Toimeentulotukea uudistetaan – koheneeko työllisyys vai lisääntyykö köyhyys?

Suomessa ollaan hallituksen ohjelman mukaisesti toteuttamassa toimeentulotuen uudistusta, jonka tavoitteena on puolittaa tukea saavien määrä, hillitä toimeentulotukimenojen kasvua ja saada aikaan 70 miljoonaan euron säästö valtiontalouteen[1]. Uudistus tulee voimaan helmikuussa ja sen tarkoituksena on myös vahvistaa tuen saajan itsenäistä selviytymistä, vähentää pitkäaikaista tukiriippuvuutta sekä selkiyttää toimeentulotuen roolia väliaikaisena etuutena. Tavoitteet ovat hyvät, mutta toteutustapaan sisältyy sosiaalityön näkökulmasta monia pulmia. 

Uudistukset heikentävät heikoimmassa asemassa olevien tilannetta

Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoitus on turvata välttämätön toimeentulo tilanteissa, joissa omat tulot tai muut etuudet eivät riitä[2]. Toimeentulotuen avulla turvataan arjen perustarpeet, kuten ruoka, lämpö ja asuminen. Tuen idea on yksinkertainen: jokaisella on velvollisuus kykynsä mukaan pitää huolta elatuksestaan, mutta myös oikeus ihmisarvoiseen elämään, vaikka työtä tai muita tuloja ei olisi. 

Uudistuksessa toimeentulotuen tasoa leikataan niin, että esimerkiksi yksinasuvan perusosa – summa, joka jää käyttöön, kun kohtuulliset asumismenot on maksettu – pienenee lähes 20 eurolla kuukaudessa. Perusosa on niukka ja Päijät-Hämeessäkin tehtyjen selvitysten perusteella tiedetään, että ihmiset joutuvat jo nykyisin tinkimään ruuasta, lääkkeistä ja lääkärissäkäynneistä rahanpuutteen vuoksi[3]. Euromäärältään maltilliseltakin vaikuttava toimeentulotuen leikkaus hankaloittaa entisestään kaikista haavoittuvimmassa asemassa olevien tilannetta.

Toinen muutos koskee tuen alentamista tietyissä tilanteissa. Tähänkin asti tukea on voitu alentaa 20 %, jos tuen saaja laiminlyö velvollisuuksiaan esimerkiksi kieltäytymällä työstä tai keskeyttämällä koulutuksen. Mikäli menettely on toistuvaa, on myös 40 % alentaminen mahdollinen. Hallituksen mukaan nykyinen alentamiskäytäntö ei ole riittävän kannustava vahvistamaan työllistymistä ja vähentämään pitkäaikaista toimeentulotuen käyttöä, joten jatkossa mahdollistuu 50 %, alentaminen, jos tuen saaja ei ilmoittaudu työnhakijaksi tai hae ensisijaisia etuuksia. Yksinasuvan tuki on tällöin n. 290 euroa kuukaudessa. Tutkimusnäyttö ei tue hallituksen näkemystä, sillä tutkimusten mukaan perusosan alentaminen ei kannusta eikä lisää aktiivisuutta, vaan päinvastoin pahentaa ongelmia entisestään. Perusosan alentamisen on esimerkiksi todettu vaikeuttavan entisestään jo valmiiksi heikossa asemassa olevien tilannetta[4]. Alentaminen on tehotonta ja haitallista eikä toimi kannustimena vaan johtaa asuntojen menetyksiin, syrjäytymisriskiin ja palvelutarpeiden kasvuun[4]. Eurooppalaisten käytäntöjen vertailussa puolestaan on todettu sanktioiden lisäävän syrjäytymistä – ei työllisyyttä[5]. Myös tuoreemmat selvitykset vahvistavat aiempia tuloksia. Lähes 80 % sosiaalityöntekijöistä arvioi vuonna 2025, ettei toimeentulotuen perusosan alentaminen edistä asiakkaan työllistymistä[6]. Vuonna 2024 toteutetun tutkimuksen mukaan sanktiointi voi myös lisätä psykososiaalista oireilua sekä heikentää sitoutumista ja luottamusta palveluihin[7]. Sanktiot myös kohdistuvat ja kasautuvat kaikista haavoittavimmassa tilanteessa oleville. Suuri osa toimeentulotuen saajista on henkilöitä, joiden selviytyminen vaatii monialaisten palveluiden yhteensovittamista[8]. Tuensaajat ovat usein työkyvyttömiä ja monilla on vaikeuksia hahmottaa monimutkaista etuus- ja palvelujärjestelmää tai hakeutua palveluihin. Tuen leikkaaminen ei paranna työkykyä, ei poista päihde- ja mielenterveysongelmia eikä lisää työllisyyttä näissä asiakasryhmissä.[7]

Toimeentulotuen tarve on muuta väestöä yleisempää nuorten aikuisten (18 – 24-vuotiaat) keskuudessa, koska heillä työttömyysturvan ehdot ovat tiukat eikä nuorilla välttämättä ole säästöjä tai omaisuutta, joilla turvata elatustaan. Myös merkittävä osa perusosan alentamisista kohdistuu nuoriin aikuisiin. Alentaminen ei nuortenkaan kohdalla ole tehokas keino ohjata heitä opintoihin tai työelämään. Jo vuonna 2012 osoitettiin, etteivät nuorten perusosan leikkaukset johtaneet koulutukseen hakeutumiseen, vaan lisäsivät velkaantumista ja arjen kriisejä[9]. Sanktioiden sijasta tulisikin panostaa nuorten tapaamisiin. Esimerkiksi THL:n tuoreessa raportissa[10] ehdotetaan uutta käytäntöä, jossa toimeentulotukea tietyn ajan saanut nuori kohdattaisiin ennen tuen myöntämistä. Tarkoitus olisi ohjata nuoret heidän tarpeidensa mukaisiin palveluihin. Ehdotus on linjassa muiden asiantuntijoiden näkemyksen kanssa, että varhainen tuki ja henkilökohtainen ohjaus ehkäisevät syrjäytymistä paremmin kuin rangaistukset. Hallituksen esityksessä viitataan samaan raportin ehdotukseen, mutta päädytään tapaamisiin panostamisen sijasta lisäämään kuntien rahoitusvastuuta nuorten toimeentulotuen osalta 50 prosentista 100 prosenttiin. Tämän ajatellaan toimivan kunnille kannustimena kehittää nuorten palveluja.

