Mökkiytymistä digitalisaation aikaan

ICT-ratkaisut ja digitalisaatio ovat välineitä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden paremmalle palvelulle sekä hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Sähköisillä palveluilla voidaan myös tukea kansalaisten mahdollisuuksia itse ylläpitää toimintakykyään ja terveyttään.

http://alueuudistus.fi/soteuudistus/digitalisaatio

Luin torstaina 18.8. ilmestyneestä Helsingin Sanomista jutun Sami Muntherista, joka eristäytyi kaksikymppisenä kotiinsa mutta tänään toimii mielenterveystyön erikoisasiantuntijana ja vertaisohjaajana.

Samin tarina voisi olla asiakkaani tarina.

Nuori ihminen sairastuu psyykkisesti ja jää yksin sotkuiseen ja likaiseen kotiinsa. Arjen hallinta on hävinnyt hyppysistä täysin: uni ei tule öisin, pesulla ei huvita käydä ja kaupassa voi käydä kerran kahdessa viikossa tai kauppaostokset kuljetetaan kotiovelle. Mökkiytynyt voi olla aktiivinen netin käyttäjä ja aktiivinen esim. sosiaalisessa mediassa. Arjen voi täyttää tietokoneella istuminen ja pelaaminen.

Nuori ei päästä ketään kotiinsa ja kertoo läheisilleen kaiken olevan ok. Kaikilla läheisiä ei ole lainkaan.

Sami Munther pääsi avokuntoutukseen, jossa oli tapaamisia säännöllisesti. Kuntoutuksessa kerrottiin mielen sairauksista ja terveellisen ravinnon, riittävän unen ja liikunnan merkityksestä ihmisen hyvinvointiin. Vertaistuki oli tärkeässä roolissa Samin kuntoutumisprosessissa.

Nyt Sami voi neuvoa muita samassa tilanteessa olevia, ja korostaa kotoa ulos lähtemisen tärkeyttä. Kuka tahansa voi vinksahtaa, jos ei pääse kotoa minnekään. Henkinen kynnys lähteä yksin ulos muuttuu yhä korkeammaksi, mitä pitempään on ollut neljän seinän sisällä. Pelottaa näyttää itseään ihmisten ilmoilla ja alkaa miettimään liikaa, mitä muut ihmiset ajattelevat itsestä.  

Kun sähköisiä palveluja kehitetään, täytyy rinnalla kehittää myös asiakkaan lähelle tulevia palveluja, eli palveluja, joissa asiakas pääsee välittömään ihmiskontaktiin luonnollisessa ympäristössä. Ihminen tarvitsee vuorovaikutusta ja kohtaamisia toisten ihmisten kanssa. Olla osallinen yhteiskunnassa alkaa siitä, että pystyy astumaan kodin ovesta ulos. Monet sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaat tarvitsevat vahvaa tukea yhteisöissä toimimiseen ja sosiaalisen toimintakyvyn parantamiseen. Vahva tuki tarkoittaa työntekijän kotikäyntejä parhaimmillaan monta kertaa viikossa ja asiakkaan viemistä esim. lääkäriin, Kelaan tai vaikka ruokakauppaan, jossa asioiminen yksin olisi asiakkaalle alussa mahdotonta.  Erakoituneen ihmisen kuntoutuminen on joskus pitkä prosessi, jossa asiakkaan luottamussuhteen syntyminen työntekijään on kaiken työn perusta. Asiakkaalla voi olla taustalla pettymyksiä ja syviä haavoja, jotka ovat syntyneet merkityksellisissä ihmissuhteissa.

Sähköiset palvelut eivät riitä mökkiytyneiden asiakkaittemme auttamiseen. Sähköisillä palveluilla voidaan tavoittaa varmasti osa erakoituneista asiakkaista, mutta ne eivät tule koskaan korvaamaan aitoa ihmiskontaktia. Sitä, että ollaan kiireettömästi läsnä, jutellaan kasvokkain, kävellään yhdessä ovesta ulos.

 

Päivi Pääskyvuori

sosiaaliohjaaja

Lahden kaupunki

NOSTE  Sosiaalinen kuntoutus

 

 

 

Havaintoja sosiaalityön ja monialaisen palvelun tuesta työttömälle

Tätä tekstiä kirjoittaessani olen suorittanut sosiaalityön käytännönoppimisjaksoani Lahden TYP Lyhdyssä (=työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu) melkein kaksisataa tuntia. Olen seurannut sosiaalityöntekijän ensitapaamisia asiakkaiden kanssa, alkukartoituksen etenemistä ja työllistymissuunnitelmien valmistumista. Työharjoitteluni edetessä olen itsekin käynyt keskusteluja asiakkaiden kanssa, ja yrittänyt ymmärtää, miten ja mihin nämä keskustelut kirjataan sosiaalityön tietojärjestelmässä Efficassa, mihin taas monialaisen työvoimapalvelun TYPPI-järjestelmässä.   

