”Miten kuunnella niin, että muut haluavat puhua ja miten puhua niin, että muut haluavat kuunnella?” – Dialogisuuden mahdollisuudet sosiaalityössä

Sosiaalityön asiantuntijuuteen on perinteisesti liitetty ammattilaisten asiantuntijuus: valta on annettu asiantuntijoille, sillä he tietävät mitä tehdä. Tällainen asiantuntijuus on ollut sosiaalityössä kuitenkin väistymässä jo 2000-luvun alusta alkaen. Nykyään sosiaalityössä korostuu suhdeperustainen asiantuntijuus, joka sisältää pyrkimyksen pois ylhäältä alaspäin-kulttuurista kohti yhteistyössä rakentuvia sosiaalityön käytäntöjä. Keskeistä asiantuntijuudessa on myös työntekijän ja asiakkaan välinen kohtaava ja dialoginen vuorovaikutus. (Myller 2022, 47.) 

Sosiaalityössä luottamukseen perustuvan asiakassuhteen rakentaminen on työskentelyn edellytys. Luottamus annetaan ja saadaan asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa. Luottamuksen syntymisen edellytyksenä sosiaalityössä on vastavuoroisuus. (Myller 2022, 49; Metteri 2012, 228.) Kaarina Mönkkösen (2018) mukaan vastavuoroisuus tarkoittaa, että kaikki osapuolet pääsevät luomaan tilannetta ja vaikuttamaan vuorovaikutuksen kulkuun. Luottamuksellisuus ja vastavuoroisuus ovat tärkeitä myös dialogisen suhteen rakentumisessa.

Dialoginen suhde rakentuu Minän ja Sinän välisessä vuorovaikutuksessa 

Dialogisuus tarkoittaa pyrkimystä rakentaa yhteistä ymmärrystä ja taitoa kehittää vuorovaikutusta tähän suuntaan (Mönkkönen 2018). Dialogisuus on siis enemmän kuin dialogi, jolla tarkoitetaan dialogisen vuorovaikutuksen menetelmää, johon liittyy tiettyjä ominaispiirteitä (ks. esim. Holm ym. 2018). Dialogisuus ei ole pelkkää puhetta, kuuntelua tai keskustelua, vaan jotain enemmän (Mönkkönen 2018). Dialogisuutta voidaankin pitää suhtautumistapana tai jopa maailmankuvana (Sankalahti 2024; Seikkula & Arnkil 2009, 87).

Ajatus dialogisista suhteista rakentuu saksalaisen filosofi Martin Buberin (1995; Seikkula & Arnkil 2009, 87) ajatukselle siitä, että ihmisten väliset suhteet ovat Minä–Sinä-suhteita, kun taas ihmisten ja esineiden väliset suhteet ovat Minä–Se-suhteita. Buberin mukaan Minä–Sinä-suhteissa on olemassa dialogisuuden mahdollisuus. Dialoginen suhde rakentuu Minän ja Sinän välissä, ja siinä on kaksi erillistä persoonaa, jotka kohtaavat toisensa kokonaisvaltaisina olentoina. Filosofi Emmanuel Levinasia seuraten Jaakko Seikkula ja Tom Erik Arnkil (2009, 89) toteavat, että toista Minää ei voi koskaan selittää tai ymmärtää täysin. Näin ollen dialogisen prosessin osallistujat eivät voi koskaan tietää ennalta, mikä on lopputulos, koska se syntyy vasta prosessin seurauksena (Metteri 2007).

Dialogisuuden haasteet ja jännitteet sosiaalityössä

Joskus ihminen voi Buberin (1995) mukaan välineellistää toiset ihmiset Minä–Se-suhteeseen toimintansa kohteeksi. Sosiaalityössä tämä voi näyttäytyä esimerkiksi siten, että ihmiset kohdataan asiakkaina eikä ihmisinä. Anna Metterin (2012, 229) mukaan vielä 1990-luvun alussa sosiaalityön asiakasta ei aina ymmärretty työntekijän kanssa samanvertaiseksi ihmiseksi, vaan asiakas saatettiin mieltää toisena, johonkin toiseen vähemmän arvokkaaseen joukkoon kuuluvana. Näistä ajoista on onneksi tultu eteenpäin, mutta edelleen arki ja sosiaalityön institutionaalisuus haastavat dialogisuutta.

Dialoginen toiminta ei aina ole helppoa. Joskus sekään, että toinen osapuoli haluaisi luoda avoimen vuorovaikutussuhteen, ei takaa sitä, että toinen lähtisi välttämättä tuohon vuoropuheluun mukaan (Mönkkönen 2018). Dialogista toimintaa arjessa haastavat myös muun muassa pirstaleisuus, kiireen tuntu, huolet, negatiiviset tunteet, epävarmuus, monimutkaiset tilanteet, toive asioiden saamisesta hallintaan sekä luottamuksen puute (Sankalahti 2024.) Dialogisuutta voivat haastaa myös pelko ja erilaiset ennakkoluulot. Katja Sankalahden (2024) mukaan kiireessä, epävarmoissa tai monimutkaisissa tilanteissa ”tietäminen” tai asioiden hallintaan saaminen voi alkaa houkuttaa. Silloin ei välttämättä jaksa kiinnostua kuuntelusta tai erilaisista näkökulmista ja keskittyy mieluummin toimenpiteisiin ja siihen, että tietää kyllä itse, miten asioiden pitäisi mennä. Tällöin voi pysähtyä ja pohtia, mikä voisi auttaa toimimaan dialogisemmin ja kuka voisi tässä auttaa.

Koska sosiaalityö on suhdeperustaista työtä, on työn onnistumisen perustana luottamuksellisen ja vastavuoroisen suhteen rakentaminen asiakkaan ja työntekijän välille. Institutionaalisissa yhteyksissä työntekijän ja asiakkaan välinen suhde on kuitenkin aika lähtökohdiltaan epätasa-arvoinen. (Metteri 2012, 228.) Sosiaalityön asiakkuuteen voidaan myös liittää leimaavia piirteitä ja kielteisiä mielleyhtymiä, niin asiakkaan kuin sosiaalityönkin näkökulmasta (Myller 2022, 50). Tällaiset jännitteet haastavat omalta osaltaan luottamukseen perustuvan ja vastavuoroisen dialogisen suhteen rakentumista sosiaalityössä.

Kuva: Dima Pechurin/Unsplash

Dialogisuuden mahdollisuudet sosiaalityössä

Joskus sosiaalialalla puhutaan ”haastavien asiakkaiden” kohtaamisesta. Dialogista lähestymistapaa hyödyntäen voi näissä tilanteissa pohtia, mitä oikeastaan tarkoitamme ”haastavalla asiakkaalla”. Ymmärryksen lisääminen voi toimia apuna: Onko taustalla esimerkiksi ennakko-odotuksia liittyen aiempiin kohtaamisiin tai onko asiakas kokenut aiemmin, että ei ole tullut kuulluksi. Tilanteita voi myös ennakoida tietoisesti kohtaamisiin valmistautumisessa. Minkä suhteen asiakas kokee työntekijän uhkana tai missä voimavarana? Miten työntekijän kannattaa asiansa sanoittaa? Turvallisuus, rajat ja kunnioittava suoruus ovat myös tärkeitä näissä tilanteissa. (Sankalahti 2024.)

Sosiaalityössä pitää usein ottaa kantaa sensitiivisiin, henkilökohtaisiin tai vaikeisiin asioihin asiakkaan elämässä. Mönkkösen (2018) mukaan puheeksi ottamista voi harjoitella, mutta ajoitus on tärkeää. Jos kiirehtii, ei vuorovaikutuksessa välttämättä synny tilaa dialogiselle kohtaamiselle. Luontevia tilaisuuksia syntyy helpommin, kun työntekijä odottaa asiakkaan osallistumista. Mitä arkaluonteisempi asia on, sitä tärkeämpää työntekijän on pohtia, milloin kannattaa ottaa kantaa. Oikeutus syntyy usein luottamuksen myötä. Täydellistä yhteisymmärrystä ei Kirsi Juhilan (2001) mukaan välttämättä kannata tavoitella, sillä se voi myös sulkea todelliset ristiriidat vuorovaikutuksen ulkopuolelle (Mönkkönen 2018).

Asiakkaan motivointi on usein sosiaalityön arjen kohtaamisissa tärkeässä roolissa. Motivoinnin keskiössä tulee olla asiakkaan sisäisen motivaation herätteleminen. Motivoinnin dialogisia taitoja ovat kiinnostuminen asiakkaan asioista ja näkemyksistä sekä asiakkaan kuulluksi tulemisen mahdollistaminen. Tärkeää on taito hahmottaa asiakkaan kokonaistilanne ja malttaa odottaa asiakkaan omaa tilanteenhahmotusta, kunnes muodostuu tavoite, jonka pohjalta voidaan tehdä asiakkaan kanssa yhteinen suunnitelma. (Sankalahti 2024.)

Dialoginen suhde mahdollistaa asettumisen asiakkaan kanssa suhteeseen, jossa voi syntyä yhteisiä oivalluksia. Tieto ja ymmärrys rakentuvat kohtaamisissa yhdessä asiakkaan kanssa. Onnistumisesta ei voi koskaan kuitenkaan olla varma, sillä se riippuu aina tilanteesta ja sen osapuolista. (Mönkkönen 2018.) Dialogisuus suhtautumistapana mahdollistaa kuitenkin luottamuksen ja vastavuoroisuuden tavoittelun sosiaalityössä. Ratkaisevaa on, miten asiakasta ja hänen läheisiään lähestytään, ja miten tietoa tilanteesta muodostetaan (Mönkkönen 2018).

