Moninaista harkintaa täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen äärellä - tutkielma sosiaalityöntekijöiden tekemien kielteisten toimeentulotukipäätösten perusteluista

Sosiaalityöntekijöiden käyttämä harkinta ja asiakkaan oikeuksien toteutuminen vaihtelevat hylkäävissä toimeentulotukipäätöksissä. Tämä havainto perustuu tekemääni pro gradu –tutkielmaan, jossa tutkin, miten sosiaalityöntekijät perustelevat hylkääviä täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päätöksiä. Aineistona olleet päätökset oli tehty Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän lapsiperhepalveluissa ja työikäisten palveluissa talven ja kevään 2018 aikana.

Tutkielman tuloksissa kävi ilmi, että sosiaalityöntekijöiden käyttämät perustelut hylkäävissä toimeentulotukipäätöksissä jakautuivat kolmeen luokkaan: Asiakkaaseen liittyvät perustelut, järjestelmään liittyvät perustelut sekä asiakkaaseen ja järjestelmään liittyvät perustelut. Asiakkaaseen liittyvät perustelut olivat sellaisia, joissa kielteistä päätöstä perusteltiin asiakkaan omalla toiminnalla. Järjestelmään liittyvät perustelut koskivat tilanteita, joissa hylkäämistä perusteltiin etuusjärjestelmään liittyvillä syillä, kuten sillä, että asiakas on oikeutettu muuhun etuuteen kuin toimeentulotukeen. Asiakkaaseen ja järjestelmään liittyvät perustelut –luokkaan taas kuului perusteluja, joissa yhdistyivät sekä asiakkaaseen että järjestelmään liittyvät syyt. Nämä syyt näyttäytyivät monessa kohtaa monimutkaisena erityistilanteena.

Tutkielman tulosten perusteella toimeentulotukiasiakkailla on haasteita toimia etuusjärjestelmässä, sillä asiakkaat eivät esimerkiksi ole tietoisia, mitä kuluja haetaan Kelan perustoimeentulotuesta ja mitä kuluja kunnalta täydentävänä tai ehkäisevänä toimeentulotukena. Aineiston perusteella sosiaalityöntekijät saivat asioidenhoitajan roolin, sillä he neuvoivat aktiivisesti asiakkaita hoitamaan asioitaan Kelassa ja selvittelivät tilanteita myös asiakkaiden puolesta. Uskon, että asiakkaiden epätietoisuus etuusjärjestelmässä toimimisesta kuormittaa niin asiakkaita kuin ammattilaisiakin.

Aiempien tutkimusten (esim. Haapala 2012, 85 & Blomgren 2016, 48) perusteella on todettu, että asiakkaat kokevat, ettei heitä kuulla toimeentulotuen käsittelyprosessissa tai, että hakemuksen käsittelyyn vaikuttavat asiakkaan kirjalliset kyvyt tehdä hakemus. Pro graduni tuloksista kävi ilmi, että sosiaalityöntekijät ottivat monessa kohtaa hakemusta käsitellessään yhteyttä asiakkaisiin esimerkiksi soittamalla tai varaamalla asiakkaalle ajan vastaanotolle. Yhteyttä ottamalla asiakkaalla oli mahdollisuus kertoa suullisesti tarkemmin tilanteestaan. Valitettavaa kuitenkin on, että monet asiakkaat eivät vastanneet sosiaalityöntekijöiden tavoitteluihin tai saapuneet paikalle varatulle ajalle. Tämä voi tosin osaltaan kertoa toimeentulotuen hakemiseen liittyvistä arkuuden tai häpeän tunteista. Tiiviimmät yhteydenotot asiakkaisiin voisivat parantaa entisestään asiakkaiden oikeuksien toteutumista. Puheluiden tai aikavarauksien tiivistäminen voi kuitenkin olla haastavaa, sillä sosiaalityössä on jatkuvasti kiirettä ja resurssien puutetta (esim. Salo ym. 2016, 24-25).