Yhteistä kaikille Lyhdyssä tapaamilleni asiakkaille on ollut heidän pitkittynyt työttömyytensä. Muuta yhteistä heillä ei itse asiassa ole ollutkaan, vaan jokainen ihminen ja jokainen tilanne on ollut täysin omansa. Tapaamieni asiakkaiden joukossa on ollut usean korkeakoulututkinnon suorittaneita keski-ikäisiä ja peruskoulunsa keskeyttäneitä nuoria. Joltakulta on puuttunut ammatti ja into sen hankkimiseenkin on tuntunut kadonneen. Toisen koulutus taas on menettänyt merkityksensä nopeasti muuttuneilla työmarkkinoilla. Nämä asiakkaat olisivat saattaneet muutama vuosikymmen sitten pärjätä työelämässä loistavasti ilman koulutustakin, jos heiltä olisi löytynyt vankka työmoraali ja kyky sitoutua tekemään sen, mitä ovat luvanneet. Enää se ei kuitenkaan riitä, vaan koulutusta karttava jää usein heikkoon asemaan työmarkkinoilla.   

Tapaamieni asiakkaiden tilanteissa ei aina ole ollut kyse pelkästään työelämän suunnasta tai ammatista. Työllistymisen esteenä on saattanut olla myös kuormittava perhetilanne, mielialojen raju heittelehtiminen tai vaikkapa niskassa painavat velat, jotka ovat tehneet työnteosta taloudellisesti kannattamatonta.   

Hienointa on, että jo lyhyen harjoittelujaksoni aikana Lyhdyssä olen päässyt useaan otteeseen todistamaan tilannetta, jossa asiakkaan asiat ovat tavalla tai toisella liikahtaneet kohti parempaa. Yllättävänkin moni asiakas on harjoitteluni aikana löytänyt työpaikan. Lisäksi olen saanut todistaa myös aivan muunlaisia onnistumisia: ihminen, jonka edellisestä lääkärillä käynnistä on vuosia, on käynyt terveystarkastuksessa, saanut verenpainelääkkeet ja ryhtynyt hoitamaan kuntoaan. Tai tulevaisuuden näkymänsä menettänyt ja päihteiden kanssa kamppaillut nuori on alkanut unelmoida siitä, mitä haluaisi elämässään tehdä. TYP:issä tällaisia onnistumisia on saatu aikaiseksi eri hallintokuntien rajat ylittävällä asiakaspalvelulla: sosiaalityön, terveydenhuollon ja työvoimapalvelujen yhteisillä pohdinnoilla asiakkaan kanssa. Yhdistelemällä tiedon sirpaleita eri suunnilta on löydetty jotakin olennaista.  

On ollut mielenkiintoista päästä seuraamaan eri alojen ammattilaisten yhteistyötä saman asiakkaan asioissa. Erityisesti olen miettinyt yhteisen työskentelyn tavoitteita sosiaalityön näkökulmasta. Vaikka TYP Lyhdyssä työtä tehdään joukkueena, asiakkaan työllistyminen mielessä, sosiaalityöllä voi olla myös omat tavoitteensa. Jos pitkän työttömyyden taustalla on vaikeita elämäntilanteita ja monenlaista huono-osaisuutta, sosiaalityöntekijä voi kokea onnistumista silloinkin, kun asiakkaan työura ei aukene, mutta häntä on työskentelyn aikana muutoin tuettu kohti mielekästä elämää ja osallisuutta yhteiskunnassa.  

TYP on myös osoittanut minulle konkreettisesti, miten tärkeää olisi, että ihminen saisi tarvitsemansa palvelut yhdestä paikasta. Silloin pienenee todennäköisyys, että asiakas ongelmineen putoaa eri ammattikuntien väliseen tyhjään tilaan, joka ei oikeastaan kuulu kenellekään eikä ole kenenkään vastuulla. Vähintään yhtä tärkeä muistutus itselleni on ollut se, että tehokkainta ”työelämään aktivointia” on yleensä se, joka lähtee aidosti liikkeelle asiakkaan omista voimavaroista, motiiveista ja mielenkiinnon kohteista. Silloin asiakkaan ja yhteiskunnan etu on yhteinen.  

