniammatillinen työ on tärkeää sosiaalisen luototuksen asiakkaiden asioissa. Yhteistyö esimerkiksi toimeentulotukityön, talous- ja velkaneuvonnan, Ulosottolaitoksen, Kelan ja Takuusäätiön kanssa on usein tarpeen. (STM 2023b.) Yhteistyö sosiaalisen luototuksen työntekijöiden ja talous- ja velkaneuvonnan kanssa on kaksisuuntaista ja asiakasta pyritään ohjaamaan aina oikean palvelun piiriin. Asiakkaan luvalla tietoja voidaan myös siirtää talous- ja velkaneuvonnasta sosiaalisen luototukseen asiakkaan asioiden hoitamisen nopeuttamiseksi ja päällekkäisen työn välttämiseksi. Sosiaalisesta luototuksesta asiakas ohjataan talous- ja velkaneuvontaan, mikäli sosiaalisen luototuksen avulla ei ole mahdollista asiakkaan tilannetta ratkaista. Mikäli asiakkaalla on omatyöntekijä sosiaalipalveluista, voi omatyöntekijä konsultoida sosiaalisen luototuksen työntekijää ja ohjata asiakasta olemaan yhteydessä sosiaalisen luototuksen myöntämisen edellytysten kartoittamiseksi. Myös seurakunnan diakoniatyö voi olla yhteistyökumppanina asiakkaiden velkaantumiseen liittyvissä asioissa.

Sosiaalisesta luototuksesta on ollut monenlaista hyötyä asiakkaille. Sosiaalisen luototuksen työntekijöiden havaintojen ja kokemusten mukaan asiakkaat ovat olleet helpottuneita, kun he ovat saaneet talouttaan tasapainotettua luototuksen avulla. Luototus on myös selkeyttänyt takaisinmaksua, koska velkojen yhdistämisen myötä asiakas lyhentää vain yhtä velkaa. Jo ensi yhteydenotto sosiaalisen luototuksen työntekijään on monesti asiakkaalle helpotus, koska asiakas saa ohjausta ja neuvontaa tilanteeseensa ja hänet ohjataan tarvittaessa eteenpäin oikealle työntekijälle, jos sosiaalinen luototus ei ole ajankohtainen palvelu sillä hetkellä. Asiakkaita on voitu auttaa myös ennaltaehkäisevästi, kun he ovat saaneet velkansa järjesteltyä sosiaalisen luototuksen avulla ennen ulosottoperintää. Sosiaalinen luototus on ollut apuna myös esimerkiksi vuokravakuuden, hammashoidon ja silmälasien kustannuksissa sellaisissa tilanteissa, joissa pienitulotuloisilla ja velkaantuneilla asiakkailla ei ole oikeutta perustoimeentulotukeen eikä mahdollisuutta saada pankista lainaa.

Sosiaalisessa luototuksessa on toimeentulotukea laajemmat mahdollisuudet helpottaa pienituloisten ja vähävaraisten henkilöiden tilannetta sekä ehkäistä ja korjata toimeentulo-ongelmia. Sosiaalisen luototuksen myötä asiakkaalla on väljemmät mahdollisuudet omiin valintoihin ja esimerkiksi varallisuutensa kartuttamiseen, koska asiakas vastaa itse luoton takaisinmaksusta. (STM 2023b.) Asiakkailla on sosiaalisen luototuksen ja tarjottavan tuen myötä paremmat taloudelliset edellytykset ja mahdollisuudet saada taloudenhallintaansa kuntoon. Sosiaalinen luototus on siis erittäin tervetullut väline sosiaalihuollon asiakkaiden talousasioihin liittyvän ohjauksen ja neuvonnan sekä taloudenhallinnan tukemisen keinovalikkoon, jossa tavoitteena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä edistää asiakkaan itsenäistä suoriutumista.

johtava sosiaalityöntekijä Sanna Mutikainen, asiakasohjaus ja taloudellinen tuki

sosiaaliohjaaja Riitta Muukkonen, sosiaalinen luotto

palvelusihteeri Tiina Niemelä, sosiaalinen luotto

asiantuntija Milla Rantakari, Sosiaalialan osaamiskeskus Verso

 

Lähteet

Laki sosiaalisesta luototuksesta annetun lain muuttamisesta 956/2022. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2022/20220956

Päijät-Sote 2023. Sosiaalinen luotto. https://paijat-sote.fi/sosiaalinen-luotto/

STM 2023a. Sosiaalinen luototus. https://stm.fi/toimeentulo/sosiaalinen-luototus

STM 2023b. Sosiaalisen luototuksen soveltamisopas 2023. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2023:14. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164741/STM_2023_14_J.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Jälkihuolto - nuorten tarvitsema mahdollisuus

Jälkihuolto on osa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän lapsiperhepalveluita ja lastensuojelua. Jälki­huolto vastaa täysi-ikäisten jälkihuollossa olevien nuorten tuen tarpeisiin. Jälkihuollon tiimi koostuu viidestä sosiaalityöntekijästä, kolmesta sosiaaliohjaajasta ja kahdesta jälkihuoltotyöntekijästä. Oikeus jälkihuoltoon syntyy, kun lapsi on sijoitettu yli kuudeksi kuukaudeksi kodin ulkopuolelle lastensuo­jelun avohuollon tukitoimena tai jos lapsi on otettu huostaan. Vuonna 2020 jälkihuollon ikäraja nos­tettiin 21 vuodesta 25 vuoteen. Lakimuutoksen taustalla on huomio siitä, että jälkihuollossa olevien nuorten tarpeisiin ja haasteisiin ei ole kyetty vastaamaan 21 ikävuoteen mennessä.

Hyvinvointiyhtymän jälkihuollon osana on aloittanut vuoden 2020 lopulla kaksi SOS -Lapsikylän nuorisokumppania. Kyseessä on Danske Bankin rahoittama noin kahden vuoden projekti. SOS -Lap­sikylän nuorisokumppanuus tuo jälkihuoltoiän nousun myötä tarvittavaa lisäresurssia jälkihuoltoon. Nuorisokumppanuus hankkeen tavoitteena on myös luoda lisätietoa ja kehittää hyvinvointiyhtymän jälkihuoltopalvelua. Lisäresurssi ja työmenetelmien kehittäminen ovat tarpeellisia nyt ja tulevaisuu­dessa.