Kokonaisuudessaan toimeentulotukipäätösten perusteella sosiaalityöntekijöiden harkinta näyttäytyy monimuotoisena ja asiakkaan oikeudet toteutuvat pääosin hyvin. Puutteitakin tosin löytyi ja niihin tulisi suhtautua aina vakavasti. Puutteina tutkielman tulosten perusteella näyttäytyivät päätökset, joista puuttui kokonaan yksilölliset perustelut. Lisäksi osassa päätöksissä käytettiin niin sanottua yksiselitteistä hylkäämistä eli yksilölliset perustelut koostuivat vain maininnasta, että tukea ei myönnetä tai todettiin, että kriteerit tuen myöntämiseksi eivät täyty. Päätöksissä ei kuitenkaan kerrottu, mitä kriteerit olivat ja mitkä niistä jäivät täyttymättä.

Tutkielma tuotti uutta tietoa toimeentulotukipäätösten perusteluista, mikä on tärkeää, sillä aihetta ei ole aiemmin oikeastaan tutkittu. Jatkossa aihetta voisi tutkia esimerkiksi täydentämällä aineistoa sosiaalityöntekijöiden haastatteluilla tai aiheesta voisi tehdä vertailevaa tutkimusta eri asiakasryhmien välillä. Olisi mielenkiintoista saada lisää tietoa esimerkiksi siitä, millaisia eroja lapsiperheiden ja aikuistalouksien toimeentulotukipäätösten välillä on.

Teksti perustuu Lapin Yliopistossa tarkastettavana olevaan pro gradu -tutkielmaan: Ritala, Salla 2019: Sosiaalityöntekijöiden tekemien hylkäävien toimeentulotukipäätösten perustelut.

Salla Ritala

sosiaalityöntekijä

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä

Perhe- ja sosiaalipalvelut

Lastensuojelun jälkihuolto

Lähteet:

Blomgren, Sanna 2016: Asiakkaat julkisissa palveluissa - helppous ja mutkattomuus vai epävarmuus ja läpinäkykmättömät toimintatavat. Teoksessa Blomgren, Sanna & Karjalainen, Jouko & Karjalainen, Pekka & Kivipelto, Minna & Saikkonen, Paula & Saikku, Peppi (toim.) 2016: Sosiaalityö, palvelut ja etuudet muutoksessa. Raportti 4/2016. THL. Helsinki, 41-73.  

Haapala, Ritva 2012: Mistä tyytymättömyys syntyy? Hallintokantelun sisällöt sosiaalipalveluissa ja toimeentulotuessa. Lisensiaatintutkimus. Tampereen yliopisto.

Salo, Paula & Rantonen, Otso & Aalto, Ville & Oksanen, Tuula & Vahtera, Jussi & Junnonen, Sanna-Riitta & Baldschun, Andreas & Väisänen, Raija & Mönkkönen, Kaarina & Hämäläinen Juha, 2016: Sosiaalityöntekijöiden hyvinvointi. Sosiaalityön kuormittavuus, voimavaratekijät ja sosiaalityöntekijöiden mielenterveys. Työterveyslaitos. Helsinki.

Terveyssosiaalityö - sairastumisessa tukena

Historiaa

Terveysosiaalityön juuret löytyvät 1800-luvun lopulta Englannista, kun ensimmäinen sairaalan sosiaalihoitaja Lady Almoner aloitti työnsä 1895 Lontoon The Royal Free Hospital- klinikalla. (Montin 1933, 201-204.) Amerikassa ensimmäinen sairaalan sosiaalityön osasto perustettiin New Yorkiin, Massachusetts General Hospitaliin 1905. Näiden lisäksi Saksassa, Ranskassa ja Ruotsissa toimi sosiaalihoitajia, jotka olivat usein terveyssisaria. (Linden 1999, 34.) Suomessa terveyssosiaalityön voidaan katsoa alkaneeksi vuodesta 1921, jolloin sosiaalihoitajat aloittivat toimintansa Helsingin 1921 lastensairaalassa sekä 1923 kirurgisessa sairaalassa, koska koettiin että terveydenhuollossakin on tärkeä kiinnittää huomiota enemmän potilaiden elämäntilanteisiin ja kotiutumisen jälkeiseen selviytymiseen. (Sundman 2014, 7.)