Kolmas uudistus koskee Kelan ja sosiaalityön välistä yhteistyötä tilanteissa, joissa toimeentulotuen perusosaa alennetaan. Nykyisin Kelalla on velvollisuus ilmoittaa alentamisesta hyvinvointialueen sosiaalityöhön, jossa arvioidaan asiakkaan tilanne ja palvelutarve. Tarkoitus on estää kohtuuttomat tilanteet, joissa tukea alennettaisiin esimerkiksi henkilöiltä, joiden toimintakyky on rajoittunut. Uudistuksessa Kelan ilmoitusvelvollisuus poistetaan. Esityksestä annetuissa lausunnoissa THL, hyvinvointialueet ja sosiaalialan järjestöt varoittavat, että muutos on ristiriidassa sosiaalihuoltolain[11] tavoitteiden kanssa, joissa painottuu sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisy, varhainen tuki sekä oikea-aikainen apu ja tuki. Perusosan alentaminen voi johtaa häätöihin, ruoka-avun tarpeen lisääntymiseen ja jopa laittomiin toimeentulokeinoihin. Lausuntojen perusteella lakitekstiä muokattiin niin, että velvollisuus sosiaalihuoltoon ohjaamisesta poistuu, mutta Kelan virkailijoilla on jatkossakin mahdollisuus pyytää alentamisesta sosiaalihuollon lausunto.

Lisääntyykö hyvinvointi, vahvistuuko työllisyys?

Toimeentulotukiuudistus  kohdistuu ihmisiin, joilla ei välttämättä ole keinoja pitää puoliaan tai kohentaa tilannettaan omin voimin. Uudistus lisää köyhyyttä ja sen myötä saattavat pahentua asiakkaiden muutkin ongelmat. Myös palvelutarve todennäköisesti kasvaa, mikä voi lisätä hyvinvointialueiden kustannuksia ja hallinnollista työtä. Lisäksi kustannuksia siirtyy Kelalta hyvinvointialueille, kun yhä useampi perustoimeentulotuen saaja joutuu turvautumaan ehkäisevään ja täydentävään toimeentulotukeen. Entä miten käy tukea tarvitsevan, kun yli puolet hyvinvointialueista on kiristänyt myös ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen myöntämisen kriteereitä [6]?

Koska Kelan asiantuntijoilta ei edellytetä sosiaalialan koulutusta, sisältyy uudistukseen riski myös siihen, että jatkossa toimeentulotuen alentamiset tehdään kaavamaisesti. Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään esimerkiksi etuuskäsittelijöiden alentaneen tuen perusosaa ohjeisiin tukeutuen, kun sosiaalityöntekijät puolestaan ovat arvioineet alentamisen kohtuullisuutta huomioiden asiakkaan elämäntilanteen[4]. Jatkossa asiakkaan tuen tarpeet saattavat arvioinnin puuttumisen johdosta jäädä tunnistamatta ja ongelmat syventyä.

Hallituksen esityksessä painotetaan kannustimien vahvistamista ja sanktioiden lisäämistä ja oletetaan uudistuksen näillä keinoin lisäävän työllistymistä. Oletus perustuu siihen, että kaikille on työtä tarjolla ja kaikilla on mahdollisuus ottaa työtä vastaan. Mikäli työpaikkoja ei ole, ei toimeentulotuen heikentäminen lisää työllistymistä. Myös tuen saajan osaamisen puute tai toimintakykyyn ja terveyteen liittyvät ongelmat saattavat estää työllistymisen.

Uudistuksen tavoitteet eivät siis välttämättä toteudu. Sen sijaan syrjäytymisen ja palvelutarpeiden lisääntymisen riski on todellinen. Toimeentulotuen alentamismenettelyyn liittyy myös paljon avoimia kysymyksiä. Käytettävissä ei esimerkiksi ole tietoa siitä, miten Kelan ja sosiaalityön yhteistyö käytännössä ratkaistaan tai miten kunnissa on uudistuksen johdosta varauduttu panostamaan nuorten kasvokkaisiin kohtaamisiin ja palveluohjaukseen.

Tuula Carroll, VTM, erikoissosiaalityöntekijä
Kehittämispäällikkö

Päijät-Hämeen hyvinvointialue, TKI-yksikkö

Lähteet

---

[1] HE 116/2025. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi toimeentulotuesta annetun lain muuttamisesta. HE 116/2025 | Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi toimeentulotuesta annetun lain, sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 64 §:n ja kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 10 §:n muuttamisesta | Hallituksen esitykset | Finlex

[2] Laki toimeentulotuesta 1412/1997. Laki toimeentulotuesta | 1412/1997 | Lainsäädäntö | Finlex

[3] Carroll, T. (2023) Osallisuutta valtavirran laidalla. Haavoittuvassa asemassa olevien hyvinvointi ja osallisuus Päijät-Hämeessä. Carroll2023-1.pdf

[4] Kuivalainen, S. & Saikku, P. (2013). Toimeentulotuki 2010-luvulla – Tutkimus toimeentulotuen asiakkuudesta ja myöntämiskäytännöistä. THL Raportti 9/2013.

[5] Penttilä, R. & Hiilamo, H. (2015). Toimeentulotuen saajien sanktiointi eurooppalaisessa vertailussa. Yhteiskuntapolitiikka.