Eniten harjoittelujaksoni aikana on mieltä kaivelemaan jäänyt Lyhdyssä tehtävän työn epävarmuus ja riippuvuus poliittisista ja julkistaloudellisista käänteistä. Palkkatukeen oikeutetulle asiakkaalle voi esimerkiksi löytyä sopiva työpaikka, mutta työntekijät joutuvat silti pohtimaan, myönnetäänkö tukea enää tässä kuussa vai ei. Tuntuu kohtuuttomalta joutua tarjoamaan tällaista epävarmuutta ihmisille, joiden luottamus yhteiskuntaa ja muita ihmisiä kohtaan voi entuudestaankin, ja usein hyvästä syystä, olla ohut. Tällaisessa ja vastaavissa tilanteessa olisi helppo tuntea voimattomuutta: asiakkaan ja työntekijöiden hyvä yritys ei riitä, vaan viime kädessä ratkaisun avaimia pitelevät käsissään täysin ulkopuoliset tahot.      

Sosiaalityöntekijöille kertyy työssä paljon tietoa asiakkaidensa vaikeista tilanteista, ja usein myös hyvä käsitys siitä, miten asiat voitaisiin nykyistä paremmin ratkaista. Uuteen sosiaalihuoltolakiinkin kirjatun rakenteellisen sosiaalityön kautta tätä tietoa on mahdollista entistä paremmin tuoda päättäjien ja kansalaisten tietoon - tietenkin yleisellä tasolla, yksittäisten asiakkaiden asioista kertomatta. Olen ollutkin iloinen, että olen saanut suorittaa käytännönoppimisjaksoni juuri Lahden aikuissosiaalityössä, jossa on määrätietoisesti ryhdytty sosiaalisen median ja verkkoviestinnän keinoin kertomaan myös ulkopuolisille, mitä sosiaalityö tässä kaupungissa on ja miksi sitä tehdään. Tämä blogikin on osa sitä työtä.

Erja Vainikka-Howard

Kirjoittaja on sosiaalityön opiskelija Helsingin yliopistosta ja suorittanut käytännönoppimisjakson (yhteensä 200 tuntia) TYP Lyhdyssä syksyn 2015 aikana.

Osallisuutta ja oikeusturvaa

Sosiaalihuollossa korostuu lainsäädäntöön perustuva viranomaistoiminta, johon liittyy kiinteästi yhteiskunnan demokraattisuus ja oikeudenmukaisuus. Sosiaalityö toimii osana julkista hallintotoimintaa, jonka ajatellaan perinteisesti olevan luotettavaa, oikeusvarmaa, vakaata ja läpinäkyvää. Nykyisin vallitsee kuitenkin uusi julkisjohtamisen tapa, jossa korostuvat tuottavuus, tehokkuus ja markkinavoimat. Perinteisen hallinnon mukaiset toiminnan oikeudenmukaisuuden, yhdenmukaisuuden ja avoimuuden vaatimukset jäävät sivuun, kun palvelujärjestelmiä tulee kehittää vastamaan ketterästi markkinavoimien muutokseen. Palvelujen oikeudenmukaisuutta ja virkamiesten eettisyyttä koskevat kysymykset siirtyvät syrjään taloudellisuutta koskevien arviointien tieltä.[1]

Tämä konkretisoituu esimerkiksi työttömien aktivointitoimissa. Kunnat maksavat suuria summia passiivisen työmarkkinatuen kuntaosuusmaksuina.  Kuntapäättäjät ovat heränneet vaatimaan tehokkaita toimenpiteitä aktivoinnin lisäämiseksi ja TE-hallinnon tuottavuusvaatimukset edellyttävät nopeita asiakasprosesseja. Siksi monin paikoin TE-hallinnon ja kunnan työntekijät tutkivat yhdessä passiivista työmarkkinatukea saaneiden listoja, yhdistävät eri viranomaisten asiakastiedostoissa olevia tietoja ja luokittelevat tietojen perusteella työttömiä ohjattavaksi erilaisiin työllisyyden hoidon toimenpiteisiin. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaisia aktivointisuunnitelmia toivotaan tehtävän puhelimitse tai asiapapereiden perusteella pelkästään viranomaisten välillä. Kaikkein vaikeimmin työllistyvät siirrettäisiin mielellään suoraan sosiaalihuollon asiakkaaksi kysymättä asiakkaan näkemystä asiaan.  Asiakkaan mukaan ottaminen oman asiansa suunnitteluun on liian tehotonta ja resursseja hukkaavaa.  Tietosuojalainsäädäntöä luetaan niin, että perustelluksi poikkeukseksi tarkoitettu oikeus yhdistää eri viranomaisissa olevaa asiakastietoa ilman asiakkaan lupaa muutetaan pääsäännöksi.  Sosiaalialan ammattilaisena on kysyttävä, missä ovat asiakkaan osallisuus ja oikeusturva - siitäkin huolimatta, että kysyjä leimataan tehokkaiden, joustavien ja nykyaikaisten palveluprosessien kehittämisen jarruksi.  
 