Jälkihuollossa olevien nuorten elämänhistoriat ovat hyvin moninaisia ja usealla nuorella on traumoja. Nuorten elämäntilanteisiin ja haasteisiin vastataan jälkihuollon kautta monin erilaisin tavoin. Jälki­huoltotyö ei ole vain yhteistyötä nuoren kanssa. Tärkeinä toimijoina nuoren elämässä on lähipiiri, joka voi koostua biologisista vanhemmista, sijaisvanhemmista, sukulaisista tai vaikkapa puolisosta. Lisäksi terveydenhuolto, tukihenkilöt tai kolmannen sektorin toimijat voivat olla tärkeä osa nuorten verkostoa. Toisinaan nuoren tukiverkosto on hyvin kapea ja koostuu pelkästä palveluverkostosta.

Yhteistyö jälkihuollossa olevien nuorten kanssa on suhdeperustaista. Hyvän ja toimivan suhteen poh­jana on luottamus, joka on edellytys kaikelle tulokselliselle työskentelylle. Jälkihuollossa olevien nuorten kohdalla luottamuksen luominen voi vaatia tavallista enemmän aikaa ja työtä. Luottamuksen ja hyvän suhteen syntyminen tapahtuu usein intensiivisen rinnalla kulkemisen, kuuntelemisen ja nuo­ren kohtaamisen kautta. Jälkihuollossa nuoret voivat saada tukea jopa useamman kerran viikossa, heidän tarpeidensa mukaan. Tiiviimmän tuen tarve korostuu esimerkiksi nuoren muuttaessa ensim­mäiseen omaan asuntoon. Jälkihuollon työntekijän rooli voi olla nuoren elämässä hyvin merkittävä. Haasteen tähän tuo usein viranomaisena toimimisen ja rinnallakulkijan roolien kanssa tasapainoilu. Nuorisokumppaneilla rinnallakulkijuus on helpompaa, koska he eivät ole viranomaisasemassa.

Työskentelyn tavoitteet muovautuvat aina nuoren lähtökohdista. Tavoitteena on, että nuori löytää keinoja ja valmiuksia pärjätä elämässä itsenäisesti ja hallita arkeaan. Jälkihuollossa olevien nuorten tuen tarve on usein suuri. Monella on haasteina päihde- ja mielenterveysongelmia. Jälkihuollossa olevien nuorten kanssa työskentely on myös surullisesti aitiopaikka tarkastella Päijät-Hämeen ja Lah­den päihdeongelmaa, joka on ylittänyt valtakunnallisen uutiskynnyksen useamman kerran. Vastapai­nona toimivat kuitenkin ne nuoret, joiden elämä menee nuoren suunnitelman mukaan eteenpäin - koulu etenee ja oman elämän taidot karttuvat. Heillä itsenäinen elämä on useimmiten hallittua.

Haastavaa jälkihuollossa on, että jälkihuoltoon siirtyvien nuorten ongelmien määrät ja -vakavuus näyttävät kasvavan. Päihde- ja mielenterveysongelmat nivoutuvat yhdeksi vyyhdiksi ja nuoren suh­tautuminen yhteiskuntaan sekä ympärillä oleviin ihmisiin voi olla vähättelevä, aggressiivinen tai ma­nipuloiva. Jälkihuollon työskentelyn kannalta on äärimmäisen haastavaa, kun jälkihuoltoon siirtyy lisääntyvä määrä nuoria, jotka ovat joutuneet kohtaamaan läpi elämänsä traumatisoivia ja toiminta­kykyä heikentäviä asioita. Valitettavasti joidenkin jälkihuoltoon siirtyvien nuorten kohdalla tilanne on sellainen, että nuoren haasteisiin ei ole onnistuttu vastaamaan erilaisista palveluista tai huostaan­otosta huolimatta.

Jälkihuollon, terveydenhuollon sekä muiden viranomaisten mahdollisuudet tukea 18 -vuotta täyttä­nyttä jälkihuollossa olevaa nuorta on rajalliset, jos nuorella ei ole uskoa tulevaisuuteensa ja yhteis­kuntaan. Usean asian ollessa yhtä aikaa solmussa voi nuori kokea olevansa voimaton viemään omia asioita eteenpäin. Aiemmin mainittu luottamuksen syntyminen nuoren ja työntekijän välille onkin usein ainoa keino, jolla nuoren syrjäytymisen kierrettä voidaan katkaista. Jälkihuollon työntekijät ja nuorisokumppanit tukevat, että nuori saa asioita, yksi kerrallaan eteenpäin ja valmiuksia edetä elä­mässään. Nuorten kohdalla asioiden hoitamisen ja tapaamisten joustava suunnittelu on välttämätöntä.

Jälkihuoltoiän noustua yhä useammin jälkihuollon asiakkaana olevat nuoret tulevat van­hemmaksi. Näin jälkihuoltotyöhön tulee yhä enemmän osaksi vanhemmuustyöskentely. Lapsuuden ja nykypäivän traumojen kanssa painivat jälkihuollossa olevat nuoret ovat merkittävässä elämänti­lanteessa, kun oma vanhemmuus tulee ajankohtaiseksi. Nuoret saattavat tarvita paljon tukea omassa vanhemmuudessaan. Jälkihuollon työntekijät ja nuorisokumppanit voivat olla nuoren tukena ja apuna vanhemmuuden vahvistamisessa yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Samalla toteutetaan ennaltaeh­käisevää lastensuojelutyötä, joka parhaimmillaan estää ylisukupolvista lastensuojeluasiakkuutta.

Tällä hetkellä lastensuojelulain muutosehdotukset ovat lausuntokierroksella. Muutoksella tavoitel­laan esimerkiksi jälkihuollossa olevien nuorten laadukkaampaa tukea ja palveluita yli viranomaisra­jojen. Lakiehdotusten taustalla on tunnistettu ne haasteet ja laaja palveluiden tarve, joita nykyisten jälkihuollossa olevien nuorten kanssa työskennellessä kohdataan. Lastensuojelulain muutokset tule­vat voimaan aikanaan ja tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia. Työtä nuorten kanssa tehdään kui­tenkin päivittäin ja toisinaan koetaan isoja onnistumisia sekä eteenpäin menemistä. Ajan myötä usean nuoren elämä tasoittuu ja löytää uomansa. Riittävän laadukkaalla työllä voidaan katkaista ylisuku­polvisuutta ja saada aikaan mahdollisimman mielekästä sekä kestävää elämää, niin nuoren kuin yh­teiskunnan kannalta. Nuoret tarvitsevat tätä mahdollisuutta.