Ensimmäiset sosiaalihoitajat olivat sairaanhoitajia ja myöhemmin terveyssisaria. Sosiaalihoitajan koulutuksen myötä 1945 sairaalan sosiaalityö liittyi yleisesti sosiaalityön menetelmälliseen kehittämiseen ja koulutuksessa siirryttiin sairaalakeskeisyydestä terveydenhuollon kokonaisuutta painottaen yhteyksiä sosiaalihuoltoon. Terveyssosiaalityön asiantuntijuuden kehittyminen enem-män sosiaalihuollon puolelle tapahtui vuonna 1960-70 luvulla, mutta se oli vielä alisteinen isäntä-organisaatiolle. (Tulppo 1991, 5-8, 12.) Terveydenhuollon sosiaalityöntekijän rooli on muuttunut avustavasta, hoivaan keskittyvästä työntekijästä kohti yhteiskunnallista ja sosiaalista tietoa hallitsevaa, itsenäistä asiantuntijaa, jonka koulutuksen pätevyyden määrittää Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuus vaatimuksista 817/2015. (Korpela 2014, 121.)

Mitä terveyssosiaalityö on?

Terveyssosiaalityön palvelut kuuluvat kaikille ja terveyssosiaalityöntekijöitä löytyykin kaikista sairaanhoitopiireistä. Terveyssosiaalityö toimii kahden toisistaan poikkeavan viitekehyksen raja-pinnalla sosiaalihuollon ja terveydenhuollon välimaastossa, mutta kuuluu vahvasti sosiaalihuoltoon, vaikka isäntäorganisaatio onkin terveydenhuollossa. Sosiaalityöntekijät ja –ohjaajat toimivat moniammatillisissa tiimeissä tiiviissä yhteistyössä terveydenhuollon kanssa terveyden-huollon toimipisteissä toteuttaen sosiaalityötä tai –ohjausta. Päijät-Hämeessä terveyssosiaalityöntekijät työskentelevät erikoissairaanhoidon yksiköissä sairaalan osastoilla ja poliklinikoilla. Psykiatrialla toimii sosiaalityöntekijöitä ja –ohjaajia lastenpsykiatrialla, nuoriso-psykiatrialla ja aikuispsykiatrialla. Somatiikassa toimii sosiaalityöntekijöitä, jotka työskentelevät Päijät- Hämeen keskussairaalassa somatiikan osastoilla ja poliklinikoilla. Sosiaalityöntekijän/- ohjaajan vastaan-otolle ohjaudutaan usein miten terveydenhuollon työntekijöiden kautta, mutta myös läheiset, omaiset ja asiakkaat itse voivat ottaa yhteyttä toimintayksikölle nimettyyn työntekijään suoraan. Terveyssosiaalityöntekijän palvelut ovat käytettävissä erikoissairaanhoidon osastoilla ja poliklinikoilla niin kauan, kun asiakkuus jatkuu kyseisessä yksikössä.

Terveyssosiaalityön asiantuntijuus pohjaa ihmisen kokonaisnäkemykseen sairauden ja sosiaalisten tekijöiden yhteyksistä. Terveyssosiaalityön tehtävänä on vaikuttaa yksilön ja perheen elämäntilanteeseen siten, että sairaudesta huolimatta taloudellinen toimeentulo, sosiaalinen suoriutuminen ja yhteiskunnallinen osallistuminen jatkuisivat mahdollisemman häiriöttömästi. (Linden 1999, 55.) Terveyssosiaalityöntekijä on erikoistunut paitsi sosiaalityöhön, myös terveydenhuollon alueen kysymyksiin. Sosiaalityöntekijä tietää sairauksien ja hoidon vaikutukset ihmisen arjen selviytymisessä sekä tuntee sosiaaliturvan, sosiaalipalveluiden ja kuntoutuksen kentän.

Terveyssosiaalityön tehtävä on selkeä eli olla sairastuneen ihmisen tai perheen tukena silloin, kun ihmisen omat voimavarat ja toimintakyky eivät riitä hoitamaan omia asioitaan. Sosiaalityö voi olla pitkäänkin mukana ihmisen tai perheen asioissa, jos tilanne niin vaatii. Erityisesti kuntoutukseen liittyvissä asioissa terveyssosiaalityö on mukana poliklinikoilla seuraamassa ja suunnittelemassa kuntoutumiseen liittyviä asioita.