Työttömyys on vakava ja kallis yhteiskunnallinen ongelma, joka yhteiskunnan tuottavuuskeskustelussa helposti muuttuu työttömän yksilölliseksi puutteellisuudeksi. Jos yhtä avointa työpaikkaa kohden on Lahdessa tällä hetkellä 5,5 työtöntä työnhakijaa, on työttömyydessä kyse pikemminkin työpaikkojen puutteesta kuin työnhakijan puutteellisista kyvyistä. Työllistymistä tukevat palvelut ovat tarpeellisia, mutta niihin ohjautumisen tulee tapahtua yksilöllisen palvelutarpeen perusteella, jonka arvioinnissa työtön on itse osallisena.

Kaikkein heikoimmassa asemassa olevat palvelujen käyttäjät eivät omaa voimavaroja oikeuksiensa peräämiseen. Sosiaalialan eettisten ohjeiden mukaan sosiaalialan ammattilaisen työn lähtökohtana on puolustaa asiakkaiden oikeuksia ja pitää toiminnassa huolta asiakkaiden edusta.  Etenkin heikoimmassa asemassa olevien asiakkaiden oikeuksien toteutumisen varmistaminen ja tarpeen vaatiessa asiakkaiden puolesta puhuminen ovat ammatissa keskeisiä tehtäviä.[2] Uuden sosiaalihuoltolain mukainen rakenteellinen sosiaalityö on oiva työväline tuoda esiin palvelujärjestelmän puutteita sekä haastaa yhteiskunnan palveluista päättäviä tahoja keskusteluun yhteiskuntapolitiikan vaikutuksista. Riitta Granfeltin[3] sanoin, sosiaalityö yhteiskuntapoliittisena toimintana ei ole paljonkaan arvoista ellei sen tekijöillä ole rohkeutta asettua niiden ihmisten puolelle, jotka eivät voi puolustaa elämisoikeuttaan suorituksilla, selviytymisellä tai kunniallisella elämäntavalla.

 

Leila Kankainen

Sosiaalipalvelujen päällikkö, YTL

Lahden kaupunki

---

[1] Salminen, Ari (2008) Julkisen toiminnan johtaminen: hallintotieteen perusteet.

[2] Talentia (2013) Arki, arvot, elämä ja etiikka. Sosiaalialan ammattilaisen eettiset ohjeet.

[3] Granfelt, Riitta (1998) Kertomuksia naisten kodittomuudesta

 

Ajatuksia muutoksista ja vaikuttavuudesta

Elämmme jatkuvan muutoksen keskellä, myös sosiaalipalveluissa. Muutokset eivät enää seuraa toisiaan, vaan niitä on meneillään lomittain ja limittäin koko ajan. Tiedontuotanto on nopeaa ja runsasta. Myös nopeat tiedon tuottamisen välineet kehittyvät ja digitalisaatio laajenee. Toimintoja pitäisi tehostaa ja vaikuttavuutta lisätä, mutta samalla asiakkaiden tilanteet ovat entistä monimutkaisempia ja tilanteen selvittämiseen ja ratkaisemiseen tarvitaan aikaa. Nyt markkinatalouden mittareilla yritetään mitata julkisia palveluja, vaikka julkiselle puolelle pitäisi kehittää omat mittarit. Joitakin versioita on ollut jo koekäytössä, mutta ne ovat olleet varsin raskaita käyttää.

Uusi sosiaalihuoltolaki velvoittaa ottamaan huomioon mm. erityistä tukea tarvitsevat asiakkaat. Tarvitaan paitsi pätevää henkilökuntaa, sosiaalityöntekijöitä, myös aikaresurssia. Lisäksi tarvitaan usein monialaista yhteistyötä, johon lakikin velvoittaa. Miten palvelut pitäisi organisoida, että voidaan tehdä yhteistyötä tehokkaasti ja vaikuttavasti? Ainakin raja-aitoja olisi syytä kaataa eri toimialojen ja toimijoiden väliltä, jotta hallinnolliset rakenteet eivät olisi esteenä joustavalle, toimivalle yhteistyölle. Ja pitäisi päästä pois toisille siirtämisestä.
 
Sote-ratkaisu tuo isoja muutoksia palvelukenttään. Yksityiset palvelut tulevat lisäämään asiakkaiden valinnanvapautta, mikä on hyvä asia, mutta sen vaikutuksia emme vielä tiedä. Joku tutkija totesi sosiaalipolitiikan päivillä noin kuukausi sitten, että yksityisiä palveluja käytettäessä syntyy uusia moraalisia ja eettisiä ongelmia. Millaisia ne tulevat olemaan, se jää nähtäväksi. Ainakin tilanne luo paineita asiakastyötä tekeville, kun on entistä paremmin osattava kertoa palveluvaihtoehdoista. Myös asiakas on vaikeassa tilanteessa valitessaan palveluja, kun hänellä ei välttämättä ole objektiivista tietoa saatavilla. Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja on sanonut, että vaatimukset alueellisesti ja yksilöllisesti räätälöityihin ratkaisuihin kasvavat, kun väestö ikääntyy ja monikulttuurisuus lisääntyy. Miten pystymme vastaamaan kaikkien väestöryhmien palvelutarpeisiin tasapuolisesti? Vai joudutaanko priorisoimaan? Kuka pystyy määrittelemään kriteerit? Ja luodaanko uusia palveluja asiakkaiden tarpeiden näkökulmasta vai organisaatio- tai tuottavuuslähtökohdista?

Monia kysymyksiä herää. Syntyy enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Olemme isojen haasteiden edessä. Kaiken myllerryksen keskellä on muistettava asiakkaat ja tarjottava heille toimivaa, laadukasta, tehokasta ja vaikuttavaa palvelua. Ja lisäksi on kyettävä osallistamaan asiakkaat: saatava heidät mukaan kehittämään sellaisia palveluja, joita he tarvitsevat ja joista on heille apua. Myös sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen osaamiselle on tilansa.Haasteet ovat isoja, joten kaikkien osaaminen, tieto ja ideat tarvitaan käyttöön.

Maarit Laitinen

työhönkuntoutuksen päällikkö, YTL

Uhkana sosiaalityön asiantuntijuuden alennusmyynti

Valtiovarainministeriö pyysi kunnilta elo-syyskuussa ehdotuksia siitä, miten kuntien velvoitteita ja tehtäviä voitaisiin tulevaisuudessa vähentää. Monessa vastauksessa nostettiin esiin yhtenä keinona sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusehtojen alentaminen.  

Valtiovarainministeriön teettämän kyselyn perusteella vaikuttaa siltä, että kuntien päättävät viranhaltijat eivät tunne sosiaalityötä tai ainakin kuva on siitä hyvin yksipuolinen. Tyypillistä on se, että sosiaalitoimea seurataan hyvin yleisillä mittareilla eikä mahdollinen vaikuttavuuden arviointi arkityöstä välity päättäjille. ¹ Uskon, että tämän kaltaiset esitykset kertovatkin nimenomaan sosiaalityön heikosta tunnettuudesta.  

Tarvitaan joustoja henkilöstön kelpoisuusehtoihin, nyt tulossa tiukennuksia. Sosionomeja olisi hyvin saatavilla, mutta tehtävät määritellään sosiaalityöntekijöille. (VM:n kysely 10/2015) 

 

Mielestäni sosiaalityöntekijän kelpoisuuksien alentamiselle ei ole 1.4.2015 voimaan astuneen uuden sosiaalihuoltolain valossa perusteita. Uuden lain mukaan työ jaetaan selkeästi sosiaaliohjaajien ja sosiaalityöntekijöiden kesken. Sosiaalityöntekijät työskentelevät erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden kanssa ja sosiaaliohjaat muiden asiakkaiden kanssa. Kiinnostava piirre uudessa laissa onkin nimenomaan se, että työ ei jakaudu tiettyjen tehtävien mukaan vaan asiakkaiden tarpeiden mukaan. Entisen sosiaalihuoltolain mukaisessa mallissa sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työt jakautuvat tiettyjen tehtävien mukaisesti. Lahdessa esimerkiksi tietyt asiakassuunnitelmat ovat perinteisesti kuuluneet vain sosiaalityöntekijöiden tehtäviin. Uuden sosiaalihuoltolain mukaan aiemmin näitä sosiaalityöntekijöille kuuluneita tehtäviä tulee väistämättä siirtymään myös sosiaaliohjaajille, koska ne kohdentuvat myös niille asiakkaille, joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien työnjakoon on jo nykyisellä lainsäädännöllä tulossa sosiaalihuoltolain toimeenpanon myötä muutos, jonka johdosta jatkossa yhä useampi sosiaalityössä asioiva asiakas asioikin pelkästään sosiaaliohjaajan vastaanotolla. 

Perussosiaalityöntekijänä aikuissosiaalityössä ei välttämättä tarvita kelpoisuuslain mukaisesti vaadittavaa ylempää korkeakoulututkintoa, vaan korkeakoulututkinto riittäisi. Lastensuojelussa sen sijaan ylempi korkeakoulututkinto on paikallaan, edellyttää erityistä osaamista. (VM:n kysely 10/2015) 

Tämä vastaus kertoo tietämättömyydestä aikuissosiaalityön vaativuudesta. On kiistatonta, että lastensuojelun sosiaalityössä vaaditaan erityisosaamista, mutta yhtälailla sitä tarvitaan myös aikuissosiaalityössä – toki erilaisin painopistealuein. Aikuissosiaalityöntekijän työkenttä on tavattoman laaja, kun asiakkaita on aina 18-vuotiaista tulottomista, koulunsa keskeyttäneistä nuorista yli 60-vuotiaisiin päihdeongelmaisiin ja asunnottomiin. Sosiaalityöntekijä tekee vaativaa asiakastyötä ja samalla hän koordinoi asiakkaan usein hyvin monimutkaista palvelukokonaisuutta. Tämä edellyttää tietämystä muun muassa yhteiskunnan toimintamekanismeista, sosiaalisten ongelmien taustatekijöistä, niiden syy-seuraussuhteista sekä ennen kaikkea erittäin monimutkaisesta lainsäädännöstä. 

Tällä hetkellä luottamushenkilöille ei muodostu jäsentynyttä kuvaa sosiaalityöstä. ¹ Toivon, että uuden sosiaalihuoltolain pykälä rakenteellisesta sosiaalityöstä tuo muutoksen tähän seikkaan. Rakenteellisen sosiaalityön avulla tuotetaan tietoa heikoimmassa asemassa olevien ihmisten elämästä, arjesta sekä sosiaalityön vaikuttavuudesta. Rakenteellinen sosiaalityö antaa tietoa siitä, miten yhteiskunnallinen päätöksenteko vaikuttaa ”äänettömien kansalaisten” elämään arjen tasolla ja laajemmassa mittakaavassa. Sosiaalityö on vakiinnuttanut paikkansa itsenäisenä tieteenalana yliopistoissa ja tutkimustoiminta on vilkasta. Sosiaalityön yliopistokoulutuksen myötä sosiaalityöntekijät osaavat tuottaa akateemisesti jäsenneltyä ja perusteltua tietoa, joka nousee arjen työstä ja sosiaalityölle onkin ominaista teorian ja käytännön tiivis dialogisuus. Olen varma, että johtavien viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden käsitys sosiaalityöstä syventyy, kun rakenteellinen sosiaalityö tulee osaksi arkipäiväistä sosiaalityöntekijän tekemää työtä ja tietoa tuotetaan systemaattisesti päätöksenteon pohjaksi.

Sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimukset ovat liian tiukat. Kelpoisia sos.työntekijöitä on erittäin vaikeata saada, ja vaihtuvuus on suurta, kun he shoppailevat parempien palkkojen perässä kunnasta toiseen vuoden välein. (VM:n kysely 10/2015) 

Sosiaalityöntekijöiden palkkataso on tunnetusti alhainen koulutustasoon nähden. Voidaanko alle 2900 € /kk maksettavaa tehtäväkohtaista palkkaa pitää akateemisesti kouluttautuneelle työntekijälle edes kohtuullisena? Jos sosiaalityöntekijät kilpailuttavat palkkojaan, sitä pidetään ”shoppailuna”. En voi olla ajattelematta, että tällaista alentavaa termiä voidaan käyttää vain naisvaltaisella alalla. On siis tosiasia, että päteviä sosiaalityöntekijöitä on erittäin vaikeaa saada rekrytoitua kuntiin. Uskallan väittää, että alhainen palkkataso ohjaa yhteiskuntatieteiden ja valtiotieteiden maistereiksi kouluttautuneita ihmisiä sellaisiin työpaikkoihin, joissa työntekijän asiantuntemusta ja osaamista arvostetaan muun muassa kilpailukykyisellä palkalla. Onko esimerkiksi lääkäreiden kelpoisuusvaatimusten alentamisesta keskusteltu, kun on puhuttu lääkäripulasta? Ei. Lääkäripulaan on pyritty vastaamaan esimerkiksi kilpailukykyisillä palkoilla. 