[6] Sosiaalibarometri 2025. SOSTE ry. Sosiaalibarometri 2025: Toimeentulotuen leikkaaminen ei edistä työllistymistä - Soste

[7] Mäkinen, N., & Ojala, S. (2024). Etuussanktioiden vaikutukset toimeentuloon, hyvinvointiin ja palveluihin osallistumiseen: systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauslehti, 61(1). https://doi.org/10.23990/sa.130266

[8] Talentian lausunto HE 116/2025, lausuntopalvelu.fi Lausunto - Lausuntopalvelu

[9] Palola, E. & Hannikainen-Ingman, K. & Karjalainen, V. (2012). Nuoret koulutuspudokkaat sosiaalityön asiakkaina – Tapaustutkimus Helsingistä. THL Raportti 29/2012.

[10] Saikkonen, P. & Mukkila, S. (toim.). Toimeentulotuki 2020-luvulla. Tavoitteena parempi viimesijainen turva. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raportti 2/2025. Helsinki 2025.

[11] Sosiaalihuoltolaki 1301/2014. Sosiaalihuoltolaki | 1301/2014 | Lainsäädäntö | Finlex

Koulun ja lapsiperheiden sosiaalityön ammattilaisten moniammatillisen yhteistyön kehitysehdotusten kartoittaminen

Kun oppilaalla on haasteita koulunkäynnissään, hän tarvitsee monenlaista tukea niin kouluympäristössä kuin kotonakin. Lapsiperheiden tuki on jo pitkään painottunut viimesijaisiin ja korjaaviin tukitoimiin^[i]. Tämä on ollut yhteiskunnallisesta näkökulmasta kallista ja riittämätöntä ja viime vuosina näkökulmaa onkin suunnattu ennaltaehkäiseviin palveluihin [ii]. Samalla on pyritty tehostamaan palveluiden toteutusta muun muassa monialaisen yhteistyön keinoin [iii]. Moniammatillista yhteistyötä ja asiakkaat osallistavaa monitoimijaisuutta lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemisessa on pidetty tärkeänä niin Suomen kansallisessa lainsäädännössä, kuin myös kansallisessa ja kansainvälisessä tutkimuksessa [iv]. Vuonna 2024 tehdyn valtioneuvoston selvityksen mukaan monialaisessa yhteistyössä on silti edelleen puutteita [v]. Kotimaisessa tutkimuksessa on havaittu, että esimerkiksi organisaatiorakenteiden erot, sujumaton kommunikaatio, rutiinien ja rakenteiden puute, aikataulupaineet sekä kilpailevat prioriteetit voivat vaikuttaa yhteistyön onnistumiseen [vi].

SOTEPALA-hankkeessa koululaisten hyvinvointia tarkastellaan kokonaisvaltaisesti. Kohderyhmänä ovat alakouluikäisten lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset kouluissa ja hyvinvointialueilla [vii]. Hankkeeseen sisältyy useita osatutkimuksia, joista itse työskentelen osatutkimuksessa, joka keskittyy tarkastelemaan moniammatillista yhteistyötä opettajien, oppilashuollon ammattilaisten sekä lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityön ammattilaisten välillä.

Tämän osahankkeen tutkimusaineisto kerättiin ryhmä-, pari- ja yksilöhaastatteluin, ja niihin osallistui opettajia, erityisopettajia, kouluterveydenhoitajia, koulupsykologeja, koulukuraattoreja sekä sosiaalityöntekijöitä ja muita lastensuojelun työntekijöitä perhesosiaalityöstä ja lastensuojelun avohuollosta. Aineistonkeruuta suunniteltaessa kävimme tarkkaa pohdintaa siitä, miten haastattelut toteutetaan, jotta ryhmähaastatteluihin osallistuvat ammattilaiset ovat sellaisista ammattiryhmistä, jotka ymmärtävät toistensa työtä. Tarkoitus ei ollut kategorisesti valita samaan haastatteluun ammattilaisia, joilla oli identtinen työnkuva. Toisen työn tunteminen oli kuitenkin tärkeää siinä määrin, että haastattelujen puheenvuorot saattoivat toisaalta stimuloida toisiaan ja toisaalta halusimme välttää keskustelujen kärjistymistä tai ajautumista sivuraiteille. Myös ammattitermien tulkinnat voivat muuttua ammattiryhmästä riippuen. Esimerkiksi erityinen tuki saattaa tarkoittaa opettajille yhtä, sosiaalityöntekijöille toista ja terveydenhoitajille kolmatta asiaa.

Päädyimme osatutkimuksessamme haastattelemaan ryhmittäin opettajia ja erityisopettajia, koulun oppilashuoltotiimin jäseniä sekä lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä. Näillä kombinaatioilla ryhmähaastatteluihin osallistuneet ymmärsivät toistensa tekemää työtä, siihen liittyvää problematiikkaa ja työn kehitystarpeita. Haastatteluissa kuvastuikin vahva tahto yhteistyön tekemiseen ja moniammatilliseen työotteeseen resurssien ja työn olosuhteiden tuottamista haasteista huolimatta. Tutkimuksemme perusteella työntekijätason moniammatillista yhteistyötä arvostavan asenteen lisäksi tämä työote kaipaa vahvaa johdon tukea, ammattiryhmien välistä organisointia ja panostusta yhteistyörakenteisiin.

Yksityiskohtaisempia esimerkkejä moniammatillisen työn kehitysehdotuksista on mahdollista kuulla kaikille avoimessa Lahden tiedepäivässä 13.11. noin klo 15.00 http://www.lahdentiedepaiva.fi/  ja tarkempaa tietoa SOTEPALASSA tehdystä tutkimuksesta SOTEPALA:n päätösseminaarissa Espoon Dipolissa 10.12. SOTEPALA-tutkimushanke | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue.

Heidi Kankkonen, tutkija, Päijät-Hämeen hyvinvointialue, TKI-yksikkö

 KIRJALLISUUS

---

[i] Pitkänen, Sari, Tommi Ranta, Katja Mäkkylä, ym. 2024. ”Lasten ja perheiden sosiaalipalvelut: Varhaisen tuen tilannekuva ja kehittämistarpeet”. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2024: 15 (15).

[ii] Vuorenmaa, Maaret, Reija Klemetti, Miia Paavilainen, Eveliina Tuovinen, ja Elli Viitanen. 2025. ”Mitä esikouluikäisten lasten perheille kuuluu?” THL Työpaperi 2025: 3 (3). http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-452-9.