Terveyssosiaalityön avulla turvataan, ettei ihminen putoa palvelujärjestelmien ulkopuolelle, koska asiakkaan tai perheen oma toimintakyky on heikentynyt. Terveyssosiaalityö toimii eräänlaisena turvaverkkona pirstaleisessa sosiaaliturva ja –palveluiden sekä kuntoutuksen maailmassa, jossa työntekijä kokoaa asiakkaan palvelujärjestelmän yhteen tai auttaa sen alkuun saattamisessa ja tarvittaessa jää seuraamaan asioiden etenemistä. Oma vakava sairastuminen tai perheen jäsenen sairastuminen sekä siitä kuntoutuminen on prosessi, joka koskettaa aina monia elämänalueilta – asumista, arjessa selviytymisistä, perhesuhteita, toimeentuloa, fyysisiä ja psyykkisiä voimavaroja. Sairastumisen aiheuttamat muutokset edellyttävät monien asioiden uudelleen järjestämistä ja muotoilemista tai sopeutumista pysyviin muutoksiin.

Arkea tutkimassa

Terveyssosiaalityöllä on siis oma tehtävänsä. Esimerkiksi psykiatriassa sosiaaliset tekijät vaikuttavat mielenterveyden elämäkululliseen rakentumiseen kaksisuuntaisesti. Psyykkisen oireilun takana on usein sosiaalisia juurisyitä, kuten köyhyyttä, päihteidenkäyttöä, väkivaltakokemuksia sekä yhteis-kunnallisia prosesseja, kuten pitkäaikaistyöttömyyttä, ongelmien ylisukupolvisuutta jne. Vastaavasti psyykkisesti sairastuneen heikentynyt toimintakyky muodostaa esteen arkiselle selviytymiselle ja sosiaaliselle osallisuudelle. Tällöin sosiaaliset tekijät voivat olla paitsi psyykkistä sairastumista ylläpitäviä, myös kuntoutumista edistäviä voimavaroja. (Barnes ym. 2000, 565-566; Bailey 2002, 326.)

Sosiaalityöntekijät ovat arjen tutkimisen ammattilaisia sekä heillä on välineitä mahdollistaa arjen toimintakyky kuntoutumisessa. Vakavassa sairastumisessa tähän kuitenkin tarvitaan tiivis yhteistyö terveydenhuollon kanssa ja ymmärrys eri sairastumisen prosessista sekä ihmisen käyttäytymisestä ja toimintakyvystä, jotta kuntoutuminen saadaan käyntiin. Terveyssosiaalityön asiantuntijuus todentuukin esimerkiksi mielenterveyskuntoutujien ja heidän lähiympäristönsä voimavarojen tun-nistamisessa sekä niiden valjastamisessa yksilöllisen/ tai perheen kuntoutumisen tueksi. Siksi sosiaalityöllä osana mielenterveyspalveluita on tärkeä korjaava, mutta myös ongelmia ehkäisevä rooli. (Lehtinen 2018, 148).

Terveydenhuollon sosiaalityön luokitusopas (1998,60) jakaa terveydenhuollon sosiaalityön neljään osa-alueeseen: sosiaaliseen arvioon, sosiaalisen toimintakyvyn tukemiseen, toimeentulon turvaamiseen ja asiantuntijatyöhön. Sosiaalityöntekijä voi olla informoija, selvittelijä, vireille laittaja, koordinaattori ja suunnittelija (Talentia 2007,1). Terveyssosiaalityön työskentelyn perusteena on sosiaalisen elämäntilanteen kartoittaminen yhdessä asiakkaan ja hänen lähiomaisten kanssa. Sosiaalisen tilanteen selvittämisen perusteella sosiaalityöntekijä voi arvioida ja ennakoida tarvittavia tukitoimia ja laittaa vireille välttämättömät sosiaaliturva-asiat sekä arjessa selviytymiseen tarvittavat tukipalvelut. Tarvittaessa työskentelyyn kutsutaan mukaan yhteistyöverkostoon palveluita koordinoivat viranomaiset mahdollisten palveluiden alkuun saattamiseksi. Terveydenhuollon sosiaalityössä ei tehdä hallinnollisia päätöksiä, minkä vuoksi yhteistyö alueen sosiaalityön kanssa onkin tärkeää. Toimintayksikkö määrittää siellä tehtävän sosiaalityön tai –ohjauksen ja tehtävänkuva voi paljonkin poiketa toisistaan riippuen siitä toimitaanko lasten ja nuorten yksiköissä vai aikuisten yksikössä, mutta perusperiaate pysyy samana.