Sairaanhoitajien ja lääkäreiden, sosiaalityöntekijöiden ja sosiaaliohjaajien sekä lähihoitajien ja hoiva-avustajien kelpoisuuksien väljentäminen ei ole ratkaisu – pikemminkin vaarana, että heikennetään työn vaikuttavuutta, kun kelpoisuuksia väljennetään. (VM:n kysely 10/2015) 

Jokaiseen julkisen sektorin ammattiin on luotu perustellusti tietynlaiset kelpoisuusvaatimukset. Oikein suunnattu henkilöstöpolitiikka takaa sen, että jokaisella työntekijällä on koulutustaan ja kelpoisuuttaan vastaavat tehtävät. Eri ammattiryhmien yhteistyö tuo vaikuttavuutta ja tehokkuutta – ei se, että tehtäviä aletaan hoitaa pienemmällä palkalla, mutta riittämättömällä koulutuksella ja osaamisella.  

¹ Saikkonen, Paula & Blomgren Sanna & Karjalainen Pekka & Kivipelto, Minna (2015) Poistaako sosiaalityö huono-osaisuutta?

 

Kaisa Hujanen

johtava sosiaalityöntekijä, YTM

Lahden Aikuissosiaalityö

 

Kolme pointtia rasismista ja sosiaalityöstä

Maahanmuutosta keskustellaan Suomessa ennennäkemättömän vilkkaasti. Osa keskustelijoista lienee jo kyllästynyt koko aiheeseen, toisaalta keskustelu on kuumentunut eikä ylilyönneiltäkään ole vältytty. Keskustelua on myös pyritty hillitsemään rajoittamalla uutisten kommentointimahdollisuuksia. Kaikki mitä maahanmuutosta voi sanoa, on jo sanottu. Vai onko sittenkään?

Vaikka maahanmuuttoa on käsitelty monipuolisesti eri näkökulmista, on kuitenkin kolme pointtia, jotka ovat keskustelussa jääneet vähemmälle huomiolle.

Ensinnäkin keskustelua ei juurikaan ole käyty sosiaalityön näkökulmasta. Sosiaalityöntekijät ylipäätään osallistuvat maahanmuuttokeskusteluun vain harvoin. Kyse lienee sosiaalityössä yleisemminkin esiintyvästä hiljaisuuden kulttuurista[1]. Koulutuksessa ja työssä kertyneen tiedon esittelemisen kun on todettu olevan vierasta suomalaiselle sosiaalityölle. Sen sijaan sosiaalityöntekijät vaikenevat ja vetoavat salassapitosäännöksiin silloinkin, kun he voisivat kommentoida asioita yleisellä tasolla ja heillä olisi kerrottavanaan tietoa, jolla voisi esimerkiksi oikoa vääriä käsityksiä ja vähentää ennakkoluuloja.

Erkki Torppa1 hämmästeli jo 1990 -luvulla, miten korkeasti koulutetut sosiaalityöntekijät voivat hiljaa katsoa sivusta, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Kyse oli tuolloin hyvinvointivaltion murentumisesta, mutta kysymys on tällä hetkellä ajankohtainen maahanmuuton ja rasismin suhteen. Etenkin, kun sosiaalityöntekijällä olisi ammatin arvojen, eettisten ohjeiden ja lainsäädännön johdosta vahva velvollisuus pyrkiä toiminnallaan rasismin ja syrjinnän vähentämiseen yhteiskunnassa. Tästä sosiaalityön antirasistisesta tehtävästä on puhuttu Suomessa vain vähän, mutta muualla on esimerkiksi todettu sosiaalityöntekijöiden olevan se ammattikunta, jolla on vahvin antirasistinen velvollisuus yhteiskunnassa[2]. Julkiseen maahanmuuttokeskusteluun osallistuminen olisi Suomessakin yksi keino toteuttaa yhteiskunnan sosiaalityölle antamaa antirasistista tehtävää.

Toinen maahanmuuttokeskustelussa sivuun jäänyt teema on keskustelun vaikutus asenneilmapiiriin sekä sitä kautta maahanmuuttajataustaisen väestön ja koko yhteiskunnan hyvinvointiin.

Tutkimusten[3] mukaan rasististen puheenvuorojen ja vihapuheen hyväksyminen lisäävät kielteistä suhtautumista ulkomaalaisia kohtaan. Mitä kielteisemmin maahanmuuttajat keskusteluissa esitetään, sitä kielteisemmäksi suhtautuminen muuttuu. Suhtautuminen puolestaan näkyy ihmisten toiminnassa eli siinä, miten ulkomaalaisia kohdellaan. Kielteisten asenteiden ilmaisemiseen ja rasistiseen puheeseen liittyy siis riski siihen, että ne lopulta alentavat kynnystä syrjintään ja rasistisiin tekoihin. Tästä on jo nähty valitettavia esimerkkejä Lahdessakin.

Vaikka yhteiskunnassa vallitsevat kielteiset asenteet saattavatkin ilmetä ulkomaalaisiin kohdistuvina syrjintänä ja rasismina, ei ongelma koske pelkästään heitä. Syrjintä ja rasismi heikentävät yksilöiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisäksi lopulta koko yhteiskunnan turvallisuutta, koska eri väestöryhmien välinen epäluottamus kasvaa[4]. Vastaavasti vähemmistöihin myönteisesti suhtautuvassa yhteiskunnassa rasismikokemuksia esiintyy vähemmän ja hyvinvointi on sen johdosta korkeammalla tasolla. Yhteiskunnan hyvinvointia olisi siis mahdollista lisätä asenneilmastoon vaikuttamalla.

Kolmas pointti on maahanmuuttokeskustelussa vallitseva valkoinen, hallinnoiva ääni. Rasistiset kannanotot ja monikulttuurisuuspuhe ovat australialaisen antropologin Ghassan Hagen[5] mukaan saman asian kaksi puolta. Valkoisten usko omaan ylivaltaansa ilmenee hänen mukaansa joko valkoisen monikulttuurisuuden tai valkoisen rasismin muodossa. Monikulttuurisuuden kannattajille ja maahanmuuttoa vastustaville on siis yhteistä valkoinen hallinnoiva ääni, jolla maahanmuuttajat joko toivotetaan tervetulleiksi ja heitä puolustetaan tai heitä vastustetaan. Molemmissa tapauksissa maahanmuuttajat itse konstruoidaan passiivisiksi objekteiksi ja niiden hallittaviksi, jotka ovat antaneet itselleen oikeuden olla huolissaan kansakunnan tilasta. Jotta valkoisen hallinnan ääni voitaisiin maahanmuuttokeskustelussa välttää, tulisi maahanmuuttajataustaisen väestön oma ääni kuulua keskusteluissa nykyistä paremmin.

Uudessa sosiaalihuoltolaissa nostetaan vahvasti esiin rakenteellinen sosiaalityö. Näen maahanmuuttokeskusteluun osallistumisen yhtenä rakenteellisen sosiaalityön toteuttamisen välineenä, keinona vaikuttaa ja muuttaa yhteiskuntaa. Ja vaikka tätä mahdollisuutta ei vielä tällä hetkellä suomalaisessa sosiaalityössä kovin laajalti käytetäkään, saattaa sen merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Voisi myös käydä niin, että mikäli tutkijat, sosiaalityöntekijät ja muut asiantuntijat osallistuisivat enemmän julkiseen keskusteluun, rohkaisisi se muitakin keskustelijoita ihmisoikeuksien puolustamiseen.

Kaikkiaan sosiaalityöntekijöiden esiintymisen julkisuudessa oman alansa kysymysten asiantuntijoina tulisi olla yhtä itsestään selvää kuin ekonomistien tai juristien osallistuminen omaan alaansa liittyvään julkiseen keskusteluun.

 

Tuula Carroll

johtava sosiaalityöntekijä, VTM

Lahden AIkuissosiaalityö

 

 

---

[1] Mutka, Ulla (1998) Sosiaalityön neljäs käänne. Asiantuntijuuden mahdollisuudet vahvan

hyvinvointivaltion jälkeen. Kopijyvä Oy. Jyväskylä.

[2] Bhatti-Sinclair, Kish (2011) Anti-Racist Practice in Social Work. Palgrave Macmillan. Hampshire.

[3] esim. Jokinen, Arja & Huttunen, Laura & Kulmala, Anna (2004) Johdanto: neuvottelu marginaalien

kulttuurisesta paikasta. Teoksessa Jokinen, Arja & Huttunen, Laura & Kulmala, Anna (toim.):

Puhua vastaan ja vaieta. Neuvottelu kulttuurisista marginaaleista. Gaudeamus. Helsinki. 9–19.

[4] Etnisten vähemmistöjen ja maahanmuuttajien turvallisuus paikallisissa

turvallisuussuunnitelmissa. Sisäasiainministeriön julkaisuja 29/2009

[5] Hage, Ghassan (2000) White Nation. Fantasies of White supremacy in a multicultural society.

Routledge. London.

Tampere University Press. Tampere.