Ilmarinen, Katja, Maaret Vuorenmaa, Sakari Karvonen, ja Johanna Lammi-Taskula. 2023. ”Tyydyttymätön palvelutarve lapsiperheitä tukevissa sosiaalipalveluissa”. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2023: 60 (60): 38–56.

[iii] Kiili, Johanna, Johanna Moilanen, ja Johanna Hedman. 2024. ”Kartoittava analyysi lasten, nuorten ja perheiden sosiaalihuollon palveluista 2020-luvulla”. Teoksessa Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö, toimittanut Johanna Kiili, Anne-Mari Jaakola, Merja Anis, Tuuli Lamponen, ja Elina Stenvall, vsk. 2024. Gaudeamus.

[iv] Alin, Minna, Anniina Kaittila, ja Leena Leinonen. 2024. ”Moniammatillisen yhteistyön muodot lasten, nuorten ja perheiden palveluissa”. Teoksessa Lapsiperheiden ja lastensuojelun sosiaalityö, toimittanut Johanna Kiili, Anne-Mari Jaakola, Merja Anis, Tuuli Lamponen, ja Elina Stenvall, vsk. 2024. Gaudeamus.

Hood, Rick, Judy Gillespie, ja Jonathon Davies. 2015. ”A conceptual review of interprofessional expertise in child safeguarding: Journal of Interprofessional Care: Vol 30, No 4 - Get Access”. Journal of Interprofessional Care 2016: 30 (4). https://doi.org/10.3109/13561820.2016.1173656.

Testa, Doris. 2023. ”Full article: Interprofessional Collaboration: How Social Workers, Psychologists, and Teachers Collaborate to Address Student Wellbeing”. Australian Social Work 2025: 78 (3): 341–54. https://doi.org/10.1080/0312407X.2023.2256703. 

[v] Pitkänen, Sari, Tommi Ranta, Katja Mäkkylä, ym. 2024. ”Lasten ja perheiden sosiaalipalvelut: Varhaisen tuen tilannekuva ja kehittämistarpeet”. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2024: 15 (15). https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/165618/VNTEAS_2024_15.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

[vi] Hujala, Anneli, Helena Taskinen, Erja Oksman, Risto Kuronen, Anna Karttunen, ja Johanna Lammintakanen. 2019. ”Sote-ammattilaisten monialainen yhteistyö”. Yhteiskuntapolitiikka 2019: 84 (5–6): 592–600.

[vii] ”SOTEPALA-tutkimushanke | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue”. 2024. https://www.luvn.fi/fi/sotepala-tutkimushanke.

 

Kotona, kämpillä, himassa, turvassa?

Asunnottomien yön lähestyessä ajatuksiin hiipii kertomukset, kohtaamiset ja ilmiöt, joiden parissa olemme saaneet viime hetket työskennellä. Miltä asunnottomuus tuntuu? Minkälaisia asioita asunnoton kohtaa? Millainen on asunnottomuutta kokevan arkipäivä ja millaisia tunteita päivään mahtuu? Ne ovat kovin erilaisia kokemuksia kuin omassa kuplassamme, jossa elämme arkeamme. Omassa todellisuudessamme voimme lukea mietelauseita kuten “koti on mielentila”. “Home is where my heart is” ei myöskään monelle ilman kotia elävälle ole edes korniudessaan totta. Harvan sydän on kadulla tai tutun sohvalla, jossa pahimmillaan kokee ulkopuolisuutta tai hyväksikäyttöä. Kodittomalle koti merkitsee hieman erilaisia asioita, kuten voimme kuvitella. Koti merkitsee turvaa. Tänä vuonna asunnottomien yön teema nostaa esille turvallisuuden näkökulmaa.

Tänä aikana myöskään asunnottomuuden moninaisuutta ei voi liiaksi korostaa. Asunnottomuus on ilmiönä moniulotteinen. Asunnottomaksi ei jäädä oman toiminnan seurauksena, eikä asunnottomuus ole yksilön epäonnistuminen. Asunnottomaksi jäädään mitä useammin kiristyneen taloudellisen tilanteen ja heikentyvien etuuksien yhteisvaikutuksesta. Kohtuuhintaisten asuntojen puute ja samaan aikaan asumistuen heikentäminen muodostivat loukun, jossa ihmiset ovat vuokravelkaantuneet ja häätöjen määrät ovat kasvussa. Asunnottomuus ei ole ihmisen ominaisuus vaan elämäntilanne. Siksi käytämme mieluummin termiä “asunnottomuutta kokeva” kuin asunnoton.

Asunnottomuusuhan alla velkaantuvat nyt vähävaraiset lapsiperheet. Kavereiden ja sukulaisten sohvalla majailee opiskelijoita, jotka yrittävät samalla selviytyä opinnoistaan. Avioeron tai työttömyyden jäljiltä ylikalliissa asunnoissa sinnittelee naisia, jotka eivät osaa tai häpeältään halua etsiä apua ajoissa. Kun tilanne on vaikea, päihteisiin voi hetkeksi hukuttaa ahdistuksen ja pohjattoman väsymyksen. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ovat yliedustettuina asunnottomien joukossa ja he kohtaavat usein korkeampaa riskiä syrjinnälle ja väkivallalle.

Kysyimme eräässä tapaamisessa asunnottomuutta kokeneelta henkilöltä, mitä tekisit nyt toisin, jos voisit. Hän vastasi rauhallisesti ja silmiin katsoen, että hän ei olisi voinut käytössä olevilla voimavaroilla tehdä mitään toisin. Kiitos hänelle tästä herätyksestä, kysymyksen asettelu oli typerä.

 

“Kaikki on tehty, 

   joita silloisilla voimavaroilla 

  oli mahdollista tehdä.”