Dialogisuus arjen työssä ja kohtaamisissa

Dialoginen ammattilainen tietää omat rajansa, tietää mitä ei tiedä, sietää epävarmuutta ja osaa pyytää tarvittaessa apua. Hän lähestyy ihmisen arkea ja elämää ainutkertaisena tietoa. Vuorovaikutuksessa toisten kanssa hän reflektoi ja muuntaa omaa toimintaansa vuorovaikutuksessa saamansa tiedon ja palautteen pohjalta. Hän osaa hyödyntää erilaisuutta ja moninäkökulmaisuutta. Dialogisuudesta on hyötyä myös työyhteisössä toimimisen ja johtamisen näkökulmasta. (Sankalahti 2024.) 

Dialogisuuden ydin on lopulta yksinkertainen. Kun kohtaa ihmiset mieli avoinna ja kiinnostuneena, vailla ennakko-odotuksia, ollaan jo pitkällä dialogisuuden tavoittelussa. Vaikka arki ja institutionaaliset ympäristöt haastavat, voi haasteet tiedostaa, ja asettua kohtaamisissa asiakkaan kanssa dialogiseen suhteeseen yhteisiä oivalluksia saavuttamaan (vrt. Mönkkönen 2018). Tärkeää on pysähtyä, kysyä, kuunnella ja sanoittaa (Sankalahti 2024).

 

Lähteet

Buber, M. (1995). Sinä ja minä. Helsinki: WSOY.

Holm. R., Poutanen, P. & Ståhle M. (2018). Mikä tekee dialogin: Dialogisen vuorovaikutuksen tunnuspiirteet ja edellytykset. Sitra 26.11.2018. Viitattu 22.3.2024. Saatavissa: https://www.sitra.fi/artikkelit/mika-tekee-dialogin-dialogisen-vuorovaikutuksen-tunnuspiirteet-ja-edellytykset/ 

Metteri, A. (2007). Dialogisuus. Teoksessa Käytännönopetuksen aakkoset – Praktiklärans ABC.

Mirja Satka, Ilse Julkunen, Tero Meltti & Laura Yliruka (toim.) Helsingin yliopisto, Yhteiskuntapoliittisen laitoksen tutkimuksia 2/2007. Saatavissa myös: http://www.aikuissosiaalityo.fi/files/2796/Anna_Metteri_Dialogisuus.pdf.

Metteri, A. (2012). Hyvinvointivaltion lupaukset, kohtuuttomat tapaukset ja sosiaalityö. Akateeminen väitöskirja. Tampereen yliopisto. Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö. Saatavissa: https://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8956-3.

 Myller, T. (2022). Sosiaalityön ammatillinen työkulttuuri suhdeperustaisena sosiaalityönä maaseudulla ja kaupungissa. Akateeminen väitöskirja.  Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Social Sciences and Business Studies, 286. Saatavissa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-4656-0.

Mönkkönen, K. (2018). Vuorovaikutus asiakastyössä. Asiakkaan kohtaaminen sosiaali- ja terveysalalla. Luku 5: Dialogisuus asiakastyössä. E-kirja. Ellibs Library. 

Sankalahti, K. (2024). Dialogi – Dialogisuus. Esitys Dialogisuuden taitoja ja tekijöitä -tilaisuudessa LAB-ammattikorkeakoululla Lahdessa 24.1.2024.

Seikkula, J. & Arnkil, T. E. (2009). Dialoginen verkostotyö. Teema: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) 2. Saatavissa: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201205084999.

 

Emma Rautava

Kirjoittaja työskentelee projektipäällikkönä sosiaalialan osaamiskeskus Versossa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen TKI-yksikössä NEAR – NEw sosiAl seRvices -hankkeessa, jossa edistetään yhteisölähtöisen ja yksilöisen lähestymistavan toteutumista sosiaalisessa työssä erityisesti vaikuttamalla aluekehityspolitiikan toimeenpanoon. Hankkeessa tunnistetaan, jaetaan ja vahvistetaan hyviä käytäntöjä, Suomessa hanketta yhdessä toteuttavat Päijät-Hämeen hyvinvointialue ja LAB-ammattikorkeakoulu. 

Toukokuussa 2023 vierailulla Espanjan Pamplonaan tutustuttiin dialogiseen lähestymistapaan, jota on koulutettu laajasti sosiaalialan henkilöstölle. Vierailulla suomalaiset hankekumppanit saivat ajatuksen osallistumisesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen järjestämään ”Dialogisen työotteen vahvistaminen sosiaalityössä -valmennukseen. Tammikuussa 2024 NEAR-hanke järjesti ”Dialogisuuden taitoja ja tekijöitä”-koulutustilaisuuden päijäthämäläisille sosiaalisen työn ammattilaisille ja opiskelijoille.