Hyvinvoinnin lisääntyminen ja osallisuuden vahvistuminen ovat sosiaalihuoltolain mukaan sosiaalipalvelujen keskeisiä tavoitteita. Silti osallisuuden kokemuksen mittaaminen ja siinä tapahtuvan muutosten seuraaminen palvelun aikana on toistaiseksi ollut vähäistä. Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on viime vuosina tehty pitkäjänteistä työtä tiedon tuottamiseksi haavoittavassa tilanteessa olevien hyvinvoinnin ja osallisuuden kokemuksesta hyödyntämällä muun muassa THL:n osallisuusindikaattoria. Tiedon tuottamisen mallia on kehitetty vaiheittain, tarttumalla aina edellisessä vaiheessa havaittuihin tarpeisiin. Kehittämistyötä on jälkikäteen jäsennetty ekspansiivisen oppimisen teorian avulla.
Kehittämisen juuret ovat vuodessa 2021, jolloin toteutettiin koko alueen väestölle suunnattu hyvinvointikysely ja havaittiin, että enemmistö verkkokyselyn vastaajista edusti ”hyväosaisia” päijäthämäläisiä, jolloin myös kuva alueen väestön hyvinvoinnista näyttäytyi sangen positiivisena. Kuvaa haluttiin monipuolistaa haavoittavassa tilanteessa olevien kokemuksilla, mutta samalla todettiin heidän tavoittamiseensa tarvittavan erityisiä menetelmiä. Tietoa ryhdyttiin keräämään jalkautumalla haavoittavassa tilanteessa oleville suunnattuihin palveluihin, mikä osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Jalkautumalla sekä kyselyn toteutustapaa räätälöimällä pystyttiin tavoittamaan myös niitä väestöryhmiä, joiden ääni jää usein kuulumatta.
Keskeinen elementti kehittämistyössä on alusta lähtien ollut tiedon palauttaminen sinne, mistä se on kerättykin. Palveluihin on jalkauduttu kyselytulosten kanssa uudestaan keskustelemaan palvelujen käyttäjien ja työntekijöiden kanssa. Näiden keskustelujen havaittiin vahvistavan osallisuuden kokemusta, joten tulosten käsittelytavalle annettiin nimeksi Osallisuutta vahvistava tutkimuskumppanuus. Seuraavassa vaiheessa tiedon tuottamista kehitettiin niin, että kysely toistettiin kahdesti samoille vastaajille, jolloin saatiin tietoa myös siitä, miten hyvinvoinnin ja osallisuuden kokemus muuttuu palvelun aikana.
Kehittämisprosessin
edetessä ja tiedon tuottamisen laajentuessa on kyselyn vastaajamäärä huomattavasti noussut, mikä kertonee siitä,
että kysely, sen tuottama tieto ja tiedon käsittelytapa on koettu palveluissa mielekkääksi.
Samalla tiedon manuaalinen käsittely on kuitenkin osoittautunut
epätarkoituksenmukaiseksi. Siksi jatkossa tarvitaan tiedon käsittelyn automatisointia
ja palvelujen tuottajien tukemista niin, että palveluissa voidaan enenevässä
määrin tuottaa, analysoida ja hyödyntää tietoa itsenäisesti.
Kyselyaineistot vuosilta 2021–2025 ovat tuottaneet monipuolista
tietoa haavoittavassa tilanteessa olevien hyvinvoinnista ja osallisuuden kokemuksesta
sekä palvelujen vaikutuksesta niihin. Tulosten mukaan heikon hyvinvoinnin ja
erittäin heikon osallisuuden kokemukset vaikuttavat kasautuvan samoille
henkilöille. Usein ne myös kehittyvät palvelun aikana samaan suuntaan. Esimerkiksi
kuntouttavan työtoiminnan ja sosiaalisen kuntoutuksen palveluista löytyi vuoden
2024 aineistoista vastaajia, joilla sekä hyvinvoinnin että osallisuuden kokemus
palvelun aikana vahvistuu. Tällaisia ”superhyötyjiä” oli lähes 25 % vastaajista.
Toisaalta 20 %:lla vastaajista molemmat palvelun aikana heikkenivät. Yksikään
taustamuuttujista – sukupuoli, ikä, asumismuoto, pääasiallinen toiminta, palvelu
tai palvelun kesto – ei tilastollisesti merkitsevällä tavalla selitä eroa
näiden ryhmien välillä. Sen sijaan ryhmät vaikuttaisivat alustavien analyysien
mukaan eroavan toisistaan lähtötason perusteella. Vaikuttaisi nimittäin siltä,
että matala hyvinvointi ja heikko osallisuuden kokemus palvelun alussa
ennustaisi niiden vahvistumista palvelun aikana. Selitystä ryhmien väliselle
erolle ollaan etsimässä myös kyselyn avovastauksista, joissa ”superhyötyjien” kohdalla
vaikuttaisi erityisesti korostuvan vertaistuen, ryhmään kuulumisen,
sosiaalisten suhteiden, arjen rytmin ja psyykkisen hyvinvoinnin elementit.
Vuoden 2026
alussa kehittämistyön keskeisimmät kysymykset liittyvät tulosten tulkinnan
lisäksi tiedon hyödyntämiseen. Useiden vuosien kokemusten perusteella voidaan
todeta, että tiedon tuottaminen palvelujen käyttäjien hyvinvoinnista ja
osallisuuden kokemuksesta voi vastata erilaisiin tietotarpeisiin. Tietoa voi
hyödyntää rakenteellisen sosiaalityön tietolähteenä ja tiedon avulla voi tukea
palvelujen kehittämistä sekä tiedolla johtamista. Keskeistä on, että tieto esitetään
eri tarpeisiin vastaavassa ja hyödynnettävässä muodossa. Tarvitaan nopeita
tilannekuvia, visuaalisia esityksiä, laadullista tietoa, tutkimuksellisia
analyyseja ja raportteja eri käyttäjäryhmiä varten.
Yhtenä haasteena on, että tiedon määrä ja saatavuus on viime
vuosina kasvanut valtavasti. Tekoälyn ja digitaalisten järjestelmien ansiosta
voidaan tietoa tuottaa muutamissa sekunneissa. Tietotulvan johdosta on riski
siihen, että kehitetty tiedon tuottamisen menetelmä ja malli muodostuvat palveluille
vain lisärasitteeksi, ellei tietoa pystytä hyödyntämään palvelujen
kehittämisessä. Mitä siis tällä kaikella tietomäärällä tehdään? Miten vältämme
tietoähkyn aikana, jolloin dataa on enemmän kuin koskaan, mutta aika sen
käsittelyyn vähenee? Mitä järkeä tiedon tuottamisessa on, jos tieto ei johda
asiakkaan tai palvelun käyttäjän parempaan palveluun, lisääntyneeseen
hyvinvointiin ja vahvistuneeseen osallisuuden kokemukseen? Miten ratkaistaan
tekoälyn käyttöön liittyvät eettiset kysymykset? Missä vaiheessa tekoäly
kehittyy riittävän luotettavaksi kumppaniksi, kun tutkimusten mukaan vielä
tällä hetkellä eri tekoälykielimallien hallusinoitu tieto ja vinoumat muodostavat isoja haasteita analyysien luotettavuudelle?
Kirjoitus perustuu Sosiaalityön tutkimuksen päivien työryhmässä
12.2.2026 pidettyyn puheenvuoroon.
Tuula Carroll, erityisasiantuntija, VTM, erikoissosiaalityöntekijä
Päijät-Hämeen hyvinvointialue, TKI-yksikkö