Asunnottomuus on koko yhteiskunnan rakenteiden epäonnistuminen. Häpeän kantaa kuitenkin yksilö. Asunnon puuttuminen, talousvaikeudet tai arjenhallinnan ongelmat ovat vaiettuja haasteita, joita useimmat meistä kuitenkin jossakin vaiheessa elämäämme kohtaamme. Siksi on tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten me puhumme ja mistä me puhumme, kun me kohtaamme toisiamme. Häpeä asettaa ihmisen asemaan, josta on vaikeaa päästä elämään aktiivisesti osallistuvan kansalaisen elämää. Miltä tuntuisi istua työhaastattelussa tai sinnitellä koulussa, jos illalla ei ole varma mihin pääsee nukkumaan tai uskaltaako nukahtaa?

Usein me asunnottomuuden parissa työskentelevät haluamme ajatella, että me olemme vapaita häpeän ja stigman aiheuttamisesta ja työskentelemme aktiivisesti kaikenlaista leimaamista vastaan. Tämä on inhimillinen ja tärkeä tavoite. Hankkeen työskentelyn, laaja-alaisen yhteistyön ja asiakkaiden kohtaamisen aikana olemme kuitenkin saaneet avata silmämme sille, ettemme voi työntekijöinä valitettavasti nostaa päähämme tällaista kruunua. Vielä, kun asiakkaalla on harteillaan tuplastigma, esimerkiksi asunnottomuus ja seksityö tai vankilausta, voi olla, että kokenein ja empaattisinkin asunnottomuustyön ammattilainenkin joutuu ainakin hetkeksi nostamaan kruunun päästään.

Onko oikeasti niin, että kun apua uskaltaa pyytää tuen saaminen mahdollistuu?

Palveluissa kuitenkin odotetaan omaa aktiivisuutta, osallisuutta ja sitoutumista. Asunnottomana päivästä selviytyminen on päivätyö. Väliin jäävä tapaaminen ei kerro välinpitämättömyydestä. Se kertoo avun tarpeesta ja kyvyttömyydestä selviytyä yksin. Samanarvoisuutta ei ole tukea heitä, jotka pääsevät tapaamisille. Tasa-arvoista palvelua on tarjota enemmän heikommassa asemassa olevalle, jotta hän voi kasvaa aktiiviseksi ja osallistuvaksi kansalaiseksi. Aina niin ei tapahdu ja sekin on sallittavaa. Haastamme ajatuksemme siitä, että ihmisen itsensä vastuuttaminen oman elämänsä haltuunotossa tukee onnistumista. Silloin kun ihminen on lamaantunut ja heikoimmillaan, meidän tulee kannatella. Silloin myös puolesta tekeminen on perusteltua. Vasta, kun pää on pinnalla, on mahdollista koettaa hengittää itse.

Useassa yhteydessä olemme myös saaneet ajattelun aihetta siitä, miten me saatamme sanavalinnoillamme asettaa ihmiset tiettyyn positioon. Me neuvomme löytämään sosiaalipalvelut, terveyskeskuksen ja Kelan. Emme muistaneet kertoa, mistä löytyy kirjasto. Ehkä meillä oli ennakko-oletus siitä, minkälainen on asunnottomuutta kokenut asiakkaani elämäntarinoineen ja historioineen.

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähenemisen ohella toivomme hankeaikana pehmeiden arvojen pysymistä mielissämme myös taloudellisesti haastavien aikojen keskellä. Ihmisarvoinen kohtaaminen ei maksa mitään.

Kaunista syksyä ja tervetuloa asunnottomien yöhön 17.10.2025!

Anna Roitto, Niina Taipalus, Hanna-Mari Herranen

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentäminen Lahdessa -hanke

Asiakkaiden osallisuuden edistäminen sosiaalihuollossa – arjen esimerkkejä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL, 2024a) mukaan asiakasosallisuus tarkoittaa, että asiakkailla, niin todellisilla kuin mahdollisillakin, on mahdollisuus vaikuttaa palvelujen suunnitteluun, kehittämiseen ja arviointiin. Tästä säädetään myös laissa hyvinvointialueesta (611/2021, 29§). Asiakasosallisuudella voidaan tarkoittaa asiakkaan mahdollisuuksia vaikuttaa omiin palveluihinsa, mutta se laajentuu terminä koskettamaan myös asiakkaiden osallistumista palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen ylipäänsä (Hämäläinen & Leemann 2016, 588). Asiakasosallisuuden edistäminen koskee sosiaalihuollon organisaatioissa sekä johtoa että työntekijöitä (THL 2024b).

Asiakkaan osallisuudella puolestaan tarkoitetaan palveluja käyttävän henkilön oikeutta tulla kuulluksi ja sopia palveluistaan yhteistyössä ammattilaisten kanssa (THL 2024a). Sosiaalihuollon asiakkailla tulee olla mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa palveluidensa suunnitteluun ja toteuttamiseen (laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 817/2000, 8§).

Työyhteisöt pohtivat asiakkaiden osallisuutta osallisuusviikolla

Päijät-Hämeen hyvinvointialueella toimiva työntekijöistä koostuva asiakasosallisuuden edistäjien verkosto haastoi kaikki hyvinvointialueen työyhteisöt mukaan pohtimaan asiakkaiden osallisuutta THL:n osallisuusviikolla helmikuun alussa. Vastauksia saatiin erityisesti erilaisista sosiaalihuollon yksiköistä esimerkiksi lapsiperheiden, vammaisten ja ikääntyneiden palveluista.

Kaikkien haasteeseen vastanneiden työyhteisöjen kesken arvottiin taideteos, jonka olivat tehneet kuntouttavan työtoiminnan Lahden työpajan asiakkaat. Taideteoksen tekijöitä pyydettiin miettimään, miltä osallisuus tuntuu, ja näistä ajatuksista syntyi teos nimeltään Osallisuuden riippusilta.

Arvonnan voitti vammaispalveluiden Visapuiston palvelukoti Padasjoelta, josta kerrottiin taideteoksen päätyvän palvelukodin seinälle, jossa se muistuttaa jatkossakin työntekijöitä ja asiakkaita osallisuuden vahvistamisen tärkeydestä.

Osallisuus toteutuu arjen käytännöissä

Vastauksissa asiakkaiden osallisuus kuvautui vahvasti arjen käytäntöjen kautta. Osallisuus huomioidaan eri työvaiheissa niin, että asiakkailla on mahdollisuus osallistua omien palveluidensa suunnitteluun, toteuttamiseen ja arviointiin kaikissa vaiheissa. Työyhteisöt kertoivat, että asiakkaiden mielipiteitä ja toiveita kuullaan. Asiakkaille annetaan mahdollisuus osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon huomioiden myös se, että kaikilla asiakkailla ei ole välttämättä samanlaisia mahdollisuutta ilmaista itseään. Lisäksi pidettiin tärkeänä, että asiakkaiden kanssa pyrittäisiin myös kehittämään palveluita. Tärkeä näkökulma asiakkaan osallisuuden tukemiseen on myös asiakkaan kannustaminen itsenäiseen tekemiseen ja omatoimisuuteen hyvinvointia tukevasti.

_________________________________________ 

”Kaikissa vaiheissa pyrimme siis mahdollisimman hyvin toimimaan yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa ja luomaan tunteen, että asiakas tulee kuulluksi, nähdyksi ja osalliseksi, jolloin myös palvelu rakentuu asiakkaan näkökulmasta mieleiseksi ja tarvetta vastaavaksi.”

_________________________________________

 Asumisyksiköissä asukkaiden ja heidän mieltymystensä tunteminen on osallisuuden toteutumisen edellytys. Asukaskokoukset nähtiin tärkeänä osallisuuden vahvistamisen tukemisessa. Osallisuus huomioidaan arjen käytännöissä, kuten ottamalla huomioon esimerkiksi asiakkaan toiveet liittyen ruokaan tai eri toiminnoissa mukana olemiin. Vastauksissa mainittiin asiakkaiden osallisuuden toteuttaminen myös yhteiskunnan toimintaan osallistumiseen kannustamalla, uutisista keskustelemalla ja retkillä.

Lasten ja nuorten palveluissa pidettiin tärkeänä, että sekä lapsen tai nuoren ja huoltajien mahdollisuuksista tulla kuulluksi omassa asiassaan huolehditaan. Erityisesti korostettiin lapsen mahdollisuuteen kuvata omaa tilannettaan tai kertoa oma mielipiteensä.

Miten asiakkaiden osallisuutta voitaisiin vielä vahvistaa

Vaikka osallisuutta vahvistetaankin arjessa jo monipuolisesti erilaisin keinoin, vastaajat löysivät tapoja, joilla voisivat edelleen lisätä asiakkaiden osallisuutta. Esimerkiksi osallisuutta tukevan kirjaamisen edistäminen, asiakkaiden vahvempi mukaan ottaminen toiminnan kehittämiseen ja asiakkaan läheisten mukaan ottaminen työskentelyyn mainittiin useammassa vastauksessa.

Keinoja asiakkaiden osallisuuden lisäämiseen voisivat olla myös esimerkiksi yhteistyö muiden toimijoiden kanssa, asiakkaiden itseilmaisun tukeminen sekä mahdollisuuksien antaminen oman näkökulman esille tuomiseen, asiakkaan toimijuuden vahvistaminen, riittävän ajan varaaminen asiakkaan kohtaamiseen, ymmärrettävän kielen käyttäminen sekä palautekyselyt.

Keskustelumalli osallisuuden edistämisestä kehitteillä

Yksilölähtöisten ja yhteisöllisten sosiaalipalveluiden edistämiseen keskittyvässä NEAR – NEw sociAl seRvices (Interreg Europe) -hankkeessa ollaan kehittämässä vuoden 2025 aikana sosiaali- ja terveysalan työyhteisöille tukimateriaalia, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä esimerkiksi tiimipalavereissa pohtia, mitä asiakkaiden osallisuus käytännössä omassa työssä tarkoittaa. Haastevastauksia tullaan hyödyntämään myös tässä yhteydessä.

Lopuksi

Kaiken kaikkiaan vastauksien perusteella näyttää siltä, että vastaajat tunnistavat hyvin, miten asiakkaiden osallisuutta palveluissa ja niiden kehittämisessä voidaan edistää. Omasta toiminnasta löydettiin myös kehittämisen paikkoja.

Ammattilaisilla on velvollisuus varmistaa, että asiakkaan osallisuus toteutuu tarkoituksenmukaisella tavalla. Hyvää asiakaskokemusta ei synny ilman osallisuuden kokemusta (THL 2024b). On kuitenkin tärkeää, että palveluissa mahdollistetaan asiakastyötä tekeville riittävät edellytykset vahvistaa asiakkaiden osallisuutta ja kuulluksi tulemista palveluissa, sekä tuetaan asiakkaita osallistumaan heille sopivilla tavoilla.

Emma Rautava, projektipäällikkö

 

Lähteet

Laki hyvinvointialueesta 611/2021

Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista 812/2000

Leemann, L. & Hämäläinen, R-M. (2016) Asiakasosallisuus, sosiaalinen osallisuus ja matalan kynnyksen palvelut. Pohdintaa käsitteiden sisällöstä. Yhteiskuntapolitikka 81 (5). https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2016102725606.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2024a). Asukas- ja asiakasosallisuus. Viitattu 17.4.2025. Saatavissa: https://thl.fi/aiheet/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/asukas-ja-asiakasosallisuus.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (2024b). Asiakasosallisuuden johtaminen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Viitattu 17.4.2025. Saatavissa: https://thl.fi/aiheet/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/asiakasosallisuuden-johtaminen-sosiaali-ja-terveyspalveluissa.

Rakenteellisen sosiaalityön näkökulmia: Oppimista ja oivalluksia harjoittelujaksolla Päijät-Hämeessä

Opiskelen yhteiskuntatieteitä Jyväskylän yliopistossa, pääaineenani sosiaalityö. Osana maisteriopintojani suoritin kahden kuukauden käytännön oppimisjakson Päijät-Hämeen hyvinvointialueella, rakenteellisen sosiaalityön kehittämishankkeessa. Harjoittelu tarjosi ainutlaatuisen mahdollisuuden tarkastella sosiaalityötä laajemmasta näkökulmasta – yksilötyön rinnalla myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen kenttänä.