Psykososiaalista tukea ja moniammatillisuutta

Terveyssosiaalityön työskentelylle on ominaista myös psykososiaalinen lähestymistapa, asiakkaan asioiden asianajo, moniammatillinen työskentely sekä kuntoutusosaaminen. Sosiaalityöntekijän kanssa on mahdollista keskustella yleisesti omasta tai lapsen elämäntilanteesta, sairastumisen tai vammautumisen aiheuttamista muutoksista sekä saada yksilöllistä ohjausta ja neuvontaa sekä tarvittaessa apua palveluiden saattamiseksi alkuun. (Vanhala 2015: 6.) Erityisesti lasten- ja nuorten yksiköissä työskentely perustuu vanhemmuuden ja vanhempien kanssa tehtävään psykososiaaliseen työhön. Terveyssosiaalityössä kohdataan monesti toimintakyvyltään heikom-massa asemassa olevia asiakkaita ja perheitä, jotka ovat uupuneita ja monesti kohtuuttomissa elämäntilanteissa. Asiakkaat ovat monesti kykenemättömiä viemään omia asioita eteenpäin tai olevat epätietoisia heille kuuluvista sosiaaliturvaetuuksista tai -palveluista. Terveyssosiaalityössä tullaankin asiakkaan tueksi viemään asioita eteenpäin sen aikaan kun on tarve tai huolehditaan, että lapsen etu tulee huomioiduksi perheessä ja tuetaan siinä.  

Metteri (1996,146) toteaakin, että moniammatillista tiimityötä tarvitaankin juuri niillä toiminta-aloilla, joilla asiakkaiden tarpeisiin ei ole helppo vastata yhden näkökulman tai tietämyksen varassa. Juuri tätä yhteistyötä ja yhteistyökulttuuria tarvittaisiin yhä niukkenevien resurssien ja asiakkaiden moniongelmallisten tilanteiden kanssa. Terveyssosiaalityö toimii moniammatillisissa tiimeissä tuoden hoitotiimiin tietoa asiakkaiden arjen sujuvuudesta sekä sen puutteista sekä koordinoi palveluiden oikea-aikaisuutta. Oikea-aikaisen ammatillisen tuen antaminen ja asioiden sujuva hoito voi ehkäistä parhaimmillaan vakavan sairastumisen tuottaman asiakkaan/ perheen kaaoksen tunnetta ja auttaa asiakasta/ perhettä hallitsemaan sitä. (Ruotsalainen 2003, 111-113.)

Terveyssosiaalityö tulevaisuudessa?

Terveyssosiaalityö on saanut kehittyä rauhassa tähän päivään saakka. Perinteisesti sosiaalityön ydin on ollut ihmisten kohtaamisessa ja vuorovaikutuksessa ja perustunut asiakkaiden tarpeisiin. Uusi sosiaalihuoltolaki muokkaa sosiaalityötä hallinnollisempaan suuntaan, mutta häviääkö sosi-aalityöstä samalla jotakin? Toistaiseksi terveyssosiaalityö on onnistunut vielä säilyttämään tämän kohtaamistyön osana sosiaalityötä ilman hallinnollisia päätöksiä. Uudet maakunnalliset rakenteet haastavat koko sote-järjestelmän ja toivottavasti sosiaalityötä osataan katsoa siten, että heikommassa asemassa olevat eivät jää turvaverkon ulkopuolelle ja ymmärretään terveyssosiaalityön kaltaista työtä, koska juuri heikoimmassa asemassa syrjäytymisvaarassa olevat tarvitsevat tätä nivelvaiheen sosiaalityötä, jossa terveyssosiaalityöntekijät ovat omimmillaan. Sosiaalityö voi kehittyä ottamaan vastaan haasteet, mitä tulevaisuus tuo tulleessaan, kunhan ollaan avoimia ratkaisuille, jotka erityisesti hyödyttävät asiakasta!