Rasmus Hujanen

jälkihuollon sosiaalityöntekijä

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä    

Suvi Kasurinen

nuorisokumppani

SOS-lapsikylä

kuvat: Pixabay

Asiakkaat tyytyväisiä systeemisen lastensuojelun toimintamalliin Päijät-Hämeessä

Tämä käy ilmi Pia Hotin ja Laura Kaupin marraskuussa valmistuneesta opinnäytetyöstä. Hotti ja Kauppi opiskelivat sosionomeiksi (YAMK) lapsi- ja perhepalveluiden kehittämisen linjalla ja ovat tutkineet opinnäytetyössään asiakkaiden kokemuksia lastensuojelun palveluista Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä. Hotin ja Kaupin opinnäyte on tutkimuksellinen kehittämishanke, jonka tuotoksena he esittävät omia suosituksiaan lastensuojelun systeemisen toimintamallin kehittämiseen Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä. 

Moniportainen kehittämistyö tuottaa laajempaa näkemystä

Hotin ja Kaupin kehittämishanke toteutettiin vuoden 2020 aikana Bikva-arviointimenetelmää soveltaen. Bikvassa asiakkaan näkökulma palveluiden laadusta ja sen vaikuttavuudesta ovat keskeisessä asemassa. Bikva on portaittain etenevä arviointimalli, jossa asiakkaiden kokemuksia käsitellään sekä työntekijöiden että johtoportaan kanssa. Asiakkaan ääni tulee täten selkeästi kuuluviin. Haastattelut tehtiin vuoden 2020 kesällä ja syksyllä sen jälkeen, kun vuoden kestänyt lastensuojelun systeemisen toimintamallin pilotointi päättyi. 

Portaisuus ja asiakaslähtöisyys tulee siitä, että asiakashaastatteluista saadut tulokset käydään työntekijöiden kanssa läpi ja heillä on mahdollisuus tuoda omaa näkemystään esiin tuloksiin liittyen sekä siihen, miten systeeminen toimintamalli heidän mielestään toimii. Tämä kaikki tieto viedään edelleen johtoportaalle käsiteltäväksi. Kehittämishankkeessa käydään läpi mitä ajatuksia johtoportaassa saatu tieto herättää sekä mikä heidän näkemyksensä toimintamallista on. Kehittämistyössä on tärkeä saada myös niiden ammattilaisten ääni kuuluviin, jotka tekevät asiakastyötä ja näkevät käytännön työn haasteet sekä sen, mikä on toimivaa. Johtoportaassa käsiteltiin asioita myös hyvin konkreettisella tasolla ja pohdittiin, miten koko organisaatio saadaan toimimaan niin, että se tukee systeemistä toimintamallia ja sitä saadaan juurrutettua myös muihin palveluihin. 

Asiakaslähtöistä työskentelyä

Haastattelujen perusteella Hotti ja Kauppi laativat kehittämissuosituksia lastensuojelun systeemisen toimintamallin toteuttamiseen Päijät-Hämeessä. Työssä he toteavat, että asiakkaat ovat itse kokeneet hyötyneensä systeemisen lastensuojelumallin mukaisesta työskentelystä, joka näkyy selkeästi saaduissa tuloksissa. Tulokset olivat hyvin samansuuntaisia sen kanssa, miten SyTy!-tiimi oli kokenut systeemisen toimintamallin mukaisen työskentelyn. 

SyTy!-tiimin toiminnan läpinäkyvyys koettiin tärkeäksi kautta linjan. Kehittämishankkeessa suositellaan, että tiimin yhteistä työskentelyä on hyvä pitää enemmän yllä puheissa asiakkaiden kanssa ja tuoda heille näkyvämmäksi. Erityistä kiitosta SyTy!-tiimi sai asiakkailta siitä, että työntekijät ovat hyvin tavoitettavissa. Asiakkaat olivat saaneet kaikkien niiden työntekijöiden yhteystiedot, joihin he voivat olla yhteydessä, jos eivät juuri sillä hetkellä tavoita heille nimettyä työntekijää tai hän on lomalla. Asiakkaat kokivat tulleensa kuulluksi asiassaan sekä heidän mielipiteensä työskentelyä suunniteltaessa on otettu kiitettävästi huomioon. Haastattelujen myötä tuli toive, että osallisuuden aste ja tapa mietittäisiin tarkemmin perheiden voimavarojen mukaan. Kriisiytyneessä tilanteessa vanhemmilla ei välttämättä ole voimavaroja pohtia tai selkeää näkemystä siitä, mitä perhe juuri sillä hetkellä tarvitsee, jolloin työntekijän ohjaus työskentelyä suunniteltaessa korostuu. Opinnäytetyössä tulee esiin, että lapsi on pidetty onnistuneesti työskentelyn keskiössä. Lapsen kuulluksi tuleminen ilman ’välikäsiä’ ja aikuisen tulkintaa on kuitenkin haasteellista. 

Systeemisen lastensuojelun toimintamallissa tärkeää on asiakasmäärien rajaaminen, jotta intensiivinen alkutyöskentely, jousto asiakastapaamisten tiivistämisessä ja akuutteihin tilanteisiin reagoiminen mahdollistuu jatkossakin. Tämä tuli myös selkeästi esiin tehdyissä haastatteluissa. Opinnäytetyön suosituksissa todetaan myös se, että työntekijöiden omat henkilökohtaiset osaamiset ja kyvyt on tärkeä ottaa huomioon. SyTy!-tiimissä on tehty osaamiskartoitus, joka on kirjattu koko tiimin nähtäville. Moniammatillisen tiimin osaamisen hyödyntämisen edistämiseksi tämä koettiin hyväksi toimintamalliksi myös muiden systeemisen tiimien osalta. Lopuksi opinnäytetyössä todetaan, että systeemisen mallin arviointi ja siihen soveltuvien kriteerien laatiminen on tärkeää. Asiakkailta kerätty palaute on erityisen arvokasta toiminnan kehittämisen kannalta ja jatkossa tulisi kiinnittää huomiota siihen, miten myös lapsilta saadaan kerättyä palautetta niin, että heidän äänensä saadaan selkeämmin kuuluviin, jolloin myös toimintamallin arviointi on kattavampaa. 