Harjoittelupaikkaa etsiessäni minulla oli selkeä toive: halusin perehtyä rakenteelliseen sosiaalityöhön. Vaikka aihe oli ollut esillä opinnoissani ja olin toiminut 1,5 vuoden ajan sijaispätevänä sosiaalityöntekijänä, rakenteellinen työote oli jäänyt minulle etäiseksi sekä käytännön työssä että opintojen kautta. Arjen kiireessä painottui usein välitön asiakastyö, eikä laajempaan vaikuttamiseen tuntunut olevan aikaa tai tilaa. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kehittämishanke tarjosi mahdollisuuden pysähtyä syventymään siihen, mitä rakenteellinen sosiaalityö oikeastaan on – ja ennen kaikkea, miten sitä voi toteuttaa käytännössä. Halusin nähdä, millaista sosiaalityö voi olla, kun katse suunnataan yksittäisten tilanteiden ohi kohti laajempia yhteiskunnallisia ilmiöitä ja rakenteita.

Yhteiskuntatieteiden opiskelijana minua kiinnostaa erityisesti se, miten sosiaalityön keinoin voidaan tunnistaa ja nostaa esiin ilmiöitä, jotka liittyvät laajempiin yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Rakenteellisessa sosiaalityössä yhdistyvät monet minulle tärkeät asiat: sosiaalinen oikeudenmukaisuus, kriittinen suhtautuminen rakenteisiin sekä halu vaikuttaa asioihin laajemmin kuin yksittäisen asiakastyön kautta.

Harjoitteluni aikana olen päässyt seuraamaan läheltä, kuinka rakenteellista sosiaalityötä kehitetään käytännössä – ja miten paljon aikaa, osaamista ja sitkeyttä se vaatii hanketyöntekijöiltä. Ennen harjoittelua näkökulmani painottui vahvasti yksilö- ja asiakastyöhön, mutta nyt hahmotan paremmin, kuinka tärkeää on nostaa esiin myös laajempia ilmiöitä ja rakenteellisia epäkohtia. Sosiaalityöllä on mahdollisuus toimia tiedon tuottajana ja vaikuttajana – ei vain yksittäisten ihmisten tukena, vaan osana yhteiskunnallista muutosta. Harjoittelun myötä ymmärsin konkreettisemmin, mitä kehittämistyö käytännössä tarkoittaa. Opin, kuinka paljon työtä ja yhteistyötä vaaditaan, jotta tiedosta saadaan rakentavaa ja vaikuttavaa – ja miten tärkeää työntekijöiden arjen havaintojen kerääminen, analysointi ja jalostaminen on. Kun jatkossa toimin sosiaalityöntekijänä ja vastaan erilaisiin kyselyihin, ymmärrän nyt paremmin, mihin niitä mahdollisesti hyödynnetään ja kuinka suuri merkitys niillä voi olla kehittämistyölle.

On ollut silmiä avaavaa huomata, että vaikka rakenteellinen sosiaalityö on periaatteessa osa sosiaalityön perustehtävää, sen systemaattinen toteuttaminen vaatii aktiivista työtä ja jatkuvaa keskustelua sekä paikallisella että kansallisella tasolla. Olen osallistunut monenlaisiin tilaisuuksiin ja verkostoihin, joissa kehittämistyötä viedään eteenpäin. Olen seurannut rakenteellisen sosiaalityön tietotuotannon työpajaa, verkoston tapaamista, keskusteluja tietotuotteen ja rakenteellisen sosiaalityön rajapinnoista sekä pohdintoja työn reunaehdoista ja yhteisistä raameista. Lisäksi olen päässyt seuraamaan Sosiaalityön kehittäjät -ryhmän toimintaa sekä osallistumaan Sosiaalityön tiekartta -seminaariin, joka teki minuun erityisen vaikutuksen. Oli hienoa nähdä, kuinka tapahtuma kokosi yhteen sosiaalityöntekijöitä eri palvelukentiltä ympäri Päijät-Hämettä keskustelemaan yhteisistä haasteista ja kehittämistarpeista.

Haluan kantaa mukanani harjoittelussa oppimaani asiakastyöhön. Aion tulevaisuudessa kiinnittää tarkemmin huomiota toistuviin ilmiöihin ja tilanteisiin, joita työssä kohtaan – ja ennen kaikkea raportoida niistä eteenpäin. Yhtä tärkeää on seurata, mitä havainnoista mahdollisesti seuraa ja millaista vaikuttavuutta niillä on. Tämä on pieni, mutta tärkeä osa rakenteellista sosiaalityötä, johon jokainen työntekijä voi omalla panoksellaan osallistua. Yksi merkittävimmistä oivalluksistani harjoittelun aikana oli, että rakenteellinen sosiaalityö ei ole vain erillinen, ”ylimääräinen” osa työtä, vaan monella tapaa jo läsnä sosiaalityön arjessa – usein jopa huomaamatta. Oli hienoa ymmärtää, että olen aiemmassa työssäni jo toteuttanut rakenteellista työotetta esimerkiksi asiakkaiden oikeuksien tukemisessa: neuvomalla palautteen antamisessa, muistutusten tai kanteluiden tekemisessä sekä nostamalla keskusteluun asioita, jotka vaikuttavat asiakkaan mahdollisuuksiin toimia ja tulla kuulluksi.

Olen kiitollinen mahdollisuudesta toteuttaa tämä harjoittelu juuri Päijät-Hämeen rakenteellisen sosiaalityön kehittämisen hankkeessa, joka on opettanut minulle paljon lyhyessä ajassa – ei pelkästään tietoa rakenteellisesta sosiaalityöstä, vaan myös kokemuksen siitä, miltä tuntuu olla osa laajempaa kehittämisprosessia.