Eija Tiihonen

Vastaava sosiaalityöntekijä

PHHYKY/ Psykososiaaliset palvelut

Lähteet:

Bailey, D. 2002. Mental health. Teoksessa Robert Adams, Lena Dominelli & Malcolm Payne (toim.) Critical practice in social work. New York, Palgrave Macmillan.

Barnes, D & Carpenter, J. & Dickinson, C. 2000. Interprofessional education for community mental health: attitudes to community care and professional stereotypes. Social Work Education 19.

Howe, D. 2002. Psychosocial Work. Teoksessa Robert Adams, Lena Dominelli & Malcolm Payne (toim.) Social Work. Themes, Issues and Critical Depates. New York: Palgrave.

Laki sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 817/2015

Lehtinen, L. 2018. Sosiaalityön terapeuttinen asiantuntijuus psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa. Teoksessa Juvonen, T. & Lindh, J. & Pohjola, A. & Romakkaniemi, M. (toim.) Sosiaalityön muuttuva asiantuntijuus. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja 2018.

Linden, M. 1999. Terveydenhuollon sosiaalityö moniammatillisessa toimintaympäristössä. Stakes raportteja 234. Helsinki, Stakes.

Metteri, A. 1996. Arjen tieto ja sosiaalityö terveydenhuollon moniammatillisessa työryhmässä – tietojen yhteensovitus. Teoksessa Anna Metteri (toim.) Moniammatillisuus ja sosiaalityö. Helsinki, Edita.

Montin, E. 1933. Epione. Suomen Sairaanhoitajayhdistyksen aikakausilehti. 26 (11), sivut 201-205.

Korpela, R. 2014. Terveyssosiaalityön asiantuntijuus ja kehittäminen. Teoksessa Anna Metteri, Heli Valokivi & Satu Ylinen (toim.) Terveys ja sosiaalityö. Juva, PS-kustannus.

Ruotsalainen, H. 2003. Aivohalvauksen saanut ja hänen omaisensa paikallisessa järjestelmässä. Tieto,  Ohjaus ja tuki ”Kun mistään ei tiennyt mitään”. Teoksessa Anna Metteri (toim.) Asiakkaan ääntä kuunnellen: kitkakohdista kehittämisehdotuksiin. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyö yhdistys YTY ry. Helsinki, Edita.

Sudman, E. 2014. Teoksessa Anna Metteri, Heli Valokivi & Satu Ylinen (toim.) Terveys ja sosiaalityö. Juva, PS-kustannus.

Talentia ry. 2007. Terveyssosiaalityöntekijä rakentaa yhdessä potilaan arjen elämää sairastumisen jälkeen. Tiedote 1.11.2007.

Terveydenhuollon sosiaalityön luokitus. Opas luokituksen käyttöön ja näkökulmia palvelujen kehittämiseen. 1998. Helsinki, Terveydenhuollon sosiaalityöntekijät ry.

Tulppo, J. 1991. Sosiaalityö ammatillisena toimintana sairaalassa. Sosiaalipolitiikan laitoksen tutkimuksia. Sosiaalipolitiikan käytäntö ja opetus, sarja C: nro 2. Tampere, Tampereen yliopisto.

Vanhala, A 2015: Sosiaalityön apu kuluu kaikille, Julkaisussa Eläkeläinen nro 7/ Joulukuu 2015

Perheille tarjottavan varhaisen tuen äärellä

Lapsiperheille tarjottavan varhaisen tuen vaikutus korjaavan työn määrään on todettu olevan äärimmäisen merkityksellinen. Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja puhuu siitä, kuinka varhaista tukea on laajennettava perheiden tueksi. Kananoja pitää tärkeänä, että varhaista työtä tulisi aina miettiä, kun päätetään esim. lastensuojelun resursseista. Lape muutosohjelman aikana onkin pohdittu sitä, millaisia varhaisen tuen kokeiluja ja käytänteitä, voitaisiin luoda vähentämään mahdollisen korjaavan tuen määrää.