”Asiakaslähtöinen lastensuojelun kehittäminen” (Hotti & Kauppi, 2020) on luettavissa Theseuksessa osoitteessa http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020112724677.

Mitä kuuluu lapsille ja heidän perheilleen Päijät-Hämeessä? – Strategioista hyvinvointia tukeviin tekoihin

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän tilinpäätös nostaa taas esiin monenlaisia kipupisteitä Päijät-Hämeen maakunnasta. Talouden raadollisten lukujen taakse kätkeytyy monenlaisia ilmiöitä, ja ennen kaikkea inhimillisiä tarinoita, joissa korostuvat kasautuvien arjen haasteiden ongelmat. Hätä, huoli ja näköalattomuus näkyvät liian monen kodin arjessa. Päijät-Hämeessä on kuulutettu monissa yhteyksissä elinvoimaisuuden vahvistamisen perään. Elinvoiman ja tulevaisuuden uskon näkökulmasta lapset ja heidän perheensä ovat yksi osa elinvoimaista ja ennen kaikkea kestävän kehityksen Päijät-Hämettä.

On aiheellista kysyä, millainen maakunta haluamme olla lasten ja nuorten kasvu- ja kehitysympäristönä. Onko meillä varaa unohtaa tämän päivän lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen?

Päijät-Häme on paljon muutakin kuin ikääntyvä maakunta. Syntyvyyden ja lasten määrän laskusta huolimatta maakunnassamme syntyy yhä 1 600 lasta vuosittain. Alle 18-vuotiaita lapsia oli yhteensä 36 000 vuonna 2017. On aiheellista kysyä, millainen maakunta haluamme olla lasten ja nuorten kasvu- ja kehitysympäristönä. Onko meillä varaa unohtaa tämän päivän lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen? Väestön ikääntymisen mukanaan tuomien kustannusten ja nykyisen huono-osaisuuden ja syrjäytymiskehityksen yhdistelmällä emme Päijät-Hämeessä selviydy.

Hoitoa ja apua pitäisi pystyä tarjoamaan nykyistä nopeammin ja intensiivisemmin. Kun puhutaan lapsiperheiden avun tarpeista, on hyvä muistaa myös aikuisten palvelujen toimivuuden tärkeys.

   

Vuosille 2018-2021 tehdyssä maakunnallisessa lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmassa on kuvattu maakunnallisia kipupisteitä. Pitkäaikaistyöttömyys, vähävaraisuus ja yksinhuoltajuus on yleistä maakunnassa. Iso joukko lapsia ja perheitä vanhempineen voi hyvin, mutta pahoinvointi kasautuu ja pitkittyy. Lastensuojelun sijaishuollon kustannukset ovat yhtymässä noin 30 miljoonaa euroa. Kodin ulkopuolelle oli sijoitettuna viime vuoden aikana 665 lasta ja nuorta. Uusia huostaanottoja tehtiin 80. Laitoshoidon osuus on korkea kodin ulkopuolisessa sijaishuollossa, mikä kertoo sijoitettujen lasten ja nuorten voinnista ja tarpeista. Lasten ja nuorisopsykiatrian asiakasmäärät ovat kasvaneet 2010-luvulla, ja toimintayksiköiden kyky tarjota parasta mahdollista hoitoa lapsille ja nuorille on samalla heikentynyt. Hoitoa ja apua pitäisi pystyä tarjoamaan nykyistä nopeammin ja intensiivisemmin. Kun puhutaan lapsiperheiden avun tarpeista, on hyvä muistaa myös aikuisten palvelujen toimivuuden tärkeys. Lasten hyvinvoinnin perusta rakentuu kotona arkisissa ympäristöissä, joissa hyvällä vanhemmuudella ja sen mukanaan tuomalla hoivalla, huolenpidolla ja turvalla on keskeinen merkitys. Unohtamatta isovanhempia, kummeja ja muita lapselle läheisiä.

  

Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn tulokset kertovat, että joka viides päijäthämäläinen toisella asteella opiskeleva tyttö kärsii kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuusoireilusta. Mielialaongelmia on jo alaluokkalaisilla lapsilla. 4- ja 5-luokkalaisista pojista 14 prosentilla (koko maassa 12 %) ja tytöistä 11 prosentilla (koko maassa 13 %) on ollut mielialaan liittyviä ongelmia kahden viime viikon aikana. Päijäthämäläisistä kahdeksatta ja yhdeksättä luokkaa käyvistä nuorista puolet kokee, että opettajat eivät ole kiinnostuneita oppilaan kuulumisista.

Tarvitsemme sekä hyvinvointia tukevia tekoja lasten ja nuorten kasvuympäristöissä että sujuvia palveluja.

Meillä on tarve monialaiselle yhteistoiminnalle sekä lasten, nuorten ja perheiden palvelujen kehittämiselle kokonaisuutena. Tarvitsemme sekä hyvinvointia tukevia tekoja lasten ja nuorten kasvuympäristöissä että sujuvia palveluja. Kansallisella LAPE-muutosohjelman mukaisella perhekeskustoimintamallin kehittämisellä pyritään vastaamaan tähän tarpeeseen. Kehittämistyö on edennyt hyvällä yhteistyöllä Päijät-Hämeessä. Meillä on vuosien varrella syntynyt sektorirajat rikkova yhdessä tekemisen tapa.

Kehittämisen ja yhteisten toimien tulee pyrkiä parantamaan alueemme lasten, nuorten ja perheiden tilannetta.

    

Perhekeskustoimintamalli verkostoi nyt erillään olevat palvelut siten, että lapset, nuoret ja perheet saavat tarvitsemansa tuen ja avun oikea-aikaisesti. Perhekeskustoimintamalli yhteensovittaa kuntien, kuntayhtymän sekä järjestöjen ja seurakuntien palveluita ja toimintaa. Kehittämisen ja yhteisten toimien tulee pyrkiä parantamaan alueemme lasten, nuorten ja perheiden tilannetta. Tänä päivänä puhutaan paljon tiedolla johtamisen merkityksestä ja tarpeesta. Tietoa, asiantuntijuutta ja osaamista meidän alueeltamme ei puutu – tarvitaan rohkeutta investoida hyvinvointiin, ja tarvitaan alueemme osaajien tahtoa yhteiselle työlle yhteisten lasten hyväksi.

 

Mika Forsberg

perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialajohtaja

Elina Vesterinen

LAPE-muutosagentti

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

Moninaista harkintaa täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen äärellä - tutkielma sosiaalityöntekijöiden tekemien kielteisten toimeentulotukipäätösten perusteluista

Sosiaalityöntekijöiden käyttämä harkinta ja asiakkaan oikeuksien toteutuminen vaihtelevat hylkäävissä toimeentulotukipäätöksissä. Tämä havainto perustuu tekemääni pro gradu –tutkielmaan, jossa tutkin, miten sosiaalityöntekijät perustelevat hylkääviä täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päätöksiä. Aineistona olleet päätökset oli tehty Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän lapsiperhepalveluissa ja työikäisten palveluissa talven ja kevään 2018 aikana.

Tutkielman tuloksissa kävi ilmi, että sosiaalityöntekijöiden käyttämät perustelut hylkäävissä toimeentulotukipäätöksissä jakautuivat kolmeen luokkaan: Asiakkaaseen liittyvät perustelut, järjestelmään liittyvät perustelut sekä asiakkaaseen ja järjestelmään liittyvät perustelut. Asiakkaaseen liittyvät perustelut olivat sellaisia, joissa kielteistä päätöstä perusteltiin asiakkaan omalla toiminnalla. Järjestelmään liittyvät perustelut koskivat tilanteita, joissa hylkäämistä perusteltiin etuusjärjestelmään liittyvillä syillä, kuten sillä, että asiakas on oikeutettu muuhun etuuteen kuin toimeentulotukeen. Asiakkaaseen ja järjestelmään liittyvät perustelut –luokkaan taas kuului perusteluja, joissa yhdistyivät sekä asiakkaaseen että järjestelmään liittyvät syyt. Nämä syyt näyttäytyivät monessa kohtaa monimutkaisena erityistilanteena.

Tutkielman tulosten perusteella toimeentulotukiasiakkailla on haasteita toimia etuusjärjestelmässä, sillä asiakkaat eivät esimerkiksi ole tietoisia, mitä kuluja haetaan Kelan perustoimeentulotuesta ja mitä kuluja kunnalta täydentävänä tai ehkäisevänä toimeentulotukena. Aineiston perusteella sosiaalityöntekijät saivat asioidenhoitajan roolin, sillä he neuvoivat aktiivisesti asiakkaita hoitamaan asioitaan Kelassa ja selvittelivät tilanteita myös asiakkaiden puolesta. Uskon, että asiakkaiden epätietoisuus etuusjärjestelmässä toimimisesta kuormittaa niin asiakkaita kuin ammattilaisiakin.

Aiempien tutkimusten (esim. Haapala 2012, 85 & Blomgren 2016, 48) perusteella on todettu, että asiakkaat kokevat, ettei heitä kuulla toimeentulotuen käsittelyprosessissa tai, että hakemuksen käsittelyyn vaikuttavat asiakkaan kirjalliset kyvyt tehdä hakemus. Pro graduni tuloksista kävi ilmi, että sosiaalityöntekijät ottivat monessa kohtaa hakemusta käsitellessään yhteyttä asiakkaisiin esimerkiksi soittamalla tai varaamalla asiakkaalle ajan vastaanotolle. Yhteyttä ottamalla asiakkaalla oli mahdollisuus kertoa suullisesti tarkemmin tilanteestaan. Valitettavaa kuitenkin on, että monet asiakkaat eivät vastanneet sosiaalityöntekijöiden tavoitteluihin tai saapuneet paikalle varatulle ajalle. Tämä voi tosin osaltaan kertoa toimeentulotuen hakemiseen liittyvistä arkuuden tai häpeän tunteista. Tiiviimmät yhteydenotot asiakkaisiin voisivat parantaa entisestään asiakkaiden oikeuksien toteutumista. Puheluiden tai aikavarauksien tiivistäminen voi kuitenkin olla haastavaa, sillä sosiaalityössä on jatkuvasti kiirettä ja resurssien puutetta (esim. Salo ym. 2016, 24-25).

Kokonaisuudessaan toimeentulotukipäätösten perusteella sosiaalityöntekijöiden harkinta näyttäytyy monimuotoisena ja asiakkaan oikeudet toteutuvat pääosin hyvin. Puutteitakin tosin löytyi ja niihin tulisi suhtautua aina vakavasti. Puutteina tutkielman tulosten perusteella näyttäytyivät päätökset, joista puuttui kokonaan yksilölliset perustelut. Lisäksi osassa päätöksissä käytettiin niin sanottua yksiselitteistä hylkäämistä eli yksilölliset perustelut koostuivat vain maininnasta, että tukea ei myönnetä tai todettiin, että kriteerit tuen myöntämiseksi eivät täyty. Päätöksissä ei kuitenkaan kerrottu, mitä kriteerit olivat ja mitkä niistä jäivät täyttymättä.

Tutkielma tuotti uutta tietoa toimeentulotukipäätösten perusteluista, mikä on tärkeää, sillä aihetta ei ole aiemmin oikeastaan tutkittu. Jatkossa aihetta voisi tutkia esimerkiksi täydentämällä aineistoa sosiaalityöntekijöiden haastatteluilla tai aiheesta voisi tehdä vertailevaa tutkimusta eri asiakasryhmien välillä. Olisi mielenkiintoista saada lisää tietoa esimerkiksi siitä, millaisia eroja lapsiperheiden ja aikuistalouksien toimeentulotukipäätösten välillä on.

Teksti perustuu Lapin Yliopistossa tarkastettavana olevaan pro gradu -tutkielmaan: Ritala, Salla 2019: Sosiaalityöntekijöiden tekemien hylkäävien toimeentulotukipäätösten perustelut.

Salla Ritala

sosiaalityöntekijä

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

Perhe- ja sosiaalipalvelut

Lastensuojelun jälkihuolto

Lähteet:

Blomgren, Sanna 2016: Asiakkaat julkisissa palveluissa - helppous ja mutkattomuus vai epävarmuus ja läpinäkykmättömät toimintatavat. Teoksessa Blomgren, Sanna & Karjalainen, Jouko & Karjalainen, Pekka & Kivipelto, Minna & Saikkonen, Paula & Saikku, Peppi (toim.) 2016: Sosiaalityö, palvelut ja etuudet muutoksessa. Raportti 4/2016. THL. Helsinki, 41-73.  

Haapala, Ritva 2012: Mistä tyytymättömyys syntyy? Hallintokantelun sisällöt sosiaalipalveluissa ja toimeentulotuessa. Lisensiaatintutkimus. Tampereen yliopisto.

Salo, Paula & Rantonen, Otso & Aalto, Ville & Oksanen, Tuula & Vahtera, Jussi & Junnonen, Sanna-Riitta & Baldschun, Andreas & Väisänen, Raija & Mönkkönen, Kaarina & Hämäläinen Juha, 2016: Sosiaalityöntekijöiden hyvinvointi. Sosiaalityön kuormittavuus, voimavaratekijät ja sosiaalityöntekijöiden mielenterveys. Työterveyslaitos. Helsinki.

Terveyssosiaalityö - sairastumisessa tukena

Historiaa

Terveysosiaalityön juuret löytyvät 1800-luvun lopulta Englannista, kun ensimmäinen sairaalan sosiaalihoitaja Lady Almoner aloitti työnsä 1895 Lontoon The Royal Free Hospital- klinikalla. (Montin 1933, 201-204.) Amerikassa ensimmäinen sairaalan sosiaalityön osasto perustettiin New Yorkiin, Massachusetts General Hospitaliin 1905. Näiden lisäksi Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa toimi sosiaalihoitajia, jotka olivat usein terveyssisaria. (Linden 1999, 34.) Suomessa terveyssosiaalityön voidaan katsoa alkaneeksi vuodesta 1921, jolloin sosiaalihoitajat aloittivat toimintansa Helsingin 1921 lastensairaalassa sekä 1923 kirurgisessa sairaalassa, koska koettiin että terveydenhuollossakin on tärkeä kiinnittää huomiota enemmän potilaiden elämäntilanteisiin ja kotiutumisen jälkeiseen selviytymiseen. (Sundman 2014, 7.)

Ensimmäiset sosiaalihoitajat olivat sairaanhoitajia ja myöhemmin terveyssisaria. Sosiaalihoitajan koulutuksen myötä 1945 sairaalan sosiaalityö liittyi yleisesti sosiaalityön menetelmälliseen kehittämiseen ja koulutuksessa siirryttiin sairaalakeskeisyydestä terveydenhuollon kokonaisuutta painottaen yhteyksiä sosiaalihuoltoon. Terveyssosiaalityön asiantuntijuuden kehittyminen enem-män sosiaalihuollon puolelle tapahtui vuonna 1960-70 luvulla, mutta se oli vielä alisteinen isäntä-organisaatiolle. (Tulppo 1991, 5-8, 12.) Terveydenhuollon sosiaalityöntekijän rooli on muuttunut avustavasta, hoivaan keskittyvästä työntekijästä kohti yhteiskunnallista ja sosiaalista tietoa hallitsevaa, itsenäistä asiantuntijaa, jonka koulutuksen pätevyyden määrittää Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuus vaatimuksista 817/2015. (Korpela 2014, 121.)

Mitä terveyssosiaalityö on?

Terveyssosiaalityön palvelut kuuluvat kaikille ja terveyssosiaalityöntekijöitä löytyykin kaikista sairaanhoitopiireistä. Terveyssosiaalityö toimii kahden toisistaan poikkeavan viitekehyksen raja-pinnalla sosiaalihuollon ja terveydenhuollon välimaastossa, mutta kuuluu vahvasti sosiaalihuoltoon, vaikka isäntäorganisaatio onkin terveydenhuollossa. Sosiaalityöntekijät ja –ohjaajat toimivat moniammatillisissa tiimeissä tiiviissä yhteistyössä terveydenhuollon kanssa terveyden-huollon toimipisteissä toteuttaen sosiaalityötä tai –ohjausta. Päijät-Hämeessä terveyssosiaalityöntekijät työskentelevät erikoissairaanhoidon yksiköissä sairaalan osastoilla ja poliklinikoilla. Psykiatrialla toimii sosiaalityöntekijöitä ja –ohjaajia lastenpsykiatrialla, nuoriso-psykiatrialla ja aikuispsykiatrialla. Somatiikassa toimii sosiaalityöntekijöitä, jotka työskentelevät Päijät- Hämeen keskussairaalassa somatiikan osastoilla ja poliklinikoilla. Sosiaalityöntekijän/- ohjaajan vastaan-otolle ohjaudutaan usein miten terveydenhuollon työntekijöiden kautta, mutta myös läheiset, omaiset ja asiakkaat itse voivat ottaa yhteyttä toimintayksikölle nimettyyn työntekijään suoraan. Terveyssosiaalityöntekijän palvelut ovat käytettävissä erikoissairaanhoidon osastoilla ja poliklinikoilla niin kauan, kun asiakkuus jatkuu kyseisessä yksikössä.

Terveyssosiaalityön asiantuntijuus pohjaa ihmisen kokonaisnäkemykseen sairauden ja sosiaalisten tekijöiden yhteyksistä. Terveyssosiaalityön tehtävänä on vaikuttaa yksilön ja perheen elämäntilanteeseen siten, että sairaudesta huolimatta taloudellinen toimeentulo, sosiaalinen suoriutuminen ja yhteiskunnallinen osallistuminen jatkuisivat mahdollisemman häiriöttömästi. (Linden 1999, 55.) Terveyssosiaalityöntekijä on erikoistunut paitsi sosiaalityöhön, myös terveydenhuollon alueen kysymyksiin. Sosiaalityöntekijä tietää sairauksien ja hoidon vaikutukset ihmisen arjen selviytymisessä sekä tuntee sosiaaliturvan, sosiaalipalveluiden ja kuntoutuksen kentän.

Terveyssosiaalityön tehtävä on selkeä eli olla sairastuneen ihmisen tai perheen tukena silloin, kun ihmisen omat voimavarat ja toimintakyky eivät riitä hoitamaan omia asioitaan. Sosiaalityö voi olla pitkäänkin mukana ihmisen tai perheen asioissa, jos tilanne niin vaatii. Erityisesti kuntoutukseen liittyvissä asioissa terveyssosiaalityö on mukana poliklinikoilla seuraamassa ja suunnittelemassa kuntoutumiseen liittyviä asioita.

Terveyssosiaalityön avulla turvataan, ettei ihminen putoa palvelujärjestelmien ulkopuolelle, koska asiakkaan tai perheen oma toimintakyky on heikentynyt. Terveyssosiaalityö toimii eräänlaisena turvaverkkona pirstaleisessa sosiaaliturva ja –palveluiden sekä kuntoutuksen maailmassa, jossa työntekijä kokoaa asiakkaan palvelujärjestelmän yhteen tai auttaa sen alkuun saattamisessa ja tarvittaessa jää seuraamaan asioiden etenemistä. Oma vakava sairastuminen tai perheen jäsenen sairastuminen sekä siitä kuntoutuminen on prosessi, joka koskettaa aina monia elämänalueilta – asumista, arjessa selviytymisistä, perhesuhteita, toimeentuloa, fyysisiä ja psyykkisiä voimavaroja. Sairastumisen aiheuttamat muutokset edellyttävät monien asioiden uudelleen järjestämistä ja muotoilemista tai sopeutumista pysyviin muutoksiin.

Arkea tutkimassa

Terveyssosiaalityöllä on siis oma tehtävänsä. Esimerkiksi psykiatriassa sosiaaliset tekijät vaikuttavat mielenterveyden elämäkululliseen rakentumiseen kaksisuuntaisesti. Psyykkisen oireilun takana on usein sosiaalisia juurisyitä, kuten köyhyyttä, päihteidenkäyttöä, väkivaltakokemuksia sekä yhteis-kunnallisia prosesseja, kuten pitkäaikaistyöttömyyttä, ongelmien ylisukupolvisuutta jne. Vastaavasti psyykkisesti sairastuneen heikentynyt toimintakyky muodostaa esteen arkiselle selviytymiselle ja sosiaaliselle osallisuudelle. Tällöin sosiaaliset tekijät voivat olla paitsi psyykkistä sairastumista ylläpitäviä, myös kuntoutumista edistäviä voimavaroja. (Barnes ym. 2000, 565-566; Bailey 2002, 326.)

Sosiaalityöntekijät ovat arjen tutkimisen ammattilaisia sekä heillä on välineitä mahdollistaa arjen toimintakyky kuntoutumisessa. Vakavassa sairastumisessa tähän kuitenkin tarvitaan tiivis yhteistyö terveydenhuollon kanssa ja ymmärrys eri sairastumisen prosessista sekä ihmisen käyttäytymisestä ja toimintakyvystä, jotta kuntoutuminen saadaan käyntiin. Terveyssosiaalityön asiantuntijuus todentuukin esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien ja heidän lähiympäristönsä voimavarojen tun-nistamisessa sekä niiden valjastamisessa yksilöllisen/ tai perheen kuntoutumisen tueksi. Siksi sosiaalityöllä osana mielenterveyspalveluita on tärkeä korjaava, mutta myös ongelmia ehkäisevä rooli. (Lehtinen 2018, 148).

Terveydenhuollon sosiaalityön luokitusopas (1998,60) jakaa terveydenhuollon sosiaalityön neljään osa-alueeseen: sosiaaliseen arvioon, sosiaalisen toimintakyvyn tukemiseen, toimeentulon turvaamiseen ja asiantuntijatyöhön. Sosiaalityöntekijä voi olla informoija, selvittelijä, vireille laittaja, koordinaattori ja suunnittelija (Talentia 2007,1). Terveyssosiaalityön työskentelyn perusteena on sosiaalisen elämäntilanteen kartoittaminen yhdessä asiakkaan ja hänen lähiomaisten kanssa. Sosiaalisen tilanteen selvittämisen perusteella sosiaalityöntekijä voi arvioida ja ennakoida tarvittavia tukitoimia ja laittaa vireille välttämättömät sosiaaliturva-asiat sekä arjessa selviytymiseen tarvittavat tukipalvelut. Tarvittaessa työskentelyyn kutsutaan mukaan yhteistyöverkostoon palveluita koordinoivat viranomaiset mahdollisten palveluiden alkuun saattamiseksi. Terveydenhuollon sosiaalityössä ei tehdä hallinnollisia päätöksiä, minkä vuoksi yhteistyö alueen sosiaalityön kanssa onkin tärkeää. Toimintayksikkö määrittää siellä tehtävän sosiaalityön tai –ohjauksen ja tehtävänkuva voi paljonkin poiketa toisistaan riippuen siitä toimitaanko lasten ja nuorten yksiköissä vai aikuisten yksikössä, mutta perusperiaate pysyy samana.

Psykososiaalista tukea ja moniammatillisuutta

Terveyssosiaalityön työskentelylle on ominaista myös psykososiaalinen lähestymistapa, asiakkaan asioiden asianajo, moniammatillinen työskentely sekä kuntoutusosaaminen. Sosiaalityöntekijän kanssa on mahdollista keskustella yleisesti omasta tai lapsen elämäntilanteesta, sairastumisen tai vammautumisen aiheuttamista muutoksista sekä saada yksilöllistä ohjausta ja neuvontaa sekä tarvittaessa apua palveluiden saattamiseksi alkuun. (Vanhala 2015: 6.) Erityisesti lasten- ja nuorten yksiköissä työskentely perustuu vanhemmuuden ja vanhempien kanssa tehtävään psykososiaaliseen työhön. Terveyssosiaalityössä kohdataan monesti toimintakyvyltään heikom-massa asemassa olevia asiakkaita ja perheitä, jotka ovat uupuneita ja monesti kohtuuttomissa elämäntilanteissa. Asiakkaat ovat monesti kykenemättömiä viemään omia asioita eteenpäin tai olevat epätietoisia heille kuuluvista sosiaaliturvaetuuksista tai -palveluista. Terveyssosiaalityössä tullaankin asiakkaan tueksi viemään asioita eteenpäin sen aikaan kun on tarve tai huolehditaan, että lapsen etu tulee huomioiduksi perheessä ja tuetaan siinä.  

Metteri (1996,146) toteaakin, että moniammatillista tiimityötä tarvitaankin juuri niillä toiminta-aloilla, joilla asiakkaiden tarpeisiin ei ole helppo vastata yhden näkökulman tai tietämyksen varassa. Juuri tätä yhteistyötä ja yhteistyökulttuuria tarvittaisiin yhä niukkenevien resurssien ja asiakkaiden moniongelmallisten tilanteiden kanssa. Terveyssosiaalityö toimii moniammatillisissa tiimeissä tuoden hoitotiimiin tietoa asiakkaiden arjen sujuvuudesta sekä sen puutteista sekä koordinoi palveluiden oikea-aikaisuutta. Oikea-aikaisen ammatillisen tuen antaminen ja asioiden sujuva hoito voi ehkäistä parhaimmillaan vakavan sairastumisen tuottaman asiakkaan/ perheen kaaoksen tunnetta ja auttaa asiakasta/ perhettä hallitsemaan sitä. (Ruotsalainen 2003, 111-113.)

Terveyssosiaalityö tulevaisuudessa?

Terveyssosiaalityö on saanut kehittyä rauhassa tähän päivään saakka. Perinteisesti sosiaalityön ydin on ollut ihmisten kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa ja perustunut asiakkaiden tarpeisiin. Uusi sosiaalihuoltolaki muokkaa sosiaalityötä hallinnollisempaan suuntaan, mutta häviääkö sosi-aalityöstä samalla jotakin? Toistaiseksi terveyssosiaalityö on onnistunut vielä säilyttämään tämän kohtaamistyön osana sosiaalityötä ilman hallinnollisia päätöksiä. Uudet maakunnalliset rakenteet haastavat koko sote-järjestelmän ja toivottavasti sosiaalityötä osataan katsoa siten, että heikommassa asemassa olevat eivät jää turvaverkon ulkopuolelle ja ymmärretään terveyssosiaalityön kaltaista työtä, koska juuri heikoimmassa asemassa syrjäytymisvaarassa olevat tarvitsevat tätä nivelvaiheen sosiaalityötä, jossa terveyssosiaalityöntekijät ovat omimmillaan. Sosiaalityö voi kehittyä ottamaan vastaan haasteet, mitä tulevaisuus tuo tulleessaan, kunhan ollaan avoimia ratkaisuille, jotka erityisesti hyödyttävät asiakasta!

Eija Tiihonen

Vastaava sosiaalityöntekijä

PHHYKY/ Psykososiaaliset palvelut

Lähteet:

Bailey, D. 2002. Mental health. Teoksessa Robert Adams, Lena Dominelli & Malcolm Payne (toim.) Critical practice in social work. New York, Palgrave Macmillan.

Barnes, D & Carpenter, J. & Dickinson, C. 2000. Interprofessional education for community mental health: attitudes to community care and professional stereotypes. Social Work Education 19.

Howe, D. 2002. Psychosocial Work. Teoksessa Robert Adams, Lena Dominelli & Malcolm Payne (toim.) Social Work. Themes, Issues and Critical Depates. New York: Palgrave.

Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 817/2015

Lehtinen, L. 2018. Sosiaalityön terapeuttinen asiantuntijuus psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Teoksessa Juvonen, T. & Lindh, J. & Pohjola, A. & Romakkaniemi, M. (toim.) Sosiaalityön muuttuva asiantuntijuus. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja 2018.

Linden, M. 1999. Terveydenhuollon sosiaalityö moniammatillisessa toimintaympäristössä. Stakes raportteja 234. Helsinki, Stakes.

Metteri, A. 1996. Arjen tieto ja sosiaalityö terveydenhuollon moniammatillisessa työryhmässä – tietojen yhteensovitus. Teoksessa Anna Metteri (toim.) Moniammatillisuus ja sosiaalityö. Helsinki, Edita.

Montin, E. 1933. Epione. Suomen Sairaanhoitajayhdistyksen aikakausilehti. 26 (11), sivut 201-205.

Korpela, R. 2014. Terveyssosiaalityön asiantuntijuus ja kehittäminen. Teoksessa Anna Metteri, Heli Valokivi & Satu Ylinen (toim.) Terveys ja sosiaalityö. Juva, PS-kustannus.

Ruotsalainen, H. 2003. Aivohalvauksen saanut ja hänen omaisensa paikallisessa järjestelmässä. Tieto,  Ohjaus ja tuki ”Kun mistään ei tiennyt mitään”. Teoksessa Anna Metteri (toim.) Asiakkaan ääntä kuunnellen: kitkakohdista kehittämisehdotuksiin. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyö yhdistys YTY ry. Helsinki, Edita.

Sudman, E. 2014. Teoksessa Anna Metteri, Heli Valokivi & Satu Ylinen (toim.) Terveys ja sosiaalityö. Juva, PS-kustannus.

Talentia ry. 2007. Terveyssosiaalityöntekijä rakentaa yhdessä potilaan arjen elämää sairastumisen jälkeen. Tiedote 1.11.2007.

Terveydenhuollon sosiaalityön luokitus. Opas luokituksen käyttöön ja näkökulmia palvelujen kehittämiseen. 1998. Helsinki, Terveydenhuollon sosiaalityöntekijät ry.

Tulppo, J. 1991. Sosiaalityö ammatillisena toimintana sairaalassa. Sosiaalipolitiikan laitoksen tutkimuksia. Sosiaalipolitiikan käytäntö ja opetus, sarja C: nro 2. Tampere, Tampereen yliopisto.

Vanhala, A 2015: Sosiaalityön apu kuluu kaikille, Julkaisussa Eläkeläinen nro 7/ Joulukuu 2015