Iina Hokkanen, sosiaalityön opiskelija

Varhaista mielenterveyden tukea sote-yhteistyöllä

Keväällä 2023 Päijät-Hämeen hyvinvointialueen sosiaalitoimistoissa huomattiin uusia kasvoja käytävillä ja työntekijöiden huoneissa, kun Kestävät ja vaikuttavat sote-palvelut Päijät-Hämeessä (RRP) -hankkeen Varhaista tukea mielenterveyteen ja sosiaaliseen toimintakykyyn -osaprojektin palkkaamat neljä psykiatrista sairaanhoitajaa jakautuivat työikäisten asiakasohjaukseen ja alkoivat työskennellä eri alueilla ja tiimeissä. Myös lapsiperhepalvelut ja vammaispalvelut saivat omat sairaanhoitajansa ja sosiaaliseen kuntoutukseen sijoittui kaksi sairaanhoitajaa. Sosiaalipalveluissa sairaanhoitajat otettiin ilolla vastaan. Näin alkoi sosiaalihuollon ja terveydenhuollon välinen työparityöskentely, jossa sosiaalialan ammattilaiset saivat psykiatrisilta sairaanhoitajilta apua ja tukea asiakastyöhön. 

Ensimmäiset työparityöskentelytilanteet olivat kaikille jänniä tapahtumia. Pohdimme, miten sairaanhoitajien ja sosiaalihuollon työntekijöiden yhteistapaamiset sujuvat ja miten asiakkaat ottavat sairaanhoitajan vastaan. Ovatko asiakkaat halukkaita tapaamaan sairaanhoitajaa sosiaalihuollossa? Sairaanhoitajat aloittivat työparityöskentelyn ja toteuttivat tarvittaessa yksilötapaamisia käyttäen työmuotona ohjattua omahoitoa.  Näillä keinoilla pyrittiin siihen, ettei asiakasta tarvitsisi ohjata terveydenhuoltoon. Jos asiakas kuitenkin tarvitsee terveydenhuollon palveluita, sairaanhoitajat auttavat asiakkaita kontaktin saamisessa.

 

Sairaanhoitaja-sosiaaliohjaaja-työparit ovat kehittäneet sosiaalihuollon asiakkaille myös suljetun ryhmän, jossa käydään läpi arjen taitoja, taloutta ja tunnesäätelyä sekä keinoja ja ideoita arjen helpottamiseksi. Ryhmän yhtenä tarkoituksena on ollut tarjota asiakkaille vertaistukea ja kokemus siitä, etteivät he paini asioidensa kanssa yksin. Mukaan olemme saaneet myös kokemusasiantuntijan, jonka panos ryhmässä on ollut kullan arvoinen. Ryhmän suunnittelu ja toteutus on ollut sosiaaliohjaajien ja sairaanhoitajien yhteinen projekti, josta on saatu paljon uusia kokemuksia.  

 

Kaikkien uusien kehitteillä ja kokeilussa olevien työmallien lisäksi saimme mahdollisuuden osallistua useamman sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijän sekä kokemusasiantuntijan kanssa Turussa järjestettävään Sujuvat Palvelut -valmennuskokonaisuuteen. Valmennuksessa keskiössä on asiakkaalle ja potilaalle tuotettava arvo. THL tukee valmennusta ja vastaa sen sisällöstä. Kestävän kasvun ohjelmassa kehittämisen kohteena ovat heikossa asemassa olevien asiakas- ja potilasryhmien sosiaali- ja terveydenhuollon asiakaskokonaisuudet.  Kävimme vuoden aikana useamman kerran työskentelemässä ja kehittämässä työparityön mallintamista monialaisesti. Työskentelyn aikana huomasimme, kuinka tärkeitä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon keskusteluyhteys sekä kokemusasiantuntijan näkökulmat tässä työssä ovat.  

 

Työparityötä on nyt kokeiltu useamman vuoden ajan ja yhteistyön kehittäminen jatkuu edelleen. Työntekijät osaavat hyödyntää sairaanhoitajien ammattitaitoa ja terveydenhuollon tuntemusta. Myös asiakkailta on saatu hyvää palautetta. Sairaanhoitajista on tullut osa tiimejä, emmekä muista enää aikaa ennen heidän läsnäoloaan.  Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon yhteistyö on tärkeää, sillä meillä on paljon yhteisiä asiakkaita. Ja ketä muita varten me tekisimme työtämme sosiaali- ja terveydenhuollossa, kuin asiakkaita ja potilaita varten?

 

Sosiaaliohjaaja Kati Jalava 

Varhaista tukea mielenterveyteen ja sosiaaliseen toimintakykyyn -osaprojekti

Kestävät ja vaikuttavat sote-palvelut Päijät-Hämeessä (RRP)

 

 

 

Onnistumisia työskentelyn aikana

 

”Asiakas antoi minulle palautetta päihdekuntoutussuunnitelmatapaamisessa; "olet ollut hyvä sosiaaliohjaaja ja osannut ottaa huomioon ADHD:ni".  Asiakkaan tulevaisuus näyttää lupaavalta; hänen päihdehistoriansa on pitkä, mutta nyt hän on saanut tukiverkostoa kerättyä ympärilleen. Asiakas on löytänyt myös harrastuksen, joka auttaa häntä pysymään erossa päihteistä. ” 

 

Asiakasohjauksen sosiaaliohjaaja 

 

”Tapasimme työparina asiakasta, jolla oli ongelmia talous- ja terveysasioissa. Asiakas oli tapaamisessa itkuinen ja harmissaan siitä, ettei ole osannut hoitaa asioitaan. Seuraavassa tapaamisessa hän kertoi, että edellinen käynti sosiaalitoimistolla oli avannut hänen silmänsä. Hän oli huomannut, että tarvitsee muutosta elämäänsä. Asiakas oli jättänyt alkoholin pois ja alkanut syödä terveellisesti. Hän oli myös saanut työpaikan ja rästissä olleet maksut oli maksettu. Jäljellä oleviin laskuihin hän oli tehnyt suunnitelman. Asiakas on hakeutunut terveydenhuoltoon ja kokee, että ei tarvitse enää sosiaalipalveluja.”

Asiakasohjauksen sosiaaliohjaaja ja sairaanhoitaja