Varhaisen tuen malleja kehitetään
Valtakunnallinen lape-ohjelma tähtää varhaisen tuen palveluiden kehittämiseen. Päijät-hämeessä erilaisia varhaisen tuen palvelumalleja pilotoidaan ja niiden vaikutusta pyritään arvioimaan, suhteessa esim. sijoitusten määrään. Varhaisen tuen palvelumalleja lähdettiin miettimään siihen kontekstiin, missä lapsiperheet luonnollisesti aivan alkutaipaleella näyttäytyvät. Neuvolan toimintaympäristö on perheille ensimmäinen viranomaiskosketus. Neuvolassa käydään jo ennen lapsen syntymää ja tiheästi ensimmäisten kuukausien aikana. Terveydenhoitajalla on tärkeä rooli perheen elämässä lapsen ensimmäisten kuukausien ja perheen muodostumisen aikana. 

Tietoa perheitä tukevista palveluista yhteisellä kotikäynnillä
Lähdimme miettimään varhaisen tuen palvelua neuvolaympäristöön, lapsiperheille. Vavu-kotikäynnit on yksi varhaisen tuen palvelukokeilu.  Vavu-kotikäynnit ovat terveydenhoitajan ja kotipalvelun työntekijän yhteistyössä toteuttamia perheen tapaamisia. Vavu-käynneillä tuodaan tietoa arjen tuesta, millaista tukea perheillä on mahdollisuus saada. Kotipalvelun työntekijä kertoo perheelle kotipalvelun tuesta. Tavoitteena on saada vanhemmille tietoisuus siitä, että tukea on saatavilla, yksin ei tarvitse jäädä. Vauva-arki voi yllättää ja uuvuttaa, tähän pyritään tuomaan tukea varhaisessa vaiheessa, kotipalvelun avulla. 

Perheohjaajat neuvoloihin
Neuvolaympäristöä lähdettiin miettimään myös ohjaavan tuen ympäristönä. Perheohjaajan vastaanottomalli on yksi varhaisen tuen muoto, jota on Päijät-Hämeessä kehitetty LAPE-muutosohjelman aikana. Kehittämistyö on nyt pilotointivaiheessa ja vastaanottoa lähdetään pilotoimaan kahdessa Hyvinvointiyhtymän neuvolassa, Lahden alueella. Perheohjaajan vastaanottotyö perustuu asiakkaan vapaaehtoiseen haluun saada muutosta perheen toimivuuteen ja arjen haasteisiin. Vastaanotto ei sido perhettä asiakkuuteen ja vastaanotto tapahtuu ilman ajanvaraamista. Vastaanotolla voi keskustella esim. kasvatuksellisista pulmista, parisuhteesta, taloudesta tai muista lapsiperheen arjen haasteista. Vastaanotolla annetaan mahdollisuus kysyä, jos joku asia askarruttaa mieltä. 

Perheohjaajan vastaanottomallin pilottineuvolat ovat Lahden alueella Laune ja Mukkula. Vastaanottoa on kerran viikossa, molemmissa neuvoloissa. Pilotin aikana on tarkoitus kokeilla yhteistyötä lähipäiväkotien ja avoimien kohtaamispaikkojen välillä. On mietitty yhteistyötä varhaiskasvatuksen kanssa, jolloin perheet ovat vielä neuvolan asiakkuudessa. Varhaiskasvatuksen ja neuvolan rooli on tukea vanhempia kasvatustehtävässä, mutta ohjaavaa työtä tarvitaan myös sosiaalipalveluiden osalta. Sosiaalipalveluiden ohjaus- ja neuvontatyötä on tuotava lähemmäs asukkaita ja helpommin saataville. Perheohjaajan vastaanotto on yksi neuvonnan ja ohjauksen muoto.

Mirva Illi-Lampio 

sosiaaliohjaaja / kehittämistyö

Lapsiperheiden arjen tuki

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä